Kato äiti, che bella piazza!

Jäädessäni kotiin lasta hoitamaan, uhosin hoitelevani äitiys”loman” aikana sitä sun tätä asiaa, johon kuuluivat mm. ”kevyet kivityöt”. Totuushan on se, että pikkukaveri piti niin kiireisenä ensimmäiset puoli vuotta, että ehdin nipin napin nukkua sen verran että pysyin edes puolivillaisesti tolkuissani.

Suunniteltujen kivitöiden pääasiallinen ponnin oli kuitenkin kylmän valkoviinin särpiminen aurinkoisella piazzalla, joten tätä projektia ei VOINUT jättää tekemättä. Olimme varanneet pääsuunnittelijan kanssa toukokuulle viikon loman italianmatkaa varten. Ilmastotietoisuuden aikakaudella lentäminen lomamatkalle tuntui kuitenkin jotenkin hirvittävän nololta, joten päätimme jäädä kotimaahan ja tuoda Italian luoksemme. Ei muuta kun välilevyt poksumaan ja piazzaa pihalle!!

Pohjatyö oli aloitettu jo hyvissä ajoin. Lopputalvesta pihalle oli ostettu Tori.fi:n kautta kahdeksan hengen pöytä ja sen päälle viritetyn pressun alle oli haalittu sikermä säänkestäviä tuoleja. Myös talon omaa liuskekivivalikoimaa oli kasvatettu pääsuunnittelijan vanhempien vajan takana lojuneilla ylimääräisillä laattakivillä. Kesäpaikan talonrakentajilta taas oli jäänyt ylimääräiseksi routaeristelevyä, jonka saimme myös projektiimme. 

Kun kalusteet, kivet ja routaeristelevy oli saatu hankittua käytettynä tai ilmaiseksi, oli hankintalistalla enää sora. Ajatuksena oli kaivaa kuoppa, laittaa sen pohjalle routaeristeet ja tiivistää niiden päälle soraa jotta piazzamme pysyisi tasaisena eikä lähtisi routimaan. Soran päälle tulisi sitten asennushiekka, jolla kivet aseteltaisiin oikeaan tasoon ja samaa asennushiekkaa tulisi myös kivien väliin. Soran ja asennushiekan hinta muodostui käytännössä kuljetuksesta, joka olikin sitten sen verran suolainen (noin 200€ per lasti), että kahden eri soralajin sijaan päädyimme pihistelemään ja jätimme erillisen asennushiekan ostamatta.

Kuvamateriaalia todella hikisistä "kuopankaivuutalkoista". Taustalla näkyvissä uusi kukkamaa.

Hommat aloitettiin siivoamalla nurkkaus ja kantamalla sivuun talon seinustalle asetellut liuskekivet. Sen jälkeen siirrettiin piazzan kohdalla sijainnut perennapenkki, joka löysi uuden kodin vanhan ”niityn” kohdalta. Sitten alkoi lapiointi. Noin 11 neliön alueelta poistettiin routiva ja/tai painuva maa-aines 40-50 sentin syvyyteen. Kaivuuhommissa kuopan pohjalta löytyi myös puhdasta hienoa hiekkaa, jota kärräsimme talteen kuution verran asennushiekaksi sekä mahdollista ”hiekkalaatikkoprojektia” varten... Lopuksi kuopan pohja tampattiin ja siihen tehtiin kaato, jonka jälkeen sen pohjalle asennettiin routalevyt siten, että ne viettivät poispäin talosta. Tämän jälkeen alkoi sorashow. Soraa levitettiin monessa osassa: kerrallaan noin 10 cm kerros, joka tiivistettiin vuokratun tärylätkän ja veden avulla. Luontoäiti oli tässä kohtaa erittäin suosiollinen ja vettä satoi tämän homman ajan ihan saavista kaatamalla. Ja oli todella kylmä. Onneksi väkivahva serkkuni ilmoittautui avuksi lapiohommiin, muuten olisin luultavasti ottanut äkkilähdön Kanarialle ja jättänyt pääsuunnittelijan yksin lapsen kanssa ”nauttimaan pihahommista”.

Kuoppa on valmis!!

Kaadon valmistelua soralla ennen routaeristelevyjen asentamista. Huomaa säätilan mukainen varustus.

Lapsityövoimaa. Routaeristeet katoavat sorapatjan alle.

Riuska sukulainen lapionvarressa. Kottikärryllinen soraa painaa muuten ihan helvetisti, joten nämä apulihakset tulivat tarpeeseen!!

 Pääsuunnittelija tamppaushommissa. Kiitos Bloggerille upeasta videon editoinnista!

Kun perustusten teko oli ohi, päästiin vihdoin aloittamaan asennushommat! Haaveena oli tehdä mahdollisimman tasaista pintaa. Tai ainakin siten, että ne neljä kohtaa joihin pöydän jalat osuvat olisivat tasaisia, kuten myös tuolien kohdat. Alueen reunoille ja pöydän alle sai tulla muhkua. Haasteen asetti käytettävissä oleva kivimateriaali, jonka paksuus vaihteli 4-14 sentin välillä, eivätkä kaikkien kivien pinnat olleet suinkaan tasaisia. Suuret korkeuserot tarkoittivat jälleen kerran sitä, että paikalle piti rontata kottikärrytolkulla hiekkaa, jotta kaikki kivet saatiin samaan tasoon. Lisäksi sorapihistelymme tarkoitti, että meillä ei ollut varsinaista asennushiekkaa, vaan sihtasimme karkeampaa soraa kanaverkolla asennushiekaksi… Tämä sihdattu ”kivituhka” oli kuitenkin sen verran mainiota asennushommissa, että vaikka itse sihtailu oli ihan perseestä ja ergonominen katastrofi, puuhastelimme sihtaushommissa hyvinkin ahkerasti. Tätä en kuitenkaan suosittele kenellekään. Maksakaa ennemmin kivituhkasta. Vaikka 500 euroa. 

Soransihtausta. Emme suosittele.

Itse asennus oli taattua kamaa. Upeita saumoja ja täydellisiä pareja, tuskaisia koloja joihin ei löytynyt millään sopivaa kiveä, itsekseen oikeaan tasoon asettuvia kaunottaria ja muhkuja jotka keikkuivat vielä puolen tunninkin ähläyksen jälkeen. Ja kyllä, näette oikein: käytimme asennuksessa apuna VATUPASSIA jota on tässä taloudessa käytetty lähinnä apuvasarana kaiken muun ollessa vinossa. Piazzakin on tosin vähän vinossa, mutta juuri oikeaan suuntaan siten, ettei vesi valu kiviä pitkin talon seinustalle! Lisäksi piazza on tietysti esteetön, sillä kiveys jatkuu loivana luiskana talon edustalta.

Asennushomma aluillaan.

Asennushomma voiton puolella.

Lapsityövoimaa luiskanrakennushommissa.

Esteetön kulku piazzalle on valmis!

Lopputulos palkitsee ruhtinaallisesti, sillä lämmin alkukesä on tarkoittanut, että pöytä on päässyt tositoimiin jo useasti. Sen ääressä on hyvä syöttää vauvoille hellepäivän lounas (alakerran mamsin bongaama ja syöttötuoli kuuluu toki myös varustukseen!), juoda itse iltapäiväkahvit sekä nauttia hellepäivän illallinen ja kiireetön lasi valkoviiniä - puhumattakaan vieraiden kestitsemisestä. Kahdeksan hengen pöytä venyy helposti suuremmallekin porukalle ja pihan lämpimin kainalo on viihtyisä pitkälle kesäiltaan. Ah! Lisäksi nurmikko on leikattu jo kahdesti eikä kenenkään ole tarvinnut siirrellä kymmentä tuolia ja isoa pöytää yhtään minnekään – ten points!

Melkein valmista! Pääsuunnittelija nautiskelee välimojitosta.

Homma ei tietenkään lopu tähän, sillä haaveissa (ja työn alla!) ovat sammalsaumat, välimerellinen ruukkupuutarha (ja joku siihen paremmin istuva sadevesitynnyri), ja ehkäpä osa tuoleistakin pääsee vielä tuunattavaksi. Nämä projektit voi kuitenkin tehdä GT kädessä, toisin kuin sen kivityön, johon palaamme ehkä, mikäli innostumme päivittämään grillipaikkamme! Saas nähdä. Kato äiti, meidän piha on ihan Kodin Gloria -kamaa ja täällä tarjoillaan sinullekin mojito – oman ruukkupuutarhan mintulla tietysti ;)

Ennen (tarkemmin ottaen vuonna 2012)...

...ja jälkeen (heti 7 vuotta myöhemmin!).

Otetaas vielä lähikuva. Etualalla yrittipuutarha ja sen uhmakas emäntä, sininen sadevesitynnyri.