Kato äiti, torjuin kirvoja luonnonmukaisin menetelmin!

Otimme vuoden 2021 kesän jälkeen sisälle ruukkuun ulkona kasvaneen chilin. Se ei ollut kesän aikana ehtinyt kypsyttää yhtään chiliä, joten olimme äärettömän tyytyväisiä, kun se sisällä ollessaan kukki villisti ja tuotti kymmenittäin tulisia paprikoita, selvisi hienosti talven yli ja jatkoi keväällä sadon tuottamista. Syksyn ilmojen viiletessä kaikki näytti hyvältä – satoa pukkasi ja chili rehotti makuuhuoneessa, jossa se kukoisti altakasteluruukun, hiilidioksidia hönkivän pienen nukkujan ja etätyöläisten ansiosta.

Chili kukoistuksen päivinä.

Olisihan se pitänyt arvata, ettei tällainen onni ja autuus toista vuotta kestä. Lokakuussa 2022 chiliin ilmestyi nimittäin kirvoja. Meillä on aiemmin ollut käytössä ns. kirvasuppo, eli myrkkykapseli, joka laitetaan kasvin multaan ja sitten kirvat maagisesti kuolevat. Se ei tuntunut hyvältä idealta, kun chilit oli kuitenkin tarkoitus syödä. Päätimme testata luonnonmukaisia menetelmiä. Internet suositteli nokkosvettä – sitä kehiin, siis!

Kirvoja itse teossa. Tuostakin kukasta olisi voinut tulla pullea ja herkullinen chili :(

Onneksi pihasta löytyi vielä vihreitä nokkosia, jotka saksin pikkuapurin kanssa kattilaan, päälle vettä ja hautumaan. Kaksi vuorokautta liottuaan kaadoin ruskeaksi muuttuneen veden suurin toivein suihkepulloon ja aloitin hommat. Olin luottavainen, että litku toimii - ainakin nokkosvesi haisi todella, todella pahalta. 

Nokkosvettä suihkepullossa. Suutin meni muuten aika nopeasti tukkoon, eli jos haluat itse testata, suosittelen siivilöimään liemen ennen suihkepulloon laittamista.

Pahimmin kirvoittuneet oksat leikkasin irti, muualta kaavin kirvoja irti käsin ja lopuksi suihkuttelin nokkosvettä kasvin lehdille. Tätä rutiinia jatkoin, kunnes huomasin, että kirvoja oli ihan kaikissa oksissa ja chilin lehdet lörpöttivät surullisesti. Paskanhajuisen liemen suihkuttelusta ei näemmä ollut apua. Luonnonmukaisin menetelmin leikkelin siis chilin saksilla pätkiksi, pistin muovipussiin ja vein lehtikompostiin multineen päivineen. Hyvästi kirvat!

End of story. Chilin viimeinen matka lehtikompostiin on käynnistynyt. Hyvästi sadot, hyvästi kirvat. Ensi kerralla taas suppoa kehiin, myrkyistä viis.

Kato äiti, tein maustekaappiin lisätilaa!

En voi olla ainoa, jonka liian pienessä keittiössä on aivan liian vähän tilaa mausteille. Tuo kuuluu lukea seuraavasti: "Ei ole mitään maustekaappia, vaan mausteet on tungettu kaappiin jossa on ilmastointi(?)putki.". Asiahan on vaivannut vasta ihan muutaman vuoden, joten oli sopiva aika tarttua tuumasta toimeen. Välineet löytyivät kerrankin kotoa!

"Maustekaapin" lähtötilanne: 

Kaivoin vaatehuoneesta Ikean hävikkinurkkauksesta ostetun hyllynpalasen. Tähän vielä pieni elämänohje: aina kannattaa ostaa jos halvalla saa ja säästää ostettuja asioita kaapeissa vuosia. Koskaan ei tiedä milloin ne tulevat tarpeeseen!

Sahasin hyllyn vähän liian kapeaksi mittaansa ja maalasin sen valkoisella maalilla, joka löytyi kaapista (kannatti säästää!). Onneksi Ikean ylijäämälevy ja Ikean keittiönkaappi ovat valmiiksi saman levyisiä, joten vain syvyysymitta meni pieleen.

Sahaushommia

Seuraavaksi kiinnitin hyllylevyn maustekaappiin pienillä nauloilla ja erilaisilla ruuvivirityksillä. 

