maanantai 27. huhtikuuta 2015

Kato äiti, tein vaatesäilytysratkaisun eteiseen!

Bloginpitäjillä on riittänyt kiirettä vanhojen tuunausten korjailuissa. Blogipostaukset aiheista "Kato äiti, vessan ovi menee jälleen kiinni" ja "Kato äiti, kylppärin alakaapin saranat ovat oikeissa kohdissa", jätettiin kuitenkin tekemättä. Yksi toistaiseksi vähän puolitiehen jäänyt ratkaisuyritelmä on kuitenkin vielä esittelemättä.

Minulla on todella pieni eteinen. Lattiapinta-alaa on noin neliö, tilassa on takki- ja kenkäsäilytys, kaksi ovea ja siitä lähtee portaat. "Eteisen kannattaa olla siisti ja toimiva, niin kotiin on aina mukava tulla." Jepskukkuu, aina sitä on tyytyväinen jos eteisen lattialla on sen verran tilaa, ettei tarvitse seistä kenkien ja lattialle tipahtaneiden hanskojen päällä kun kiskoo takkia niskaan...

Koska minussa on arkkitehdin(kin) vikaa, piirsin hienon pohjapiirroksen eteisestäni, joka saattaa auttaa tilan hahmottamisessa.



Olin jo aiemmin kuolannut Pinterestissä ihania säilytysratkaisuita eteiseen ja ajatuksissani siinteli jotakin tällaista:
(Lähde)


Noh, koska maailma on jo täynnä kamaa, en suostunut ostamaan Granitista löytämiäni täydellisiä seinäkoreja vaan suunnistin kierrätyskeskukseen. Ja kas - tärppäsi! Löysin kolme koria, joista kaksi irtosi toisistaan ihan pienellä väkivallalla. Alunperin ne olivat varmaan toimineet shampoopullotelineinä ja kaipasivat kunnon pesua. Kun korit kylpivät astianpesuaineessa, minä tartuin ruuvimeisseliin. Mallailin koreille hyvät korkeudet, tökkäsin seinään merkit ruuvinkärjellä ja ryhdyin hommiin.
Kiinnitin korit uraruuveilla - perinnerakentajan valinta (toisin kuin shampootelineet eteisessä).
Korit seinässä ja valmiina vastaanottamaan tavaraa!




Tässä vaiheessa olin vielä aika tyytyväinen. Ajatuksissa oli tietysti, että korit maalataan saman värisiksi, mutta koska eteisen tilanne oli kriittinen - en malttanut jäädä odottelemaan.

Nyt korit ovat olleet seinässä muutaman kuukauden ja asettuneet taloksi. On aika esitellä lopputulos ja arvioida sen toimivuutta.

TATTADAA!! Ihan kun Pinterestissä! Ja eteinenkin näyttää tosi siistiltä ja avaralta, hehehe. Eipä tässä sitten varmaan muuta, kun soittoa Dekoon.


No joo. Totuuden nimissä täytyy kaiken muun lisäksi todeta, että nuo sinällään söpöt ruuvit täytyy vaihtaa koukkuihin, jos ei halua joka toinen kerta keräillä koko korin sisältöä lattialta. No, kunhan saan 1) seinät maalattua 2) koukut ruuvien tilalle 3) korit maalattua 4) kaulahuiveille ja pyöräilykypärille omat koukut ja 5) lattian muovimaton piiloon, niin kyllä tästä ihan hyvä tulee. Tai ainakin nykyistä parempi.

Oli miten oli, idea on hyvä ja toteutuskin välttävä, joten ei muuta kun tuulettelemaan. Kato äiti, yritin ihan itse ratkaista eteisen kaaosta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti