perjantai 2. lokakuuta 2015

Kato äiti, kunnostin peilin!

Rahkan jälkeen on ollut pientä hiljaiseloa postausrintamalla. Pienet kädet ovat siitä huolimatta ahertaneet, mutta loppusuoralla aina väsähtäneet ja uutta matskua ei ole syntynyt.

Kuten otsikosta käy ilmi olen kunnostanut peilin! Peilin ostin Itä-Keskuksen kierrätyskeskuksesta joskus vuosi sitten. Syy ostoon oli "Ei siis voi olla eteistä, jossa ei ole peiliä!". Juu ei varmaankaan, koska sen jälkeen peili lojui kaikkialla muualla paitsi eteisessä. 

Käärin hihat moneen otteeseen tämän projektin suhteen. Tarkoituksena oli hioa vanha ruma maali pois ja laittaa tilalle uusi punainen maali (sama kuin ruokapöydässäni).

Lähtötilanne. 
Eikun hommiin, eli hiekkapaperi esiin ja hiomaan... Hiominen paljastui kuitenkin huonoksi vedoksi. Maalia oli paikoitellen jopa 3 kerrosta. Sormista hankautui nahka irti, pölyä oli joka paikassa ja työntunteja tuli aivan luvattomasti.

Hiontahommia.

Tämä hiontavaihe siis kesti noin 12kk ja sen jälkeen vallan otti raivo "Onhan tää nyt pakko saada valmiiks ennen seuraavaa muuttoa!". 

Viimeinen raivolla suoritettava työvaihe oli maalaaminen. Välineinä vanhaa maalia, vesiväri/kasvomaalipensseli ja maalarinteippiä! Sitten sutimaan, taisin laittaa noin 2-3 kerrosta maalia. Näin jälkikäteen olisin ehkä voinut laittaa myös jonkun valkoisen alusmaalin... toisaalta kiva myös että puun syyt näkyvät vähän läpi. 

Maalaushommia.

Jäljelle jää tulosten ihastelu ja ahkera peilailu! 

Jihuu, eteisessä on nyt SE VÄLTTÄMÄTÖN peili!

Kato äiti, kunnostin ihan ite peilin! 


PS. Ensi viikolla onkin luvassa todellista herkkua, stay tuned. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti