Kato äiti, laajensimme prototyypistä sarjatuotantoon!

Lupasimme blogimme nohevimmalle lukijalle kilpailupalkkioksi uutuuttaan hohtavan virkatun saippuapussin. Sellainen valmistui vappuna, säiden oltua ns. juhannusosastoa. Tämä kaunotar syntyi huomattavasti nopeammin ja kivuttomammin kuin edeltäjänsä, sillä pääsin välttämään muutaman sudenkuopan, joissa piehtaroin riehakkaasti edellisellä kerralla. 

Tämä kohtalaisen onnistunut sudenkuoppien välttely johdattelikin puuhaduolaisen perimmäisten blogikysymysten äärelle. Että MIKSI vain joka toinen projekti onnistuu? Räntäsateinen pohdinta tuotti tulosta – ja nyt syy on selvä. Tässä blogissa tehdään vain PROTOTYYPPEJÄ. Ei ole helppoa onnistua, kun kyseessä on a) ensiyritys, eli prototyyppi b) emme harrasta suunnitelmia ja c) osaaminen ja välineet ovat korkeintaan auttavat. No, tällä kertaa kyseessä oli siis jo TOINEN samankaltainen tuote, suunnitelma oli ajatuksen tasolla olemassa (”tällä kertaa teen saippuapussin mallia käpristynyt patalappu”) ja välineetkin olivat tämän blogin mittaluokassa priimaa. Ei siis mitään sisäkumeja, itse vuoltuja virkkuukoukkuja, rypsiöljyjä tai vessapaperiin käärittyjä märkiä maaleja - tällä kertaa.

Työ aloitettiin Onnibussin vakaassa kyydissä. Bussin edettyä Helsingistä Lahteen työ oli edennyt jo aika kivasti ja käpristyneen patalapun pohja alkoi olla valmis. Tosin, viimeksi muistan ajatelleeni itsevarmasti, että ”ensi kerralla teen sellaisen käpristyneen patalapun mallisen saippuapussin, niitähän tuli virkattua HELPOSTI jo 8-vuotiaana”. Peukalolihakseni krampattua Mäntsälän kohdalla tuumasin, että meikäläinen on ollut 8-vuotiaana ihan helvetin kova mimmi, ja opettaja vielä kovempi. Muistin myös, että ekan kierroksen jälkeisille kierroksille pitää lisätä reippaasti silmukoita, muuten pussista tulee ns. pikkusikaripussi jonka reunat lähtevä huimaan käpristykseen aivan liian aikaisin. Toisekseen, ketjusilmukan virkkaus on paljon helpompaa kuin tällaisen muka-tasaisen lapun, jossa pitää yrittää poimia jo olemassa olevia silmukoita ja lisätä väliin randomilla uutta kamaa sikaripussiefektin välttämiseksi. 

Tilanne Lahdessa.

Tästä selvittiin ja Hartolan kohdalla olin päässyt pohjavaiheesta ns. verkkovaiheeseen. Siinäkin tajusin, että verkon koon täytyy MUUTTUA matkan varrella. Aloitin siis vähän pienemmällä verkolla (joka neljäs silmukka kiinni edelliseen kerrokseen) ja etenin suurempaan (joka kuudes silmukka kiinni edelliseen kerrokseen). ”Suunnitelma” toimi aukottomasti ja pussin korkeuden lähestyessä optimia, tein supistusliikkeen, eli vähensin verkon silmukkamäärää ensin viiteen ja sitten neljään. Lopuksi tein vielä viime kerralla itselleni suurta tyydytystä aikaansaaneen ”pujotuskerroksen”, joka ei ollutkaan tavallinen verkko vaan pieniä ”silmukoita” joista pujotusnaru ujutetaan. Myös pujotusnarun osalta muistin, että yksinkertainen ketjusilmukkakerros ei riitä, kaksi sen olla pitää. Pujotus, päiden yhetenvirkkaus – ja TADAA, valmista tuli!!

Tilanne Hartolassa.

Loppuun vielä lyhyt aikamatka menneisyyteeni saippuapussien parissa. Viimeksi  (mitä ihmettä, tästä on jo kolme vuotta?!) hinkkasin pussia tuntitolkulla. Käytin yhtä kauan aikaa epäonnistuneiden vaiheiden purkamiseen kuin virkkaamiseen ja muistan illan pimeät ja hikiset hetket virkatessani verkkopussia kaukosäätimen ympärille. Ja tämä kaikki tietysti sen JÄLKEEN, kun lahja olisi jo pitänyt luovuttaa päivänsankarille, tämän blogin muusalle, eli äidille. EI TÄLLÄ KERTAA! Unohtakaa prototyypit, olen valmis sarjatuotantoon!

Tilanne viikonlopun jälkeen. Onhan se nyt kaunis!

Siispä, kato äiti, tein uuden saippuapussin joka on ihan yhtä hieno kuin sinunkin pussisi, mutta valmistui kahdessa päivässä! Ja kato Anna, lahja odottaa ottajaansa - järjestämme kuljetuksen laiturinnokkaan pikavauhtia!

Ja ai niin, heheh, sisko pyysi josko voisin virkata hänelle samaan syssyyn myös bikinit kun niin hyvin kulkee. Malli olisi tietysti ”käpristyneet patalaput g-string-alaosalla”. Kuka sitä takapuolta jaksaa virkata, kun ei siitä ole kuin harmia. Jos vauvauintiin lähteekin siskon sijaan metsuri-jack, kelvannee ”saippuapussi” ihan hyvin miesten mallistoksi, kunhan muistaa vaan kiristää suuaukon tarpeeksi napakaksi ettei pääse pikinit tippumaan. Ei muuta kun lahjavinkki korvan taakse ja hommiin ;)!

Suunnitelma bikineistä on jo valmiina. Haluaako joku muu?

Kato äiti, tein ihan ite design-laudevaatteen!

Noniin! Vihdosta viimein yksi viimeaikainen taidonnäytteemme on saatu raportoitua faneillemme tänne blogiin saakka! Erilaisia pikkunäppäriä käsitöitähän meiltä syntyy ihan liukuhihnalta, mutta raportointi tuppaa olemaan vähän laiskaa.

Taustaksi: äiti ja isä rakennuttivat itselleen vastikään upean kesämökin, johon kuuluu tietysti myös perinteinen rantasauna. Rantasauna on tyylikäs ja sieltä saa auvot löylyt. Me puuhatriolaiset olemme kuitenkin pettyneinä seuranneet, kuinka saunan muu varustelutaso on jäänyt täysin lapsenkenkiin suhteessa komeisiin puitteisiin. Äitienpäivän lähestyessä päätimme ryhtyä toimeen ja korjata tilanteen!

Ensin hankimme yksissä tuumin löylyyn kauniin löylykiulun ja siihen sopivan kauhan, valintamme oli suomalaisen KOLOn Kiulu2 ja siihen kuuluva kauha (kts. esim. täältä). Kaunista ja toimivaa – mutta jonkun muun tekemää ja suunnittelemaa, eli tylsää! Löylynheittovälineiden lisäksi saunan varustelussa on toinenkin haaste. Saunan laude on l-kirjaimen muotoinen ja lisähaastetta tuo lauteen sisäkulman pyöristys. Saunoessa hankala tilanne on hoidettu viikkaamalla kaksi keskenään täysin erilaista laudevaatetta lauteille. Sinne, huolimattomasti taitellun laudevaatekakofonian alle katoavat lämpökäsitellyt, nikkarin huolella askartelemat lauteet. Ei näin!

Viimeksi mökkireissulla painelinkin urheasti saunalle mittanauha kourassani ja otin mitat lauteesta. Kotona odotti ystävän isovanhempien komerosta löytynyt, kierrätystuomion saanut vaaleansinivalkoinen, kukkakuvioitu pellavapöytäliina. Alun perin se päätyi meille potentiaalisena häissä (johonkin?) käytettävänä kankaana, mutta nyt hypistelin sitä innoissani – täydellinen tuleva laudevaate!

Mallikuva ja mitat lauteesta. Haastetta piisaa jos sekä leikkaaminen että mittaaminen tuottavat vaikeuksia!

Mittojen ottamisen jälkeen päälle pamahti harvinainen toukokuinen seksihelle, jonka vuoksi ompelutyö toteutettiin viimeistelyä lukuunottamatta ulkona. Kamerassakin on jotain häikkää, joten antakaa anteeksi yli- ja alivalottuneet sekä epäterävät kuvani (sekä tässä, aiemmissa, että tulevissa postauksissa…). 

Kuva entisestä pöytäliinasta eli tulevasta laudevaatteesta. Oikealla lähikuva uuh-upeasta ruusukuosista.

Panostuksella ei ollut rajaa, sillä olin tätä projektia silmällä pitäen hankkinut myös kangasliidun (sekä ratkojan…) jonka muistelin olevan ihan kätevä apuväline kangasta leikattaessa. Toinen kätevä apuväline olisi ollut terävät sakset, mutta 90-luvulla hankitut Fiskarsin keittiösakset saivat nyt kelvata.

Hahmottelin ensin mitat kankaalle uudella liidullani, jonka jälkeen päätin käyttää verhoilukurssilla oppimaani lakanakangaskikkaa – repimistä. Repimällä lakanakankaan saa ”leikattua” suoraan ilman temppuilua tylsien saksien kanssa. Hyvä idea, mutta EI TOIMINUT. Repeämä lähti kiertämään ja kas näin, olin onnistunut repimään tulevan custom made -laudevaatteen välittömästi leikkaushommien aluksi. Ihana, äitienpäivään passelisti sopiva vain vähän valmiiksi revennyt laudevaate tuloillaan…

Vasemmalla detaljikuva teemalla "pieni repeytymä", oikealla valmiiksi leikattu kangas (rajasin kuvasta repeytymän pois "vahingossa").

Loppu leikkaustyö suoritettiinkin sitten saksilla hinkuttaen ja kovasti toivoen, että lopputulos olisi edes jotenkuten suora. Itse tunnistin lauteen muodon leikatusta kankaasta ja se riitti – jes!

Hankittu kiulusetti oli musta ja musta haluttiin myös laudevaatteesta. Kaappien pohjalta löytyikin kuin tilattuna kaksi pussia Dylonin mustaa käsi(e)nvärjäysainetta. Huolellisen ohjeiden lukemisen jälkeen painuin värjäyshommiin appivanhempien kesäpaikan suihkutilaan. Pääsuunnittelija oli autuaan tietämätön tämän työvaiheen ilmeisistä katastrofin aineksista ja jäi pihalle nukkumaan, kun minä värjäsin kangasta sisätiloissa. Tämä on sitä luottamusta, ystävät!

Suihkutilat säästyivät värjäyskatastrofilta, sen sijaan minulla oli väriä jalkaterissä (on varmaan juhannukseen asti), säärissä (näyttävä efekti!) sekä hampaissa (koska en tietenkään käyttänyt saksia väripussien avaamiseen). Vinkkinä kaikille teille jotka avaatte kangasväripusseja hampaillanne – kannattaa pestä hampaat HETI kun siihen tarjoutuu tilaisuus, ellette halua esim. värjätä hampaitanne mustaksi ikuisiksi ajoiksi. Onneksi se oli vaan yksi kulmahammas. Hehe, rommia pullo ja silleen. Väripusseja ei myöskään kannata heittää roskikseen ennen projektin päätöstä, sillä ohjeiden lukeminen roskiksesta on aina vähän haastavaa.

Värjäyskeitokset tuloillaan ja väripussit tukevasti roskiksessa jo pitkälti ennen projektin päätöstä. Oikean alanurkan jännittävä oranssinsävyinen sotku seurausta toisesta käynnissä olevassa projektista...hähää!

Värjäyksen lopputulos oli kuitenkin onnistunut enkä onnistunut pilaamaan appivanhempien suihkutilaa tai hyvin alkanutta sukulaissuhdetta, joten värjäysosiosta itselle arvosana ysi puol (hammaskeissistä huolimatta).

Leikattu ja värjätty laudevaate valmiina seuraaviin vaiheisiin. Hempeä ruusukuosi näkyy yhä vienosti värjäyksen alta. Perfect!

Värjäyksen, pesun ja kuivauksen jälkeen taitoin laudevaatteen reunat ja harsin ne käsin. Samassa yhteydessä lyhensin vähän repimääni päätyä. Tämän jälkeen vuorossa oli reunojen kanttaus, jonka alle piilotin lopunkin repeämän. Myös kanttinauhan ompelu suoritettiin käsin. Mustan puuvillaisen kanttinauhan olin käynyt ostamassa tätä projektia varten Eurokankaasta. Idea oli, että sisko ompelisi reunataitoksen ja kanttinauhan vielä koneella kiinni sunnuntai-iltana, jotta äiti voisi saada lahjansa äitienpäivän iltana, palatessaan reissuiltansa. Käsityöurakointini idea oli nopeuttaa ilta-aikaan ajoittuvaa ”viimeistelyä” niin, että homma olisi suoraviivainen eikä ompelukoneen kanssa menisi koko yötä.

Lähikuvassa taitettu ja harsittu reuna sekä harsittu kanttinauha. So professional!

Sunnuntai-illan koittaessa käsityöyksikkö oli kuitenkin helteen nuuduttama ja projekti siirrettiin maanantaille - ja hyvä niin. Siskon raportin mukaan itse ompeluun ei kulunut juuri aikaa, sen sijaan ompelukoneen säätöjen kanssa oli ”pientä ongelmaa” ja tekemäni harsinnan poistoon oli mennyt puoli tuntia plus hermot. Kokonaisaika ”viimeistelyyn” siis 2h, josta vartti ompelua ja 1:45 muuta säätöä. Hehe, peruskäsityöhommia!

Maanantai-iltana äiti sai lahjansa ja oli silmin nähden tyytyväinen. Kiulusetti oli kuulemma osunut omaankin silmään, mutta sitä ei raaskittu silloin ostaa koska se oli niin kallis. Ja laudevaatettamme äiti kutsui DESIGNIKSI. Kuulettehan henkseleidemme paukkuvan, päks päks!!

Tadaa, kuvassa valmis laudevaate kuvattuna lahjansaajan lattialla. Eihän tästä suttuisesta kuvasta mitään näe - ehkä täytyy yrittää ottaa parempi kuva paremmassa valaistuksessa (ja ehjällä kameralla), vaikka ihan sieltä saunasta!

Jälleen kerran äiti pääsi nauttimaan blogimirkkujen aikaansaannoksista, tällä kertaa oikein design-tuotteeen muodossa. Kato äiti, teimme ihan ite sulle mittatilauslaudevaatteen, jonka ei pitäisi värjätä pyllyä mustaksi!