Kato äiti, tein vaatekoukun!

Asunnossani on vaatehuone - tuo ihana ryönänkerääjä! Harmillisesti vaatekasat alkoivat valloittaa lattiaa, koska en ylttänyt yläorrelle. Näin ongelman ja edessä siintävän ratkaisun! Ratkaisijan viitta harteillani aloitin ideoinnin, joka kesti vaatimattomat 10kk. Mielessäni siintävä ratkaisu oli vaatekaupossani näkemäni metallinen vaatekoukku, jolla vaatteet saisi nostettua vaivattomasti ylös ja alas.

Päätin kuitenkin metalliputken sijasta hyödyntää olemassaolevaa ehtymätöntä luonnonvaraa: vanhaa ringettemailaa. Tätä samaista materiaalia on käytetty aiemminkin sisustuselementtien luomiseen. Plus tässä mallissahan on jo erkat valmiina! 

Seuraavaksi päätin tassutella Clasulle. Hipelöin erilaisia koukkuja pitkään ja hartaasti, harkistin tarkkaan millainen kiinnitys ja koukun muoto olisi sopiva.

Koukku ja maila valmiina käsittelyyn

Tikkuinen maila vaati kevyttä hiekkapaperin kosketusta ennenkuin uskalsin porata muttereille reiät.

Reiät merkattu oikeaoppisesti ENNEN poraamista

Sitten eikun poraamaan! Reiät syntyivät helposti (kiitos isälle porasponssista!). Aloin asetella innoissani muttereita reikiin. Ensimmäiset mutterit olivat liian lyhyet. Otin käsittelyyn pidemmät mutterit, mutta ne olivat liian isot reikiin. Eipä siinä mitään - isonsin reikiä hieman. Mutterit mahtuivat nyt reikiin, mutta olivat liian isot koukun reikiin! Tässä kohtaa pieni tarkkaavaisuus olisi voinut pelastaa ahkeran puuhastelijan suurelta sydänsurulta KUN EI TÄMÄ NYT IKINÄ VALMISTUKAAN! Kirves kaivossa, pyyhe kehässä ja pora lattialla, luovuin toivosta.

Muutama päivä myöhemmin päätin kuitenkin palata rikospaikalle ja muistin että kaikki käytönnöllinen ei ole kaunista. Joten päädyin kirjaimellisesti raukalankamalliin. Sanokaa mitä sanotte mutta quick-and-dirty toimii aina!

KAS NÄIN!

Kato äiti, tein ihan ite vaatekoukun, joka on KÄ-TE-VÄ!


Ps. Ihanaa joulua kaikille! Itse en aio antaa yhtäkään omatekemää lahjaa, koska noh blogi puhukoon puolestaan!

Kriikunahilloke, joka vie kielen ja mielen mennessään!

Tämä vuosi on ollut kaikkien aikojen satoisin puutarhassamme. Vettä on satanut vähintäänkin riittävästi ja kasvimaamme pukkaa tuotosta sitä tahtia, että ei meinaa ehtiä syödä kaikkea! Myös kriikunasato on ollut hyvä ja jaankin nyt kaikkien käyttöön ohjeen uuden suosikkini kriikunahillokkeen valmistusohjeen! Hilloa tämä ei ole, koska en keittänyt tai soseuttanut sitä ja sokeriakin on niukasti.

Kesto n. 30 min.

Tarvitset:

Kriikunoita (200-300 gr)
Sokeria (1 tl-1 rkl)  (tämän voit halutessasi korvata vaikka hunajalla tai taatelisössöllä)
Chia-siemeniä (1 tl - 1 rkl) (ei-välttämätön ainesosa)

Vaihe 1. Kerää kriikunoita. Kypsiä muttei mätiä. Määrä kannattaa pitää kohtuullisena, koska tällä menetelmällä valmistettu hilloke ei säily jääkaapissa kuin muutamia päiviä.

Vaihe 2. Kalttaa kriikunat. Nakkaa kriikunat kiehuvaan veteen ja anna kiehua lyhyesti, max. 1 min. Kun huomaat että kuoret alkavat halkeilla nosta kriikunat liedeltä, kaada ne lävikköön ja siitä suoraan kylmään veteen. Kylmään veteen siksi, että muuten kypsyminen jatkuu. Viilenneet kriikunat voi sitten laittaa takaisin lävikköön jatkokäsittelyä varten.

Vaihe 3. Kuori kriikunat ja poista kivet. Laita hedelmäliha purkkiin tai lasiin jonka voit sulkea. Vinkki: voit käyttää hommassa veistä, mutta sormilla rusentelu toimii myös hyvin. Tämä vaihe on sotkuinen ja se kannattaa tehdä tiskipöydän ääressä, ei-vaaleissa vaatteissa.

Vaihe 4. Jos hedelmäliha on suurina paloina, voi koostumusta hienontaa saksilla lasissa pienemmäksi. Tämän jälkeen lisää joukkoon sokeria oman maun mukaan ja chia-siemeniä jos haluat tehdä hillokkeesta jähmeämpää (lue: coolia superfoodia). Chia tekeytyy hyytelömäiseksi noin vartissa.

VALMISTA!

Säilytä valmista satsia jääkaapissa suljetun kannen alla.  Toimii erinomaisesti esimerkiksi puuron päällä tai jugurtin ja granolan kanssa, testattu on. Syö muutaman päivän sisään - tämä herkku menee nopeasti vanhaksi!

Kaurapuuro kriikunaherkulla ja pähkinöillä. Arkiaamun juhlaa!

Makunautinnon lisäksi tästä sadonkorjuupuuhasta tulee hyvä fiilis, erityisesti sellainen "olen hyvä ihminen ja kaikki snapchat-, instagram- ja facebook-kaverini tietävät sen varmasti ladatessani seitsämättä supafuud-kuvaa", että tuskaisessa perkaushommassa ruskeaksi värjääntyvät sormet eivät haittaa yhtään. Mutta siis, ennen kaikkea HYVÄÄ. Kato äiti, olen matkalla vuoden martaksi!

Kato äiti, tein pyykkipussin (ja melkein toisen ja kolmannenkin)!

Viikonlopun ohjelmaan kuuluu ainakin tämän puuhaduolaisen osalta pyykinpesua. Viikon aikana koti toimii lähinnä paikkana, jossa eriasteisesti likaisia vaatteita säilytetään kasoissa, jotka sitten viikonloppuna lajitellaan uusiin kasoihin, joista ryöhnäisimmät päätyvät pesuun. Nyt kun tähän vaatesäilytysjärjestelmään lisättiin pestävät pumpulit, oli aika tuoda parannusta myös köykäiseen pesupussitilanteeseen. Ostin aikoinaan (muovista) pitsiä josta ”taiteilin” yhden lampunvarjostimen. (Toista ei ole "vielä" tehty. Aika ei ole vielä kypsä!) Leikkasin pitsistä talteen lamppuun tarvittavan suikaleen ja lopuista päätin askarrella pyykkipusseja. Kahden suuremman sijaan leikkasin kaksi pientä ja yhden suuremman, jonne mahtuu enemmänkin tavaraa jos tarve vaatii.

Itse valmistus oli (periaatteessa) helppoa. Käänsin reunat ja sen jälkeen ompelin pussin muotoonsa. Lopuksi käännettiin yläreuna johon taiteilin nauhakujan. Valmista!  Kaikki kolme pussia valmistuivat samalla kaavalla, mutta nauhaa pussin suun kiristämiseen riitti vain yhteen. Puuvillanauha toimii tässä ihan hyvin, tosin keräillessäni pumpulinpaloja pyykkikoneen pohjalta tuumin, että joku high-tech ratkaisu, kuten vetoketju tai narulukko voisi olla ihan toimiva. Ehkä se narulukko tähän ja vetoketjut niihin pieniin pussukoihin (kunhan vaan joku sopivalla vetoketjulla varustettu vaate joutaa ompelutarvikkeiksi…). 

Maestro työn touhussa. Kynsisakset kuvausrekvisiittaa.

Valmis pussi ja kaksi pientä melkein valmista pussia valmiina tositoimiin!

 

Näissä ei kauaa nokka tuhissut (no ei kai, kun en taaskaan tehnyt kuin yhden (melkein) valmiiksi!!), joten tätä voi suositella kaikille, jotka haluavat tyhjentää feikkipitsivarastojaan, kasvattaa pesupussikapasiteettiaan ja pitää työn tuottavuuden korkealla. Siispä - kato äiti, tein ihan itse pyykkipussin – ja melkein toisen ja kolmannenkin!

Pumpuliviherpiiperryksen loppuhuipennus

Edellisen, jälleen kerran keskeneräistä työtä esittelleen postauksen morkkiksen jälkimainingeissa sain itseni ängettyä alakertaan vieraisille ja ompelukoneen ääreen. Tavoitteena oli saattaa päätökseen parempi ihminen -projekti nimeltä kestovanulaput. Kuten aiemmin tunnustin, joka ikinen lappu oli koekäytetty ja todettu sopiviksi. Nyt kiikutin (likaiset) laput alakertaan ja ryhdyin ompeluhommiin.

Koska en kangaskaupassa ollut juuri mittaillut totesin, että näitä ei "kannata" ommella yhteen kaikilta kanteiltaan. Syitä oli kaksi.

1) Jos kaikki reunat suljetaan ja saumoja ei käännetä sisäpuolelle, on lapun reunoissa kovat lankasaumat joilla ei halua pyyhkiä naamaansa.
2) Jos kaikki reunat suljetaan ja saumat käännetään sisäpuolelle piiloon, tulee lapuista mikroskooppisen pieniä.

Näin ollen päätin, että hurautan kiinni vain yhden sauman, jolloin paloista tulee yksisaumaisia tötteröitä, jotka sitten käytössä liiskataan neliöiksi. Nerokasta! Ompeluhommat sujuivatkin mukavasti ja sain kaikki palat taiteiltua valmiiksi. Huolellinen kun olin, ompelin jokaisen sauman kahdesti, ettei nyt ihan heti purkaudu. Samalla hurautin (melkein) valmiiksi kestopumpulien pesupussin. Tästä uroteosta lisää myöhemmin!

Kun kaikki palat oli ommeltu, lykkäsin vanulaput uudenkarheassa pesupussissa pyykkkoneeseen kunnolliseen pesuun. Pesuohjelman päätyttyä hain hilpeänä pyykit ja kaivoin esiin vanulappuni. Odotin kuohkeita tötteröitä, jotka kuivuisivat nopeasti nokkelan rakenteensa ansiosta. Olin väärässä.

