perjantai 9. lokakuuta 2015

Kato äiti, tehtiin patakintaat!


Puuhaduon kolmas pyörä täytti taannoin vuosia ja päätimme yllättää siskomme itse tehdyllä lahjalla. Olihan toivelistalla ”ei ainakaan mitään itse tehtyä". Selvä kutsu tanssiin, ja mehän jorataan!

Tavoitteena oli valmistaa syntymäpäiväsankarille lahja, jossa yhdistyisi siskon kaksi intohimoa: kokkaus ja Emmerdale. Jo kesällä ideoitiin kuningasajatus: Emmerdale-aiheiset patakintaat! Kintaiden virkaa kun toistaiseksi toimittivat lapaset, joita uhkasi puhkikuluminen. Eipä siis muuta kun tuumasta toimeen!

Kintaiden selkäpuolelle painatettiin kuvat Emmerdalen kokeista ja "kaavaksi" valittiin olemassa oleva patakinnas, jonka rakenne vaikutti yksinkertaiselta. Muutaman tunnin homma, arvelimme ja ryhdyimme toimeen. Kuin jumalallisesta johdatuksesta, törmäsimme käsityöpäivän aamuna roskalavaan, josta löytyi pari laadukkaita reiteviä farkkuja. Erinomaisen tukevaa kangasta patakintaisiin! Täytettä haettiin lisäksi vanhoista verkkareista, joita "kangaslaatikosta" löytyikin muutamin kappalein.

Käytännössä patakintaiden työvaiheet painatuksen teettämisen jälkeen etenivät seuraavasti:

 1) Leikattiin roskalavalta löytyneistä farkuista  ulkohanskaan sopivat palat. Kuvassa myös "kaavakinnas". (Farkut olivat uskoaksemme sateen kastelemat, tietääksemme strateginen läikkä EI siis ole eritteitä.)



2) Leikattiin vanhoista verkkareista sisähanskaan sopivat palat. Tässä vaiheessa oltiin siis työpisteellä no. 1, lattialla.

3) Todettiin, että kaava olisi hyvä ja leikattiin sellainen sanomalehdestä. Lisättiin siihen 4 cm saumavaraa. Leikattiin palat uudestaan sanomalehtikaavojen avulla.

4) Värjättiin farkkukankaat käsin mustalla kangasvärillä, toimittiin lähes värjäyspussin ohjeiden mukaan ja saatiin lähes musta lopputulos. Mukaan liemeen laitettiin myös farkkujen lahkeiden alataitokset, joista päätettiin tehdä autenttisesti kuluneet ripustuslenksut perusteluin "ainakin ne on kestävät."

5) Todettiin, että kämmen tarvitsee lisää vahviketta ja leikattiin vielä lisäpalat farkkua sisähanskaan.


6) Ommeltiin yhteen sisähanska. Ykkösduolainen kokosi ompelutöitä nuppineuloilla ja kakkosduolainen käytteli äidin Singeriä ja ompeli palat yhteen koneella. Todettiin, että 4 cm saumavarassa on noin 3 senttiä liikaa – leikattiin hanskoja pienemmäksi ja ommeltiin uudestaan.


 7) Hilluttiin ympäriinsä sisähanskat kädessä – jumaleissön miten hienot!!


8) Koottiin nuppineuloilla ja ommeltiin kokoon ulkohanska



9) Ujutettiin sisähanska ulkohanskan sisään, taitettiin viimeistelemättömät reunat sisään ja asetettiin väliin rustiikkiset ripustuslenkit. Lopuksi ommeltiin koko hoito yhteen puuhaduolle tutulla pieteetillä.

 

10) Kämmeniin tikattiin lisäsauma, jotta ulko- ja sisähanska pysyisivät yhdessä myös kovemmassa menossa.

VALMISTA!  Jestas miten näyttävät! Ja työaikaahan tähän kaikkeen ei siis kulunut kuin noin 10 tuntia per lärvi (eli koko viikonloppu). Äidillehän näitä päästiin esittelemään heti kärkeen, koska olimme linnoittautuneet vanhempien jääkaapin ompelukoneen läheisyyteen sotkemaan puuhastelemaan. Ja siis hei, tämä on nyt se mainostettu megalomaaninen postaus, koska lopputulos on upea ja tämän eteen ponnisteltiin niin saakelisti - ja suunniteltiinkin kuukausitolkulla! Siispä - kato äiti, tehtiin ihan ite patakintaat! Ja ollaan vieläki ihan väleissä vaikka toinen meistä ei osaakaan katsoa kelloa, musta lanka loppui kesken ja alalanka katkesi sata kertaa ja meni myttyyn vielä useammin.

Ja kiinnostuneille tiedoksi - tällaiset hanskat voi tilata meiltä myös mittatilaustyönä. Hintaa yhdellä hanskalla noin 220 € + ALV 24 %. Sisältää työajan, materiaalikustannukset ja hyvän omantunnon. Suomalainen design ja käsityö, sillä on katsokaas hintansa.

---

Dear international reader. These are DIY oven gloves, inspired by Emmerdale. Just take a look at the pictures and you'll see what it's all about. All the materials are recycled, except for the prints. Just "some" (20!!!!) hours of cutting, dying, sewing, cutting, and sewing - and we have a beautiful pair of oven gloves ready for some hot action! Our sister loved these (they were her birthday present) and promised never to use them as they were just too cool to get dirty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti