Kato äiti, tein ihan ite!: marraskuuta 2019

Blogin ahkerimmat fanit muistanevat postauksen, jossa kaupalliset lamppukuvut eivät kelvanneet, koska niissä oli vain yksi reikä johtoa varten ja päädyimme tekemään itse (no tietysti!!) lamppukuvun kahdella reiällä. Lopputuloksena olohuoneessa roikkui kaksi lamppua ja 12 metriä johtoa pyykkipojalla niputettuna. Eipä muuten riipu enää, sillä lamppusaaga sai kunniakkaan päätöksen aikoja sitten, kun pyöritimme huonekalu- ja lamppurulettia, jossa olohuoneen huonekalut järjesteltiin uudestaan ja ruokapöydän päälle valaisimeksi ripustettiin Pääsuunnittelijan edelliseen kotiinsa hankkima muotoilutoimisto Aalto+Aalto:n upea ”Hattara”. Samalla aiemmin sohvapöydän päällä roikkunut tanskalainen pinkki lamppuduo siirtyi pikkumakkariin ja pikkumakkarin lintuvalaisin pääsi tervehtimään tulijoita eteiseen. Eteisen entinen valaisin, talon mukana tullut lyhtyä imitoiva lamppu jonka sisään oli elegantisti ängetty energiansäästölamppu, pääsi uuteen kotiin paikallisen kierrätysryhmän kautta. Kaikki tämä upeus jäi kuitenkin raportoimatta blogiin!

Päästyämme kotiin synnytyslaitokselta, oli lamppuasia aivan välttämätöntä saada kuntoon HETI ja pahimman verenvuodon tyrehdyttyä ryhdyimme innokkaasti fiksaamaan tilannetta. Pelkän siirtotyön lisäksi Hattaraan vaihdettiin kangaspäällysteinen johto ja pinkin duon johdot leikattiin oikeaan mittaan pikkuhuonetta varten.

Taistelu kangasjohdon kanssa oli jälleen eeppinen – käsi ylös kaikki, jotka ovat koskaan yrittäneet a) kuoria tai b) työntää tiukasta reiästä kangaspäällysteistä johtoa ja onnistuneet ilman, että kangaspäällyste purkautuu ja/tai menee makkaralle puolen metrin matkalta! PUUH. Omat taisteluaseeni, Erikeeper, sähköteippi ja Mora, olivat jälleen kerran vain ihan ok, mutta lopputulos oli silti mukiin menevä. Jes!

Synnytyslaitokselta sähköhommiin. Tässä työn alla lyhennettyjen johtojen
änkeminen itse tehtyyn lamppukupuun.

Vaikeuskerrointa lisäsi se, että Hattara-valaisimeen piti vaihtaa johto, jota piti vetää pitkin kattoa koska olohuoneen katossa on vain yksi valaisinpiste, keskellä kattoa. Alkuun jätimme johdon vain matkaamaan ”kattoa pitkin”, josta se tietysti roikkui löysänä eikä näyttänyt yhtään esteettiseltä. Tämä ei tietenkään kelvannut. Talteen otettujen nippeleiden aarrelaatikosta löytyikin messinkinen lenkki, jonka läpi kulki alun perin messinkinen tanko, joka taas piti mattoa paikallaan rappukäytävässä. Nämä lenkit oli otettu talteen, kun rappuset maalattiin. Nyt kattoon ruuvattuna lenkki pääsi paimentamaan lörpsöttänyttä johtoa.

Tadaa! Hattara omalla paikallaan pöydän päällä. Unikkokuosinen pöytäliina on sekin
uutuus - tosin ennemmin käytännön sanelema pakko kuin varsinainen sisustusvalinta...

Lähikuva lörpsähtäneen johdon kesytinlenkistä.

Samaan syssyyn esittelemme vielä pikkuhuoneeseen siirtyneen pinkin duon ja tee-se-itse –lamppukuvun, josta tulikin sitten oikein mainio. Lamput toimivat, kupu toimii ja kokonaisuus on mainio – pienet lamput pääsevät oikeuksiinsa pienessä tilassa ja ne matchaavat täydellisesti tapettiin, jossa siinäkin on pinkin sävyjä. Ai että!!

Pinkki lamppuduo makkarissa.

