Kato äiti, hatusta on valaisimeksi!

Äiti oli kultaisella 70-luvulla päässyt kosmopoliittien isovanhempiensa kanssa reissulle Kiinaan. Tuolta matkalta muistoksi oli ostettu perinteinen hattu, jota paikalliset käyttivät riisiviljelmillä. Vuosikymmenet hattu toimitti koriste-esineen virkaa ja sen jälkeen pölyttyi kaapissa. Äiti halusi muistoesineen kuitenkin jälleen näkösälle ja koska tiimimme oli onnistuneesti jo kerran faceliftannut uutta saunaa, tuli meille jälleen pyyntö toteuttaa pieni askartelutoimeksianto, samaan kohteeseen. No thoudellakin ja aina valmiina!!

Käytännössä äiti halusi tästä hatusta lampunvarjostimen saunan pukuhuoneeseen, jonka skandinaaviseen beach-henkeen tuo itämainen ihmetys sopikin yllättävän hyvin. Tekninen toteutus suunniteltiin huolella ja toteutettiin vielä huolellisemmin. 

Homma käynnistettiin Clas Ohlsonilla, josta hankittiin kangaspäällysteinen johto, jossa on valmiina posliininen lampunkanta (vähän huijausta!), sekä sopiva valaisinpistoke. Ideana oli pujottaa johto nipukan läpi, lyhentää oikeaan mittaansa ja tadaa – valmista!

Lähikuvassa projektin varsinainen käsityöosuus.

Hatun nipukka oli kuitenkin tiiviistä punosta, sen läpi ei pujotettu yhtään mitään. Näin ollen nipukka valeltiin huolellisesti ja raaka-ainetta säästelemättä liimalla. Liiman kuivuttua nipukan kärkeen porattiin johdon mentävä reikä – ja valmista tuli! Lopulta johtoa piti vielä lyhentää, mutta se toteutettiin vasta kohteessa, sillä puuhaduolla ei ollut varmaa tietoa siitä, mille korkeudelle lamppu haluttiin. Polttimoksi äiti hankki led-koristevalon, sillä kirkkaampi valo tällaisissa varjostimissa ei oikein toimi vaan häikääsöö, kuten Mare, ystäväni Pohjanmaalta, sanoisi.

Sopii kuin nyrkki silmään!

Lopputuloksesta tuli oikein hieno! Haluammekin tällä(kin!) postauksella rohkaista kaikkia tuunaamaan kattovalaisimia - elleivät lukijamme sitten ole varoissaan ja osta ns. oikeasti hienoa valaisinta jostain dissain-liikkeestä. Kato äiti, sait tällä kertaa joululahjaksi jotain mieluisaa – ja valmista oli jo jouluna (paitsi tietysti se johdon lyhennys...).

Jälkisanat: Yksi asia jäi mietityttämään. On eittämättä niin, ettei valkonaaman sovi tepastella Helsingissä (tai missään muuallakaan) riisinviljelijän hattu päässä, oli se ostettu sitten vuonna 1973 tai 2013. Mutta sopiiko siitä tehdä lampunvarjostin? Jos ei, niin mites sitten suu ja hattu pannaan? Takaisin kaappiin? Sytykkeiksi? Hankala juttu.

Kato äiti, tuunasin koko perheelle sieniveitset!

Tämä briljantti joululahjaidea muhi mielessäni jo jonkin aikaa sitten (eli siis loppuvuodesta 2016...), mutta silloin en löytänyt lahjan peruselementtiä – eli maailman parasta sieniveistä – mistään. Enpä tietenkään, kun juoksin jossain hemmetin kokkipuodeissa ja Stokkalla. Laittakaapa siis korvan taakse, että näissä hommissa kannattaa AINA mennä ensiksi Etolaan! Ja jos lahjaidea muhi pitkään, myös tämä postaus on muhinut "muutaman kuukauden" ja päätinkin tästä syystä säästää sen suosiolla sienikauden alkuun. Tosin käristyskupoli ja onnettomat sateet ovat tehneet sienisadosta ainakin meikäläisen sienimestojen osalta surkean. Joululahjavinkkinä idea on silti pistämätön - kukapa tietää vaikka ensi kesänä (tai vaikka tulevina viikkoina!) sataisi ennätyspaljon!

Joululahjaideani oli nimikoidut sieniveitset. Sieniveitsistä on meillä ollut viime aikoina pulaa, sillä sienisaaliit ovat olleet ihan poikkeuksellisen mahtavat, tai ainakin metsissä on tykätty kävellä korin kanssa edelliskesinä kun kelit eivät ole suosineet auringonpalvontaa. Teininä tämän samaisen sieniveitsimallin harjaa käytettiin onnistuneesti myös hiustenvärjäykseen. (Huom! Siinä hommassa värjäytyy myös sieniveitsen harja, lopullisesti!) Todellinen monitoimiveitsi, siis!

Dremel ja iskemätön sieniveitsi valmiina tositoimiin.

Pienestä testirundista oppineena käytin nimikointiin kaivertimen mukana tullutta sapluunaa. Sapluunan avulla kirjailin nimet ensin lyijärillä veitsiin. Sen jälkeen alkoi hienomotoriikaltaan rajoittuneen askartelijan vaikein osuus, kaiverrus. Koska suoran viivan kaiverrus oli todistusaineiston valossa lyijäriviivoista huolimatta täysi mahdottomuus eikä sabluunan läpi voinut kaivertaa, kikkana oli tehdä pelkkiä pystyviivoja tai vaihtoetoisesti pitää käsi koko ajan samassa asennossa ja kääntää veistä. Ts. en edes yrittänyt vetää vaakaviivoja vaan käänsin vain veistä sen verran, että sain aina tehdä samanlaisen viivan, ylhäältä alas. Pyöreät kirjaimet olivat tietysti helvetillinen haaste, mutta kuten kuvasta näkyy, niistäkin selvittiin.

Lopputulos oli huumaavan hieno. Osaan veitsistä sain tekstit jopa samoin päin molemmille puolille, mikä oli tietysti huikea suoritus. Onnistumisen huumassa Pääsuunnitelijan lahjaveitseen tuli toiselle puolelle vapaalla kädellä piirretty kuva, joka viimeistään palauttaa veitsen oikealle omistajalleen.

Harmillisesti lahjojen saajat eivät kommentoineet taidonnäytteitäni millään tavalla (?!?!). Ehkä ihastuneita huudahduksia päästään kuulemaan tositoimissa syksymmällä, kun sienestyssesonki pyörähtää taas käyntiin?

Ja kato äiti, nyt muillakin perheenjäsenillä on sieniveitset, ettei aina tarvitse sinun veitsiäsi lainata ja hukata!