Houkuttelevien tötteröiden sijaan pyykkikoneesta palasi mytty yhteen tarkertuneita kökkäreitä, sillä lappujen huolittelemattomat reunat olivat lähteneet purkautumaan ja palat olivat tarttuneet kiinni toisiinsa. Päädyin irroittelemaan laput toisistaan saksilla ja muotoilemaan ne yksitellen pöydälle kuivumaan. Mikäli tämä prosessi joudutaan toistamaan jatkossa kaikkien pesujen jälkeen, eivät lappuni suinkaan ole ikuisia. Leikkelen ne lanka kerrallaan palasiksi, kunnes pesukeikalta palaa pelkkä lankamytty. Jos näin pääsee käymään, aloitan koko ruljanssin alusta ja teen kerralla vähän isompia paloja, joiden koko mahdollistaa reunojen huolittelun.

Jotta projektini ei kuulostaisi täydeltä epäonnistumiselta on todettava, että pesun, leikkelyn, muotoilun ja kuivauksen jälkeen laput toimivat jälleen erinomaisesti (niin kätevää!). Tosin lappujen imukyky oli hieman parantunut pesukeikan myötä, joten kasvoveden kulutus lisäntynee myös hieman. Uskon silti vahvasti, että projektini jää plussan puolelle kun hyvä ihminen -pisteitäni ynnätään joskus jossain. Joten, on aika kiljahtaa - kato äiti, vanulappuni ovat nyt (aika) kestäviä (mutteivät suinkaan huoltovapaita...)!

---

Kestovanulappujen matkan 1. osa esiteltiin aiemmassa postauksessa

Kato äiti, viherpiiperrän myös kylppärissä!

Kaikki tosifanit muistavat varmasti puuhaduon jäsenen kunniakkaan osallistumisen "muoviton syyskuu" -haasteeseen, joka kulminoitui herkullisen rahkan valmistukseen. Ai että, sitä ekologista ja maukasta herkkua onkin muisteltu kieli pitkällä aina näihin päiviin! Muoviasioiden ollessa hyvin hallussa siirryin pelastamaan planeettaamme toiselta ympäristökatastrofilta - kertakäyttöisiltä vanulapuilta. Joku voisi ehdottaa, että jätä kasvoveden kanssa läträäminen niin homma ja toinenkin hoituu siinä samassa, mutta siihen en ole vielä valmis. Alkuun puolitin kulutuksen leikkaamalla pyöreät kertakäyttöiset vanulaput kahtia. Se toimi oikein hyvin ja puolikkaalla selvisi oikein mainiosti. Siinä ensimmäinen vinkki muille maailmanparannustuskasta kärsiville.

Koska puuvillan kasvatus lähentelee tietääkseni ekoterroria monillakin eri mittareilla, päätin ottaa käyttöön järeämmät aseet: kestovanulaput. Ensin meinasin hairahtaa ja ostaa niitä jonkun muun valmistamana Etsystä, mutta luoja paratkoon - osaanhan minä itsekin!!  Eipä siis muuta kuin ostoksille.

Kulmillamme on ihana kangaskauppa/ompelimo SurSur Designs jossa oli alkavan putkiremontin vuoksi huikeat alennusmyynnit. Suuntasin ostoksille ja sain naurettavaan 60 sentin hintaan 10 cm kaistaleen 100% puuvillaflanellia. Värivaihtoehdoissa ei valitettavasti ollut valkoista, joten valitsin jotain muuta. Lisäksi ostin pöytäliinakankaan ja ratsasin myös "tästä ilmaiseksi" -korin, josta löytyikin kangaspala jossa näin lupauksen uusien kestovanulappujen pesupussista. Hurja alennusmyynti meinasi tuhota lupaavasti alkaneen "en osta (juuri) mitään" -elämäni, mutta selvisin onneksi kohtalaisen pienin menetyksin.

Seuraavaksi leikkelin kankaan n. 5 cm levyisiin pätkiin. Ensin tuumin, että teen pyöreitä lappuja mutta 1) olin ostanut sen verran kapean kaistaleen, että siitä olisi tullut joko valtavan suuria tai valtavan pieniä lappuja ja 2) hävikkiä olisi tullut aivan liikaa. Varsinainen pro-tip onkin, että mikäli haaveissa siintävät pyöreät vanulaput, kannattaa tämä huomioida jo kangasta ostettaessa.

Koska ekoterroripumpulini oli päässyt loppumaan, siirryin testaamaan lappuja käytännössä. Oikaisin siis "vähän" ja jätin ompeluhommat tekemättä tässä vaiheessa, sillä pitihän materiaali testikäyttää. Testattuani jokaista(!!) lappusta totesin hyvillä mielin, että TOIMII. Lappuja riitti useaksi kuukaudeksi, jonka aikana olisi ollut hyvin aikaa ommella lapuille pesupussi tai ottaa kuva leikellyistä, ei vielä käytetyistä, kaistaleista. Ei onnistunut, ei millään! Hyvä ihminen -pisteet: 10/10, hyvä bloggaaja -pisteet: 2/10 (kaksi siksi, että testasin kuitenkin lappujen toimivuuden!).

