Kato äiti, rikkinäiset ja käytetyt alusvaatteet saivat uuden elämän!

Ringettekamojen tuunaus on yksi tämän blogin kestoaiheita. Se onkin loputon tuunailukohde, sillä kamat kuluvat eikä kenelläkään ole aikaa, intoa tai rahaa laitettavaksi urheiluvarusteisiin kun samalla rahalla voi ostaa rautakaupasta esim. vääränväristä maalia.

Noniin. Tällä kertaa fiksailuun päätyi kaksi paria hikipuvun housuja sekä alasuoja, jonka edesottamuksia onkin aiemmin seurattu yllätysvärjäyspostauksessa.

Vuonna 1998 ostettu violetilla tuunattu alasuoja on yhä ihan toimiva. Ainoastaan kuminauhat lopettivat yhteistyön noin 15 vuotta sitten. Tätä puutetta paikkasin solmimalla vyötärökumppariin lenkin, jolla ”pilurit” pysyivät menossa mukana viimeiset vuosikymmenet. Olin ihan ok tyytyväinen, KUNNES kuvaan astui sisko, joka oli näppäränä likkana ottanut talteen miehensä rikkinäisten kalsareiden vyötärökumpparin jota hän suositteli alasuojien pelastajaksi - ja sehän sopi tähän hommaan kuin nakutettu.

Lähtötilanne. "Kiristyslenkki" rajautuu pois ylänurkasta.

Vanha lörpsähtänyt kumppari leikattiin poikki ja uusi, oikeaan mittaan leikattu kalsarikumppari ommeltiin tilalle. Ompeluhommat tehtiin käsin (ehkä viimeistelen vielä koneella siskon luona jos/kun ompeleeni pettävät). VALMIS!! Niin on toimiva ja tietysti tyylikäs!

Lähikuvaa upeasta ompelutyöstä.

Valmis! WAUUUU!!!! JA pysyy päällä.

Koska kumpparia jäi yli ja hengettömiä kuminauhoja löytyi ringettekamoista enemmänkin, laitoin yli jääneen kalsarikumpparin palasen kiristämään hikipuvun housujen vyötäröä. Ihan hyvä idea, mutta olisi ehkä kannattanut vähän mittailla, sillä nämä housut ovat edelleen vyötäröltä liian väljät. Toki takapuolelle tulee jo tällä mitoituksella näyttävästi lörpsöttävä kangaspussukka. Oikein hyvä tai ainakin näyttävä ratkaisu!

Pieni kiristyspussukka. Melkein täydellinen ratkaisu!

Jotta tämä vahvasti kiusallisen puolelle lipsuva alusasukavalkadi jatkuisi tyylipuhtaana, seuraavaksi kuvaan astuvat rintaliivit. Siivotessani alusvaatelaatikkoa roskikseen oli nimittäin päätymässä pari rintaliivien irto-olkaimia. Nekin oli muuten saatu siskolta, joka oli lahjoittanut ne minulle joitakin vuosia sitten (käytettyinä, tietysti). Roskiksella mietin vielä, että eikö näille tosiaan ole mitään parempaa käyttöä – ja olihan niille, sillä varusteosastolta löytyy toki toinenkin pari hikipuvunhousuja, jotka eivät pysy jalassa.

Ensin ensin soljet irti - ja tietysti talteen. Mitäköhän näistä voisi tehdä...?

Leikkasin olkaimista soljet irti ja ompelin olkaimet yhteen (jälleen käsin ja tietysti kahdella erivärisellä langalla). Tämän jälkeen leikkasin uuden ”vyötärönauhan” oikeaan mittaan.

Ompelutyö lähikuvissa. Tyylipisteitä ei jaeta ja tämä upeushan jää tosiaan lopputuotteessa piiloon.

Lopuksi pujotin valmiin vyötärönauhan hakaneulan avulla hikipuvun vyötärökujanteeseen ja ompelin päät kiinni toisiinsa lenkiksi.

Pujotuksessa apuna perinteinen hakaneulakikka. Toimii aina!

Taakse leikattiin pieni reikä, josta hakaneulan ja kuminauhan sai pujotettua kujanteeseen.

Vyötäröltä lähti tällä kikalla ihan hetkessä 20 senttiä. Kiinnostuisikohan painonvartijat?!

Nyt on kyllä! Jos ei tästä irtoa kiertotalouspalkintoa, niin ei sitten mistään. Tyylipisteistä emme ole kiinnostuneita.

Kato äiti, miten lankomiehen rikkinäiset kalsarit ja siskon vanhat rintsikoiden olkaimet antoivat lisävuosia (= vuosikymmeniä) alasuojalle ja hikipuvunhousuille!!

Kato äiti, pistin kierrätyspisteemme kuriin!

Viimeisin loppuun saatettu projektimme liittyy ikuisesti jatkuvaan home improvement –osastoon, jossa kodin melkein toimivia ratkaisuita (kuten eteinen, joka on monipolvisen puunauksen ansiosta melkein tilava!) viilataan ja viritetään hiljalleen kohti täydellisyyttä. Kun neliöitä on rajallisesti, täytyy säilytysratkaisuiden olla priimaa. Juurikin melkein priimaa oli meidän aikaisempi kierrätys- ja random-romupiste. Pöytä oli ostettu joskus aikoinaan Tori.fi:stä retrohuuruissa ja se olikin ihan näpppärä, sillä se sopi monen kokoisiin tiloihin jatkopalansa ansiosta ja sen viilupinta oli pilattu jo aiemmassa kodissa, jolloin sen päällä sopi hyvin pitää kukkaruukkua. Pöydän alle sopi ratkennut pärekori, jonne keräsimme kierrätettävän pahvin ja paperin paperikasseihin.

Kierrätyspiste siistissä kunnossa - eli roskat kasseissa eivätkä pitkin lattioita.
Näemme silti mahdollisuuden parannukseen!

Huushollimme kasvettua yhdellä pienellä ihmisellä, jonka suurinta hupia on tyhjentää erilaisia laatikkoja, ei avomallinen pahvin- ja paperinkierrätys enää ollutkaan niin kätevä. Pahviroskat leviteltiin päivittäin pitkin kämppää ja siivottiin sen sata kertaa takaisin, kunnes emme enää edes jaksaneet vaivautua keräilemään vaan potkiskelimme lattialla seilaavia maitopurkkeja ohimennen sivuun, ettemme kompastelisi niihin. Classy! Tilanne vaati toimenpiteitä.

Tori.fi –ammattilaisena kunnostautuva pääsuunnittelija oli kytännyt jo kuukauden päivät arkkua tai muuta kohtuuhintaista säilytysratkaisua, jonka voisimme laittaa pöydän alle korin sijaan. Ongelma oli kuitenkin myös itse pöytä – sen jalkarakenne oli rakennettu niin harvinaisen tukevaksi poikkipuineen ja kurveineen, ettei sen alle mahtunut arkkua. Päätimme, että lähtöpassit saa pärekorin lisäksi myös pöytä ja tilalle tulee rakenteisiin kiinnitetty taso jonka alle mahtuu tilava ja ennen kaikkea kannellinen arkku.

Pääsuunnittelijan armottomasta kyttäyksestä huolimatta sopivia arkkuja ei tahtonut löytyä. Sen sijaan pääsuunnittelija bongasi ”yllättäen” aivan helvetin kalliin, mutta kieltämättä hienon suomalaisen design-kierrätyspisteen. Niimaarin suunnittelema Ecosmol oli Helsinki Design Weekillä naurettavan pienessä alennuksessa ja me menimme ja ostimme sen. Onhan se hieno, on käytännöllinen ja vielä kauniskin, olimme ihan tyytyväisiä. Kunnes seuraavalla viikolla Facebookin kierrätysryhmään ilmestyi myyntiin 20 eurolla täydellinen korirunkoinen arkku…sssshaaakelin shaaakeli!! Emme olleet ihan varmoja, oliko meillä enää tilaa tai tarvetta arkulle, mutta pakkohan se oli ostaa. Ympäriinsä lojuvien pahviroskien sijaan meillä seilasikin seuraavat kolme viikkoa korirunkoinen arkku, jota pikkukaveri työnteli tyytyväisenä ympäri kämppää.

