Kato äiti, tein naulakon likaisille vaatteille!

Moi!

Blogin valistuneet ja designistä innostuneet lukijamme tietävät varmaankin Laakkosen Mikon suunnitteleman Latva-naulakon? Se maksaa Vepsäläisellä rapiat 520 €, on ihan hyvä naulakko, eikä näytäkään hassummalta. Toisaalta olen sitä mieltä, että osaan varmasti itse tehdä paremman ja päästä vähän halvemmallakin (jos omalle työlle ei lasketa hintaa). Meillä oli joka tapauksessa huutava tarve ns. vähän käytettyjen vaatteiden naulakolle. Tiedättehän, ne kerran käytetyt jumppavermeet jotka ovat käytännössä ihan puhtaita (ehkä vähän hikisiä?), mutta eivät ihan niin puhtaita, että ne voisi laittaa vaatekaappiin oikeasti puhtaiden vaatteiden sekaan.

Projekti alkoi vuosi sitten joululomalla. Olimme Pääsuunnittelijan kanssa mökillä ja päivittäinen savottamme oli mökin omistajien rakastamaa metsän siivousta. Risujen polttelu on pienhiukkaskatastrofistaan huolimatta varsin terapeuttista, varsinkin kun siihen yhdistää kunnollisen kahvitauon. Kolmen päivän risusavotan jälkeen alkoivat maassa makaavat nuoret koivut näyttää jotenkin todella hyvältä ja tuumimme, että pelastamme niistä muutaman kotiimme ja teemme niistä vaikkapa…naulakon! Latva-tyyppinen lopputulos silmissämme valikoimme kolme valioyksilöä, joista päätimme rapsuttaa tuohen irti. Ensin liotimme runkoja (oksia? risuja?) vuorokauden meressä, koska arvelimme sen auttavan tässä rapsutushommassa. Ei tainnut auttaa, enkä tiedä mihin perustimme tämän ideamme, mutta onneksi vaivalla valikoimamme yksilöt olivat sentään tallella kun haimme ne seuraavana päivänä kuivalle maalle käsiteltäviksi.

Seurasi eittämättä projektimme hankalin ja työintensiivisin vaihe. Pääsuunnittelijan yksilössä tuohi oli sen verran tiukassa, että käytännössä se vuoltiin irti ja varsinaisena viilipyttynä tunnettu Pääsuunnittelijakin kiehui jo kiitettävästi. Liekö syynä sitten tiukassa istunut tuohi vai pikkuapurin pistämättömät puukonkäsittelyvinkit…

Kuvassa käsittelemätön koivun"runko" ja pieni maistelupala siitä, miten helposti tuohi lähti irti...

Rapsutushommia jatkettiin kaupungissa ja sitten rungot jätettiin ulos ”kuivumaan” noin 6 kuukaudeksi (sori siitä, naapurit!). Tai vähän pidemmäksi aikaa. ”Kuivatuksen” ollessa valmis, joskus kesän korvilla, otimme jälleen hiekkapaperin kauniiseen käteen ja annoimme oksille hiontakäsittelyn. Oma ajatukseni oli, että naulakkoon täytyy voida ripustaa sukkahousuja ja silkkipaitoja, joten pieni karheus pinnassa olisi täysi katastrofi. Hetken hiottuani vaihdon strategiaa ja tuumin, että vaatimustasoani en laske, mutta ehkäpä maalaamme nämä vain niin moneen kertaan, että pienet karheudet peittyvät lateksimaalin alle. 

Loppukesästä rungot tökättiin nurmikkoon ja maalattiin rappuremontista yli jääneellä Betoluxilla. Tämä oli tietysti vasta ensimmäinen kerros ja seuraavia kerroksia tulisi suunnitelmani mukaan runsaasti. Yeah right. (Toistaiseksi maalipensselejä ei ole kaivettu uudestaan esiin, kuten ei myöskään hiekkapaperia, joten silkkipaidat ja sukkahousut pysyvät väliaikaissäilytyksessä turvallisemmilla vesillä, eli lattialla.)

Kertaalleen maalatut valioyksilöt kuivumassa loppukesän auringossa.