Nyt likaiset kestovanulaput odottavat pesua vessan kaapissa (eivät toki pesupussissa), samaan aikaan katossa keikkuu teknisten hankaluuksien vuoksi kesken jäänyt lamppuviritys, kaksi kuukausitolkulla kunnostuksessa ollutta ikkunaa nököttävät pikkuhuoneessa ja minä se vaan makaan silmät ristissä sohvalla katsomassa jalkapalloa. Puhumattakaan niistä puuttuvista pinkopahveista ja laittamatta jääneistä listoista joita löytyy ihan jokaisesta huoneesta. Taitaa olla niin, että höpö-höpö-puheeni siitä, kuinka olen ihminen joka tykkää saattaa asioita päätökseen voidaan viimeistään nyt lopettaa. Alennustilan huipentuma lienee keskeneräisten töiden esittely blogissa, koska valmista esiteltävää ei ole. Ehkä seuraavan puolen vuoden sisään saan aikaiseksi postauksen jossa esittelen päätökseen tulleita hankkeitani. SE olisi upeaa! Toistaiseksi huudahdan siis vain, kato äiti, vaihdoin kertakäyttöpumpulin onnistuneesti kestopumpuliin!

Kato äiti, askartelen niin helvetisti mutten saa mitään valmiiksi!

Noniin, kevät on vaihtunut kesään ja kämppä on täynnä puolivalmiita projekteja, jotka aloitettiin keväisessä vimmassa ja jätettiin kesken treenien ja töiden vyöryessä ahertajan yli. Kuukausia kesken ollut lamppuprojekti TÄYTYY nyt paljastaa, ainakin osittain. En pysty enää pidättelemään!

Nämä lamppukaunottaret pelastettiin Kööpenhaminasta vanhojen tavaroiden liikkeestä. Pikku Myy Goes Pink -tyyppinen setti kutkutti, vaikkei niille varsinaisesti tarvetta tai sijaintia ollutkaan. Valot jäivät ensin kauppaan, mutta paluumatkalla huomasin, että ne olivat tehneet sydämeeni sopukan ja minun oli saatava ne mukaani.

Ja sitten siihen "tein ihan itse" osioon. Johto piti vaihtaa, koska nämä päätettiin laittaa sohvapöydän yläpuolelle niin, että johtoa olisi näkyvissä enemmänkin. Joku hieno kangaspäällysteinen piti saada ja pian löysinkin varsinaisen kangasjohtoparatiisin osoitteesta www.kangasjohto.fi. Valikoimaa piisasi! Kun väristä ei päästy yksimielisyyteen valittiin vaihtoehto "sateenkaari" - se nyt ainakin sopisi melkein kaiken (tai ainakin jonkun) kanssa!

Kangaspäällysteinen johto, väri "sateenkaari".

Johto tilaukseen ja muutamaa päivää myöhemmin hypelsin pakettia auki kotona. Lamppuja ja johtoa mallaillessani huomasin, että niissä lampuissa oli tosiaan maadoitettu johto. Ja meikäläinen, vanha ja erittäin itsevarma sähköasiantuntija oli tilannut sitä maadoittamatonta. Noh, ei muuta kun uusi johto tilaukseen. Muutama viikko ja 12 metriä johtoa myöhemmin huomasin asennustöiden lomassa, että kyllä vaan kyllä, maadoittamaton olisi sittenkin ollut se oikea. Että jos jollakulla on tarvetta 6 metrille kohtuuhintaista maadoitettua kangaspäällysteistä johtoa, niin ei muuta kun viestiä tulemaan.

Vanha johto irtosi purkamalla lampunkanta paloihin. Uusi johto piti valmistella kuorimalla päät lamppua ja katon sokeripalaa varten. Tässä kohtaa kehoitan kaikkia oman elämänsä sähköasentajia olemaan tarkkana. Liian "huolellisesti" kuoritut sähköjohdot ovat hengenvaarallisia, ne voivat aiheuttaa sähköiskun, tulipalon tai vähintäänkin sulakkeen palamisen. Johdon korvaaminen uudella on sallittujen tee-se-itse -sähkötöiden listalla, mutta ensikertalaisten kannattaa alkuun konsultoida kokeneempia osaajia.

Savun hälvennyttyä sähkötöidemme jäljiltä, uusi lamppu hilattiin kattoon. Johtoa oli varattu varmuudeksi 6 metriä (kertaa kaksi...), ja se jätettiin mallailun ajaksi kattoon roikkumaan. Korkeuden säätäminen kävi näppärästi tosi sievän pyykkipojan avulla ja katosta lattiaan asti roikkuva sähköjohtolenksu on sekä esteettinen, että turvallinen. (Tervetuloa kylään, lapsiperheet!)

Säätövaraa.

Seuraavaksi lampuille mallattiin kohta sohvapöydän yläpuolelta ja siihen ruuvattiin koukku. Jäätävän ruma sokeripalaviritys piti vielä saada piiloon. Helppo homma, paitsi että tyypillisesti sokeripalan peittävä muovikuuppa on tarkoitettu yhdelle johdolle ja tarvetta oli kahden johdon ratkaisulle. Poralla homma olisi tietysti hoitunut käden käänteessä mutta nyt hakusessa oli tyylikkäämpi ratkaisu. 

