Pintoja kuntoon! Osa 5, vihdoin ne pinnat kuntoon!!

Intro: Tässä postaussarjassa esittelemme kaksion make-overin, jossa pienellä pintaremontilla raikastettiin pintoja ja asunnon ilmettä. Pintaremonttiin päädyttiin, sillä taloyhtiöön on tulossa tulevien vuosien aikana putkiremontti ja osakkaita on kehotettu välttämään suurempia remontteja. No hei, onnistuu!

OSA 5. PINNAT KUNTOON!

Nyt kun blogissa on esitelty pieteetillä vessan ja keittiön remontti, on aika laittaa homma pakettiin ja viimeistellä muu asunto. Siinä missä kontaktimuovilla tuli nopeasti valmista ja laattasaumojen tussaus eteni kuin Remontti-Reiskan videoilla konsanaan, oli tämä muun asunnon pintaremonttiosuus sitä itseään.

Koko kämppä oli nimittäin tapetoitu, eikä ihan millä tahansa tapetilla, vaan kohokuvioisella tapetilla, joka irvisteli saumoistaan. Toisin sanoen, tapetin päälle ei voinut suoraan tapetoida uudestaan tai maalata eikä sitä voinut jättää seiniinkään. Se piti poistaa. Tästä seurasi kesän harvoihin hellepäiviin osunut jumalaton jynssäys, jossa hiki lirisi ja kohokuvioinen tapetti antautui neliösentti kerrallaan. Aseinamme pesusieni, suihkepullo, vesi ja metallilasta kävimme tapetin kimppuun vuota kerrallaan. Tekniikka hioutui matkan varrella. Kastele yksi vuota huolellisesti ja irrota sillä välin aiemmin kostutettu naapurivuota. Kun olet valmis, kastele seuraava, ja irrota vettymässä ollut tapetti. Homman juju on aika: vastakostutettu tapetti ei irtoa millään, kun taas rauhassa vettynyt tapetti lähti aika-ajoin jopa kokonaisena - ilman myrkkyjä, höyrystimiä tai muita erikoisvälineitä.

Ai että. Tällaista tapetinpoiston pitäisi olla aina!!

Katonrajasta paljastui yllätys - toinen tapetti joka oli poistettu MELKEIN kokonaan ja jonka päälle oli paklattu. Perus!

TOKI tapetin alta paljastui aika-ajoin toinen tapetti, jonka päälle oli sudittu tasoitetta ja muuta mukavaa, mutta hei – jynssäämäänhän tänne oli tultu ja pala kerrallaan tapetti antautui. Mitään vuosikymmenten tapettikatalogia seinistä ei kuitenkaan löytynyt. Seiniin pinttyneet taulujen ääriviivat vihjasivat, että tämä kohokuvioinen tapetti oli palvellut pitkään ja hartaasti, kuten myös alta löytynyt kukertava versio. Lopuksi seinät käytiin läpi pakkelin ja lastan kanssa ja pahimmat kolot paklattiin umpeen.

Makuuhuoneen tapetti ja listat irtosivat ilman suurempaa taistelua.

Olohuoneessa päästiin jynssäyksen makuun. Ja erityisesti katonrajassa, koska siellä työskentely on kaikista kivointa :)

Eteisen seinällä oli kohokuvioisen tapetin lisäksi myös palapeili, joka sekin sai lähteä. Palapeili on tällä hetkellä niin ei-trendikäs, että viiden vuoden kuluttua (tai ehkä jo aiemmin) se on varmasti kuuminta hottia. Vellihousuina emme kuitenkaan uskaltaneet jäädä odottelemaan palapeilin uutta tulemista, vaan laitoimme omamme kiertoon Tori.fi:n kautta. Se haettiin pikaisesti osaksi jotakin askarteluprojektia, täydellistä! Lisäksi eteisen lakattu mäntyinen puolipaneeli (panelointi = nyt jo kuuminta hottia) jynssättiin maalarinpesulla ja maalattiin valkoiseksi, sillä kapea ja pimeä eteinen kaipasi lisää valoa.

Eteisen paneeli ja seinät maalattiin. Yleisvaikutelma silti yhä aika pimeä!
(Lamppu ehkä auttaisi asiaa?)

Jynssäyksen jälkeen suuntasimme seinämaalikaupoille. Kaupasta ostettiin mukaan valtava pönikkä pohjamaalia sekä pintamaalia värissä Bungalow, jonka muistelin olevan se vihreään taittava valkoinen, jota olin aiemminkin käyttänyt seinämaalin sävynä. Myyjä oli sitä mieltä, että Bungalow on juurikin vihreään taittava valkoinen ja että tästä tytöille mukaan laadukas ja helposti maalattava seinämaali ÄSSÄ20. Sävytettynä se maksoi yli 120 euroa (KYLLÄ!!!) ja tonkassa oli maalia huikeat 18 litraa.

Tyttöjen laadukas, riittävän iso ja hintava maalipönikkä.

Pohjamaalaus sujui kuin ammattilaisilta. Yksi Remppa-Pirkko keikkui jakkaralla katonrajassa rajaamassa seinän ja katon liitoskohtaa, kulmia sekä pistorasioiden ympäryksiä pensselin kanssa, toinen maalasi isoja pintoja tela lätisten ylitasoitusmestari Skytzin maalausopit mielessään. Valmiin näköistä pintaa syntyi hyvää tahtia. Pohjamaalin kuivuttua (kuivuvat muuten todella nopeasti nämä modernit seinämaalit!) avasimme kovin odotuksin elämää kalliimman seinämaalin. Se ei ollut vihreään taittavaa. Se oli siniharmaata ja sävy oli sama kun meikäläisen lattioissa. VOIHAN PÄRSSSSSINE!!! Vaikka sävy oli sinällään hieno, ei siitä ollut kämpän yleismaaliksi.

Pikainen puhelu rautakauppaan vahvisti, että kyseessä oli tietysti oma vika ja että persiilleen meni. Sillä että palvelutiskillä sanotaan ”kyllä taittaa vihreään” ei tietenkään ole mitään merkitystä jos painokkaasti tilaa Bungalowia. Eipä muuta kuin takaisin rautakauppaan lompsa levällään ja mukaan uusi ämpäri sävytettyä maalia. Tällä kertaa ei tilattu muistinvaraisesti koodinimellä vaan valittiin huolella värikartasta hyvä sävy. Se oli tällä kertaa hienovaraisesti keltavihreään taittava Lootus.

Lootusta seinään!!

Sävytetty ja iskemätön Bungalow laitettiin myyntiin Purkutavarakirppikselle, mutta kukaan ei halunnut sitä. Onneksi se sopi hyvin harmaansävyiseen keittiöömme ja loput lahjoitimme Töölön työmaalle, josta olimme noutaneet laatikoston. Tarina ei kerro, mitä maalille kävi. Odotukset eivät ole kovin korkealla, sillä meille raportoitiin että ”rouvat ovat mieltyneet vitivalkoiseen”. Noniin. Ehkäpä jossain kellarikomeron uumenissa (tai Sortti-asemalla) on tällä hetkellä 15 litraa sävytettyä laatumaalia, jota kukaan ei halua. Surullista!

Seinien siistimisen lisäksi myös sähköosastolla oli tarpeita, sillä muutaman valaisinkytkimen ja pistorasian kansi oli haljennut. Näitä alkuperäisiä 70-luvun sähköosia ei saa enää kaupasta, mutta Purkutavarakirppikseltä saa! Luomulaatuiset korvausosat saapuivat postissa ja ne sujahtivat paikoilleen kuin valettu. Ihanaa!! Nämä ovat kyllä elegantit, ihan toista maata kuin nykyajan maadoitetut rumilukset.

Osa alkuperäisistä sähköosista oli mennyt ajan saatossa rikki.

Luomulaatuiset korvaavat sähköosat oli kääritty wc-paperiin matkan ajaksi.
Nyt on meininkiä meidän makuun!

Tähän postaukseen voisi tehdä vielä kolmisivuisen lisäosan, jossa kertaamme lattialistojen irrotuksen (ja lopulta paikalleen jättämisen) vaiheita, epätoivon ja nestehukan hetkiä jynssäyksen lomassa, arvioisimme montako kiloa itse seinää irtosi tapetin rapsutuksen lomassa, kuvailisimme kuinka lattioiden ja listojen suojaamiseen meni yhtä kauan kuin itse maalaamiseen ja sitten lopuksi vielä arvioisimme montako kuutiota suklaanmakuista proteiinivanukasta söimme ”lounaaksi” remonttityömaalla. Koska Pintoja kuntoon! -blogisarjan maaliviiva häämöttää ja puristus on ollut tälle blogille aivan ennennäkemätön, tyydymme raportoimaan, että 1) seinät tuli maalattua, 2) olohuoneen listoja ei saatu irti ja että niiden alle saattoi jäädä vähän tapettia, 3) eteisessä maalasimme lopulta nuutuneina kohokuvioisen tapetin päälle ja että 4) lopputulos oli kokonaisuudessaan oikein hyvä. Ja tietysti vielä se, että 5) Lootus, se se vasta on kunnollinen sävy seinämaaliin ja että 6) 120 euroa kankkulan kaivoon on ihan perusjuttu.

Valmista pintaa olohuoneessa. Wautsiwau!!

Kiitos kaikille lukijoille, että olitte matkassamme tämän uskomattoman pintaremonttireissun! Pintoja kuntoon! -blogisarja tulee nimittäin tämän kirjoituksen myötä päätöksensä. Kunhan vettä on virrannut riittävästi Oraksen helvetin kalliista ja melko rumista hanoista, päässemme raportoimaan, miten tekemämme ratkaisut mm. kaakelinmaalauksen, saumojen tussauksen ja kaappien muovituksen osalta ovat kestäneet aikaa.

Sitä odotellessa blogissa sitä perinteistä tee-se-itse –tarinaa ja ennakkoluulottomia ratkaisuita vaihtelevin budjetein ja lopputuloksin. Pysykää kuulolla!

Lopuksi kuitenkin tärkein: Kato äiti, saimme remontin valmiiksi ja lopputulos on niin hieno!!! Eniten harmittaa se, ettei meillä ollut kunnollista kameraa jolla saisi oikeasti toimivia kuvia joista näkisi eron lähtötilanteen ja lopputuloksen välillä. Ehkä ensi kerralla…

---

Katso myös muut Pintoja kuntoon! –blogisarjan osat:

Osa 1, kylppärin seinät

Osa 2, peili- ja allaskaapin ehostaminen

Osa 3, keittiön kaapit

Osa 4, pakastin ja astianpesukone

Pintoja kuntoon! Osa 4, astianpesukone ja pakastin.

Intro: Tässä postaussarjassa esittelemme kaksion make-overin, jossa pienellä pintaremontilla raikastettiin pintoja ja asunnon ilmettä. Pintaremonttiin päädyttiin, sillä taloyhtiöön on tulossa tulevien vuosien aikana putkiremontti ja osakkaita on kehotettu välttämään suurempia remontteja. No hei, onnistuu!

OSA 4. ASTIANPESUKONE JA PAKASTIN

Siinä vaiheessa, kun keittiön pintaremontti oli valmis, oli homma nähdäksemme paketissa. Harmillisesti nykymaailman ihmiset ovat niin hel*etin laiskoja, että vaikka keittiössä on erinomaisesti toimiva tuplatiskiallas(!!) oli tuleva asukas sitä mieltä, että tiskikone olisi kiva ja nykyaikaa. JAAHAS. Ja kuulemma pakastimellekin olisi käyttöä.

Sattumalta tiskipöydän vieressä oli 60 cm leveä kaappi, johon täysikokoinen tiskikone mahtuisi täydellisesti. Eipä siis muuta kuin ruuvari käteen ja tori.fi laulamaan. Täysikokoisia, vähän käytettyjä tiskikoneita oli saatavilla Torissa pilvin pimein ja Remppa-Pirkko no. 2 laittoi linjat kuumiksi muutamankin "vähän käytetyn" koneen suuntaan. Myös siistejä Oraksen astianpesukoneventtiilillä varustettuja hanoja oli torissa myynnissä valittavaksi asti ja yksi niistä kotiutuikin meille 40 eurolla. Minä suuntasin työmaalle ruuvari ja sorkkarauta kädessäni ja irrotin alakaapin. Kaapin sisältä paljastui kaksi yllätystä.

Ensimmäinen yllätys oli kolme rullaa vanhaa (elokuva) filmiä, joiden kehitä ennen -päivämäärä oli vuonna -82. Olikohan iskemättömät filmit laitettu tahallaan vai vahingossa tiskipöydän sokkeliin, emme tiedä. Sen sijaan saimme tiedon, että tämä kama saattaisi kiinnostaa jotakuta ja tästä voitaisiin ihan maksaakin. Pikaisella googlauksella selvisi, että joku israelilainen oli joskus myynyt ebayssa samaa kamaa hintaan 20€/rulla. Dollarinkuvat silmissämme laitoimme filmin myyntiin. Lopputuloksena toistaiseksi yksi vittuiluviesti alan harrastajien foorumilla ja nolla yhteydenottoa ebayssä. Että jos joku on tästä filmistä eikä vittuilusta kiinnostunut, niin viestiä vaan tulemaan tänne suuntaan!

Kaapin sokkelista löytyneitä aarteita! Anyone?

Toinen yllätys oli vähän ikävämpi. Kaapin sokkelissa luikerteli nimittäin rautainen vesiputki. Se oli sen verran korkealla ja tuli sen verran ulos seinästä, että 60 senttiä leveä tiskikone ei mahtunut sen eteen, päälle eikä viereen. Tai siis, tiskikone olisi tullut reippaasti yli rosteritason päädystä. Myöskään 45 cm leveä kone ei olisi mahtunut tason alle. Lisäksi molemmissa vaihtoehdoissa putken kohdalle olisi jäänyt jännittävä 20-senttiä leveä ja tekemistä vaille valmis kaappi.

Sokkelin yllätys nro 2, rautainen vesiputki
hankalassa sijainnissa. EIKÄH!!

Lisähavainnollistus. Tuhma, tuhma vesiputki värjätty punaisella, vihreällä 60 cm leveän ja vaaleanpunaisella 45 leveän tiskikoneen ääriviivat.

Käytettyäni illan (tai viisi) tutkiskelemalla mm. venäläisten laatimia tiskikonekartoituksia ja nuohoten saksalaisia kodinkonekauppoja, vaihtoehdot rajautuivat kahteen:

1)      60 cm leveä tiskikone, joka tulee tyylikkäästi 25 senttiä yli rosteritason päädystä.

+ Hyvän koneen saisi halvalla

+ Kunnon kokoinen tiskikone eikä mikään minilousku josta olisi iloa myös putkiremontin jälkeen

- Koneen ja jäävän kaapiston väliin jäisi 20 senttiä leveä kaappi joka pitäisi rakentaa

- Osa pesukoneesta tulisi rosteritason yli. Eli rosteritaso pitäisi vaihtaa TAI päätyyn nikkaroida jatkolevy. (Voisikohan sellaisen tehdä kontaktimuovista?!)

- Vanha kaapisto on sen verran matala, että kaikki normikokoiset tiskikoneet eivät mahdu sen alle, eli tarkkana pitäisi olla (ei kuulu vahvuuksiimme)

2)      Kaappiin asennettava 60*60 cm erikoistiskikone mallia Klarstein

+ Mahtuu annettuun tilaan eikä vaadi kaapin muokkausta tai rakentelua

- Maksaa yli 400 euroa. Onko mitään järkeä ostaa 400 euron pientä tiskikonetta kun asuntoon on tulossa viiden vuoden sisään putkiremontti?

Pitkien iltaisten googlemaratonien jälkeen tulimme siihen tulokseen, että silmät kiinni ja lompsa auki on tässä kohtaa paras ratkaisu. Emme myöskään halunneet rakennella mitään erikoisen kokoisia välikaappeja, ottaa sitä riskiä, että tiskikone ei mahtuisikaan tiskitason alle, emmekä ainakaan fiksailla pöytälevyjä ja/tai liimailla niitä pesukoneen päälle (viritys joka olisi varmasti hivellyt sekä silmää että ollut vakuutusyhtiön mieleen). Lisäksi annoimme itsellemme ymmärtää, että puulevyn liimaaminen tiskikoneen päälle ei täytä ”tason alle asennettavan” tiskikoneen standardeja. Päädyimme siis vaihtoehtoon 2 ja klikkasimme verkkokaupasta itsellemme reilun 400 euron hintaisen mustan pikkutiskarin, laitoimme irroittamani kaapin takaisin paikalleen ja porailimme kaapinrunkoon rasiaporanterällä reiät sähköjohtoa ja putkivientejä varten. Päästyämme ostosten tekemisen makuun, pistimme samaan syssyyn tilaukseen myös minipakastimen, joka sekin oli teknisesti helpoin ratkaisu kun toisena vaihtoehtona oli koko kaapin purkaminen uuden jääkaappi-pakastimen tieltä. Pikanttina yksityiskohtana pakastinpohdintojen osalta voidaan mainita mm. suoraan alakaappiin johdetut tuloilmaventtiilit (miten kätevää), joiden uudelleen järjestelyä emme halunneet alkaa tässä kohtaa miettiä, saatikka toteuttaa.

Kaapin runkoon surautettiin reiät johdolle sekä putkille. Kukaan ei kuollut eikä edes loukkaantunut, vaikka rasiaporanterän kanssa touhuaminen on aina yhtä jännittävää! Lopputulos viimeisteltiin maalaamalla porauspinta valkoisella.

Putkiasentaja saapui paikalle aurinkoisena perjantaina. Heti kättelyssä hän totesi, että meille myyty ”suoraan käytöstä poistettu” hana oli siinä kunnossa, että siihen olisi pitänyt vaihtaa ainakin yksi tiiviste. Tiivisteen hinta 50 €. Työn hinta 60 € tunti. Ja päälle vielä maininta siitä, että tuskin riittäisi, että tuo yksi tiiviste vaihdetaan, koska hana oli jo 11 vuotta vanha. Onnekkaasti putkarilla oli autossaan varahanoja ”huokeaan” 220€ hintaan. Uusi tiskikone 400 € + hana 220 € ja asennus 150 €. Voihan pärsssssinen sentään! No, muhkean kiroilun (Asentaja siis kiroili!! Minä lähinnä nyyhkytin naapurihuoneessa...) saattelemana hana kuitenkin vaihtui ja uusi tiskikone saatiin käyttökuntoon. Jes! Myös Matsuin minipakastin sujahti nätisti sille varattuun kaappiin ja sen osalta köyhdyimme satasen.

Integroitu pakastin.

Integroitu tiskikone. Huomaa tiskikoneen alta pilkottava ylivuotokaukalo jonka jouduimme itse puukolla ja  (oranssilla) teipillä kaventamaan, sillä se oli hintsun verran liian leveä. Kätevää!

Näiden kodinkoneiden myötä keittiö on – ei ainoastaan siisti, vaan myös suorastaan nykyaikainen! Jes! Kyllä nyt kelpaa. Kato äiti, keittiö on nyt hieno ja moderni!!

Loppuun vielä pieni tuumaustuokio liittyen ankariin pihistelyponnisteluihimme. Rehellisyyden nimissä on nimittäin pakko todeta, että tori-ostokset eivät tässä remontissa ole menneet ihan nappiin. Käytännössä ne ovat vain lisänneet kustannuksia, vaivaa ja turhia murheita. Aina ei ole helppoa olla säästäväinen ja mukana kiertotalouden kuumissa pyörteissä! Toki matkaan mahtuu onnistumisiakin, kuten keittiön hienot retrovetimet sekä se, että pääsimme "annetaan" -palstan ansiosta helposti eroon esim. eteisen palapeilistä. Myös keittiöstä toimivana irroitettu hana (siis se, jossa ei ollut apk-liitäntää) laitetaan myyntiin, kunhan ehditään ja jaksetaan. 

Seuraava postaus viimeistelee tämän Pintoja kuntoon! –blogisarjan. Keittiön ja kylppärin lisäksi hellää huolenpitoa saivat nimittäin myös eteinen, olohuone ja makkari, jotka molemmat oli tapetoitu kauttaaltaan kohokuvioisella tapetilla. Voi kyllä! 

---

Katso myös muut Pintoja kuntoon! –blogisarjan osat:

Osa 1, kylppärin seinät

Osa 2, peili- ja allaskaapin ehostaminen

Osa 3, keittiön kaapit

Pintoja kuntoon! Osa 3, keittiön kaapit.

Intro: Tässä postaussarjassa esittelemme kaksion make-overin, jossa pienellä pintaremontilla raikastettiin pintoja ja asunnon ilmettä. Pintaremonttiin päädyttiin, sillä taloyhtiöön on tulossa tulevien vuosien aikana putkiremontti ja osakkaita on kehotettu välttämään suurempia remontteja. No hei, onnistuu!

OSA 3. KEITTIÖN KAAPIT

Edellisessä pintaremonttisarjan osassa raikastimme kylppärin allaskaappin dc fix -sisustusmuovilla, joka nousikin sitten erinäisten fiksailujen myötä ratkaisijan rooliin. Keittiön kohdalla tilanne eskaloitui ja siirryimme muovitusosastolla senteistä metreihin. Kylppärin lisäksi asunnon keittiö kaipasi runsaasti rakkautta ja huolenpitoa (eli siis kontaktimuovia). 

Keittiön pohjaratkaisu on hyvä – tilavaan keittiöön mahtuu ruokapöytä ja tasotilaa on mukavasti, mutta estetiikka- ja toiminnallisuusosastolla oli muutama ongelma.

1)      Kaapit oli päällystetty muovisella puujäljitelmäkalvolla ja viimeistelty koristelistoilla. Puiset vetimetkään eivät miellyttäneet.

2)      Laatikoston toisen leikkuulaudan etulevy oli rikki

3)      Keittiön tapetti oli mennyt rähjäiseksi (eikä tuplaboordi sitruunakuosilla ollut meidän mieleen)

Suunnitelmamme oli seuraava. Kaapinovista poistetaan koristelistat, ovet joko maalataan tai päällystetään ja niihin vaihdetaan vetimet. Laatikosto joko korvataan uudella tai vaihtoehtoisesti rikkinäinen etulevy korjataan. Sitruunatapetti poistetaan ja seinä maalataan. Ja ei kun hommiin!!

Tikkurilan maalilinjan kanssa keskusteltuamme päätimme, että ovia ei maalata vaan nekin päällystetään tuolla uudella ihanalla tuttavuudellamme, eli DC Fixillä! Kaapit oli siis alkujaankin ns. ”muovipussitettu”, eli niitä peitti kauttaaltaan joustava muovikalvo, jonka maalaaminen olisi kyllä varmasti onnistunut, mutta jopa maalilinjalla epäiltiin, ettei lopputulos olisi kovin kestävä. Valintamme erinomaisuus realisoitui myöhemmissä työvaiheissa myös muilla tavoin: uusi muovikalvo peitti nätisti alleen pienet koristelistojen niiteistä sekä vedinten vaihtamisesta syntyneet reiät.

Kesäloman lähestyessä toisen puuhaduolaisen työkalenteri tyhjentyi merkinnöistä ja oli aikaa kaivaa esiin se kaikkien aikojen paras suunnitteluohjelma, eli Paint! Tuolla 90-luvun ihmeellä keittiölle mallattiin uusi ilme, jossa alakaapit olisivat harmaat ja yläkaapit valkoiset. Timanttinen suunnitelma vakuutti molemmat puuhastelijat ja tarpeelliset kalvot (ja vähän enemmänkin koska laskimme väärin) haettiin Baukkarista.

Tilanne ennen toimenpiteitä vs. Paintilla tehty suunnitelma

Myös keittiön osalta aloitimme käytännön työt huolellisella jynssäyksellä. Ensisilmäyksellä puhtaalta näyttäneet kaapinovet paljastuivat lähemmässä tarkastelussa törkyisiksi. Erityisesti kaappien alareunat olivat likaiset – niitä peitti paksu musta töhnäkerros, johon ei pelkkä mikrokuituliina tepsinyt. Kaikki kaapinovet ja niiden vetimet irrotettiin ja ovet kuurattiin maalarinpesunesteellä. Yläkaappien osalta ovista irrotettiin myös koristelistat, jotka olikin kiinnitetty oviin ovelilla ”niiteillä”. Listat irtosivat pienellä sorkkaraudalla ja niitit saatiin irti pihdeillä nyppimällä ilman, että kaapit kokivat sen suurempaa vauriota. Jo yksi fiksattu kaapinovi antoi hyviä viboja: ilmeetön tasavärinen kaapinovi nosti keittiön zenin uudelle tasolle verrattuna lähtötilanteeseen. 

Yksi testiovi muovitettu. Olimme ällikällä lyötyjä. Mitä ihmeellistä tästä vielä tuleekaan?!

Lähikuvassa koristelistojen niittejä ja alkuperäinen puujäljitelmämuovitus.

Testioven jälkeen muovitusprosessi laitettiin kuitenkin vielä hetkeksi jäihin ja katseet kiinnitettiin kylppärirempan jälkihöyryissä välitilan laatoitukseen – ja ennen kaikkea sen ruskeaan saumalaastiin. Vessan seinien saumatussauksesta oli jäänyt yli sen verran väriä, että myös keittiön välitilan kaakeleiden sauma sai ns. huvila ja huussi –kyytiä, eli valkoista väriä pintaan. Muutoin kaakelipinta ja sitä kiertävä puulista päätettiin jättää ennalleen (pl. armoton jynssäys).

Saumat ennen ja jälkeen tussauksen. Toimii!

Kun suunnittelu- ja testausvaihe oli paketissa, nosti meikäläinen kytkintä ja jätti toisen remonttiriitan yksin rikkinäisissä kalsareissaan taistelemaan ”kätevän” muovikalvon kanssa. Tositoimissa huomattiin nimittäin, että yläkaappien messevä korkeus (110 cm!!) tarjosi leukaperiä kiristäviä muovitushaasteita. Parhaiten tunnelmaan pääsee muistelemalla miten ”helppoa” oli aikanaan kontaktimuovilla päällystää koulukirjoja ilman, että 1) kalvon alle tuli kuplia, 2) kalvon alle jäi pölyä tai muuta roskaa, tai 3) kalvo meni vinoon ja nämä kaikki yhdessä. PLUS että 4) muovitettava pinta on yli metrin korkuinen… Onneksi toinen remonttiriitta on erityisen sitkasta tekoa ja kun meikämandoliino palasi lomalaitumilta työmaalle, oli kaikki ovet päällystetty. Kas näin helppoa se on!

Muovittamisen jälkeen kaappien vetimet vaihdettiin. Kiihkeän lomailun ohessa Purkutavarakirppikseltä (Facebookin paras osto- ja myyntiryhmä!) ostetut metallivetimet löysivät paikkansa keittiöstä. Yläkaappeihin asennettiin kromatut nuppivetimet ja alakaappeihin lankavetimet. Molemmat mallit taattua 70-lukua, kuten koko kämppä.

Mites tuo surullinen laatikosto? Voisikohan senkin korjata kontaktimuovilla, kuten tässä blogissa on ollut tapana tehdä?

Sitten käsittelyvuoroon otettiin rikkinäinen laatikosto. Tutkittuamme uusien mekanismilaatikostojen hintoja, aloimme varovasti kallistua vessan allaskaapin päätylevyn veroiseen ”kato äiti, fiksasin ihan ite” –korjausviritykseen. Kriittisellä hetkellä korviimme kiiri kuitenkin tieto, että kummisedän remonttityömaalla pyöri ylimääräiseksi jäänyt laatikosto. Hah!! Töölöläinen laatukaluste mekanismilaatikoilla oli huima parannus omaan laatikostoomme – ihan vaan siitäkin syystä, että tässä töölöläisessä valioyksilössä ei ollut YHTÄÄN leikkuulautaa. En tiedä kuka niitä hankalasti pestäviä laatikostoleikkuulautoja enää nykyään käyttää tai keittiöönsä haluaa – emme me ainakaan. Pohdimme hetken vedinten vaihtamista ja laatikoston muovitusta mutta totesimme, että lienee parempi jättää jo valmiiksi siisti laatikosto rauhaan - erityisesti kun muissa alakaapeissa käytetyt vetimet olivat eri kokoiset kuin laatikoston omat vetimet. Mielestämme laatikosto sointui riittävän hyvin kokonaisuuteen ja erityisesti keittiön ikilevy-tasoon. Laatulaatikoston löytymisen ohella suuri ihme tapahtui myös siinä, että ihan itse mittaamamme ja rakentamamme sokkeli oli jetsulleen oikean korkuinen ja laatikoston asentaminen ja sokkelin rakentaminen sujui kuin tanssi! Tadaa!! 

Töölön työmaalta saapunut mainoskuva vakuutti. Tämä me otetaan!!

Kun kaapit oli käsitelty, oli muun keittiön vuoro. Maalipinnalla olevat seinät ja listat pestiin ja maalattiin uudestaan. Päätyseinän sitruunaboordilla kruunattu tapetti rapsuteltiin irti. Alta paljastunut ärhäkkä vihreä seinä oli hieno mutta reikäinen ja sekin päätettiin haikein mielin maalata "vähän" neutraalimpaan siniharmaaseen sävyyn. 

Seinän alkuperäinen sävy. Kieltämättä upea!

Raikastettu keittiö oli mielestämme hieno. Vetimet olivat aikakauteen sopivat ja värit sopivan neutraalit (olisiko sittenkin pitänyt säilyttää se sitruunatapetti tai maalata seinä jälleen vihreäksi ja päällystää alakaapit harmaan sijaan keltaisella muovilla?!). Keittiö näytti siistiltä ja uuden laatikoston ansiosta se oli astetta käytännöllisempi kuin ennen pintaremonttia!

Ennen - jälkeen. 

Olimme aivan todella tyytyväisiä lopputulokseen ja niin olisi varmasti ollut äitikin, joka ei ole vielä päässyt näkemään valmista lopputulosta vaan pääsee ihastelemaan sitä nyt blogin kautta. Kato äiti, teimme ihan ite!!

Seuraavassa osassa keittiöön asennetaan tiskikone (”helppo homma”) ja pakastin (”helppo homma”). Pysykää kuulolla!

---

Muut Pintoja kuntoon –blogisarjan osat:

Osa 1, kylppärin seinät

Osa 2, peili- ja allaskaapin ehostaminen  

Kato äiti, mitä puuhasin koko kesän!

Helteet ovat vihdoin päättyneet ja on aika paljastaa kesän aika syntyneet tuotokset! Seuraavia vinkkejä saa käyttää omalla vastuulla, mutta sanoisin että lopputulokset puhuvat puolestaan ja ette malta olla kokeilematta näitä kotona!

Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi mökiltä löytynyt heikkoon kuntoon päässyt, mutta super trendikäs rottinkituoli. Tuolin, alunperin puiset, punokset olivat paikoin pahasti irronneet ja istumamukavuus alkoi kärsiä. Avuksi löytyi onnekkaasti (serkun tuodessa lankaa) toinen myös super trendikäs sisutusvillitys nimittäin makramee! Kuulitte oikein. Tässä lähdettiin tavoittelemaan Huvilan ja Huussin kaltaista make-overia noin kahdella solmutekniikalla. 

Lähtötilanne

Solmujen tekoa. Näpit olivat kovilla.

Käsinojan yksityiskohtia lähikuvassa - tadaa!

Valmis tuoli

Makramee ja rottinki olivat oiva pari, joten ei muuta kun Kato äiti, tuunasin meidän rottinkituolin taas käyttöön!

Kesän DIY villitykset eivät kuitenkaan loppuneet makrameenäpertelyyn, johon muuten kannattaa etsiä ohjeet YouTubesta tämän blogin sijaan. Mutta seuraava ohje sen sijaan KANNATTAA poimia talteen, jos luonnollinen vaatteiden kotivärjäys kiinnostaa. Ja koska ysäri ja kasari ja kaikki ovat back, niin tuodaan solmuvärjäyskin nyt vihdoin takaisin.

Kurkumalla värjäämiseen tarvitset:

- vaalean vaatteen, mieluiten puuvillaa

- kurkumaa

- kuminauhoja / nauhaa / pyykkipoikia

- (kiehuvaa) vettä

Ja ilmainen vinkki: älä aloita värjäysprosessia yhtä aikaa serkkusi online baby showereiden kanssa. 

1) Laita haluamiisi kohtiin kuminauhoja. 

2) Kuumenna vettä kiehuvaksi isossa kattilassa ja lisää n. 1-2 rkl kurkumaa.
Heitä vaate sekaan ja anna kiehua n. 10 minuuttia.

3) Huuhtele vaate, huom. varo ei haluttua värjäytymistä kodin pinnoilla.
Itse pesin hameen vielä lisäksi pesukoneessa kylmällä pikapesulla.

4) Valmis tuotos kuivumassa ja kuvattavana!

5) Väri haalistuu ihanaksi vaaleankeltaiseksi ja selviytyy myös konepesusta, mutta väriä voi lähteä.

Kato äiti, olen onnistuneesti solmuvärjännyt paidan kurkumalla!

Kato äiti, testasin heijastinsprayta!

Sain pääsuunnittelijalta adventtilahjaksi(!) törpön heijastinsprayta. Olin haaveillut heijastavasta pyöräkypärästä – sellainen sopisi hyvin itse tuunatun kommandopipon ja nyhtörukkasten kanssa pimeässä ja kylmässä pyöräilyyn. Yllättäen spray olikin läpinäkyvää, eli periaatteessa sillä voisi maalata IHAN MITÄ TAHANSA. Päätin testata sitä pyöräilykypärään ja pyörääni. Pyöräilykypärä – vanha, ruma, halpa = hyvä kohde spraytestailuun. Pyörä – uusi, siisti, kallis = huono kohde spraytestailuun. Odotin viikkoja ettei pyörä olisi märkä tai jäässä, että pääsisin vihdoin maalaushommiin.

Spraypurkin kyljessä ehdotetaan maalattavaksi polkupyörää - no mikä jottei!!

Tunnelmat heti maalaamisen jälkeen: ”olikohan tämä spray nyt ihan varmasti läpinäkyvää?!”. Tunnelmat kolme minuuttia maalaamisen jälkeen: ”ei ehkä olisi pitänyt maalata uutta pyörää ilman, että testaa sprayta johonkin vähän huokeampaan kohteeseen etukäteen…”.

Ennen ja jälkeen -kuvat ilman salamaa. Aavemainen hohka on heijastinsprayn tekosia.

No, oli miten oli, sekä pyörä että kypärä saivat tuhdit maalikerrokset ja lopputulokset näkyvät kuvissa. Heijastinefekti on olemassa – sen ansiosta pyörä ”hohkaa” kummasti pimeässä, sillä tavalla vähän laikukkaasti toki, koska, kato äiti, tein ihan ite. Lisäksi kun maalaa pimeässä ja maali on läpinäkyvää, on tasaisen jäljen saaminen yllättävän vaikeaa. Valokuvissa erityisesti kypärän heijastinefekti vähän häviää ja päivänvalossa spraymaali ei näy lainkaan, luojan kiitos. Siitä, miten hyvin maalattu kypärä ja pyörä toimivat liikenteessä, en osaa vielä antaa arviota. Palaan tämän osalta asiaan kun saan lisätietoja! Joka tapauksessa näyttää siltä, että heijastinmaali toimii ja siksi se, tai sillä tuunattu pyöräilykypärä (joka voisi siis lähtökohtaisesti olla vaikka tyylikäs musta!), on ehdoton tulevan joulun hittilahja!!

// EDIT //

Terveiset tihkusateesta vuodelta 2020! Tiedoksenne, että spraymaali todellakin näkyy päivänvalossa. Näky ei ole mairitteleva!! Se kuuluisa hopeareunus: varkaita tuhrittu pyöräni tuskin enää kiinnostaa...

Ilman heijastinmaalia, vähän maalia - paljon maalia. Kyllähän se toimii!! Kuvien perusteella meillä on nyt semiheijastava nurmikkokin - miten kätevää.

Kato äiti, itse tehty lamppukupu ja kirppislöydöt pääsivät tositoimiin!

Blogin ahkerimmat fanit muistanevat postauksen, jossa kaupalliset lamppukuvut eivät kelvanneet, koska niissä oli vain yksi reikä johtoa varten ja päädyimme tekemään itse (no tietysti!!) lamppukuvun kahdella reiällä. Lopputuloksena olohuoneessa roikkui kaksi lamppua ja 12 metriä johtoa pyykkipojalla niputettuna. Eipä muuten riipu enää, sillä lamppusaaga sai kunniakkaan päätöksen aikoja sitten, kun pyöritimme huonekalu- ja lamppurulettia, jossa olohuoneen huonekalut järjesteltiin uudestaan ja ruokapöydän päälle valaisimeksi ripustettiin Pääsuunnittelijan edelliseen kotiinsa hankkima muotoilutoimisto Aalto+Aalto:n upea ”Hattara”.  Samalla aiemmin sohvapöydän päällä roikkunut tanskalainen pinkki lamppuduo siirtyi pikkumakkariin ja pikkumakkarin lintuvalaisin pääsi tervehtimään tulijoita eteiseen. Eteisen entinen valaisin, talon mukana tullut lyhtyä imitoiva lamppu jonka sisään oli elegantisti ängetty energiansäästölamppu, pääsi uuteen kotiin paikallisen kierrätysryhmän kautta. Kaikki tämä upeus jäi kuitenkin raportoimatta blogiin!

Päästyämme kotiin synnytyslaitokselta, oli lamppuasia aivan välttämätöntä saada kuntoon HETI ja pahimman verenvuodon tyrehdyttyä ryhdyimme innokkaasti fiksaamaan tilannetta. Pelkän siirtotyön lisäksi Hattaraan vaihdettiin kangaspäällysteinen johto ja pinkin duon johdot leikattiin oikeaan mittaan pikkuhuonetta varten.

Taistelu kangasjohdon kanssa oli jälleen eeppinen – käsi ylös kaikki, jotka ovat koskaan yrittäneet a) kuoria tai b) työntää tiukasta reiästä kangaspäällysteistä johtoa ja onnistuneet ilman, että kangaspäällyste purkautuu ja/tai menee makkaralle puolen metrin matkalta! PUUH. Omat taisteluaseeni, Erikeeper, sähköteippi ja Mora, olivat jälleen kerran vain ihan ok, mutta lopputulos oli silti mukiin menevä. Jes!

Synnytyslaitokselta sähköhommiin. Tässä työn alla lyhennettyjen johtojen
änkeminen itse tehtyyn lamppukupuun.

Vaikeuskerrointa lisäsi se, että Hattara-valaisimeen piti vaihtaa johto, jota piti vetää pitkin kattoa koska olohuoneen katossa on vain yksi valaisinpiste, keskellä kattoa. Alkuun jätimme johdon vain matkaamaan ”kattoa pitkin”, josta se tietysti roikkui löysänä eikä näyttänyt yhtään esteettiseltä. Tämä ei tietenkään kelvannut. Talteen otettujen nippeleiden aarrelaatikosta löytyikin messinkinen lenkki, jonka läpi kulki alun perin messinkinen tanko, joka taas piti mattoa paikallaan rappukäytävässä. Nämä lenkit oli otettu talteen, kun rappuset maalattiin. Nyt kattoon ruuvattuna lenkki pääsi paimentamaan lörpsöttänyttä johtoa.

Tadaa! Hattara omalla paikallaan pöydän päällä. Unikkokuosinen pöytäliina on sekin
uutuus - tosin ennemmin käytännön sanelema pakko kuin varsinainen sisustusvalinta...

Lähikuva lörpsähtäneen johdon kesytinlenkistä.

Samaan syssyyn esittelemme vielä pikkuhuoneeseen siirtyneen pinkin duon ja tee-se-itse –lamppukuvun, josta tulikin sitten oikein mainio. Lamput toimivat, kupu toimii ja kokonaisuus on mainio – pienet lamput pääsevät oikeuksiinsa pienessä tilassa ja ne matchaavat täydellisesti tapettiin, jossa siinäkin on pinkin sävyjä. Ai että!!

Pinkki lamppuduo makkarissa.

Lähikuva DIY-lamppukuvusta tositoimissa. On se hieno!!

Nyt on aika olla ylpeä saavutuksistaan ja esitellä niitä kaikkein tärkeimmälle yleisölle, eli tietysti äidille. Kato äiti, lamppurulettimme on hyvässä vauhdissa ja vuosia sitten aloitetut projektit saatettiin kaikessa hiljaisuudessa päätökseen! Jee!!

...tai siis melkein päätöksen, sillä lamppusaaga saa vielä jatkoa. Kotiutimme nimittäin tori.fi:stä poliisilla uhkailun päätteeksi uuden valaisimen olohuoneeseen. Olohuone on nimittäin ihanasta Hattarasta ja sinne tänne sirotelluista lisävalaisimista huolimatta yhä aika pimeä. Uuden lampun asennus vaatii kuitenkin vielä johdon tilaamista ja lamppukuvun hankkimista tai valmistamista, sillä JÄLLEEN on tarvetta kaksireikäiselle kuvulle. Pysykää kuulolla!

---

Lue lamppurulettia edeltäneet vaiheet:
Lamppusaagan alkutahdit: epätoivoa ja lamppukuvun synty
Rappukäytävänextreme makeover

Kato äiti, sammalsaumat!

Helou rakkaat lukijat!

Muistatte varmasti vielä upean piazzamme, joka valmistui kaatosateessa alkukesän kylmimmällä viikolla. Koska kyseessä oli Pääsuunnittelijan sydänkäpysprojekti, tämä homma vietiin loppuun asti ja tyylillä. Käytännössä tähän tyylikkyyteen kuului piimän roiskuttelu pitkin pihaa kesäisinä iltoina, sillä piazzalla pitää TIETYSTI olla sammalsaumat! Alkukesästä hiekkaiset saumat tekivät tylyä jälkeä pikkuväen eväissä, joita poimitaan meillä ruokailuiden yhteydessä maasta useita kertoja. Lisäksi sammalsauma on tietysti kaunis ja ajaton.

Arvatkaa kenen meloninpala pyöri vartin tipahti vähän hiekkaiselle piazzalle?

Siispä tuumasta toimeen. Ensin hankinnat: ostimme kaupasta kaksi litraa piimää. Kotona rapsutimme sammalta mahdollisimman läheltä piazzaa, tarkemmin ottaen betoniportaistamme. Tämä siksi, että arvelimme että lähellä elänyt sammal pärjäisi parhaiten myös piazzan olosuhteissa. Sammal murustettiin piimä-vesi-seokseen, joka sitten lirutettiin piazzan saumoihin kastelukannulla. Hapantuneen piimän hajut eivät tyrmänneet ketään, mutta odotuksemme keskellä helteitä toteutetulle operaatiolle olivat vähäiset. Palattuamme kesälomareissulta meitä odotti kuitenkin yllätys. Jumaleissön Tseissön - SAMMALTA! Osa saumoista oli toden totta muuttunut kesän aikana kauniin vihreiksi!! Tästä huumaantuneena Pääsuunnittelija osti vielä kaksi purkkia lisää piimää ja toisti käsittelyn. Toimii se!!

Upea! Eikä tämä tartu vesimeloniin!!

Nyt syksyn saapuessa kesäterassi laitetaan säppiin, piazzan pöytäryhmä piiloutuu pressun alle ja sammalet pääsevät talviunille. Emme malta odottaa millainen muhkea sammalten sinfonia meitä ensi kesänä odottaakaan! Ja äidille terveisiä, että kato äiti, lahjakkaat lapsesi osaavat kasvattaa hiekassa sammalta!!

Kato äiti, che bella piazza!

Jäädessäni kotiin lasta hoitamaan, uhosin hoitelevani äitiys”loman” aikana sitä sun tätä asiaa, johon kuuluivat mm. ”kevyet kivityöt”. Totuushan on se, että pikkukaveri piti niin kiireisenä ensimmäiset puoli vuotta, että ehdin nipin napin nukkua sen verran että pysyin edes puolivillaisesti tolkuissani.

Suunniteltujen kivitöiden pääasiallinen ponnin oli kuitenkin kylmän valkoviinin särpiminen aurinkoisella piazzalla, joten tätä projektia ei VOINUT jättää tekemättä. Olimme varanneet pääsuunnittelijan kanssa toukokuulle viikon loman italianmatkaa varten. Ilmastotietoisuuden aikakaudella lentäminen lomamatkalle tuntui kuitenkin jotenkin hirvittävän nololta, joten päätimme jäädä kotimaahan ja tuoda Italian luoksemme. Ei muuta kun välilevyt poksumaan ja piazzaa pihalle!!

Pohjatyö oli aloitettu jo hyvissä ajoin. Lopputalvesta pihalle oli ostettu Tori.fi:n kautta kahdeksan hengen pöytä ja sen päälle viritetyn pressun alle oli haalittu sikermä säänkestäviä tuoleja. Myös talon omaa liuskekivivalikoimaa oli kasvatettu pääsuunnittelijan vanhempien vajan takana lojuneilla ylimääräisillä laattakivillä. Kesäpaikan talonrakentajilta taas oli jäänyt ylimääräiseksi routaeristelevyä, jonka saimme myös projektiimme. 

Kun kalusteet, kivet ja routaeristelevy oli saatu hankittua käytettynä tai ilmaiseksi, oli hankintalistalla enää sora. Ajatuksena oli kaivaa kuoppa, laittaa sen pohjalle routaeristeet ja tiivistää niiden päälle soraa jotta piazzamme pysyisi tasaisena eikä lähtisi routimaan. Soran päälle tulisi sitten asennushiekka, jolla kivet aseteltaisiin oikeaan tasoon ja samaa asennushiekkaa tulisi myös kivien väliin. Soran ja asennushiekan hinta muodostui käytännössä kuljetuksesta, joka olikin sitten sen verran suolainen (noin 200€ per lasti), että kahden eri soralajin sijaan päädyimme pihistelemään ja jätimme erillisen asennushiekan ostamatta.

Kuvamateriaalia todella hikisistä "kuopankaivuutalkoista". Taustalla näkyvissä uusi kukkamaa.

Hommat aloitettiin siivoamalla nurkkaus ja kantamalla sivuun talon seinustalle asetellut liuskekivet. Sen jälkeen siirrettiin piazzan kohdalla sijainnut perennapenkki, joka löysi uuden kodin vanhan ”niityn” kohdalta. Sitten alkoi lapiointi. Noin 11 neliön alueelta poistettiin routiva ja/tai painuva maa-aines 40-50 sentin syvyyteen. Kaivuuhommissa kuopan pohjalta löytyi myös puhdasta hienoa hiekkaa, jota kärräsimme talteen kuution verran asennushiekaksi sekä mahdollista ”hiekkalaatikkoprojektia” varten... Lopuksi kuopan pohja tampattiin ja siihen tehtiin kaato, jonka jälkeen sen pohjalle asennettiin routalevyt siten, että ne viettivät poispäin talosta. Tämän jälkeen alkoi sorashow. Soraa levitettiin monessa osassa: kerrallaan noin 10 cm kerros, joka tiivistettiin vuokratun tärylätkän ja veden avulla. Luontoäiti oli tässä kohtaa erittäin suosiollinen ja vettä satoi tämän homman ajan ihan saavista kaatamalla. Ja oli todella kylmä. Onneksi väkivahva serkkuni ilmoittautui avuksi lapiohommiin, muuten olisin luultavasti ottanut äkkilähdön Kanarialle ja jättänyt pääsuunnittelijan yksin lapsen kanssa ”nauttimaan pihahommista”.

Kuoppa on valmis!!

Kaadon valmistelua soralla ennen routaeristelevyjen asentamista. Huomaa säätilan mukainen varustus.

Lapsityövoimaa. Routaeristeet katoavat sorapatjan alle.

Riuska sukulainen lapionvarressa. Kottikärryllinen soraa painaa muuten ihan helvetisti, joten nämä apulihakset tulivat tarpeeseen!!

 Pääsuunnittelija tamppaushommissa. Kiitos Bloggerille upeasta videon editoinnista!

Kun perustusten teko oli ohi, päästiin vihdoin aloittamaan asennushommat! Haaveena oli tehdä mahdollisimman tasaista pintaa. Tai ainakin siten, että ne neljä kohtaa joihin pöydän jalat osuvat olisivat tasaisia, kuten myös tuolien kohdat. Alueen reunoille ja pöydän alle sai tulla muhkua. Haasteen asetti käytettävissä oleva kivimateriaali, jonka paksuus vaihteli 4-14 sentin välillä, eivätkä kaikkien kivien pinnat olleet suinkaan tasaisia. Suuret korkeuserot tarkoittivat jälleen kerran sitä, että paikalle piti rontata kottikärrytolkulla hiekkaa, jotta kaikki kivet saatiin samaan tasoon. Lisäksi sorapihistelymme tarkoitti, että meillä ei ollut varsinaista asennushiekkaa, vaan sihtasimme karkeampaa soraa kanaverkolla asennushiekaksi… Tämä sihdattu ”kivituhka” oli kuitenkin sen verran mainiota asennushommissa, että vaikka itse sihtailu oli ihan perseestä ja ergonominen katastrofi, puuhastelimme sihtaushommissa hyvinkin ahkerasti. Tätä en kuitenkaan suosittele kenellekään. Maksakaa ennemmin kivituhkasta. Vaikka 500 euroa. 

Soransihtausta. Emme suosittele.

Itse asennus oli taattua kamaa. Upeita saumoja ja täydellisiä pareja, tuskaisia koloja joihin ei löytynyt millään sopivaa kiveä, itsekseen oikeaan tasoon asettuvia kaunottaria ja muhkuja jotka keikkuivat vielä puolen tunninkin ähläyksen jälkeen. Ja kyllä, näette oikein: käytimme asennuksessa apuna VATUPASSIA jota on tässä taloudessa käytetty lähinnä apuvasarana kaiken muun ollessa vinossa. Piazzakin on tosin vähän vinossa, mutta juuri oikeaan suuntaan siten, ettei vesi valu kiviä pitkin talon seinustalle! Lisäksi piazza on tietysti esteetön, sillä kiveys jatkuu loivana luiskana talon edustalta.

Asennushomma aluillaan.

Asennushomma voiton puolella.

Lapsityövoimaa luiskanrakennushommissa.

Esteetön kulku piazzalle on valmis!

Lopputulos palkitsee ruhtinaallisesti, sillä lämmin alkukesä on tarkoittanut, että pöytä on päässyt tositoimiin jo useasti. Sen ääressä on hyvä syöttää vauvoille hellepäivän lounas (alakerran mamsin bongaama ja syöttötuoli kuuluu toki myös varustukseen!), juoda itse iltapäiväkahvit sekä nauttia hellepäivän illallinen ja kiireetön lasi valkoviiniä - puhumattakaan vieraiden kestitsemisestä. Kahdeksan hengen pöytä venyy helposti suuremmallekin porukalle ja pihan lämpimin kainalo on viihtyisä pitkälle kesäiltaan. Ah! Lisäksi nurmikko on leikattu jo kahdesti eikä kenenkään ole tarvinnut siirrellä kymmentä tuolia ja isoa pöytää yhtään minnekään – ten points!

Melkein valmista! Pääsuunnittelija nautiskelee välimojitosta.

Homma ei tietenkään lopu tähän, sillä haaveissa (ja työn alla!) ovat sammalsaumat, välimerellinen ruukkupuutarha (ja joku siihen paremmin istuva sadevesitynnyri), ja ehkäpä osa tuoleistakin pääsee vielä tuunattavaksi. Nämä projektit voi kuitenkin tehdä GT kädessä, toisin kuin sen kivityön, johon palaamme ehkä, mikäli innostumme päivittämään grillipaikkamme! Saas nähdä. Kato äiti, meidän piha on ihan Kodin Gloria -kamaa ja täällä tarjoillaan sinullekin mojito – oman ruukkupuutarhan mintulla tietysti ;)

Ennen (tarkemmin ottaen vuonna 2012)...

...ja jälkeen (heti 7 vuotta myöhemmin!).

Otetaas vielä lähikuva. Etualalla yrittipuutarha ja sen uhmakas emäntä, sininen sadevesitynnyri.