maanantai 17. elokuuta 2015

Kato äiti, verhoilin lampun joulupitsillä!

Rankkojen ja rakenteisiin kajoavien puutöiden lomassa on hyvä pitää huolta herkkyydestään hipelöimällä pitsiä. Glorian koti -eteisen jatkona on nimittäin mädäntyneen persikan värisellä maalilla maalattu portaikko, jonka seinällä on kaksi lamppua. Messinkikantaiset lamput sopivat tietysti rakennukseen kuin nenä(t) päähän ja vain toinen niistä on edellisten asukkaiden toimesta upotettu huokolevyn sisään. No mutta, kuka sitä nyt kaikkia yksityiskohtia jaksaa alkaa hinkkailla. Levyt eristää, lamput valaisee ja sitähän tässä haettiin.

Nyt kun eteistä ja rappukäytävää on ns. stailattu, myös lampunvarjostimet piti saada päivitettyä. Käytännöllisenä tavoitteena oli verhoilla varjostimet ohuella kankaalla, jotta valon määrä maksimoituisi. Esteettisellä puolella haettiin kepeyttä ja huvikumpuhenkeä (pakollinen kriteeri vähän suurpiirteisemmälle käsityöihmiselle). Budjetti oli aivan maksimissaan kolme euroa, eikä mielellään mitään uutta.

Hylättyäni ajatuksen vanhojen alusvaatteiden uusiokäytöstä ja hipelöityäni pitsejä Virossa asti, törmäsin tähän jouluaiheiseen ihanuuteen Joutsalaisella kirppiksellä. Kahden euron hinta sopi budjettiin ja liina taiteltiin mukaan. Kotona makutuomari kieltäytyi kommentoimasta löytöäni. Ihme jengiä!

Joulupitsi, uhka vai mahdollisuus?
Verhoilutyö eteni suoraviivaisesti. Edellinen verhoilu irti Fiskarsin kalasaksilla, about oikean kokoinen suikale irti liinan yläreunasta ja ompeluhommiin. (Meinasin muuten vähän stendarilla polttaa reunaa, ettei pitsi lähde purkautumaan. Jätin lopulta tämän vaiheen kuitenkin väliin - aika näyttää oliko fiksu vai tyhmä veto.) Käänsin kankaan reunan metallirungon ympäri ja tein vauhdissa laskoksia, vakaana pyrkimyksenäni edes välttävä symmetria. Lampunvarjostimen ”katon” jätin verhoilematta, paloturvallisuus- ja valaistussyistä (ei huvittanut).

Työ vaiheessa. Toinen puoli tehty, toinen jäljellä.
Laskokset mallia "en turhia reenaillut tai mittaillut".

On aika esitellä ennen ja jälkeen -kuvat. TADAA!! Nähdäkseni jouluteemaisuus ei korostu liikaa, symmetriaakaan ei ole liikaa (huvikumpua ja/tai ”tein ihan ite” -henkeä), valo tulee hyvin läpi eikä kukaan talolla käyneistä vieraistani ole huomauttanut mitään uudesta varjostimesta (tein siis toki vain toisen ja jätin toisen vielä hetkeksi odottamaan...). Rehellisesti täytyy kyllä myöntää, kun tuota alla olevaa kuvaa katsoo, etten sittenkään ole ihan varma oliko tämä tuunaukseni nyt liike parempaan suuntaan vai ei. Ainakin valoa piisaa nyt enemmän, sitä ei voi kiistää!

Valmista tuli! Viimeistelyt ovat vielä tekemättä (ja se toinen varjostin), mutta kyllä tämä asiansa ajaa.

Ja siis, irtosihan sitä ihan oikeakin kehu – makutuomari, joka suhtautui hyvin epäilevästi joulupitsivarjostinideaani totesi, että ”siitähän tuli ihan hieno”. Oliko tämä seurausta suhteellisen maltillisista odotuksista vai erinomaisesta lopputuloksesta, enpä lähde arvailemaan.

Oli miten oli, nyt pääsen jälleen lempipuuhiini, eli kiljahtamaan: Kato äiti, päällystin uudelleen lampunvarjostimen! (Tämän pääsen vielä toistamaan, kunhan saan sen toisenkin hoideltua. Ihan kohta.)

---
English summary


As all of you international readers know, I've been busy styling my oh-so-ugly hallway and staircase lately. Therefore the next project was easy to spot: the old lamp shades in the staircase were way too dark and did not fit my vision of the bright and light looks that I’m going for. The €2 Christmas lace from a flea market was just the thing for this project – and I went for it! Out with the old fabrics, in with the new…ehhm…old fabrics! The upholstering was rather fast and as usual, I did not pay too much attention to unnecessary (or any, to be precise) details that would have slowed down my creative process. The end result is lighter and brighter than the original look, and the Christmas spirit is (almost) gone. Not quite as stylish as I imagined but practical. My style exactly! So, here I go again – look mama, I upholstered a lamp (btw, there is another one waiting…), all by myself!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti