Kato äiti, tein virkatun saippuapussin!

Käytyäni tiukkasanaisia keskusteluita palasaippuan hygieenisyydestä aloin kehitellä itselleni roikkuvaa saippuatelinettä. Tämä ajatukseni sotkeutui lomanodotuksessa kesämökin pesuhetkiin ja äidin syntymäpäiviin: meillä on ollut tapana pitää laiturinnokassa palasaippuaa aamu-uinteja varten. Saippua kiikkuu kaiteesta elegantisti vanhassa valkosipuleiden muovisessa verkkopussissa.

Kolusin ensin läpi internetin ihmemaailman, mutta en löytänyt etsimääni. Onneksi olin 2. luokalla osallistunut koulun käsityötunneille ja opetellut siellä virkkaamaan ketjusilmukkaa. Oli aika palauttaa vanha taito hyppysiin! Tavoitteena siis tyylitellä äidille oiva synttärilahja, se vähän kauniimpi saippuapussi, tietysti itse tehty!

Ogelin mahtavasta lankakaupasta löytyikin rulla lankaa sekä virkkuukoukku. Ajatuksena oli virkata ketjusilmukoita ja yhyttää joka viides ketjusilmukka yhteen naapuriketjun kanssa, jolloin lopputuloksena syntyisi romanttinen ja ennen kaikkea käytännöllinen itse virkattu verkkopussukka.

Ryhdyin tuumasta toimeen. Muutaman rivin jälkeen oli tyytyväinen - verkko näytti ihan hyvältä! Luomuksen toiseen päähän tein pieniä lenkkejä, joista olisi lopuksi tarkoitus pujottaa naru joka kiristää pussin suun ja josta koko komeuden saa roikkumaan, vaikka sinne laiturinnokkaan. Toiseen päähän tein epämääräisen käkkyrän ja toivoin asioiden järjestyvän itsestään. Aina hyvä strategia ompeluhommissa!

Hillitön kerällinen lankaa, uutuudenkarhea virkkuukoukku ja ensimmäiset valmiit, käkkyräpohjaan päätyvät virkatut rivit.

Silmukka kerrallaan pussi kasvoi, mielestäni ihan mallikasta vauhtia. Menin yksi päivä jopa bussilla töihin, jotta saatoin virkata työmatkat. Hard core panostusta! Äidin synttärit lähestyivät myös hirvittävää vauhtia...ja menivät. Ennen kun ehdin saada pussukan valmiiksi.

Äidin syntymäpäiväjuhlien jälkeisenä iltana virkkasin vimmaisesti pussin loppuun ("kyllä sinne saippua mahtuu, sen KUULUU olla napakka"). Viimeinen sauma tuotti vaikeuksia. Kolmen purkukeikan jälkeen, kellon lähestyessä puolta yötä mietin, miksi en ottanut perinteistä "käpertynyttä patalappua" saippuapussini malliksi? Miksi lähdin virkkaamaan epämääräistä palaa, joka vaatii lopussa hermostuttavaa kahden reunan yhteenvirkkausta? 

Päävirkkaushomma on valmis! Oikealla kaukosäätimen ympärille soviteltu pussi, meneillään viimeisen sauman umpeenvirkkaus.
(Se kolmas kerta.)

Lopulta sain kuin sainkin saippuapussini valmiiksi - vähän myöhässä toki. Lopputulos on jälleen tekijänsä näköinen: ei ihan susiruma mutta jotain "pientä" vikaa kuitenkin... Ja niin, äidillähän siis oli jo yksi oikeasti toimiva ja teollisesti valmistettu saippuapussi, valkosipuliset muistoni lienevät jostain 1990-luvun lopulta. No, ehkä tässä voi nyt sitten säilyttää vaikka niitä valkosipuleita. Oli miten oli, kato äiti, tein sulle ihan ite, omin pikku kätösin, virkatun monikäyttöisen pussukan!

Valmis! Virkattu saippuapussi valmiina toimintaan.

EDIT: Nyssäkkä päätyi kuin päätyikin juuri sinne minne se suunniteltiinkin, laiturinnokkaan. Onnellinen polskuttelija lähetti kuvan pussin uudesta kodista, olen myyty ja kateellinen. Ja vähän sitä askarteluosastoa - tuplasin vielä tuon roikutusnauhan. Yksinkertainen ketjusilmukkanaru oli liian rimpula.