Mausteiden hyllytila TUPLAANTUI ja elämänlaatuni nousi noin 27%, joten kyllä tämä puuhastelu kannatti.

Kato äiti, tein maustekaappiin ekstrahyllyn!

Kato äiti, tein rytmimunia!

Blogissa onkin ollut vähän hiljaisempaa viimeisen vuoden ajan! Viimeiset 1,5 vuotta on vietetty tavallista aikaa enemmän kotona, joten VOISI KUVITELLA että projektit ovat edistyneet. Näin ei kuitenkaan valitettavasti ole päässyt käymään. Olen suorastaan alkanut tottua puolivalmiisiin tekeleisiin, jotka on nykyään "ihan kivat näinkin". 

Syksyllä saimme kuitenkin ilouutisia kun tanssi- ja laulukielto poistuivat. Oh boy - oli aika askarrella (hääparin tietämättä) rytmimunia viemisiksi syksyisiin hääkemuihin.

Rekrysin projektiin myös (lähes valmistuneen) diplomi-insinöörin, jonka lempipuuhaa oli päsmäröidä mikä olisi järkevin ja tehokkain tapa liimailla suikaleita..

Projekti alkoi liisterin tekemisellä. Liisteriin tuli tuli vehnäjauhoa ja vettä.

Liisteri in the making!

Seuraava vaihe oli sanomalehtien leikkaus suikaleiksi ja niiden liimaaminen liisterillä pienten ilmapallojen päälle. 

Työpiste tarvikkeineen

Solmun kohdalle jätettiin reikä, josta ilmapallon sai puhkaistua ja poistettua. Samasta reiästä laitettiin myös ohrat sisään. Ohrien laittamisen jälkeen lisättiin muutama suikale reiän päälle ja rytmimunat olivat kuivumisen jälkeen valmiita maalattavaksi. 

Lisätään ohrat muniin

Ja niin lopulta rytmimunat olivat valmiina hääjuhliin! Jos pohdit siis ihania pääsiäiskoristeita niin tässäpä oiva keino tehdä omat ekologiset pääsiäismunakoristeet. 

Valmiit tuotokset

Ja vastoin odotuksia tämä projekti meni alusta loppuun saakka aivan nappiin. Kato äiti, tein ihan ite rytmimunia!

Kato äiti, pääsin eroon banaanikärpäsistä!

Yksi varma syksyn merkki on meidän taloudessa banaanikärpäspopulaation räjähdys. Näitä pirulaisia on sitten yritetty torjua erilaisilla liemillä ja extreme-tempauksilla, kuten bioastian tyhjentämisellä useita kertoja viikossa (!!!). Tänä vuonna testasin kikkakomboa, joka ainakin meillä toimi erinomaisen hyvin. Että mikäli siellä vielä joku taistelee banaanikärpästen kanssa, niin ei muuta kun askartelemaan!!

1)      Rakenna kärpäsille ansa. Laita lautaselle (pieni käy hyvin) houkutinliemi jossa on vettä, balsamicoa, mehua ja pieni tippa tiskiainetta. Lisää liemeen pala tai kaksi kärpästen herkkua, itse laitoin siivun banaania. Pingota lautasen päälle kelmu ja töki siihen haarukalla reikiä. Kärpäset menevät rei’istä sisään herkkujen perässä, mutta eivät löydä enää ulos. Saippualiemi sinetöi karun kohtalon. Itse myös liiskasin kelmun alla vaeltavia kärpäsiä lautasen reunaa vasten niiden kärsimysten nopeaksi lopettamiseksi (tämä onnistuu joustavan kelmun läpi). Sijoita lautanen hedelmäkulhon viereen ja/tai kompostiastian luokse.

Ansa valmiina ja kärpäsiä satimessa

2)     Tyhjennä kompostiastia ja tarkista ettei hedelmäastiassa ole liiskaantuneita tai rikkinäisiä hedelmiä. Yksi liiskaantunut viinirypäle purkin pohjalla on riittävä kimmoke pitämään yllä järkyttävän kokoista populaatiota. Meillä kompostiastia on kärpästen suuri suosikki ja siellä ne myös sikiävät. Kompostiastian tyhjentämisen jälkeen jynssää astia huolella niin, että mahdolliset kompostiastiaan kiinnittyneet banaanikärpästen munat irtoavat (kyllä, ne ovelat paholaiset todella munivat kompostiastian seinämiin, jolloin pelkkä astian tyhjennys ei välttämättä tuo pitkäaikaista helpotusta). Munat ovat vaaleanruskeita, vähän banaanikärpästä pienempiä ja tiukahkosti kiinni esim. muoviämpärin reunassa.

3)      Mikäli mahdollista, toteuta sekä vaiheet 1 että 2 perjantaina ja lähde viikonlopuksi mökille. Mikäli et ole jättänyt kärpäsille muita sikiämis- ja herkuttelupaikkoja, tilanne pitäisi olla sunnuntaina ns. hallussa!

Kato äiti, banaanikärpäset ovat enää muisto vain!! (Vai oliko syy sittenkin se, että ulkona ilmat viilenivät...mene ja tiedä.)

Kato äiti, rikkinäiset ja käytetyt alusvaatteet saivat uuden elämän!

Ringettekamojen tuunaus on yksi tämän blogin kestoaiheita. Se onkin loputon tuunailukohde, sillä kamat kuluvat eikä kenelläkään ole aikaa, intoa tai rahaa laitettavaksi urheiluvarusteisiin kun samalla rahalla voi ostaa rautakaupasta esim. vääränväristä maalia.

Noniin. Tällä kertaa fiksailuun päätyi kaksi paria hikipuvun housuja sekä alasuoja, jonka edesottamuksia onkin aiemmin seurattu yllätysvärjäyspostauksessa.

Vuonna 1998 ostettu violetilla tuunattu alasuoja on yhä ihan toimiva. Ainoastaan kuminauhat lopettivat yhteistyön noin 15 vuotta sitten. Tätä puutetta paikkasin solmimalla vyötärökumppariin lenkin, jolla ”pilurit” pysyivät menossa mukana viimeiset vuosikymmenet. Olin ihan ok tyytyväinen, KUNNES kuvaan astui sisko, joka oli näppäränä likkana ottanut talteen miehensä rikkinäisten kalsareiden vyötärökumpparin jota hän suositteli alasuojien pelastajaksi - ja sehän sopi tähän hommaan kuin nakutettu.

Lähtötilanne. "Kiristyslenkki" rajautuu pois ylänurkasta.

Vanha lörpsähtänyt kumppari leikattiin poikki ja uusi, oikeaan mittaan leikattu kalsarikumppari ommeltiin tilalle. Ompeluhommat tehtiin käsin (ehkä viimeistelen vielä koneella siskon luona jos/kun ompeleeni pettävät). VALMIS!! Niin on toimiva ja tietysti tyylikäs!

Lähikuvaa upeasta ompelutyöstä.

Valmis! WAUUUU!!!! JA pysyy päällä.

Koska kumpparia jäi yli ja hengettömiä kuminauhoja löytyi ringettekamoista enemmänkin, laitoin yli jääneen kalsarikumpparin palasen kiristämään hikipuvun housujen vyötäröä. Ihan hyvä idea, mutta olisi ehkä kannattanut vähän mittailla, sillä nämä housut ovat edelleen vyötäröltä liian väljät. Toki takapuolelle tulee jo tällä mitoituksella näyttävästi lörpsöttävä kangaspussukka. Oikein hyvä tai ainakin näyttävä ratkaisu!

Pieni kiristyspussukka. Melkein täydellinen ratkaisu!

Jotta tämä vahvasti kiusallisen puolelle lipsuva alusasukavalkadi jatkuisi tyylipuhtaana, seuraavaksi kuvaan astuvat rintaliivit. Siivotessani alusvaatelaatikkoa roskikseen oli nimittäin päätymässä pari rintaliivien irto-olkaimia. Nekin oli muuten saatu siskolta, joka oli lahjoittanut ne minulle joitakin vuosia sitten (käytettyinä, tietysti). Roskiksella mietin vielä, että eikö näille tosiaan ole mitään parempaa käyttöä – ja olihan niille, sillä varusteosastolta löytyy toki toinenkin pari hikipuvunhousuja, jotka eivät pysy jalassa.

Ensin ensin soljet irti - ja tietysti talteen. Mitäköhän näistä voisi tehdä...?