Maalauksen jälkeen kuivumisaikaa annettiin jälleen useita kuukausia, jonka jälkeen lähdimme betoniostoksille. Ehkäpä halusimme jälleen päästä ulkotöihin räntäsateeseen? Armottoman pohdinnan jälkeen betoniksi valikoitui pikavalumassa, josta tehdään mm. kylppäreiden lattioita. Lisää vain vesi(sade), +0 lämpötila ja pian olet valmis! 

Olimme jo kesällä dyykanneet naapurin roskalavalta ämpärin, jonne päätimme istuttaa esivalmistelemamme naulakkopuut. Asettelin ämpärin pohjalle huolellisesti muotoon sahaamiani laudankappaleita, joihin oli tarkoitus porata pyörät naulakon liikkumisen helpottamiseksi. Halusin myös välttämättä, että naulakon yläreuna olisi pyöreä, jottei terävä ja röpelöinen betonikulma nirhaisi sääriä (ja niitä sukkahousuja!) jos kävelee liian läheltä ohi. Helpommin sanottu kuin tehty! Eräänä viikonloppuna Pääsuunnittelija kuitenkin lahtasi vanhan polkupyörän sisäkumin, joka teipattiin kiinni ämpärin sisäpintaan. Tämän on pakko toimia…! Lopuksi ämpärin sisäpuoli voideltiin rypsiöljyllä, jotta betoniin saataisiin kaunis pinta (ja kakku ulos ämpäristä). Lisäksi ämpärin sisälle taivuteltiin kieppi kanaverkkoa, ”raudoitusta” markkeeraamaan.

Vasemmalla yhteen teipattu sisäkumi ja oikealla se on teipattu ämpäriin.
Tämän on pakko toimia!!

Muottiämpärin voitelu rypsiöljyllä ja ämpärin pohjalle tulevien puukalikoiden huolellinen muotoonleikkaus.

Alkuvalmistelujen jälkeen ämpäri vietiin ulos ja sinne kaadettiin maalivispilällä sekoitettu betoni. Oli rypsiöljyt, oli puunkappaleet pohjalla, oli kanaverkot, ja oli teipatut sisäkumit, joita vielä taivuteltiin lisää teipillä, jottei kulma vain katoaisi betonin suoristaessa sisäkumin. Lopuksi oksat tökättiin kokonaisuuteen. Avottia!! Koska olimme valinneet nopeasti kuivuvan massan, kannoimme 20 minuutin kuluttua hökötyksen sisälle kuivumaan ja suunnittelimme kastelevamme sitä huolella halkeilun välttämiseksi. (Eli emme. Ei halkeillut paljonkaan!)

Koko komeus kuivumassa. Lähikuvassa "tukirakenne" joka takasi,
että rungot pysyvät pystyssä (köh).

 Betonin kuivuttua noin kuukauden, lahdattiin ämpäri moralla ja kakku saateltiin ulos. Ja hei – ei paskempaa!! Pääsuunnittelijakin antoi lopputulokselle arvosanan 8, joten eihän se nyt ihan täysin epäonnistunut ole! Oujess, blogissa edetään tällä hetkellä voitosta voittoon. Ne porausta helpottamaan tarkoitetut puunkappaleet olivat kylläkin kadonneet jonnekin kakun syövereihin ja se sisäkumiviritys ei toiminutkaan (WTF?!), mutta muuten – mui bien! Puunpalojen tehtyä katoamistempun, jätimme pyörät toistaiseksi asentamatta ja tyydyimme liimaamaan naulakon pohjaan huopatassut.

Mora tositoimissa ja oikealla uunituore kakku. Ei hullumpaa! (Huomaa erit. "pyöristetyt" reunat.)

Ainoa jäljellä oleva kysymys lienee, onko puolilikaisten vaatteiden säilytys katsekorkeudella jotenkin esteettisesti parempi valinta, kuin niiden pitäminen lattialla? Tämä lienee silkka makuasia, emmekä lähde siitä sen enempää keskustelemaan.

Arvatkaa kumpi maksaa yli 500 €? NO SITÄHÄN MINÄKIN!!!
(Kuva vasemmalla: Finnish design shop)

Nyt tuli kuitenkin (melkein) valmista, ja viimeistelythän voi hoitaa vaikka sitten kesällä, kun ei tämä nyt muutenkaan ole niin päivän päälle ollut tämä projekti. Kato äiti, tein naulakon! Ja reilusti alle 1,5 vuodessa!

Kato äiti, tuunasin siskolle pelisukat!

Lakkopäivän aamuna on hyvä miettiä, miten sitä on itse ollut aktiivinen viime aikoina. Omat urotekoni ajoittuvat ajalle ennen joulua ja sen jälkeen onkin ollut hiljaisempaa. Yhden tekstin kirjoitinkin jo valmiiksi vain huomatakseni, että olin unohtanut ottaa työvaiheista ja lopputuloksesta valokuvia. Täytyy palata tuohon projektiin siis myöhemmin ja raportoida ensin toinen joulun alla urakoitu saavutukseni.

Toinen puuhaduon jäsenistä on vielä nuori ja reipas urheilija. Erityistä urheutta on se, että muuttaa susirajan tuntumaan opiskelemaan ja alkaa siellä pelata jääkiekkoa. Tiukkaa settiä!

Jääkiekkoon liittyy kaiken muun erikoisuuden lisäksi hauska 70-lukulainen tapa käyttää polvisuojien päällä kankaisia sukkia, joita siskoltani ei oikein tahtonut löytyä. Uudet pelisukat olikin sitten kirjattu Korvatunturille lähetettyyn whatsapp-viestiin, josta ne bongasin.

Sukkien etsintä oli varsinaista työllisen aktivointia sekin ja tiivistän sen kiihkeät vaiheet tässä kuuteen pääkohtaan:

1. Käy kaupassa jossa luulet niitä olevan, älä kysy apua, älä löydä sukkia.

2. Käy toisessa kaupassa, jossa sinut neuvotaan ensimmäiseen kauppaan, koska ”siellä pitäisi olla”. 

3. Soita kauppaan nro. 1 ja varmista, että siellä on sukkia – ja onhan siellä!

4. Hae sukat

5. Avaa paketti kotona ja huomaa, että siellä on vain YKSI SUKKA.

6. Palaa kauppaan, vaihda paketti kahden sukan pakkaukseen.

Ja sitten hommiin. Tässä vaiheessa kello oli tietysti 21, kaikki lahjat paketoimatta ja sukkien pitäisi olla aamulla valmiina. Nyt oli tehtävä kerrasta timanttia, ja sehän onnistuu!

Design oli jo valmiiksi mietitty – simppeli nimikirjailu HEPA, molempiin sukkiin. Ajan puutteen vuoksi tein luovan ratkaisun ja jaoin nimen kahtia, jolloin molempiin sukkiin tuli yksi tavu. Kirjailuun käytin aikanaan virkattua saippuapussia varten ostettua puuvillalankaa, jossa oli hyvä väri, paksuus ja kesto tähän hommaan. Bonusta olisi ollut liitu, jolla sukkaan olisi voinut tehdä hahmotelmat kirjaimista. Mutta ei ollut, joten pyrin tarkkaan pistotyöskentelyyn.

Tarkka pistotyö in the making.

Ja TADAA – valmis työ näytti ihan hienolta! Tekstit ovat toki vähän kiemurassa, mutta epäilen että nämä taidonnäytteeni eivät edes näy pelihousujen alta. Ehkä omistajansa kuitenkin tunnistaa sukkansa helpommin jos ne vaikka eksyvät naapurin pelikassiin.

Sukat valmiina tositoimiin.

Meiltä on lähdössä fanilauma katsomaan jääkiekkomatsia Lappeenrantaan helmikuussa, joten ehkäpä näen sukat siellä tositoimissa. Se on vähintään yhtä jännittävää kuin se, että kumpi voittaa, tarjoileeko sisko TAAS tassua maalin edessä ja miten ne onnettomat jääkiekkoilijat pysyvät meidän vikkeläjalan perässä.

Lähikuva taidokkaasta kirjailutyöstä.

Sukkien toiminnallisuudesta ei siis ole tietoa, mutta itse olen tyytyväinen. Kato äiti, tein Hepalle omat pelisukat joita pelikaverit eivät voi (halua?) nyysiä!

Ai niin. Viimeistelin homman paketoimalla Hepan pakettiin pitkähihaisen aluspaidan ja antamalla nämä sukat vahingossa puolisolleni. Hehe. Molemmat olivat vähän yllättyneitä! Hups!