Saippuapussi tositoimissa!

EDIT 2: Seuraavalla kerralla meni jo paremmin!!

---
I wanted to make a hanging soap bag, as I thought that my mother would need one for the summer cottage. AND she was going to have her birthday in a few weeks. I decided to give it a try and crochet it myself, as I am familiar with one crocheting technique. Or I was, to be precise, when I was 8 years old. No tutorials, no previous experience. Just me, my vision and my brand new crochet hook. And – as you can see – I managed to finish the bag! A few days after the birthday party (of course) and the end result wasn’t quite as romantic and practical as I imagined. And she already had a functioning soap bag...BUT look, mama, I made it all by myself – for YOU!

Kato äiti, tein mokkahapsuja!

Minkä ryntäyksen Facebook -status aiheuttikaan! Kaikille uusille lukijoille on nyt luvassa herkkua: tuunasin vähän kesävaatetta itselleni (hapsut vol. 2).

Aloitettiin tämäkin projekti tehokkaalla ajankäytöllä, eli paineltiin suoraan crossingista Eurokankaaseen, hikeä tippuva urheilutoppi ja punainen naama eivät edesauttaneet palvelun saantia. Lopulta kuitenkin päädyin vaatetuskankaan sijaan ostamaan sisustuskankaan, koska se oli mokkaa ja Trendissä luki että mokka on in. Sisustuskankailla kuuluisi verhoilla sohvat ja no mä ajattelin reteesti että "hei kangas ku kangas" ja mähän sitä paitsi verhoilen sillä mun kesäbodyn! 

"Palvelu" -kylttejä kyllä löytyi, mutta ei itse palvelua...

Hapsuihin on tullut himo, koska saksien käyttö on nikkaroijana mun ainut vahvuus. Ja vanhan topin hapsut on aivan pilalla, joten ei kai tästä voi enää rumempaa tulla...

Vanhat hapsut ja saksien jälkeen helma ilman hapsuja

Leikkasin kankaasta sopivan levyiset kaistaleet ja aloin leikellä hapsuja! Sitten kaistaleet kiinni paidan helmaan ja ommellaan kiinni. VALMIS! Tää oli maailman helpoin tuunaus.

Paitsi että hei ompelinks mä tota paitaa tonne helman saumaan? NO OMPELIN! Purkuhommia.
Ja hei onks noi hapsut liian leveitä eikä mene edes tonne saumaan asti - NO ON! Saksihommia.

Vanha motto: tee mielummin kahdesti kuin kerralla hyvin toimii siis tässäkin.

All stars virheet: perinteinen lankasotku, paitaosa kiinni helmaan ja liian lyhyet&leveät hapsut

Korjausliikkeiden jälkeen päästiinkin sitten muatikuvaushommiin!

Asiaan kuuluva lantioliike in action

Kato äiti, tein ihan ite toisen hapsupaidan!

Kato äiti, tein susiruman amppelin!

Perjantai jälleen, jee! Lukijoita hemmotellaan tällä kertaa tositarinalla tee-se-itse -amppelihommista.

Tässäkin blogissa on ripustettu kattoon trendikäs blogiamppeli. Se hankittiin kuitenkin laiskasti valmiina kierrätyskeskuksesta. Ruohonleikkuukoneen hankintamatkalla hairahduin jälleen hipelöimään valmiita amppeleita. Onneksi viereisestä hyllystä löytyi narua ja totesin, että 60 metristä tekee varmaan nopsasti itsekin amppelin jos toisenkin! Juuttinarun hinta jäi alle kolmeen euroon, joten investointi vaikutti kohtuulliselta.

Hankinnan jälkeen lähdin selvittämään amppelinlaadinnan perusteita. Youtube oli pullollaan hyviä ohjeita; "DIY hanging planter" ja taivas avautui eteeni. Jaksoin katsoa ensimmäistä videota 2 minuuttia (KUKA jaksaa katsoa 7 minuutin ohjevideon??) jonka jälkeen päättelin, että ei tässä mitään video-opastusta tarvita, käsityöihmisiä kun ollaan.