Leikkasin olkaimista soljet irti ja ompelin olkaimet yhteen (jälleen käsin ja tietysti kahdella erivärisellä langalla). Tämän jälkeen leikkasin uuden ”vyötärönauhan” oikeaan mittaan.

Ompelutyö lähikuvissa. Tyylipisteitä ei jaeta ja tämä upeushan jää tosiaan lopputuotteessa piiloon.

Lopuksi pujotin valmiin vyötärönauhan hakaneulan avulla hikipuvun vyötärökujanteeseen ja ompelin päät kiinni toisiinsa lenkiksi.

Pujotuksessa apuna perinteinen hakaneulakikka. Toimii aina!

Taakse leikattiin pieni reikä, josta hakaneulan ja kuminauhan sai pujotettua kujanteeseen.

Vyötäröltä lähti tällä kikalla ihan hetkessä 20 senttiä. Kiinnostuisikohan painonvartijat?!

Nyt on kyllä! Jos ei tästä irtoa kiertotalouspalkintoa, niin ei sitten mistään. Tyylipisteistä emme ole kiinnostuneita.

Kato äiti, miten lankomiehen rikkinäiset kalsarit ja siskon vanhat rintsikoiden olkaimet antoivat lisävuosia (= vuosikymmeniä) alasuojalle ja hikipuvunhousuille!!

Kato äiti, heijastinspray näkyy sekä pimeällä että valoisassa!

Muistatte varmaan, kun maalasin viime talvena polkupyöräni ja kypäräni läpinäkyvällä heijastinspraylla? Heti maalaamisen jälkeen pohdin, että olikohan tämä ihan fiksua. Pyörä oli uusi ja kallis - ja niin oli uusi tuttavuus tuo spraymaalikin, eli varmuutta sen läpinäkyvyydestä ei silloin ollut.  Mutta nyt on.

Tiedoksi kaikille. LÄPINÄKYVÄ HEIJASTINSPRAY EI OLE LÄPINÄKYVÄÄ. Alla kuva pyörästäni. Tuunaajansa näköinen!

Läpinäkyvä heijastinspray...

...EI OLE LÄPINÄKYVÄÄ.

Ja niin, heijastinefekti on sekin heikko suhteessa ns. oikeaan heijastimeen. Nyt ei menny ihan nappiin :/

Pintoja kuntoon! Osa 5, vihdoin ne pinnat kuntoon!!

Intro: Tässä postaussarjassa esittelemme kaksion make-overin, jossa pienellä pintaremontilla raikastettiin pintoja ja asunnon ilmettä. Pintaremonttiin päädyttiin, sillä taloyhtiöön on tulossa tulevien vuosien aikana putkiremontti ja osakkaita on kehotettu välttämään suurempia remontteja. No hei, onnistuu!

OSA 5. PINNAT KUNTOON!

Nyt kun blogissa on esitelty pieteetillä vessan ja keittiön remontti, on aika laittaa homma pakettiin ja viimeistellä muu asunto. Siinä missä kontaktimuovilla tuli nopeasti valmista ja laattasaumojen tussaus eteni kuin Remontti-Reiskan videoilla konsanaan, oli tämä muun asunnon pintaremonttiosuus sitä itseään.

Koko kämppä oli nimittäin tapetoitu, eikä ihan millä tahansa tapetilla, vaan kohokuvioisella tapetilla, joka irvisteli saumoistaan. Toisin sanoen, tapetin päälle ei voinut suoraan tapetoida uudestaan tai maalata eikä sitä voinut jättää seiniinkään. Se piti poistaa. Tästä seurasi kesän harvoihin hellepäiviin osunut jumalaton jynssäys, jossa hiki lirisi ja kohokuvioinen tapetti antautui neliösentti kerrallaan. Aseinamme pesusieni, suihkepullo, vesi ja metallilasta kävimme tapetin kimppuun vuota kerrallaan. Tekniikka hioutui matkan varrella. Kastele yksi vuota huolellisesti ja irrota sillä välin aiemmin kostutettu naapurivuota. Kun olet valmis, kastele seuraava, ja irrota vettymässä ollut tapetti. Homman juju on aika: vastakostutettu tapetti ei irtoa millään, kun taas rauhassa vettynyt tapetti lähti aika-ajoin jopa kokonaisena - ilman myrkkyjä, höyrystimiä tai muita erikoisvälineitä.

Ai että. Tällaista tapetinpoiston pitäisi olla aina!!

Katonrajasta paljastui yllätys - toinen tapetti joka oli poistettu MELKEIN kokonaan ja jonka päälle oli paklattu. Perus!

TOKI tapetin alta paljastui aika-ajoin toinen tapetti, jonka päälle oli sudittu tasoitetta ja muuta mukavaa, mutta hei – jynssäämäänhän tänne oli tultu ja pala kerrallaan tapetti antautui. Mitään vuosikymmenten tapettikatalogia seinistä ei kuitenkaan löytynyt. Seiniin pinttyneet taulujen ääriviivat vihjasivat, että tämä kohokuvioinen tapetti oli palvellut pitkään ja hartaasti, kuten myös alta löytynyt kukertava versio. Lopuksi seinät käytiin läpi pakkelin ja lastan kanssa ja pahimmat kolot paklattiin umpeen.

Makuuhuoneen tapetti ja listat irtosivat ilman suurempaa taistelua.

Olohuoneessa päästiin jynssäyksen makuun. Ja erityisesti katonrajassa, koska siellä työskentely on kaikista kivointa :)

Eteisen seinällä oli kohokuvioisen tapetin lisäksi myös palapeili, joka sekin sai lähteä. Palapeili on tällä hetkellä niin ei-trendikäs, että viiden vuoden kuluttua (tai ehkä jo aiemmin) se on varmasti kuuminta hottia. Vellihousuina emme kuitenkaan uskaltaneet jäädä odottelemaan palapeilin uutta tulemista, vaan laitoimme omamme kiertoon Tori.fi:n kautta. Se haettiin pikaisesti osaksi jotakin askarteluprojektia, täydellistä! Lisäksi eteisen lakattu mäntyinen puolipaneeli (panelointi = nyt jo kuuminta hottia) jynssättiin maalarinpesulla ja maalattiin valkoiseksi, sillä kapea ja pimeä eteinen kaipasi lisää valoa.

Eteisen paneeli ja seinät maalattiin. Yleisvaikutelma silti yhä aika pimeä!
(Lamppu ehkä auttaisi asiaa?)

Jynssäyksen jälkeen suuntasimme seinämaalikaupoille. Kaupasta ostettiin mukaan valtava pönikkä pohjamaalia sekä pintamaalia värissä Bungalow, jonka muistelin olevan se vihreään taittava valkoinen, jota olin aiemminkin käyttänyt seinämaalin sävynä. Myyjä oli sitä mieltä, että Bungalow on juurikin vihreään taittava valkoinen ja että tästä tytöille mukaan laadukas ja helposti maalattava seinämaali ÄSSÄ20. Sävytettynä se maksoi yli 120 euroa (KYLLÄ!!!) ja tonkassa oli maalia huikeat 18 litraa.

Tyttöjen laadukas, riittävän iso ja hintava maalipönikkä.

Pohjamaalaus sujui kuin ammattilaisilta. Yksi Remppa-Pirkko keikkui jakkaralla katonrajassa rajaamassa seinän ja katon liitoskohtaa, kulmia sekä pistorasioiden ympäryksiä pensselin kanssa, toinen maalasi isoja pintoja tela lätisten ylitasoitusmestari Skytzin maalausopit mielessään. Valmiin näköistä pintaa syntyi hyvää tahtia. Pohjamaalin kuivuttua (kuivuvat muuten todella nopeasti nämä modernit seinämaalit!) avasimme kovin odotuksin elämää kalliimman seinämaalin. Se ei ollut vihreään taittavaa. Se oli siniharmaata ja sävy oli sama kun meikäläisen lattioissa. VOIHAN PÄRSSSSSINE!!! Vaikka sävy oli sinällään hieno, ei siitä ollut kämpän yleismaaliksi.

Pikainen puhelu rautakauppaan vahvisti, että kyseessä oli tietysti oma vika ja että persiilleen meni. Sillä että palvelutiskillä sanotaan ”kyllä taittaa vihreään” ei tietenkään ole mitään merkitystä jos painokkaasti tilaa Bungalowia. Eipä muuta kuin takaisin rautakauppaan lompsa levällään ja mukaan uusi ämpäri sävytettyä maalia. Tällä kertaa ei tilattu muistinvaraisesti koodinimellä vaan valittiin huolella värikartasta hyvä sävy. Se oli tällä kertaa hienovaraisesti keltavihreään taittava Lootus.