Samaan aikaan olimme käynnistäneet myös pöytälevyn työstön. Kellarista löytyi julkisuudesta tuttu pala vanhaa keittiötasoa (mielestäni sisko dyykkasi tämän Ismo Alangon keittiöstä, kun heillä oli remppa. Todellakin melkein sukua julkkikselle!!!), joka oli ihan melkein oikean kokoinen. Yksi kulma levystä leikattiin pyöreäksi koska se oli mielestämme kauniimpi niin, sekä siksi, ettei kukaan löisi siihen jalkaansa tai päätänsä. Sahaushomma sinällään olisi varmasti ansainnut oman livelähetyksen, sen verran hiessä oli pääsuunnittelija hinkutettuaan tammitason kulman pyöreäksi käsisahalla ja muilla sähköttömillä työkaluilla… Lisäksi pöytälevy oli kärsinyt kellarisäilytyksestä ja melkein huomaamattoman (?) halkeaman kohdalle ruuvattiin lisätukea, ettei levy ratkeasi.

Näkyvissä levyn alapuoli, johon sudimme ylijääneet maalit. Oikeassa reunassa näkyy elegantti halkeamaa hillitsemään ruuvattu tukiratkaisu.

Taso oli puun värinen ja ehkä öljytty, joten huolellisen pesun jälkeen se maalattiin useaan kertaan valkoisella, ikkunanpokia varten ostetulla pellavaöljymaalilla. Paikoilleen taso kiinnitettiin kolmella hyllykannattimella, jotka nekin löytyivät valmiina arkistoista. Kaksi niistä oli tosin metallin värisiä ja ne saivat pintaansa korkeakiiltoista miranolia. Maalausjälki olikin ihan hämmästyttävän hyvä ja olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen.

Ahkeran mittailun ja merkkailun jälkeen ruuvasimme maalatut hyllykannakkeet levyn pohjaan.

Epävarmoista syistä tason pellavaöljymaali kuivui paljon hitaammin kuin ikkunanpokissa, joten eräs väsynyt ja pimeä perjantai-ilta asensimme enää vain vähän tahmean tason paikoilleen. Viikonloppuna kylään oli tulossa pääsuunnittelijan fiksuja, käsistään käteviä ja arkkitehtikoulutuksella varustettuja ystäviä, joten paineet olivat kovat. Kun vielä pikkuapulainenkin oli ”hieman” kiinnostunut projektista (siihen pisteeseen asti, että halusi syödä iltapuuronsa ruuvimeisselillä?!?), oli ilmassa väsymyksen lisäksi runsaasti vaaraa, vauhtia sekä vahvaa epäonnistumisen pelkoa.

Perjantai-illan huumaa ja ergonomisia työasentoja!

"Työkalut ovat intohimoni. Sen lisäksi, että tykkään syödä ruuvaria, tykkään myös syödä ruuvarilla."

Asennusapuamme toimi (pikkuapulaisen ohella) pian tehtävistään vapautettava pöytä jonka avulla taso mallattiin oikealle korkeudelle sekä VATUPASSI jonka käyttö näin vinossa talossa onkin aina yhtä hauskaa. No, taso saatiin suoraan, emme ainakaan huomanneet poranneemme sähköjohtoon, lapsi ja muut remppahessut selvisivät vaurioitta ja pöytälevystä tuli tukeva, success!! Uusi arkkukori sai vihdoin asemapaikkansa, joka tosin ei toimi enää kierrätyspisteenä vaan saa sisuksiinsa jotain muuta. Mutta onhan tämä nyt home improvement!! Jestas, kuukausi siinä meni mutta valmista tuli. Kato äiti, täällä sitä vaan tuunataan pieniä parannuksia, joilla asunnon arvo ja toiminnallisuus suorastaan RÄJÄHTÄÄ käsiin!!