Mittasin narusta 12 pätkää, kukin 120 cm. Sen päättelin olevan hyvä pituus pohtiessani huonekorkeutta ja amppelin tulevaa sijaintia. VIRHE. 120 cm on aivan liian vähän. Ensi kerralla siis heti kärkeen vähän pidemmät narut, sanotaan vaikka 2 metriä. Niitä voi sitten lyhentää lopuksi, kun haluttu amppelikoko on saavutettu.



Aloitin amppelinteon solmimalla narut yhteen suurella solmulla, jonka jälkeen solmin vierekkäiset narut yhteen kuudeksi pariksi, noin 5 cm päähän aloitussolmusta. Tämän jälkeen otin kustakin parista yhden narun, jonka solmin jälleen kiinni uudeksi pariksi naapurin kanssa. Näin sain nopeasti aikaan verkkoa, jonka päälle ruukku asetetaan. Aikaa oli kulunut 20 minuuttia ja paukuttelin henkseleitäni - näyttävä DIY amppeli oli lähes valmis ja homma eteni kuin rasvattu! Testasin vielä tekeleen käytännön toimivuutta ripustamalla verkkoon pienen kukkaruukun ja totesin, että joka ikinen solmu oli eri korkeudella. Urheiluhenkisesti löysäsin solmuja hampaitani säästelemättä ja suoristelin riviä.


Kolmannen solmurivin tein ronskisti kauemmaksi ensimmäisistä, sillä tajusin, että amppelin tuleva ruukku on suuri, eikä suinkaan se sama jota käytin mallaamiseen. Tällä kertaa jätin solmut vähän löysäksi, jotta niiden fiksailu onnistui jälkikäteen ilman pelkoa hampaiden lohkeamisesta.

Tässä vaiheessa huomasin, että amppelistani oli kovaa vauhtia tulossa malli "kattoteline", joka hilaa viherkasvini katonrajaan - ylimmät lehdet litistyvät kattoa vasten ja kasvin kastelu olisi vaatinut jakkaraa. Näyttävä efekti ja kastelijaa aktivoiva ratkaisu varmasti sekin, mutta ei aivan sitä mitä hain. En suinkaan päättänyt aloittaa alusta, vaan päätin jatkaa naruja. VIRHE 2. Jälkikäteen en voi kuin ihmetellä tätä ratkaisua - ilmeisesti tuumin, että en missään nimessä voi tuhlata 5 senttiä/metri maksavaa narua vaan otan kotiini mieluummin Skandinavian rumimman amppelin - fiksu ja helvetin pihi likka! Solmujen jälkeen lähdin letittämään naruja ja "solutin sekaan" jatkopalani. Narua säästelläksen en suinkaan jatkanut 12 narulla vaan typistin määrän kuuteen. Jo tekovaiheessa tajusin, että tekeillä on susiruma amppeli. Se ei näyttänyt pelkästään halvalta (ihme juttu, kun valitsin kaupan halvimman narun) vaan myös epäsiistiltä (katso itse kuvat).



Esitellessäni lopputuotetta makutuomari osoitti pelisilmää toteamalla, että amppelissa parasta on sitä roikuttava henkilö. Sisko taas toivoi lisää helmiä, jotka olisivat toki pelastaneet tämänkin amppelin, ei epäilystäkään! Asiansa se kuitenkin ajaa, joten toistaiseksi se saa roikkua katossa. Koska narua on yhä jäljellä 40 metriä (kannatti olla säästeliäs, hehe), lienee aiheellista yrittää vielä toisen kerran.

Rumilus tositoimissa. Industrial-henkinen esiin kaivettu sähkörasia matchaa
sekä tunnelman että värityksen puolesta kokonaisuuteen.

Oli miten oli, kato äiti, tein ihan ite susiruman amppelin!

---

Summary in English: I decided to do a hanging planter all by myself. No instructions were needed, as I am the DIY-woman in person. I cut the strings too short, tried to lengthen them, and I surely wasn't able to get the knots in straight lines. As a result, it all ended up looking not only cheap (It was cheap! the costs are less than one Euro!) but also extremely ugly. Whatever, I wanted needed the planter (who doesn't?) and now I have it. Look mama, I made a hideous hanging planter, all by myself!