tiistai 31. maaliskuuta 2015

Kato äiti, pikatuunasin itselleni halkolaatikon!


Ostin toissa kesänä  huutokaupasta neljä puista Elannon laatikkoa. Itse asiassa joku muu huusi ne (ja hirveän kasan muuta tavaraa) mutta olin vähän kyttäillyt noita laatikoita ja saapastelin uuden omistajan pakeille seteli kourassa - ja poistuin neljän laatikon omistajana. Nappisuoritus!
Ajatuksenahan tietysti oli, että näistä voi tehdä vaikka mitä kivaa! Käytännössä ne ovat siis tönöttäneet kahdessa pinossa, ja niihin on ollut helppo lykätä tavaraa, jolle ei ole mitään muutakaan paikkaa. Suunnitelmissa on kuitenkin ollut, että ainakin yksi laatikoista olisi takan vieressä halkolaatikkona. Nyt se on toimittanut suunnilleen samaa virkaa, ryönälaatikkona.
Puoli vuotta sitten tehdyllä IKEA-reissulla silmiin osuivat nämä tason alle ruuvattavat pyörät. Hinta oli kohtuullinen ja halkolaatikkoajatus muistui mieleen. Nyt sain sitten otettua poran ja ruuvimeisselin esiin ja lainattua alakerrasta nipun about sopivia ruuveja omieni loputtua kesken - ei muuta kun toimeen!

Mallailin pyörät paikoilleen, merkkasin reikien paikat kynällä ja surauttelin poralla ja pienellä terällä valmiit reiät ruuveille. Koska kukaan ei näe laatikon alle ja koska liian lähelle reunaa laittamani ruuvit tahtoivat halkoa vanhaa rutikuivaa puuta, pistin osan pyöristä vähän vinkkeliin - tärkeintä, että olivat tukevasti kiinni.

Sitten ei muuta kun laatikko ympäri. Ihan näppärä vehje! Nyt vaan niitä halkoja hakemaan, ja kunhan saan hankittua sen kipinäpellin, niin takkaakin voi alkaa käyttää. Ensi syksyä odotellessa... No, siivotessa tämä uusi rullaava boksi on ainakin kätevämpi siirrellä kun se vanha laatikkopino.



Kahden vuoden projekti on näin saatettu päätökseen (tai siis, ainakin 1/4 projektia, sillä kolme laatikkoa odottelee vielä inspiraatiota...). Kyllä sitä välillä miettii, että pitikö tämän toteuttamista todellakin makustella 2 vuotta. Ehkä! Joka tapauksessa, projektin valmistumista täytyy juhlistaa ja sillä täytyy elvistellä - ainakin äidille, joten eipä tässä sitten kai muuta, kun...kato äiti, tein ihan ite ryönälaatikosta rullattavan halkolaatikon!

1 kommentti:

  1. Voisiko yksi laatikoista löytää tiensä pihatupaan ja toinen vaikka takarantaan, on nimittäin hienoja laatikoita. :)

    VastaaPoista