Lähikuva DIY-lamppukuvusta tositoimissa. On se hieno!!

Nyt on aika olla ylpeä saavutuksistaan ja esitellä niitä kaikkein tärkeimmälle yleisölle, eli tietysti äidille. Kato äiti, lamppurulettimme on hyvässä vauhdissa ja vuosia sitten aloitetut projektit saatettiin kaikessa hiljaisuudessa päätökseen! Jee!!

...tai siis melkein päätöksen, sillä lamppusaaga saa vielä jatkoa. Kotiutimme nimittäin tori.fi:stä poliisilla uhkailun päätteeksi uuden valaisimen olohuoneeseen. Olohuone on nimittäin ihanasta Hattarasta ja sinne tänne sirotelluista lisävalaisimista huolimatta yhä aika pimeä. Uuden lampun asennus vaatii kuitenkin vielä johdon tilaamista ja lamppukuvun hankkimista tai valmistamista, sillä JÄLLEEN on tarvetta kaksireikäiselle kuvulle. Pysykää kuulolla!

---

Lue lamppurulettia edeltäneet vaiheet:
Lamppusaagan alkutahdit: epätoivoa ja lamppukuvun synty
Rappukäytävänextreme makeover

Viimeisin loppuun saatettu projektimme liittyy ikuisesti jatkuvaan home improvement –osastoon, jossa kodin melkein toimivia ratkaisuita (kuten eteinen, joka on monipolvisen puunauksen ansiosta melkein tilava!) viilataan ja viritetään hiljalleen kohti täydellisyyttä. Kun neliöitä on rajallisesti, täytyy säilytysratkaisuiden olla priimaa. Juurikin melkein priimaa oli meidän aikaisempi kierrätys- ja random-romupiste. Pöytä oli ostettu joskus aikoinaan Tori.fi:stä retrohuuruissa ja se olikin ihan näpppärä, sillä se sopi monen kokoisiin tiloihin jatkopalansa ansiosta ja sen viilupinta oli pilattu jo aiemmassa kodissa, jolloin sen päällä sopi hyvin pitää kukkaruukkua. Pöydän alle sopi ratkennut pärekori, jonne keräsimme kierrätettävän pahvin ja paperin paperikasseihin.

Kierrätyspiste siistissä kunnossa - eli roskat kasseissa eivätkä pitkin lattioita.
Näemme silti mahdollisuuden parannukseen!

Huushollimme kasvettua yhdellä pienellä ihmisellä, jonka suurinta hupia on tyhjentää erilaisia laatikkoja, ei avomallinen pahvin- ja paperinkierrätys enää ollutkaan niin kätevä. Pahviroskat leviteltiin päivittäin pitkin kämppää ja siivottiin sen sata kertaa takaisin, kunnes emme enää edes jaksaneet vaivautua keräilemään vaan potkiskelimme lattialla seilaavia maitopurkkeja ohimennen sivuun, ettemme kompastelisi niihin. Classy! Tilanne vaati toimenpiteitä.

Tori.fi –ammattilaisena kunnostautuva pääsuunnittelija oli kytännyt jo kuukauden päivät arkkua tai muuta kohtuuhintaista säilytysratkaisua, jonka voisimme laittaa pöydän alle korin sijaan. Ongelma oli kuitenkin myös itse pöytä – sen jalkarakenne oli rakennettu niin harvinaisen tukevaksi poikkipuineen ja kurveineen, ettei sen alle mahtunut arkkua. Päätimme, että lähtöpassit saa pärekorin lisäksi myös pöytä ja tilalle tulee rakenteisiin kiinnitetty taso jonka alle mahtuu tilava ja ennen kaikkea kannellinen arkku.

Pääsuunnittelijan armottomasta kyttäyksestä huolimatta sopivia arkkuja ei tahtonut löytyä. Sen sijaan pääsuunnittelija bongasi ”yllättäen” aivan helvetin kalliin, mutta kieltämättä hienon suomalaisen design-kierrätyspisteen. Niimaarin suunnittelema Ecosmol oli Helsinki Design Weekillä naurettavan pienessä alennuksessa ja me menimme ja ostimme sen. Onhan se hieno, on käytännöllinen ja vielä kauniskin, olimme ihan tyytyväisiä. Kunnes seuraavalla viikolla Facebookin kierrätysryhmään ilmestyi myyntiin 20 eurolla täydellinen korirunkoinen arkku…sssshaaakelin shaaakeli!! Emme olleet ihan varmoja, oliko meillä enää tilaa tai tarvetta arkulle, mutta pakkohan se oli ostaa. Ympäriinsä lojuvien pahviroskien sijaan meillä seilasikin seuraavat kolme viikkoa korirunkoinen arkku, jota pikkukaveri työnteli tyytyväisenä ympäri kämppää.