Kun asunnon kaikki kukkaruukut ja roskiksen antimet oli käyty läpi ja todettu käyttökelvottomiksi tarkoitukseen totesimme, että täytyy se tämäkin näköjään tehdä itse ja ryhdyimme muovaamaan kupua itse muovattavasta muovista. KYLLÄ, sellaistakin on olemassa! Iittalan teräskulhon design miellytti ja toimeen ryhdyttiin vappupäivän auringon siivittäminä.

Lämpömuovattavaa muovia ja kiehuvaa vettä, designerihommia!

Ohjeen mukaisesti muovirakeet peitettiin kiehuvalla vedellä ja muottina toimivaan kulhoon lirautettiin öljyä, jotta kupu irtoaisi muotistaan. Sulaneet rakeet siirrettiin muottiin, jossa massa paineltiin reunoja vasten. Ihan kaikkien rakeiden sulamista emme toki malttaneet odottaa, jolloin rakenteesta tuli mukavan rakeinen. Pääsuunnittelija vastasi muovailusta ja assistentti sai kunnian rapsuttaa muovijäämiä irti keittiötarvikkeista.

Muovailuhommia.

Öljykikka toimi hyvin, sillä kupu irtosi ilman väkivaltaa muottikulhosta - öljyisenä ja vielä lämpimänä se oli kuin vastasyntynyt tiskipöydän reunalla - oiiiih, miten shöpö! Pesun ja kuivaamisen jälkeen kupin reunalle annettiin vielä hiontakäsittely suurimpien epätasaisuuksien poistamiseksi.

Öljyinen vastasyntynyt ja valmistelu tosielämään hiontakäsittelyssä.

Kupu laitettiin kaappiin, ruuvimeisselit jätettiin pöydille lojumaan. Alkukevät muuttui loppukevääksi ja pian onkin jo kesäkuu. Katossa roikkuu yksinäinen lamppu, jonka erottaa sokeripalasta 6 metriä johtoa, joka on pyykkipojilla kieputettu kasaan. Kunhan saan tämän hankkeen päätteeseen kiljahdan äidilleni terveiset - vielä siihen ei ole aihetta. Älkää pidätelkö hengitystänne - LUPAAN silti, että tämä projekti saadaan joskus päätökseen. Mutta ei ehkä tällä viikolla!

Kato äiti, tein ite aterinlaatikon sisustan!

Viikonloppuna paistanut aurinko herätti henkiin kauan kylmää ja pimeää sängyn alla piileskelleen puusepän. Oli taas aika kaivaa saha esiin ja ryhtyä hommiin. Työn alle ei suinkaan otettu kaksi vuotta keittiön kaapin päällä säilytyksessä olleita kattolistoja tai vessan ovenkarmien viimeistelyä, vaan jotain paljon tärkeämpää – tee se itse aterinlaatikko! Kuten tosifanit jo tietävätkin, näppärää tuunaa sotkuisen aterinlaatikon toimivaksi ihan käden käänteessä. Jos edellinen blogissa raportoitu aterinlaatikkotuunaus oli mallia quick and dirty, nyt linjaksi valittiin slow and semi-dirty. Aloitetaan juttu jälleen spoilaamalla ja paljastetaan heti lopputulos - TADAA!



Lähtötilanteessa haarukat ja veitset olivat purkissa keittiön tason päällä ja muut tavarat sikin sokin laatikossa. Päivänä, jolloin puuhastelu sai ylivallan palkkatöistä, uuden laatikon rakenne heräsi henkiin power-point -esityksessä. Ja kaikille arkkitehdeille joiden mielestä Google SketchUp on jotenkin helppo tai parempi suunnitteluohjelma vastaan, että saattaa olla, mutta itse kiroan mieluummin saha kädessä kuin teen oikeasti toimivia tai hienoja suunnitelmia kunnollisilla ohjelmilla.

Suunnitelma. Made by me, powered by Power Point.

Noniin. Suunnitelma siis oli. Se jätettiin työpaikalle ja hommiin ryhdyttiin vahvojen muistikuvien ja tukevan aamupalan turvin ja työpiste pystytettiin pihalle kevätaurinkoon. Mukaan varattiin käsisaha, jiirisaha, puukko, hiekkapaperia, mittoja ja kynä, sekä tietysti muutama sovitusesine. Puutavaraa haalittiin ympäri asuntoa sijaitsevista jemmoista. Kämpän koloset on ängetty täyteen erityyppisiä vanerinpaloja – koska eihän sitä ikinä tiedä mihin niitä tarvitsee!


Aterinlaatikon pikkulokeroiden väliseinät sahasin käsisahalla vanerista – ihme juttu, että niistä ei tullut ihan tasalevyisiä, vaikka piirsin huolellisesti lyijykynällä viivat vaneriin (He he). ”Näitä voi sitten tasoitella puukolla ja hiekkapaperilla.” (He he, jälleen.)

Työpiste, työkalut ja materiaalit.

Lähes yhtä leveät vanerisuikaleet valmiina väliseiniksi

Paksummasta vanerista leikattiin väliseinä, jonka tavoite oli jämäköittää rakenne ja kestää kovempaa ryskytystä. Jo toisella sahauskerralla mitta saatiin oikein, mutta pieni yllätys oli, että laatikon pohja oli niin kovera, että veitset livahtivat palan ali. Noniin, nyt sitä puukkoa sitten… Rauhankyyhkyjen visertäessä rattoisasti viheltelevä puuseppämme vuoli vanerinpalan muotoon niin, että veitset eivät enää mahtuneet (ainakaan ihan kokonaan) ali.

