Kato äiti, itse tehty lamppukupu ja kirppislöydöt pääsivät tositoimiin!

Blogin ahkerimmat fanit muistanevat postauksen, jossa kaupalliset lamppukuvut eivät kelvanneet, koska niissä oli vain yksi reikä johtoa varten ja päädyimme tekemään itse (no tietysti!!) lamppukuvun kahdella reiällä. Lopputuloksena olohuoneessa roikkui kaksi lamppua ja 12 metriä johtoa pyykkipojalla niputettuna. Eipä muuten riipu enää, sillä lamppusaaga sai kunniakkaan päätöksen aikoja sitten, kun pyöritimme huonekalu- ja lamppurulettia, jossa olohuoneen huonekalut järjesteltiin uudestaan ja ruokapöydän päälle valaisimeksi ripustettiin Pääsuunnittelijan edelliseen kotiinsa hankkima muotoilutoimisto Aalto+Aalto:n upea ”Hattara”.  Samalla aiemmin sohvapöydän päällä roikkunut tanskalainen pinkki lamppuduo siirtyi pikkumakkariin ja pikkumakkarin lintuvalaisin pääsi tervehtimään tulijoita eteiseen. Eteisen entinen valaisin, talon mukana tullut lyhtyä imitoiva lamppu jonka sisään oli elegantisti ängetty energiansäästölamppu, pääsi uuteen kotiin paikallisen kierrätysryhmän kautta. Kaikki tämä upeus jäi kuitenkin raportoimatta blogiin!

Päästyämme kotiin synnytyslaitokselta, oli lamppuasia aivan välttämätöntä saada kuntoon HETI ja pahimman verenvuodon tyrehdyttyä ryhdyimme innokkaasti fiksaamaan tilannetta. Pelkän siirtotyön lisäksi Hattaraan vaihdettiin kangaspäällysteinen johto ja pinkin duon johdot leikattiin oikeaan mittaan pikkuhuonetta varten.

Taistelu kangasjohdon kanssa oli jälleen eeppinen – käsi ylös kaikki, jotka ovat koskaan yrittäneet a) kuoria tai b) työntää tiukasta reiästä kangaspäällysteistä johtoa ja onnistuneet ilman, että kangaspäällyste purkautuu ja/tai menee makkaralle puolen metrin matkalta! PUUH. Omat taisteluaseeni, Erikeeper, sähköteippi ja Mora, olivat jälleen kerran vain ihan ok, mutta lopputulos oli silti mukiin menevä. Jes!

Synnytyslaitokselta sähköhommiin. Tässä työn alla lyhennettyjen johtojen
änkeminen itse tehtyyn lamppukupuun.

Vaikeuskerrointa lisäsi se, että Hattara-valaisimeen piti vaihtaa johto, jota piti vetää pitkin kattoa koska olohuoneen katossa on vain yksi valaisinpiste, keskellä kattoa. Alkuun jätimme johdon vain matkaamaan ”kattoa pitkin”, josta se tietysti roikkui löysänä eikä näyttänyt yhtään esteettiseltä. Tämä ei tietenkään kelvannut. Talteen otettujen nippeleiden aarrelaatikosta löytyikin messinkinen lenkki, jonka läpi kulki alun perin messinkinen tanko, joka taas piti mattoa paikallaan rappukäytävässä. Nämä lenkit oli otettu talteen, kun rappuset maalattiin. Nyt kattoon ruuvattuna lenkki pääsi paimentamaan lörpsöttänyttä johtoa.

Tadaa! Hattara omalla paikallaan pöydän päällä. Unikkokuosinen pöytäliina on sekin
uutuus - tosin ennemmin käytännön sanelema pakko kuin varsinainen sisustusvalinta...

Lähikuva lörpsähtäneen johdon kesytinlenkistä.

Samaan syssyyn esittelemme vielä pikkuhuoneeseen siirtyneen pinkin duon ja tee-se-itse –lamppukuvun, josta tulikin sitten oikein mainio. Lamput toimivat, kupu toimii ja kokonaisuus on mainio – pienet lamput pääsevät oikeuksiinsa pienessä tilassa ja ne matchaavat täydellisesti tapettiin, jossa siinäkin on pinkin sävyjä. Ai että!!

Pinkki lamppuduo makkarissa.

Lähikuva DIY-lamppukuvusta tositoimissa. On se hieno!!

Nyt on aika olla ylpeä saavutuksistaan ja esitellä niitä kaikkein tärkeimmälle yleisölle, eli tietysti äidille. Kato äiti, lamppurulettimme on hyvässä vauhdissa ja vuosia sitten aloitetut projektit saatettiin kaikessa hiljaisuudessa päätökseen! Jee!!

...tai siis melkein päätöksen, sillä lamppusaaga saa vielä jatkoa. Kotiutimme nimittäin tori.fi:stä poliisilla uhkailun päätteeksi uuden valaisimen olohuoneeseen. Olohuone on nimittäin ihanasta Hattarasta ja sinne tänne sirotelluista lisävalaisimista huolimatta yhä aika pimeä. Uuden lampun asennus vaatii kuitenkin vielä johdon tilaamista ja lamppukuvun hankkimista tai valmistamista, sillä JÄLLEEN on tarvetta kaksireikäiselle kuvulle. Pysykää kuulolla!

---

Lue lamppurulettia edeltäneet vaiheet:
Lamppusaagan alkutahdit: epätoivoa ja lamppukuvun synty
Rappukäytävänextreme makeover

Kato äiti, pistin kierrätyspisteemme kuriin!

Viimeisin loppuun saatettu projektimme liittyy ikuisesti jatkuvaan home improvement –osastoon, jossa kodin melkein toimivia ratkaisuita (kuten eteinen, joka on monipolvisen puunauksen ansiosta melkein tilava!) viilataan ja viritetään hiljalleen kohti täydellisyyttä. Kun neliöitä on rajallisesti, täytyy säilytysratkaisuiden olla priimaa. Juurikin melkein priimaa oli meidän aikaisempi kierrätys- ja random-romupiste. Pöytä oli ostettu joskus aikoinaan Tori.fi:stä retrohuuruissa ja se olikin ihan näpppärä, sillä se sopi monen kokoisiin tiloihin jatkopalansa ansiosta ja sen viilupinta oli pilattu jo aiemmassa kodissa, jolloin sen päällä sopi hyvin pitää kukkaruukkua. Pöydän alle sopi ratkennut pärekori, jonne keräsimme kierrätettävän pahvin ja paperin paperikasseihin.

Kierrätyspiste siistissä kunnossa - eli roskat kasseissa eivätkä pitkin lattioita.
Näemme silti mahdollisuuden parannukseen!

Huushollimme kasvettua yhdellä pienellä ihmisellä, jonka suurinta hupia on tyhjentää erilaisia laatikkoja, ei avomallinen pahvin- ja paperinkierrätys enää ollutkaan niin kätevä. Pahviroskat leviteltiin päivittäin pitkin kämppää ja siivottiin sen sata kertaa takaisin, kunnes emme enää edes jaksaneet vaivautua keräilemään vaan potkiskelimme lattialla seilaavia maitopurkkeja ohimennen sivuun, ettemme kompastelisi niihin. Classy! Tilanne vaati toimenpiteitä.

Tori.fi –ammattilaisena kunnostautuva pääsuunnittelija oli kytännyt jo kuukauden päivät arkkua tai muuta kohtuuhintaista säilytysratkaisua, jonka voisimme laittaa pöydän alle korin sijaan. Ongelma oli kuitenkin myös itse pöytä – sen jalkarakenne oli rakennettu niin harvinaisen tukevaksi poikkipuineen ja kurveineen, ettei sen alle mahtunut arkkua. Päätimme, että lähtöpassit saa pärekorin lisäksi myös pöytä ja tilalle tulee rakenteisiin kiinnitetty taso jonka alle mahtuu tilava ja ennen kaikkea kannellinen arkku.

Pääsuunnittelijan armottomasta kyttäyksestä huolimatta sopivia arkkuja ei tahtonut löytyä. Sen sijaan pääsuunnittelija bongasi ”yllättäen” aivan helvetin kalliin, mutta kieltämättä hienon suomalaisen design-kierrätyspisteen. Niimaarin suunnittelema Ecosmol oli Helsinki Design Weekillä naurettavan pienessä alennuksessa ja me menimme ja ostimme sen. Onhan se hieno, on käytännöllinen ja vielä kauniskin, olimme ihan tyytyväisiä. Kunnes seuraavalla viikolla Facebookin kierrätysryhmään ilmestyi myyntiin 20 eurolla täydellinen korirunkoinen arkku…sssshaaakelin shaaakeli!! Emme olleet ihan varmoja, oliko meillä enää tilaa tai tarvetta arkulle, mutta pakkohan se oli ostaa. Ympäriinsä lojuvien pahviroskien sijaan meillä seilasikin seuraavat kolme viikkoa korirunkoinen arkku, jota pikkukaveri työnteli tyytyväisenä ympäri kämppää.

Samaan aikaan olimme käynnistäneet myös pöytälevyn työstön. Kellarista löytyi julkisuudesta tuttu pala vanhaa keittiötasoa (mielestäni sisko dyykkasi tämän Ismo Alangon keittiöstä, kun heillä oli remppa. Todellakin melkein sukua julkkikselle!!!), joka oli ihan melkein oikean kokoinen. Yksi kulma levystä leikattiin pyöreäksi koska se oli mielestämme kauniimpi niin, sekä siksi, ettei kukaan löisi siihen jalkaansa tai päätänsä. Sahaushomma sinällään olisi varmasti ansainnut oman livelähetyksen, sen verran hiessä oli pääsuunnittelija hinkutettuaan tammitason kulman pyöreäksi käsisahalla ja muilla sähköttömillä työkaluilla… Lisäksi pöytälevy oli kärsinyt kellarisäilytyksestä ja melkein huomaamattoman (?) halkeaman kohdalle ruuvattiin lisätukea, ettei levy ratkeasi.

Näkyvissä levyn alapuoli, johon sudimme ylijääneet maalit. Oikeassa reunassa näkyy elegantti halkeamaa hillitsemään ruuvattu tukiratkaisu.

Taso oli puun värinen ja ehkä öljytty, joten huolellisen pesun jälkeen se maalattiin useaan kertaan valkoisella, ikkunanpokia varten ostetulla pellavaöljymaalilla. Paikoilleen taso kiinnitettiin kolmella hyllykannattimella, jotka nekin löytyivät valmiina arkistoista. Kaksi niistä oli tosin metallin värisiä ja ne saivat pintaansa korkeakiiltoista miranolia. Maalausjälki olikin ihan hämmästyttävän hyvä ja olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen.

Ahkeran mittailun ja merkkailun jälkeen ruuvasimme maalatut hyllykannakkeet levyn pohjaan.

Epävarmoista syistä tason pellavaöljymaali kuivui paljon hitaammin kuin ikkunanpokissa, joten eräs väsynyt ja pimeä perjantai-ilta asensimme enää vain vähän tahmean tason paikoilleen. Viikonloppuna kylään oli tulossa pääsuunnittelijan fiksuja, käsistään käteviä ja arkkitehtikoulutuksella varustettuja ystäviä, joten paineet olivat kovat. Kun vielä pikkuapulainenkin oli ”hieman” kiinnostunut projektista (siihen pisteeseen asti, että halusi syödä iltapuuronsa ruuvimeisselillä?!?), oli ilmassa väsymyksen lisäksi runsaasti vaaraa, vauhtia sekä vahvaa epäonnistumisen pelkoa.

Perjantai-illan huumaa ja ergonomisia työasentoja!

"Työkalut ovat intohimoni. Sen lisäksi, että tykkään syödä ruuvaria, tykkään myös syödä ruuvarilla."

Asennusapuamme toimi (pikkuapulaisen ohella) pian tehtävistään vapautettava pöytä jonka avulla taso mallattiin oikealle korkeudelle sekä VATUPASSI jonka käyttö näin vinossa talossa onkin aina yhtä hauskaa. No, taso saatiin suoraan, emme ainakaan huomanneet poranneemme sähköjohtoon, lapsi ja muut remppahessut selvisivät vaurioitta ja pöytälevystä tuli tukeva, success!! Uusi arkkukori sai vihdoin asemapaikkansa, joka tosin ei toimi enää kierrätyspisteenä vaan saa sisuksiinsa jotain muuta. Mutta onhan tämä nyt home improvement!! Jestas, kuukausi siinä meni mutta valmista tuli. Kato äiti, täällä sitä vaan tuunataan pieniä parannuksia, joilla asunnon arvo ja toiminnallisuus suorastaan RÄJÄHTÄÄ käsiin!!

Valmis, uuuuujeah!!!
HUOM! Kuva ja talo vinossa, taso ei :)

Ennen - jälkeen.

Ennen - jälkeen. Harmillisesti keittiö ei siivoutunut, vaikka kierrätysnurkka onkin ihan next level.

---

Muihin blogin home improvement -postauksiin linkkejä alla!

"El Clasico", eli manuaalinen pimppisuihku

"Must have", eli melkein design -naulakko likaisille vaatteille

"Iisakin kirkko", eli loppumaton, muttei suinkaan lohduton, eteisprojekti

"Allas sea pool", eli kellarisaunan upgrade

"Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää", eli kuinka pilata tuunata vessanvetonuppi

"Musta on aina muotia", eli kuinka maalasin kangassohvani mustaksi

"Trendy AF", eli itse tehty metallinen lehtikori

"3-1 sohvapöytä", eli toiminnallinen sohvapöytä kierrätysmateriaaleista

Kato äiti, hatusta on valaisimeksi!

Äiti oli kultaisella 70-luvulla päässyt kosmopoliittien isovanhempiensa kanssa reissulle Kiinaan. Tuolta matkalta muistoksi oli ostettu perinteinen hattu, jota paikalliset käyttivät riisiviljelmillä. Vuosikymmenet hattu toimitti koriste-esineen virkaa ja sen jälkeen pölyttyi kaapissa. Äiti halusi muistoesineen kuitenkin jälleen näkösälle ja koska tiimimme oli onnistuneesti jo kerran faceliftannut uutta saunaa, tuli meille jälleen pyyntö toteuttaa pieni askartelutoimeksianto, samaan kohteeseen. No thoudellakin ja aina valmiina!!

Käytännössä äiti halusi tästä hatusta lampunvarjostimen saunan pukuhuoneeseen, jonka skandinaaviseen beach-henkeen tuo itämainen ihmetys sopikin yllättävän hyvin. Tekninen toteutus suunniteltiin huolella ja toteutettiin vielä huolellisemmin. 

Homma käynnistettiin Clas Ohlsonilla, josta hankittiin kangaspäällysteinen johto, jossa on valmiina posliininen lampunkanta (vähän huijausta!), sekä sopiva valaisinpistoke. Ideana oli pujottaa johto nipukan läpi, lyhentää oikeaan mittaansa ja tadaa – valmista!

Lähikuvassa projektin varsinainen käsityöosuus.

Hatun nipukka oli kuitenkin tiiviistä punosta, sen läpi ei pujotettu yhtään mitään. Näin ollen nipukka valeltiin huolellisesti ja raaka-ainetta säästelemättä liimalla. Liiman kuivuttua nipukan kärkeen porattiin johdon mentävä reikä – ja valmista tuli! Lopulta johtoa piti vielä lyhentää, mutta se toteutettiin vasta kohteessa, sillä puuhaduolla ei ollut varmaa tietoa siitä, mille korkeudelle lamppu haluttiin. Polttimoksi äiti hankki led-koristevalon, sillä kirkkaampi valo tällaisissa varjostimissa ei oikein toimi vaan häikääsöö, kuten Mare, ystäväni Pohjanmaalta, sanoisi.

Sopii kuin nyrkki silmään!

Lopputuloksesta tuli oikein hieno! Haluammekin tällä(kin!) postauksella rohkaista kaikkia tuunaamaan kattovalaisimia - elleivät lukijamme sitten ole varoissaan ja osta ns. oikeasti hienoa valaisinta jostain dissain-liikkeestä. Kato äiti, sait tällä kertaa joululahjaksi jotain mieluisaa – ja valmista oli jo jouluna (paitsi tietysti se johdon lyhennys...).

Jälkisanat: Yksi asia jäi mietityttämään. On eittämättä niin, ettei valkonaaman sovi tepastella Helsingissä (tai missään muuallakaan) riisinviljelijän hattu päässä, oli se ostettu sitten vuonna 1973 tai 2013. Mutta sopiiko siitä tehdä lampunvarjostin? Jos ei, niin mites sitten suu ja hattu pannaan? Takaisin kaappiin? Sytykkeiksi? Hankala juttu.

Kato äiti, tein ihan ite design-laudevaatteen!

Noniin! Vihdosta viimein yksi viimeaikainen taidonnäytteemme on saatu raportoitua faneillemme tänne blogiin saakka! Erilaisia pikkunäppäriä käsitöitähän meiltä syntyy ihan liukuhihnalta, mutta raportointi tuppaa olemaan vähän laiskaa.

Taustaksi: äiti ja isä rakennuttivat itselleen vastikään upean kesämökin, johon kuuluu tietysti myös perinteinen rantasauna. Rantasauna on tyylikäs ja sieltä saa auvot löylyt. Me puuhatriolaiset olemme kuitenkin pettyneinä seuranneet, kuinka saunan muu varustelutaso on jäänyt täysin lapsenkenkiin suhteessa komeisiin puitteisiin. Äitienpäivän lähestyessä päätimme ryhtyä toimeen ja korjata tilanteen!

Ensin hankimme yksissä tuumin löylyyn kauniin löylykiulun ja siihen sopivan kauhan, valintamme oli suomalaisen KOLOn Kiulu2 ja siihen kuuluva kauha (kts. esim. täältä). Kaunista ja toimivaa – mutta jonkun muun tekemää ja suunnittelemaa, eli tylsää! Löylynheittovälineiden lisäksi saunan varustelussa on toinenkin haaste. Saunan laude on l-kirjaimen muotoinen ja lisähaastetta tuo lauteen sisäkulman pyöristys. Saunoessa hankala tilanne on hoidettu viikkaamalla kaksi keskenään täysin erilaista laudevaatetta lauteille. Sinne, huolimattomasti taitellun laudevaatekakofonian alle katoavat lämpökäsitellyt, nikkarin huolella askartelemat lauteet. Ei näin!

Viimeksi mökkireissulla painelinkin urheasti saunalle mittanauha kourassani ja otin mitat lauteesta. Kotona odotti ystävän isovanhempien komerosta löytynyt, kierrätystuomion saanut vaaleansinivalkoinen, kukkakuvioitu pellavapöytäliina. Alun perin se päätyi meille potentiaalisena häissä (johonkin?) käytettävänä kankaana, mutta nyt hypistelin sitä innoissani – täydellinen tuleva laudevaate!

Mallikuva ja mitat lauteesta. Haastetta piisaa jos sekä leikkaaminen että mittaaminen tuottavat vaikeuksia!

Mittojen ottamisen jälkeen päälle pamahti harvinainen toukokuinen seksihelle, jonka vuoksi ompelutyö toteutettiin viimeistelyä lukuunottamatta ulkona. Kamerassakin on jotain häikkää, joten antakaa anteeksi yli- ja alivalottuneet sekä epäterävät kuvani (sekä tässä, aiemmissa, että tulevissa postauksissa…). 

Kuva entisestä pöytäliinasta eli tulevasta laudevaatteesta. Oikealla lähikuva uuh-upeasta ruusukuosista.

Panostuksella ei ollut rajaa, sillä olin tätä projektia silmällä pitäen hankkinut myös kangasliidun (sekä ratkojan…) jonka muistelin olevan ihan kätevä apuväline kangasta leikattaessa. Toinen kätevä apuväline olisi ollut terävät sakset, mutta 90-luvulla hankitut Fiskarsin keittiösakset saivat nyt kelvata.

Hahmottelin ensin mitat kankaalle uudella liidullani, jonka jälkeen päätin käyttää verhoilukurssilla oppimaani lakanakangaskikkaa – repimistä. Repimällä lakanakankaan saa ”leikattua” suoraan ilman temppuilua tylsien saksien kanssa. Hyvä idea, mutta EI TOIMINUT. Repeämä lähti kiertämään ja kas näin, olin onnistunut repimään tulevan custom made -laudevaatteen välittömästi leikkaushommien aluksi. Ihana, äitienpäivään passelisti sopiva vain vähän valmiiksi revennyt laudevaate tuloillaan…

Vasemmalla detaljikuva teemalla "pieni repeytymä", oikealla valmiiksi leikattu kangas (rajasin kuvasta repeytymän pois "vahingossa").

Loppu leikkaustyö suoritettiinkin sitten saksilla hinkuttaen ja kovasti toivoen, että lopputulos olisi edes jotenkuten suora. Itse tunnistin lauteen muodon leikatusta kankaasta ja se riitti – jes!

Hankittu kiulusetti oli musta ja musta haluttiin myös laudevaatteesta. Kaappien pohjalta löytyikin kuin tilattuna kaksi pussia Dylonin mustaa käsi(e)nvärjäysainetta. Huolellisen ohjeiden lukemisen jälkeen painuin värjäyshommiin appivanhempien kesäpaikan suihkutilaan. Pääsuunnittelija oli autuaan tietämätön tämän työvaiheen ilmeisistä katastrofin aineksista ja jäi pihalle nukkumaan, kun minä värjäsin kangasta sisätiloissa. Tämä on sitä luottamusta, ystävät!

Suihkutilat säästyivät värjäyskatastrofilta, sen sijaan minulla oli väriä jalkaterissä (on varmaan juhannukseen asti), säärissä (näyttävä efekti!) sekä hampaissa (koska en tietenkään käyttänyt saksia väripussien avaamiseen). Vinkkinä kaikille teille jotka avaatte kangasväripusseja hampaillanne – kannattaa pestä hampaat HETI kun siihen tarjoutuu tilaisuus, ellette halua esim. värjätä hampaitanne mustaksi ikuisiksi ajoiksi. Onneksi se oli vaan yksi kulmahammas. Hehe, rommia pullo ja silleen. Väripusseja ei myöskään kannata heittää roskikseen ennen projektin päätöstä, sillä ohjeiden lukeminen roskiksesta on aina vähän haastavaa.

Värjäyskeitokset tuloillaan ja väripussit tukevasti roskiksessa jo pitkälti ennen projektin päätöstä. Oikean alanurkan jännittävä oranssinsävyinen sotku seurausta toisesta käynnissä olevassa projektista...hähää!

Värjäyksen lopputulos oli kuitenkin onnistunut enkä onnistunut pilaamaan appivanhempien suihkutilaa tai hyvin alkanutta sukulaissuhdetta, joten värjäysosiosta itselle arvosana ysi puol (hammaskeissistä huolimatta).

Leikattu ja värjätty laudevaate valmiina seuraaviin vaiheisiin. Hempeä ruusukuosi näkyy yhä vienosti värjäyksen alta. Perfect!

Värjäyksen, pesun ja kuivauksen jälkeen taitoin laudevaatteen reunat ja harsin ne käsin. Samassa yhteydessä lyhensin vähän repimääni päätyä. Tämän jälkeen vuorossa oli reunojen kanttaus, jonka alle piilotin lopunkin repeämän. Myös kanttinauhan ompelu suoritettiin käsin. Mustan puuvillaisen kanttinauhan olin käynyt ostamassa tätä projektia varten Eurokankaasta. Idea oli, että sisko ompelisi reunataitoksen ja kanttinauhan vielä koneella kiinni sunnuntai-iltana, jotta äiti voisi saada lahjansa äitienpäivän iltana, palatessaan reissuiltansa. Käsityöurakointini idea oli nopeuttaa ilta-aikaan ajoittuvaa ”viimeistelyä” niin, että homma olisi suoraviivainen eikä ompelukoneen kanssa menisi koko yötä.

Lähikuvassa taitettu ja harsittu reuna sekä harsittu kanttinauha. So professional!

Sunnuntai-illan koittaessa käsityöyksikkö oli kuitenkin helteen nuuduttama ja projekti siirrettiin maanantaille - ja hyvä niin. Siskon raportin mukaan itse ompeluun ei kulunut juuri aikaa, sen sijaan ompelukoneen säätöjen kanssa oli ”pientä ongelmaa” ja tekemäni harsinnan poistoon oli mennyt puoli tuntia plus hermot. Kokonaisaika ”viimeistelyyn” siis 2h, josta vartti ompelua ja 1:45 muuta säätöä. Hehe, peruskäsityöhommia!

Maanantai-iltana äiti sai lahjansa ja oli silmin nähden tyytyväinen. Kiulusetti oli kuulemma osunut omaankin silmään, mutta sitä ei raaskittu silloin ostaa koska se oli niin kallis. Ja laudevaatettamme äiti kutsui DESIGNIKSI. Kuulettehan henkseleidemme paukkuvan, päks päks!!

Tadaa, kuvassa valmis laudevaate kuvattuna lahjansaajan lattialla. Eihän tästä suttuisesta kuvasta mitään näe - ehkä täytyy yrittää ottaa parempi kuva paremmassa valaistuksessa (ja ehjällä kameralla), vaikka ihan sieltä saunasta!

Jälleen kerran äiti pääsi nauttimaan blogimirkkujen aikaansaannoksista, tällä kertaa oikein design-tuotteeen muodossa. Kato äiti, teimme ihan ite sulle mittatilauslaudevaatteen, jonka ei pitäisi värjätä pyllyä mustaksi!