Lootusta seinään!!

Sävytetty ja iskemätön Bungalow laitettiin myyntiin Purkutavarakirppikselle, mutta kukaan ei halunnut sitä. Onneksi se sopi hyvin harmaansävyiseen keittiöömme ja loput lahjoitimme Töölön työmaalle, josta olimme noutaneet laatikoston. Tarina ei kerro, mitä maalille kävi. Odotukset eivät ole kovin korkealla, sillä meille raportoitiin että ”rouvat ovat mieltyneet vitivalkoiseen”. Noniin. Ehkäpä jossain kellarikomeron uumenissa (tai Sortti-asemalla) on tällä hetkellä 15 litraa sävytettyä laatumaalia, jota kukaan ei halua. Surullista!

Seinien siistimisen lisäksi myös sähköosastolla oli tarpeita, sillä muutaman valaisinkytkimen ja pistorasian kansi oli haljennut. Näitä alkuperäisiä 70-luvun sähköosia ei saa enää kaupasta, mutta Purkutavarakirppikseltä saa! Luomulaatuiset korvausosat saapuivat postissa ja ne sujahtivat paikoilleen kuin valettu. Ihanaa!! Nämä ovat kyllä elegantit, ihan toista maata kuin nykyajan maadoitetut rumilukset.

Osa alkuperäisistä sähköosista oli mennyt ajan saatossa rikki.

Luomulaatuiset korvaavat sähköosat oli kääritty wc-paperiin matkan ajaksi.
Nyt on meininkiä meidän makuun!

Tähän postaukseen voisi tehdä vielä kolmisivuisen lisäosan, jossa kertaamme lattialistojen irrotuksen (ja lopulta paikalleen jättämisen) vaiheita, epätoivon ja nestehukan hetkiä jynssäyksen lomassa, arvioisimme montako kiloa itse seinää irtosi tapetin rapsutuksen lomassa, kuvailisimme kuinka lattioiden ja listojen suojaamiseen meni yhtä kauan kuin itse maalaamiseen ja sitten lopuksi vielä arvioisimme montako kuutiota suklaanmakuista proteiinivanukasta söimme ”lounaaksi” remonttityömaalla. Koska Pintoja kuntoon! -blogisarjan maaliviiva häämöttää ja puristus on ollut tälle blogille aivan ennennäkemätön, tyydymme raportoimaan, että 1) seinät tuli maalattua, 2) olohuoneen listoja ei saatu irti ja että niiden alle saattoi jäädä vähän tapettia, 3) eteisessä maalasimme lopulta nuutuneina kohokuvioisen tapetin päälle ja että 4) lopputulos oli kokonaisuudessaan oikein hyvä. Ja tietysti vielä se, että 5) Lootus, se se vasta on kunnollinen sävy seinämaaliin ja että 6) 120 euroa kankkulan kaivoon on ihan perusjuttu.

Valmista pintaa olohuoneessa. Wautsiwau!!

Kiitos kaikille lukijoille, että olitte matkassamme tämän uskomattoman pintaremonttireissun! Pintoja kuntoon! -blogisarja tulee nimittäin tämän kirjoituksen myötä päätöksensä. Kunhan vettä on virrannut riittävästi Oraksen helvetin kalliista ja melko rumista hanoista, päässemme raportoimaan, miten tekemämme ratkaisut mm. kaakelinmaalauksen, saumojen tussauksen ja kaappien muovituksen osalta ovat kestäneet aikaa.

Sitä odotellessa blogissa sitä perinteistä tee-se-itse –tarinaa ja ennakkoluulottomia ratkaisuita vaihtelevin budjetein ja lopputuloksin. Pysykää kuulolla!

Lopuksi kuitenkin tärkein: Kato äiti, saimme remontin valmiiksi ja lopputulos on niin hieno!!! Eniten harmittaa se, ettei meillä ollut kunnollista kameraa jolla saisi oikeasti toimivia kuvia joista näkisi eron lähtötilanteen ja lopputuloksen välillä. Ehkä ensi kerralla…

---

Katso myös muut Pintoja kuntoon! –blogisarjan osat:

Osa 1, kylppärin seinät

Osa 2, peili- ja allaskaapin ehostaminen

Osa 3, keittiön kaapit

Osa 4, pakastin ja astianpesukone