Kukas se sieltä kurkistaa?

Lisää kuvateksti

Ajatuksena oli tehdä laatikon sisukset siten, että ne saisi irrotettua siivousta varten. Aterinlaatikon siivous ei ole (ainakaan tässä taloudessa…) ihan jokaviikkoinen homma, mutta jos puisia väliseiniä ei saa irti, on varmaa että laatikkoon kaatuu viikon sisällä esimerkiksi pullo mehutiivistettä. Pääsuunnittelija vihjaili jotain urista ja upotuksista – joo, varmasti tyylikäs vaihtoehto mutta näillä välineillä (ja taidoilla) turhan hidas ja haastava. Lisäksi en halunnut lähteä pilaamaan muokkaamaan laatikon runkoa. Ratkaisuna kehitin pop-up-urat, joihin väliseinät istutettiin. Ne askartelin samasta vanerista kuin väliseinätkin ja hioin pahimmat tikut pois. Sama hiontakäsittely annettiin myös väliseinille.



Tiukan sahaus-hionta-liimaus-session jälkeen alkoi laatikon etuosa hahmottua. Tunnelmat olivat turhankin tutut – suoraan ala-asteen puutyötunnilta. Tsiisus. Ja tästä piti tulla se vähän hienompi käsityötaidonnäyte! Laatikon takaosaan päätinkin testata upotettua uraratkaisua, olihan valoisaa aikaa jäljellä vielä monta tuntia. Jälkikäteen tuli tietysti mieleen monta helpompaakin tapaa tehdä ura, mutta tässä hankkeessa mentiin mallilla saha-saha-puukko-hiekkapaperi – ja alusta. Ristikkäiset vanerit sovitettiin yhteen sahaamalla (ja hiomalla ja vuolemalla…) niihin urat ja sovittamalla palat yhteen. Mitoitus oli kaikilta osin sen verran napakka, että lisätukea ei takaosaan tarvittu. Ja kas - yhtäkkiä laatikko olikin valmis! Kun vielä valmistusvaiheessa oli tajuttu mitata laatikot siten, että aterimet ja muut mahtuivat niille varatuille paikoille, ei riemulla ollut rajaa. Kato äiti, tein ihan ite aterinlaatikon sisukset! Ja ne aterimet mahtuvat vielä sisäänkin! Jos ratkaisu miellyttää vielä vähän ajan päästäkin, on nyt vain liimalla kiinnitetyt pop-up-urapalat mahdollisuus tykittää niiteillä kiinni – ja ehkä jopa maalata koko komeus (rapusta jäi vähän maalia yli)! Noo, katellaan sitä sitte ens kesänä.

Tunnelmia koulun teknisen työn tunneilta.

Kokonaisuus kasassa!

Ps. Tarkkaavaiset lukijat saattoivat huomata, että ennen-kuvassa näkyvät puolentoistakilon veitset eivät mahtuneet tähän nyt nikkaroituun laatikkoon. Niiden kohtalo on myös käsissäni. Asiaan palataan kunhan SIRKKELI on viritetty toimintakuntoon ja seuraava PowerPoint-suunnitelma on valmis!

---

Summary for our international reader. Yes, you can buy the insides of a drawer for 0.99 from IKEA or solve the problem with no time and very little effort (as we have already shown), but that is not my style, at least not today. My style is slow and semi-dirty and this is how it turned out. It is the easy to clean, totally removable, 100% wood, mixed method, and surely DIY drawer organizer! Feel free to copy and congratulate, because…look mama, I made a drawer organizer, all by myself!

Kato äiti, maalasin porraskäytävän!

Nyt saa juhlia! Reilu vuosi sitten aloitettu projekti alkaa nimittäin olla loppusuoralla! Työn alla on ollut hurmaava porrashuoneeni, jonka persikanväriset seinät yhdistettynä lohenpunainen&kameli –portaisiin feat. mustat liukuestetarrat antoivat jokaiselle tulijalle varmasti lähtemättömän ensivaikutelman. Yhdistetään kokonaisuuteen vielä pieni mutta sitäkin täydempi eteinen ja kokonaisuus syöpyy tulijan tajuntaan kuin puoli litraa asetonia. Päästetään lukijat välittömästi piinasta ja tykitetään heti alkuun ennen ja jälkeen kuva. Jukopliuta, tätä päivää en uskonut näkeväni ennen muuttoa

Ennen ja jälkeen!

 Rapun kunnostus aloitettiin raikastamalla seinät. Maalina Tikkurilan ”sponsorin” kautta saatu maalarinvalkoinen täysmatta sisämaali. Parhaimmillaan neljä metriä korkeat seinät yhdistettynä rappusiin haastoivat ”kokeneemmankin” maalarin. Apuun haettiin telarajaaja(?!) sekä nurkkien maalaamiseen tarkoitettu nurkkatela. Myös perustelat piti uusia, sillä edelliset oli kääritty huolellisesti muovipusseihin joihin ne olivat kuivahtaneet. Neljä reissua rautakauppaan ja reilu satanen (riittääköhän edes?) köyhempänä maalaushommiin. Onneksi vanhat jatkovarret olivat sentään yhä käyttökelpoiset (kunhan niitä vähän fiksaili jesarilla).