Samaan aikaan olimme käynnistäneet myös pöytälevyn työstön. Kellarista löytyi julkisuudesta tuttu pala vanhaa keittiötasoa (mielestäni sisko dyykkasi tämän Ismo Alangon keittiöstä, kun heillä oli remppa. Todellakin melkein sukua julkkikselle!!!), joka oli ihan melkein oikean kokoinen. Yksi kulma levystä leikattiin pyöreäksi koska se oli mielestämme kauniimpi niin, sekä siksi, ettei kukaan löisi siihen jalkaansa tai päätänsä. Sahaushomma sinällään olisi varmasti ansainnut oman livelähetyksen, sen verran hiessä oli pääsuunnittelija hinkutettuaan tammitason kulman pyöreäksi käsisahalla ja muilla sähköttömillä työkaluilla… Lisäksi pöytälevy oli kärsinyt kellarisäilytyksestä ja melkein huomaamattoman (?) halkeaman kohdalle ruuvattiin lisätukea, ettei levy ratkeasi.

Näkyvissä levyn alapuoli, johon sudimme ylijääneet maalit. Oikeassa reunassa näkyy elegantti halkeamaa hillitsemään ruuvattu tukiratkaisu.

Taso oli puun värinen ja ehkä öljytty, joten huolellisen pesun jälkeen se maalattiin useaan kertaan valkoisella, ikkunanpokia varten ostetulla pellavaöljymaalilla. Paikoilleen taso kiinnitettiin kolmella hyllykannattimella, jotka nekin löytyivät valmiina arkistoista. Kaksi niistä oli tosin metallin värisiä ja ne saivat pintaansa korkeakiiltoista miranolia. Maalausjälki olikin ihan hämmästyttävän hyvä ja olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen.

Ahkeran mittailun ja merkkailun jälkeen ruuvasimme maalatut hyllykannakkeet levyn pohjaan.

Epävarmoista syistä tason pellavaöljymaali kuivui paljon hitaammin kuin ikkunanpokissa, joten eräs väsynyt ja pimeä perjantai-ilta asensimme enää vain vähän tahmean tason paikoilleen. Viikonloppuna kylään oli tulossa pääsuunnittelijan fiksuja, käsistään käteviä ja arkkitehtikoulutuksella varustettuja ystäviä, joten paineet olivat kovat. Kun vielä pikkuapulainenkin oli ”hieman” kiinnostunut projektista (siihen pisteeseen asti, että halusi syödä iltapuuronsa ruuvimeisselillä?!?), oli ilmassa väsymyksen lisäksi runsaasti vaaraa, vauhtia sekä vahvaa epäonnistumisen pelkoa.

Perjantai-illan huumaa ja ergonomisia työasentoja!

"Työkalut ovat intohimoni. Sen lisäksi, että tykkään syödä ruuvaria, tykkään myös syödä ruuvarilla."

Asennusapuamme toimi (pikkuapulaisen ohella) pian tehtävistään vapautettava pöytä jonka avulla taso mallattiin oikealle korkeudelle sekä VATUPASSI jonka käyttö näin vinossa talossa onkin aina yhtä hauskaa. No, taso saatiin suoraan, emme ainakaan huomanneet poranneemme sähköjohtoon, lapsi ja muut remppahessut selvisivät vaurioitta ja pöytälevystä tuli tukeva, success!! Uusi arkkukori sai vihdoin asemapaikkansa, joka tosin ei toimi enää kierrätyspisteenä vaan saa sisuksiinsa jotain muuta. Mutta onhan tämä nyt home improvement!! Jestas, kuukausi siinä meni mutta valmista tuli. Kato äiti, täällä sitä vaan tuunataan pieniä parannuksia, joilla asunnon arvo ja toiminnallisuus suorastaan RÄJÄHTÄÄ käsiin!!