Valmis, uuuuujeah!!!
HUOM! Kuva ja talo vinossa, taso ei :)

Ennen - jälkeen.

Ennen - jälkeen. Harmillisesti keittiö ei siivoutunut, vaikka kierrätysnurkka onkin ihan next level.

---

Muihin blogin home improvement -postauksiin linkkejä alla!

"El Clasico", eli manuaalinen pimppisuihku

"Must have", eli melkein design -naulakko likaisille vaatteille

"Iisakin kirkko", eli loppumaton, muttei suinkaan lohduton, eteisprojekti

"Allas sea pool", eli kellarisaunan upgrade

"Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää", eli kuinka pilata tuunata vessanvetonuppi

"Musta on aina muotia", eli kuinka maalasin kangassohvani mustaksi

"Trendy AF", eli itse tehty metallinen lehtikori

"3-1 sohvapöytä", eli toiminnallinen sohvapöytä kierrätysmateriaaleista

Kato äiti, tein itsestäni pyöräilevän ja hiihtävän maantierosvon!

Edellistalvi (2017-2018) oli ramboilusta pitävän talvipyöräilijän kulta-aikaa. Pakkasta oli pitkään aivan älyttömästi ja lunta vähintäänkin riittävästi sekä hiihtoon että pyöräilyyn. Varpaiden jäätymistä ei voinut estää, mutta naaman paleltumista yritin hillitä vetämällä naaman eteen buffin (tekokuitukankainen tuubi). Toimi ihan hyvin, PAITSI että lämmin hengitysilma nousi nenänviertä ylös ja jäädytti ripset. Ramboilun näkökulmasta ei ongelmaa, mutta suun kohdalta märkä buffi hankaloitti hengittämistä ja oli…hmm…ällöttävä. Viime talvena en vielä ryhtynyt askarteluhommiin, vaikka ratkaisun kehitin jo silloin.

Tilanne helmikuussa 2017 pyörämatkan päätteeksi kun buffissa ei ollut reikää.

Tänä talvena päätin tehdä asialle jotain, kun lähdimme hiihtämään rapsakkaan -17 keliin. Pohjoisessa asuville faneille tiedoksi, että tällainen lämpötila voi helsinkiläisellä pellolla tarkoittaa ”helvetti jäätyy ja naama irtoaa” -tunnelmia.

Buffi alustalla odottamassa toimenpiteitä

Metallinen "rei'itin" kuumenemassa

Suunnitelma A oli kuumentaa jotain metallikappaletta ja tehdä sillä valittuun buffiin reikiä suun kohdalle. Idea oli, että ilma pääsisi läpi, mutta kangas ei purkautuisi kun sitä ei tarvitsisi leikata saksilla. Eipä siis muuta kuin kynttilä päälle, metallinen ”rei’itin” kuumenemaan ja homma tulille. Mikä voisi mennä pieleen? Meni muuten hyvin, mutta metalli ei ilmeisesti kuumennut riittävästi, sillä yhtään reikää ei syntynyt. Syntyi vain sotkua. 

Lopputulos: sotkua, ei reikää.

Suunnitelma B oli saksia reikä suun kohdalle ja polttaa sen jälkeen reunat, jälleen siksi ettei kangas lähtisi purkautumaan. Reikä syntyi (sen sentään osasin!) ja reunojen nopea käräytyskin kynttilän liekin yllä toimi kuin häkä (hehe).

Onnistuneesti leikattu reikä!

Lopputulos…hmm…toimiva, mutta aika pelottava. No, ei muuta kuin uusi tekele päälle ja hiihtämään jonnekin missä ei ole niin kamalasti väkeä, niinku esimerkiksi aurinkoisena lauantaina Paloheinän peltoladulle!

Tositoimissa tämä uusi rosvosektorin naamanlämmitin toimikin ihan kelvollisesti! Kanssahiihtäjät tuijottivat varmaan hiihtotyyliäni, joka on vähän saman tyyppinen kuin Pärmäkosken Kristalla.

Valmis! Ostaisitko häneltä käytetyn auton?
Tai ennemmin: lähtisitkö hänen kanssaan hiihtämään?!

Kato äiti, tein ihan ite ja säästin – ja tuli nii pal tyylikäskin!

Kato äiti, innovoin ja toteutin manuaalisen pimppisuihkun!

Tämä seuraava taidonnäyte on jopa tälle blogille poikkeuksellinen, parillakin tapaa. 1) Se ei ole varsinainen käsityötaidonnäyte (EIKÄ YHTÄÄN NAURETA SIELLÄ!!), vaan 2) Kyseessä on ennemminkin toimiva ratkaisu arjen ongelmaan – sanotaanko vaikka vaatimattomasti innovaatio. Viimeisenä erikoisuutena täytyy tietysti mainita se, että 3) aika harvoin käsityöblogien otsikkoon saadaan ängettyä pimppi siten, että se kuuluu keskeisesti postaukseen, mutta nyt se kuuluu. Sitten asiaan, saammeko esitellä: manuaalinen pimppisuihku!! Juu, voisi sanoa myös elegantisti bidésuihku, mutta eleganttius on niin vaan niin 2017. 

Joku saattaa nyt happamasti tuhahtaa, että olemme lipsuneet jo melko tummanharmaalle alueelle ja tässä myydään nyt tökerösti tehtyä ruuvaustyötä seksillä. Seksillä ei valitettavasti ole tämän käsityön kanssa mitään tekemistä. 

Pimppisuihkuton tilanne pääsi syntymään, kun sisutuskatalogeihin ja messinkiin maanisesti hurahtanut uuden asunnon omistaja halusi välttämättä kylppäriinsä messinkisen, mutta simppelin hanan. Sellainen löytyikin Tapwellin valikoimista ja se oli täydellinen. Paitsi että siinä EI OLLUT PIMPPISUIHKUA. Tyylistä ei kuitenkaan lähdetty tinkimään, joten vuosia sinniteltiin suihkutta. 

Tämän kaunottaren vuoksi elin vuosia ilman pimppisuihkua.
Päivääkään en vaihtaisi pois! Kuva: Tapwell

Ajatus korvaavasta ratkaisusta muhi kuitenkin takaraivossa ja kun paineet suihkun hankintaan kasvoivat tasolle ”nyt menee hana vaihtoon”, oli aika toimia. Ratkaisuksi wc-pöntön viereen ruuvattiin kaksi koukkua: toiseen ripustettiin kannu ja toiseen asiaan (tai sen kuivaamiseen, heheh) dedikoitu pyyhe. Kannun Pääsuunnittelija osti häihin maitokannuksi vitosella kierrätysryhmästä – mikä löytö: varsinainen Arabian kaunotar ja lisäksi niin monikäyttöinen että heikompia hirvittää! Pyyhe Kodin Anttilan alelaarista, suunnilleen vuonna 2006.

Koukku (epäterävässä) lähikuvassa.

 Käytännön käsityöt tehtiin poraamalla allastason kylkeen merkittyihin kohtiin valmiit reiät (taso on todella kovaa puuta) ja ruuvaamalla koukut paikoilleen. Messinkiset ruuvit talttapäällä on löydetty ja roudattu Virosta, aivan ihanasta ruuvikaupasta. Palvelu 10+ ja ruuveja joka lähtöön. Koukut maaninen messinkikeräilijä löysi New Yorkista, jossa vietetty loma hurahti paikallisia kirppiksiä ja romukauppojen messinkilaareja penkoen. A very international manual pimppisuihku indeed!

Kannu ja pyyhe koukkuineen lähikuvassa, sekä interiööri kokonaisuudessaan. Huomaa myös blogista tuttu rustiikkinen vessanvetonappi!

TADAA! Tämän arkea helpottavan, eittämättä innovatiivisen, jopa esteettisen, terveellisen ja huomattavasti uutta hanaa huokeamman ratkaisun hyväksyi myös suihkuttelumahdollisuutta toivonut pääsuunnittelija. Ei muuta kun käyttöön, siis! Kato äiti, innovoin ja toteutin kansainvälisen manuaalisen pimppisuihkun!