Itse maalauspuuhat sujuivat kivuttomasti ja kaksi päivää aloituksesta valkopesu oli valmis. Hermoja kiristelivät perinteiset pakolliset hommat, kuten suojapapereiden virittely, listojen piiloon teippailu, seinien pesu (olivat ”aika” likaiset), välineiden hankinta ja huolto sekä riittämättömät tai liian myöhään syödyt eväät.

Maalausmenestyksestä huumaantuneena riuhdoin portaista irti myös liukuestetarrat. Siinä meni 5 minuuttia. Harmi vain, että tarrojen liima jäi kiinni portaisiin, ja sen irrottaminen olikin sitten vähän toisenlainen homma. Puoli litraa puhdasta asetonia ja neljä tuntia huuruista hinkkausta – valmista! Sitten portaiden huolellinen kuuraus maalarin pesunesteellä - ja hanskat tiskiin vuodeksi.

Lohenpunainen&kameli -portaat alkuperäisasussaan ja unohtumattomien asetonipöllyisten hinkkaushetkien jälkeen.

Sitten tapahtui kevään 2016 ihme. Kaivoin esiin puhdistusvälineet, pesin ja hioin portaat (uudestaan, jee!) sekä kaiteen ja ryhdyin pohjamaalaushommiin. Kaiteen osalta täytyy paljastaa, että se piiloon jäänyt ruskea kaistale ei ollutkaan edellisen maalarin huolimattomuutta vaan vuosikymmenien aikana kertynyttä LIKAA. Kaide oli niin p*skainen, että pelkästään sen ansioksi voidaan laittaa talon asukkaiden kohtalaisen hyvä vastustuskyky. Rakkaat kanssaihmiset, muistakaa siis jynssätä kaiteistanne myös se piiloon jäävä puoli – siellä ne rasvaiset nakkisormet nimittäin tekevät tuhojaan!

Ensin koko komeus maalattiin valkoisella liuotinohenteisella tartuntapohjamaalilla. Tämä aivosolut tappava ihanuus piti toteuttaa kahdessa vaiheessa, sillä maalin kuivumisaika oli pitkä ja portaita piti käyttää välissä. ”Kätevä” joka toisen portaan maalaaminen olisi oikeasti kätevää, jos seuraavalla kierroksella voisi käyttää niitä jo maalattuja portaita. Mutta kun ei voinut. Maalaa porras jolla seisot – ja jäljelle jäävä läntti pari porrasta ylempää kurottaen -strategia toimi jotenkuten, mutta työturvallisuudesta ja -ergonomiasta jouduttiin hieman tinkimään.

Pohjamaalaushommia!

Pohjamaalin jälkeen asiat alkoivat edetä vauhdilla. Pintamaaliksi valittiin aiempien hyvin kokemusten perusteella Betolux Aqua, värinä mintunvihreä "Capri". Vaikka listojenpäällisten taiteilu vesiväripensselillä saattoikin hiukan kiristää maalareiden hermoja, valmista tuli nopeasti vaikka kuivumisajan kanssa jouduttiinkin ottamaan pieniä riskejä. (”Moi, tervetuloa. Joo, siis me just maalattiin nää portaat. Ne pitää juosta ylös.”) Aiemmin huolellisesti toteuttamani välihionnat jätettiin tällä kertaa puhtaasta laiskuudesta käytännöllisesti tekemättä. (”Kato juu, ku se on vaan hyvä ettei se oo ihan kiiltävä, niin ei sukat sitte liu-u niin pahasti.”)

Ensin pensselöitiin listat ja kaide (ns. artesaanihommia), vasta sen jälkeen päästiin tositoimiin!

Noniin. Tämä postaus on ollut niin kuolettavan pitkä ja asiallinen, että vain harva lukija pääsee tänne asti. Oli miten oli, nyt hehkutan. Kato äiti, yli vuosi sitten aloitettu porrashuoneen maalausurakka on VIHDOIN saatettu päätökseen! Kunhan eteisen lattiakin saadaan käsiteltyä, alkaa homma olla paketissa. Eli about vuosi vielä…

---



For our international reader. THE project that has already continued for more than a year, has now reached one very important milestone: the staircase has been painted! Yes, seriously. The walls AND the stairs now look (and are!) fresh & clean. Gone are the ugly anti slip stickers and colours that don't even have names because they're so ugly. So – let the slidin’ an’ slippin’ begin – I do LOVE my new mint green stairs – even if the ”hallway” is still tiny, impractical and packed with stuff. And look mama – once again I managed to finish something that I started – BEFORE I move out!

Kato äiti, tein lehtikorin!

En tiedä mikä uutta kämppistä ilahduttaa eniten, se että eteinen on hetkittäin täynnä "jotain remppakamaa", ylipäätään käsitöitä tekevä tyyppi kotonaan vai lopputulosten kanssa eläminen. Tämä selviää ehkä myöhemmin...

Viime viikkoina Böölessä on nimittäin ollut meneillään kaksi projektia, jotka molemmat tuttuun tyyliin sujuivat kuin tanssi, eivätkä aiheuttaneet lainkaan kaaosta tai hampaidenkiristelyä.

