Kato äiti, che bella piazza!

Jäädessäni kotiin lasta hoitamaan, uhosin hoitelevani äitiys”loman” aikana sitä sun tätä asiaa, johon kuuluivat mm. ”kevyet kivityöt”. Totuushan on se, että pikkukaveri piti niin kiireisenä ensimmäiset puoli vuotta, että ehdin nipin napin nukkua sen verran että pysyin edes puolivillaisesti tolkuissani.

Suunniteltujen kivitöiden pääasiallinen ponnin oli kuitenkin kylmän valkoviinin särpiminen aurinkoisella piazzalla, joten tätä projektia ei VOINUT jättää tekemättä. Olimme varanneet pääsuunnittelijan kanssa toukokuulle viikon loman italianmatkaa varten. Ilmastotietoisuuden aikakaudella lentäminen lomamatkalle tuntui kuitenkin jotenkin hirvittävän nololta, joten päätimme jäädä kotimaahan ja tuoda Italian luoksemme. Ei muuta kun välilevyt poksumaan ja piazzaa pihalle!!

Pohjatyö oli aloitettu jo hyvissä ajoin. Lopputalvesta pihalle oli ostettu Tori.fi:n kautta kahdeksan hengen pöytä ja sen päälle viritetyn pressun alle oli haalittu sikermä säänkestäviä tuoleja. Myös talon omaa liuskekivivalikoimaa oli kasvatettu pääsuunnittelijan vanhempien vajan takana lojuneilla ylimääräisillä laattakivillä. Kesäpaikan talonrakentajilta taas oli jäänyt ylimääräiseksi routaeristelevyä, jonka saimme myös projektiimme. 

Kun kalusteet, kivet ja routaeristelevy oli saatu hankittua käytettynä tai ilmaiseksi, oli hankintalistalla enää sora. Ajatuksena oli kaivaa kuoppa, laittaa sen pohjalle routaeristeet ja tiivistää niiden päälle soraa jotta piazzamme pysyisi tasaisena eikä lähtisi routimaan. Soran päälle tulisi sitten asennushiekka, jolla kivet aseteltaisiin oikeaan tasoon ja samaa asennushiekkaa tulisi myös kivien väliin. Soran ja asennushiekan hinta muodostui käytännössä kuljetuksesta, joka olikin sitten sen verran suolainen (noin 200€ per lasti), että kahden eri soralajin sijaan päädyimme pihistelemään ja jätimme erillisen asennushiekan ostamatta.

Kuvamateriaalia todella hikisistä "kuopankaivuutalkoista". Taustalla näkyvissä uusi kukkamaa.

Hommat aloitettiin siivoamalla nurkkaus ja kantamalla sivuun talon seinustalle asetellut liuskekivet. Sen jälkeen siirrettiin piazzan kohdalla sijainnut perennapenkki, joka löysi uuden kodin vanhan ”niityn” kohdalta. Sitten alkoi lapiointi. Noin 11 neliön alueelta poistettiin routiva ja/tai painuva maa-aines 40-50 sentin syvyyteen. Kaivuuhommissa kuopan pohjalta löytyi myös puhdasta hienoa hiekkaa, jota kärräsimme talteen kuution verran asennushiekaksi sekä mahdollista ”hiekkalaatikkoprojektia” varten... Lopuksi kuopan pohja tampattiin ja siihen tehtiin kaato, jonka jälkeen sen pohjalle asennettiin routalevyt siten, että ne viettivät poispäin talosta. Tämän jälkeen alkoi sorashow. Soraa levitettiin monessa osassa: kerrallaan noin 10 cm kerros, joka tiivistettiin vuokratun tärylätkän ja veden avulla. Luontoäiti oli tässä kohtaa erittäin suosiollinen ja vettä satoi tämän homman ajan ihan saavista kaatamalla. Ja oli todella kylmä. Onneksi väkivahva serkkuni ilmoittautui avuksi lapiohommiin, muuten olisin luultavasti ottanut äkkilähdön Kanarialle ja jättänyt pääsuunnittelijan yksin lapsen kanssa ”nauttimaan pihahommista”.

Kuoppa on valmis!!

Kaadon valmistelua soralla ennen routaeristelevyjen asentamista. Huomaa säätilan mukainen varustus.

Lapsityövoimaa. Routaeristeet katoavat sorapatjan alle.

Riuska sukulainen lapionvarressa. Kottikärryllinen soraa painaa muuten ihan helvetisti, joten nämä apulihakset tulivat tarpeeseen!!

 Pääsuunnittelija tamppaushommissa. Kiitos Bloggerille upeasta videon editoinnista!

Kun perustusten teko oli ohi, päästiin vihdoin aloittamaan asennushommat! Haaveena oli tehdä mahdollisimman tasaista pintaa. Tai ainakin siten, että ne neljä kohtaa joihin pöydän jalat osuvat olisivat tasaisia, kuten myös tuolien kohdat. Alueen reunoille ja pöydän alle sai tulla muhkua. Haasteen asetti käytettävissä oleva kivimateriaali, jonka paksuus vaihteli 4-14 sentin välillä, eivätkä kaikkien kivien pinnat olleet suinkaan tasaisia. Suuret korkeuserot tarkoittivat jälleen kerran sitä, että paikalle piti rontata kottikärrytolkulla hiekkaa, jotta kaikki kivet saatiin samaan tasoon. Lisäksi sorapihistelymme tarkoitti, että meillä ei ollut varsinaista asennushiekkaa, vaan sihtasimme karkeampaa soraa kanaverkolla asennushiekaksi… Tämä sihdattu ”kivituhka” oli kuitenkin sen verran mainiota asennushommissa, että vaikka itse sihtailu oli ihan perseestä ja ergonominen katastrofi, puuhastelimme sihtaushommissa hyvinkin ahkerasti. Tätä en kuitenkaan suosittele kenellekään. Maksakaa ennemmin kivituhkasta. Vaikka 500 euroa. 

Soransihtausta. Emme suosittele.

Itse asennus oli taattua kamaa. Upeita saumoja ja täydellisiä pareja, tuskaisia koloja joihin ei löytynyt millään sopivaa kiveä, itsekseen oikeaan tasoon asettuvia kaunottaria ja muhkuja jotka keikkuivat vielä puolen tunninkin ähläyksen jälkeen. Ja kyllä, näette oikein: käytimme asennuksessa apuna VATUPASSIA jota on tässä taloudessa käytetty lähinnä apuvasarana kaiken muun ollessa vinossa. Piazzakin on tosin vähän vinossa, mutta juuri oikeaan suuntaan siten, ettei vesi valu kiviä pitkin talon seinustalle! Lisäksi piazza on tietysti esteetön, sillä kiveys jatkuu loivana luiskana talon edustalta.

Asennushomma aluillaan.

Asennushomma voiton puolella.

Lapsityövoimaa luiskanrakennushommissa.

Esteetön kulku piazzalle on valmis!

Lopputulos palkitsee ruhtinaallisesti, sillä lämmin alkukesä on tarkoittanut, että pöytä on päässyt tositoimiin jo useasti. Sen ääressä on hyvä syöttää vauvoille hellepäivän lounas (alakerran mamsin bongaama ja syöttötuoli kuuluu toki myös varustukseen!), juoda itse iltapäiväkahvit sekä nauttia hellepäivän illallinen ja kiireetön lasi valkoviiniä - puhumattakaan vieraiden kestitsemisestä. Kahdeksan hengen pöytä venyy helposti suuremmallekin porukalle ja pihan lämpimin kainalo on viihtyisä pitkälle kesäiltaan. Ah! Lisäksi nurmikko on leikattu jo kahdesti eikä kenenkään ole tarvinnut siirrellä kymmentä tuolia ja isoa pöytää yhtään minnekään – ten points!

Melkein valmista! Pääsuunnittelija nautiskelee välimojitosta.

Homma ei tietenkään lopu tähän, sillä haaveissa (ja työn alla!) ovat sammalsaumat, välimerellinen ruukkupuutarha (ja joku siihen paremmin istuva sadevesitynnyri), ja ehkäpä osa tuoleistakin pääsee vielä tuunattavaksi. Nämä projektit voi kuitenkin tehdä GT kädessä, toisin kuin sen kivityön, johon palaamme ehkä, mikäli innostumme päivittämään grillipaikkamme! Saas nähdä. Kato äiti, meidän piha on ihan Kodin Gloria -kamaa ja täällä tarjoillaan sinullekin mojito – oman ruukkupuutarhan mintulla tietysti ;)

Ennen (tarkemmin ottaen vuonna 2012)...

...ja jälkeen (heti 7 vuotta myöhemmin!).

Otetaas vielä lähikuva. Etualalla yrittipuutarha ja sen uhmakas emäntä, sininen sadevesitynnyri.

Kato äiti, tuunasin Arabian ruukulle aluslautasen!

Saunahankkeen tultua kunniakkaasti (ainakin hetkellisesti) päätökseen, oli aika siirtyä takaisin kotiosaston puunaamiseen. Sekä pääsuunnittelija että allekirjoittanut ovat suuria viherkasvien ystäviä. Nyt oli kuitenkin päässyt käymään niin, että kiikkerän kukkatelineen vuoksi arabian mustista kukkaruukuista puuttui aluslautasia. Jonkin yksitätisen lautasen onnistuin bongaaman kirpputorilta, mutta yksi onneton ruukku oli yhä ilman aluslautasta. Pääsuunnittelija bongasi kellarista terrakotan värisen aluslautasen, joka oli kokonsa puolesta passeli mutta väri auttamatta väärä. Mallikin on toki erilainen kuin originaalissa.

Lähtötilanne. Vasemmalla Arabian hieman pienempi
kokonaisuus antamassa osviittaa toivotusta lopputuloksesta.

Päätin yrittää ratkaista tilanteen kaapeista löytyvillä maalinjämillä. Hyvässä muistissa oli saunallakin käyttöön päässyt Clasun musta lakkamaali, jonka kiiltoaste ei ”ihan” vastannut ruukkua, mutta lähdin kuitenkin sillä liikenteeseen. Maalausalustan virkaa toimitti minulle ystävällisesti postitettu bikinikuvasto, jossa yläosien pienin koko oli C. Tattista vaan ja tarkkuutta siihen mainonnan kohdentamiseen! 

Kiiltävä lakkamaali ei nyt ollut ehkä ihan sitä mitä haluttiin,
mutta sitä oli niin sillä mentiin.

Clasun kiiltomaalin jälkeen tilanne oli toki parempi kuin ennen toimenpiteitä, mutta ero oli yhä huomattava. Suunnitelmana oli näyttää lautaselle hiekkapaperia ja hiertää pinta karheaksi niin, että se samenisi. Hyvä suunnitelma, jonka tiesin jo ennakkoon tuhoon tuomituksi. Harmi, ettei kaapeissa ollut mattamustaa maalia..paitsi että HEUREKA, olihan sitä!! Eteisenkoriprojektiin ostettua alekorilöytöä oli jäljellä vielä vähän ja raijasin aluslautasen ulos spray-maalattavaksi. Maalin ollessa lähes loppu, tuli musta ”alusmaalikin” lopulta tarpeeseen, sillä yksi kerros spray-maalia riitti. 

Tilanne lakkamaalin jälkeen. On se kiiltävä.

Pihan maalaus- ja ryönänurkkaus tarjosi taas hyvät puitteet puuhasteluun.
Kuvassa myös spraymaali, jota suosittelemme mikäli ryhdyt vastaavaan puuhaan.

Mikäli olet yhtä malttamaton maalari kuin minä etkä "ehdi" maalata hanskat kädessä (?!),
saatat uuden ruukkusetin lisäksi saada uniikit liukuvärjätyt kynnet.

Lopputulos – erittäin hyvä ellei täydellinen. Väri ja kiiltoaste vastaa ruukkua niin hienosti, että tämä vinkki on OIKEASTI HYVÄ. Jos siis nurkissasi lojuu mustia Arabian ruukkuja ilman aluslautasia, suosittelen kokeilemaan. Erityisesti jos vaarana on muutoin käyttämättä jääminen tai roskis. Täällä siirrytään seuraavaksi istutuspuuhiin, joissa pääsuunnittelijan Bulgariasta poimima, kotona vasaroima, keittämä ja kaksi viikkoa mustassa muovipussissa kestovaippaimussa idättämä siemen ja siitä kasvanut hurmaava (vale)akaasiantaimi saa uuden kodin. Kato äiti, tuunasin aluslautasen ja sain uuden ruukkusetin käyttöön kellarin uumenista!

Uuuulalallaaa! Kerrankin sitä sokea kana jne.

Kato äiti, kellarisaunamme haastaa jo Löylyn ja Allas Sea Poolin!

Kevätauringon noustessa taivaalle puuhaduon jäsenet painuvat maan alle. Tällä kertaa työn alle otettiin spa-osastomme. Rouhea kellarisaunamme ei kiinteistövälittäjän mukaan täyttänyt moderneja standardeja. Oikeasti sinne tulee kuitenkin lämmin vesi ja vaihdettuamme kiukaan vähän suurempaan, ovat löylyt olleet mitä mainioimmat. Heti talon ostettuamme teimme saunaosastolla tuntikaupalla ”pientä pintaremonttia” maalaushommien muodossa. Nyt oli aika nostaa kylpyläosasto seuraavalle tasolle. 

Työn alle otettiin kaksi kohdetta: vanha vesipata, joka toimittaa tällä hetkellä sytykeastian virkaa, sekä vilvoitteluhuoneen ovi. Vesipata on yhä käyttökelpoinen, sen saa täytettyä sen yllä olevasta hanasta ja padan alle saa tulen, joten sähkökatkonkin aikana meillä peseydytään lämpimällä vedellä. Oven riehakas mutta maanläheinen design oli edellisten asukkaiden ajalta.

Vesipadan syvennys on alkanut kerätä ryönää. Etuosaa käytetään myös penkkinä kun saunojia on paljon.

Tämän oven olen halunnut maalata heti kun näin sen.

Oven osalta suunnitelma oli selvä: tilan rauhoittamiseksi ovi maalattaisiin huvila ja huussi -tyyliin valkoiseksi. Kaapista löytynyt Clasun valkoinen vaikutti tehtävään sopivalta. Ensin ovi pestiin maalarinpesunesteellä ja hiottiin kevyesti, sen jälkeen pintaan Otexin valkoinen tartuntapohjamaali ja sitten Clasua pintaan. Yksi kerros. Kaksi kerrosta. Kolmas kerros. Neljäs kerros. Maalipurkin pohjan jo häämöttäessä totesimme, että Clasun maali on (MIKÄ YLLÄTYS!!) halpaa litkua, joka ei peitä yhtään mitään. Lisäksi kyseessä on vitivalkoinen, joka on käytännössä aina huonompi peittämään kuin edes vähän sävytetty valkoinen. No, kevätauringon kivutessa yhä korkeammalle ovi muuttui hiljalleen ruskea-beessistä valkoiseksi yksi vauvojen päiväuniaika kerrallaan.

Pesuvälineistöä. Ensipesu vedellä, sen jälkeen kuuraus laimentamattomalla maalarin pesunesteellä ja karhunkielellä, jonka jälkeen useampi runsas vesipesu.

Oven metamorfoosi. Kun kuuteen kertaan maalaa, niin kuvassahan tuo alkaa näyttää jo aika hyvältä!

Vesipadan osalta suunnittelimme rakentavamme sen päälle puurimoista ritilän. Ritilälle voisi asettaa padan reunalla jo nyt keikkuvia laatikoita, joissa oli mm. kosmetiikkaa, tossuja vilvoittelulenkkejä varten sekä tulentekovälineitä. Puutavara ritilään haettiin oman kellarin uumenista, joissa kaikenlaista puutavaraa tosiaan piisasi. Mutta ei ihan riittävän pitkää eikä ihan riittävän monta samanlaista…noooh. 

Kellarin "puutavaravarasto". Kyllä, tiedämme. APUVA.

Siskon nohevan suunnitelman (kuva alla) mukaisesti ritilä lähti rakentumaan kahden tukipuun päälle. Ritilä päätettiin valmistaa kahdesta osasta, joista etummaista voisi nostaa, jotta sytykelaarina toimivaan vesipataan pääsisi käsiksi ilman, että kaikki tasolle asetettu tilbehööri pitäisi siirtää. 

Sisko piirsi (ja valokuvasi) suunnitelman. Tällä mennään!

Itse syvennys oli toki epäsymmetrinen kaikkiin mahdollisiin suuntiin, mikä vaikeutti ”hieman” työtä. Mitattuamme viidesti ja sahattuamme seitsemästi, palat olivat kasassa ja mallailimme niitä tyytyväisenä koloon. Mittanauhalla heitettiin lopussa vesilintua ja lopullinen mallaus tehtiin vapaalla kädellä – samaan tyyliin kuin alkuperäinen muuraaja oli tehnyt syvennyksenkin. 

Noinnikkään! Eikä kukaan huomaa, että kaikki rimat eivät ole ihan saman levyisiä ja paksuisia!
Etuosaan saatiin kuitenkin rimat yhdestä palasta.

Takaosaan "täyspitkä" puutavara ei riittänyt, joten ryhdyimme nikkaroimaan.

Lähikuvaa maalatuista rimoista ja elegantista liittymäkohdasta. Eipä arvaisi, että sahasimme ihan itse 40-lukulaisella käsisahalla, huteran naulalokerikon päällä...

Lautoihin porattiin naulaamisen helpottamiseksi valmiiksi pienet reiät, jonka jälkeen laudat maalattiin valkoiseksi. Tukipuut maalasimme harmaaksi ihan itse sekoittamallamme sävyllä, jotta ne häviäisivät mahdollisimman hyvin taustaan. Lopullinen ritilä toimi kuten suunniteltua (tietysti, koska suunnitelmamme oli ihan timanttia): Etuosan saattoi nostaa (pienen sahailun) jälkeen ylös ja sytykkeisiin pääsi käsiksi. Jatkopalakimara jäi näppärästi kosmetiikka- ja tossulaatikon alle. NAPAKYMPPI!! Jumaleissön, kato äiti, tuunasimme JÄLLEEN yhtä saunaa ja taas osui ja upposi!! Jospa sitä vaikka seuraavaksi "tuunaisi" sitä "puutavaravarastoa" roskalavan avulla, jotta kellarissa uskaltaisi kävellä ilman kypärää...

WAUTSI...

...WAU!!!!