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee tee-se-itse lehtikori tai oikeammin ehkä keräyspaperikori. Se tärkeä eteisen elementti jonne Stockan kanta-asiakasesite ja pizzerian mainokset heitetään. Tätä(kään) ei kannata ostaa valmiina, koska sen tekeminen itse oli oikeastaan aika kivuliasta helppoa! Etsin inspiraatiota Pinterestistä ja erityisesti neliömallinen wire basket oli mieleeni. Design oli tietysti käytännönläheinen ja ajateltu saman muotoiseksi kuin paperikassi. Nojoo se lätinöistä, asiaan!

Ostin K-Raudasta kaniverkkoa, pöllin vanhemmilta leikkurit ja pihdit materiaalin työstämiseen. Iisibiisi. Mutta ei kuitenkaan. Ensimmäinen vaikeus johtui tilanpuutteesta, rullaa ei saanut oikein levälleen ja se karkasi koko ajan takaisin originaaliin pyöreään muotoonsa. Sormet verillä sain kuitenkin leikattua sopivan kokoisen palan, jota aloin innolla työstää. 

Kiinnostavaa lähikuvaa kaniverkosta

Ideana oli siis leikata kaniverkko ristin muotoiseksi. Ristin keskiosa jää pohjaksi ja sakarat käännetään ylös ja ne muodostavat laatikon sivut. En osannut kuitenkaan yhtään arvoida kuinka pitkiä sivujen tulisi olla, joten leikkasin varovasti ja näin ollen jouduin työstämään ja kääntelemään koko palaa enkä vain ristiä. Onneksi olin kuin viilipytty, kun aikaa oli kulunut noin 1h eikä ristiä saatika loppua näkynyt. Harkistin itseni naulitsemista ristiin kun se vihdoin näyttäytyisi.

Kulmen taittelua.

Kriisistä selvittyäni oli ristikin valmis ja alkoi seuraava työvaihe; piikkien taittelu. Ehdottomasti työläin homma oli käännellä jokainen leikattu piikki kiinni toiseen sivuun ja näin ollen muodostaa kulma. Yksi sunnuntai-ilta meni siis leikatessa ja taivutellessa piikkejä, mutta valmista tuli!

Valmis tuotos!

Nyt saa ihailla - kato äiti, tein ihan ite lehtikorin!

---

In English: I wanted to make a wire basket for old newspapers. I mean why buy one when you can make it, am I right!? The material was pretty painful to work with, and it left my fingers bleeding but the end result wasn't bad at all! Look mama, I made a wire basket!

Kato äiti, yllätysvärjäsin mun pelikamat!

Aina ei projektin aloittaminen ja loppuunsaattaminen vaadi pitkällistä suunnittelua tai tuskailua. Riittää, kun poikkeaa vanhoista hyväksi havaituista toimintatavoistaan ja ottaa hetken löysin rantein. Sunnuntai-illan blues kulminoitui tällä kertaa pesukoneella, jonne survottiin hikisiä pelikamoja - ja reteästi eri värisiä sekaisin koska "nää on pesty sata kertaa" (paitsi ettei vielä kertaakaan tällä juuri päättyneellä kaudella...).

Ja niin, sitä yhtä kangaspussia ei oltu pesty IKINÄ.

Lopputulos: Yksi violetti luistinpyyhe ja kaksi violettia huivia. Myös pelihanskat ja teräsuojat rikastuivat näyttävillä violeteilla yksityiskohdilla. Erityisbonuksena VAIN sisäpuolelta värjäytynyt alasuoja ja rintapanssari - nyt ollaan kuumimman hotin ytimessä!

Luistinrätissä oli jo ennalta pieniä käytön jälkiä.

Enää ei tämäkään huivi taita keltaiseen!

Nyt on herkullinen! Raaskiiko tätä enää edes käyttää?

Elegantti sisäpuolinen värjäys tuo luottovarusteen parhaat puolet esiin.

Joukkuekavereita nauratti. "Nyt sä ainaki erotat et mikä on sun rintapanssari! Tosin ei kai tollasta oo kellään muulla, ollut 80-luvun jälkeen." Ha ha. Kateellisia, sanon minä. Syytä kateuteen todella on, sillä mukana koneessa ollut pelipaita EI värjäytynyt (tässä kohtaa päästin pienen ilonkiljahduksen!) - ja se on jo valmiiksi violetti!

Kas näin on kamat tuunattu seuran väreihin ja kesäkausi voi alkaa. Olkaahan tarkkoja siellä pyykkikoneella - tai älkää! Ikinä ei voi tietää miten elämä, pyykkikone ja aiemmin pesemättömät kankaat yllättävät! Kato äiti, pesin ihan ite pyykkiä - ja värjäsin siinä sivussa IHAN ILMAISEKSI omat kamani!

---

For our international reader: I washed my gear - for the first time during this season. As I had washed "all of them at least a hunderd times" (in the distant past), I just stuffed them into the laundry machine. Unfortunately (or luckily?) one of the textile bags, the purple one, had not been washed before, never. As a result my gear (or at least some parts of it) now fits our jersey! What a lucky coincidence. And all this fancy springy pastel purple without any planning or hazzle. Lucky me - and my jealous team mates!