Kato äiti, kellarisaunamme haastaa jo Löylyn ja Allas Sea Poolin!

Kevätauringon noustessa taivaalle puuhaduon jäsenet painuvat maan alle. Tällä kertaa työn alle otettiin spa-osastomme. Rouhea kellarisaunamme ei kiinteistövälittäjän mukaan täyttänyt moderneja standardeja. Oikeasti sinne tulee kuitenkin lämmin vesi ja vaihdettuamme kiukaan vähän suurempaan, ovat löylyt olleet mitä mainioimmat. Heti talon ostettuamme teimme saunaosastolla tuntikaupalla ”pientä pintaremonttia” maalaushommien muodossa. Nyt oli aika nostaa kylpyläosasto seuraavalle tasolle. 

Työn alle otettiin kaksi kohdetta: vanha vesipata, joka toimittaa tällä hetkellä sytykeastian virkaa, sekä vilvoitteluhuoneen ovi. Vesipata on yhä käyttökelpoinen, sen saa täytettyä sen yllä olevasta hanasta ja padan alle saa tulen, joten sähkökatkonkin aikana meillä peseydytään lämpimällä vedellä. Oven riehakas mutta maanläheinen design oli edellisten asukkaiden ajalta.

Vesipadan syvennys on alkanut kerätä ryönää. Etuosaa käytetään myös penkkinä kun saunojia on paljon.

Tämän oven olen halunnut maalata heti kun näin sen.

Oven osalta suunnitelma oli selvä: tilan rauhoittamiseksi ovi maalattaisiin huvila ja huussi -tyyliin valkoiseksi. Kaapista löytynyt Clasun valkoinen vaikutti tehtävään sopivalta. Ensin ovi pestiin maalarinpesunesteellä ja hiottiin kevyesti, sen jälkeen pintaan Otexin valkoinen tartuntapohjamaali ja sitten Clasua pintaan. Yksi kerros. Kaksi kerrosta. Kolmas kerros. Neljäs kerros. Maalipurkin pohjan jo häämöttäessä totesimme, että Clasun maali on (MIKÄ YLLÄTYS!!) halpaa litkua, joka ei peitä yhtään mitään. Lisäksi kyseessä on vitivalkoinen, joka on käytännössä aina huonompi peittämään kuin edes vähän sävytetty valkoinen. No, kevätauringon kivutessa yhä korkeammalle ovi muuttui hiljalleen ruskea-beessistä valkoiseksi yksi vauvojen päiväuniaika kerrallaan.

Pesuvälineistöä. Ensipesu vedellä, sen jälkeen kuuraus laimentamattomalla maalarin pesunesteellä ja karhunkielellä, jonka jälkeen useampi runsas vesipesu.

Oven metamorfoosi. Kun kuuteen kertaan maalaa, niin kuvassahan tuo alkaa näyttää jo aika hyvältä!

Vesipadan osalta suunnittelimme rakentavamme sen päälle puurimoista ritilän. Ritilälle voisi asettaa padan reunalla jo nyt keikkuvia laatikoita, joissa oli mm. kosmetiikkaa, tossuja vilvoittelulenkkejä varten sekä tulentekovälineitä. Puutavara ritilään haettiin oman kellarin uumenista, joissa kaikenlaista puutavaraa tosiaan piisasi. Mutta ei ihan riittävän pitkää eikä ihan riittävän monta samanlaista…noooh. 

Kellarin "puutavaravarasto". Kyllä, tiedämme. APUVA.

Siskon nohevan suunnitelman (kuva alla) mukaisesti ritilä lähti rakentumaan kahden tukipuun päälle. Ritilä päätettiin valmistaa kahdesta osasta, joista etummaista voisi nostaa, jotta sytykelaarina toimivaan vesipataan pääsisi käsiksi ilman, että kaikki tasolle asetettu tilbehööri pitäisi siirtää. 

Sisko piirsi (ja valokuvasi) suunnitelman. Tällä mennään!

Itse syvennys oli toki epäsymmetrinen kaikkiin mahdollisiin suuntiin, mikä vaikeutti ”hieman” työtä. Mitattuamme viidesti ja sahattuamme seitsemästi, palat olivat kasassa ja mallailimme niitä tyytyväisenä koloon. Mittanauhalla heitettiin lopussa vesilintua ja lopullinen mallaus tehtiin vapaalla kädellä – samaan tyyliin kuin alkuperäinen muuraaja oli tehnyt syvennyksenkin. 

Noinnikkään! Eikä kukaan huomaa, että kaikki rimat eivät ole ihan saman levyisiä ja paksuisia!
Etuosaan saatiin kuitenkin rimat yhdestä palasta.

Takaosaan "täyspitkä" puutavara ei riittänyt, joten ryhdyimme nikkaroimaan.

Lähikuvaa maalatuista rimoista ja elegantista liittymäkohdasta. Eipä arvaisi, että sahasimme ihan itse 40-lukulaisella käsisahalla, huteran naulalokerikon päällä...

Lautoihin porattiin naulaamisen helpottamiseksi valmiiksi pienet reiät, jonka jälkeen laudat maalattiin valkoiseksi. Tukipuut maalasimme harmaaksi ihan itse sekoittamallamme sävyllä, jotta ne häviäisivät mahdollisimman hyvin taustaan. Lopullinen ritilä toimi kuten suunniteltua (tietysti, koska suunnitelmamme oli ihan timanttia): Etuosan saattoi nostaa (pienen sahailun) jälkeen ylös ja sytykkeisiin pääsi käsiksi. Jatkopalakimara jäi näppärästi kosmetiikka- ja tossulaatikon alle. NAPAKYMPPI!! Jumaleissön, kato äiti, tuunasimme JÄLLEEN yhtä saunaa ja taas osui ja upposi!! Jospa sitä vaikka seuraavaksi "tuunaisi" sitä "puutavaravarastoa" roskalavan avulla, jotta kellarissa uskaltaisi kävellä ilman kypärää...

WAUTSI...

...WAU!!!!

Kato äiti, hatusta on valaisimeksi!

Äiti oli kultaisella 70-luvulla päässyt kosmopoliittien isovanhempiensa kanssa reissulle Kiinaan. Tuolta matkalta muistoksi oli ostettu perinteinen hattu, jota paikalliset käyttivät riisiviljelmillä. Vuosikymmenet hattu toimitti koriste-esineen virkaa ja sen jälkeen pölyttyi kaapissa. Äiti halusi muistoesineen kuitenkin jälleen näkösälle ja koska tiimimme oli onnistuneesti jo kerran faceliftannut uutta saunaa, tuli meille jälleen pyyntö toteuttaa pieni askartelutoimeksianto, samaan kohteeseen. No thoudellakin ja aina valmiina!!

Käytännössä äiti halusi tästä hatusta lampunvarjostimen saunan pukuhuoneeseen, jonka skandinaaviseen beach-henkeen tuo itämainen ihmetys sopikin yllättävän hyvin. Tekninen toteutus suunniteltiin huolella ja toteutettiin vielä huolellisemmin. 

Homma käynnistettiin Clas Ohlsonilla, josta hankittiin kangaspäällysteinen johto, jossa on valmiina posliininen lampunkanta (vähän huijausta!), sekä sopiva valaisinpistoke. Ideana oli pujottaa johto nipukan läpi, lyhentää oikeaan mittaansa ja tadaa – valmista!

Lähikuvassa projektin varsinainen käsityöosuus.

Hatun nipukka oli kuitenkin tiiviistä punosta, sen läpi ei pujotettu yhtään mitään. Näin ollen nipukka valeltiin huolellisesti ja raaka-ainetta säästelemättä liimalla. Liiman kuivuttua nipukan kärkeen porattiin johdon mentävä reikä – ja valmista tuli! Lopulta johtoa piti vielä lyhentää, mutta se toteutettiin vasta kohteessa, sillä puuhaduolla ei ollut varmaa tietoa siitä, mille korkeudelle lamppu haluttiin. Polttimoksi äiti hankki led-koristevalon, sillä kirkkaampi valo tällaisissa varjostimissa ei oikein toimi vaan häikääsöö, kuten Mare, ystäväni Pohjanmaalta, sanoisi.

Sopii kuin nyrkki silmään!

Lopputuloksesta tuli oikein hieno! Haluammekin tällä(kin!) postauksella rohkaista kaikkia tuunaamaan kattovalaisimia - elleivät lukijamme sitten ole varoissaan ja osta ns. oikeasti hienoa valaisinta jostain dissain-liikkeestä. Kato äiti, sait tällä kertaa joululahjaksi jotain mieluisaa – ja valmista oli jo jouluna (paitsi tietysti se johdon lyhennys...).

Jälkisanat: Yksi asia jäi mietityttämään. On eittämättä niin, ettei valkonaaman sovi tepastella Helsingissä (tai missään muuallakaan) riisinviljelijän hattu päässä, oli se ostettu sitten vuonna 1973 tai 2013. Mutta sopiiko siitä tehdä lampunvarjostin? Jos ei, niin mites sitten suu ja hattu pannaan? Takaisin kaappiin? Sytykkeiksi? Hankala juttu.

Kato äiti, tein ihan ite design-laudevaatteen!

Noniin! Vihdosta viimein yksi viimeaikainen taidonnäytteemme on saatu raportoitua faneillemme tänne blogiin saakka! Erilaisia pikkunäppäriä käsitöitähän meiltä syntyy ihan liukuhihnalta, mutta raportointi tuppaa olemaan vähän laiskaa.

Taustaksi: äiti ja isä rakennuttivat itselleen vastikään upean kesämökin, johon kuuluu tietysti myös perinteinen rantasauna. Rantasauna on tyylikäs ja sieltä saa auvot löylyt. Me puuhatriolaiset olemme kuitenkin pettyneinä seuranneet, kuinka saunan muu varustelutaso on jäänyt täysin lapsenkenkiin suhteessa komeisiin puitteisiin. Äitienpäivän lähestyessä päätimme ryhtyä toimeen ja korjata tilanteen!

Ensin hankimme yksissä tuumin löylyyn kauniin löylykiulun ja siihen sopivan kauhan, valintamme oli suomalaisen KOLOn Kiulu2 ja siihen kuuluva kauha (kts. esim. täältä). Kaunista ja toimivaa – mutta jonkun muun tekemää ja suunnittelemaa, eli tylsää! Löylynheittovälineiden lisäksi saunan varustelussa on toinenkin haaste. Saunan laude on l-kirjaimen muotoinen ja lisähaastetta tuo lauteen sisäkulman pyöristys. Saunoessa hankala tilanne on hoidettu viikkaamalla kaksi keskenään täysin erilaista laudevaatetta lauteille. Sinne, huolimattomasti taitellun laudevaatekakofonian alle katoavat lämpökäsitellyt, nikkarin huolella askartelemat lauteet. Ei näin!

Viimeksi mökkireissulla painelinkin urheasti saunalle mittanauha kourassani ja otin mitat lauteesta. Kotona odotti ystävän isovanhempien komerosta löytynyt, kierrätystuomion saanut vaaleansinivalkoinen, kukkakuvioitu pellavapöytäliina. Alun perin se päätyi meille potentiaalisena häissä (johonkin?) käytettävänä kankaana, mutta nyt hypistelin sitä innoissani – täydellinen tuleva laudevaate!

Mallikuva ja mitat lauteesta. Haastetta piisaa jos sekä leikkaaminen että mittaaminen tuottavat vaikeuksia!

Mittojen ottamisen jälkeen päälle pamahti harvinainen toukokuinen seksihelle, jonka vuoksi ompelutyö toteutettiin viimeistelyä lukuunottamatta ulkona. Kamerassakin on jotain häikkää, joten antakaa anteeksi yli- ja alivalottuneet sekä epäterävät kuvani (sekä tässä, aiemmissa, että tulevissa postauksissa…). 

Kuva entisestä pöytäliinasta eli tulevasta laudevaatteesta. Oikealla lähikuva uuh-upeasta ruusukuosista.

Panostuksella ei ollut rajaa, sillä olin tätä projektia silmällä pitäen hankkinut myös kangasliidun (sekä ratkojan…) jonka muistelin olevan ihan kätevä apuväline kangasta leikattaessa. Toinen kätevä apuväline olisi ollut terävät sakset, mutta 90-luvulla hankitut Fiskarsin keittiösakset saivat nyt kelvata.

Hahmottelin ensin mitat kankaalle uudella liidullani, jonka jälkeen päätin käyttää verhoilukurssilla oppimaani lakanakangaskikkaa – repimistä. Repimällä lakanakankaan saa ”leikattua” suoraan ilman temppuilua tylsien saksien kanssa. Hyvä idea, mutta EI TOIMINUT. Repeämä lähti kiertämään ja kas näin, olin onnistunut repimään tulevan custom made -laudevaatteen välittömästi leikkaushommien aluksi. Ihana, äitienpäivään passelisti sopiva vain vähän valmiiksi revennyt laudevaate tuloillaan…

Vasemmalla detaljikuva teemalla "pieni repeytymä", oikealla valmiiksi leikattu kangas (rajasin kuvasta repeytymän pois "vahingossa").

Loppu leikkaustyö suoritettiinkin sitten saksilla hinkuttaen ja kovasti toivoen, että lopputulos olisi edes jotenkuten suora. Itse tunnistin lauteen muodon leikatusta kankaasta ja se riitti – jes!

Hankittu kiulusetti oli musta ja musta haluttiin myös laudevaatteesta. Kaappien pohjalta löytyikin kuin tilattuna kaksi pussia Dylonin mustaa käsi(e)nvärjäysainetta. Huolellisen ohjeiden lukemisen jälkeen painuin värjäyshommiin appivanhempien kesäpaikan suihkutilaan. Pääsuunnittelija oli autuaan tietämätön tämän työvaiheen ilmeisistä katastrofin aineksista ja jäi pihalle nukkumaan, kun minä värjäsin kangasta sisätiloissa. Tämä on sitä luottamusta, ystävät!

Suihkutilat säästyivät värjäyskatastrofilta, sen sijaan minulla oli väriä jalkaterissä (on varmaan juhannukseen asti), säärissä (näyttävä efekti!) sekä hampaissa (koska en tietenkään käyttänyt saksia väripussien avaamiseen). Vinkkinä kaikille teille jotka avaatte kangasväripusseja hampaillanne – kannattaa pestä hampaat HETI kun siihen tarjoutuu tilaisuus, ellette halua esim. värjätä hampaitanne mustaksi ikuisiksi ajoiksi. Onneksi se oli vaan yksi kulmahammas. Hehe, rommia pullo ja silleen. Väripusseja ei myöskään kannata heittää roskikseen ennen projektin päätöstä, sillä ohjeiden lukeminen roskiksesta on aina vähän haastavaa.

Värjäyskeitokset tuloillaan ja väripussit tukevasti roskiksessa jo pitkälti ennen projektin päätöstä. Oikean alanurkan jännittävä oranssinsävyinen sotku seurausta toisesta käynnissä olevassa projektista...hähää!

Värjäyksen lopputulos oli kuitenkin onnistunut enkä onnistunut pilaamaan appivanhempien suihkutilaa tai hyvin alkanutta sukulaissuhdetta, joten värjäysosiosta itselle arvosana ysi puol (hammaskeissistä huolimatta).

Leikattu ja värjätty laudevaate valmiina seuraaviin vaiheisiin. Hempeä ruusukuosi näkyy yhä vienosti värjäyksen alta. Perfect!

Värjäyksen, pesun ja kuivauksen jälkeen taitoin laudevaatteen reunat ja harsin ne käsin. Samassa yhteydessä lyhensin vähän repimääni päätyä. Tämän jälkeen vuorossa oli reunojen kanttaus, jonka alle piilotin lopunkin repeämän. Myös kanttinauhan ompelu suoritettiin käsin. Mustan puuvillaisen kanttinauhan olin käynyt ostamassa tätä projektia varten Eurokankaasta. Idea oli, että sisko ompelisi reunataitoksen ja kanttinauhan vielä koneella kiinni sunnuntai-iltana, jotta äiti voisi saada lahjansa äitienpäivän iltana, palatessaan reissuiltansa. Käsityöurakointini idea oli nopeuttaa ilta-aikaan ajoittuvaa ”viimeistelyä” niin, että homma olisi suoraviivainen eikä ompelukoneen kanssa menisi koko yötä.

Lähikuvassa taitettu ja harsittu reuna sekä harsittu kanttinauha. So professional!

Sunnuntai-illan koittaessa käsityöyksikkö oli kuitenkin helteen nuuduttama ja projekti siirrettiin maanantaille - ja hyvä niin. Siskon raportin mukaan itse ompeluun ei kulunut juuri aikaa, sen sijaan ompelukoneen säätöjen kanssa oli ”pientä ongelmaa” ja tekemäni harsinnan poistoon oli mennyt puoli tuntia plus hermot. Kokonaisaika ”viimeistelyyn” siis 2h, josta vartti ompelua ja 1:45 muuta säätöä. Hehe, peruskäsityöhommia!

Maanantai-iltana äiti sai lahjansa ja oli silmin nähden tyytyväinen. Kiulusetti oli kuulemma osunut omaankin silmään, mutta sitä ei raaskittu silloin ostaa koska se oli niin kallis. Ja laudevaatettamme äiti kutsui DESIGNIKSI. Kuulettehan henkseleidemme paukkuvan, päks päks!!

Tadaa, kuvassa valmis laudevaate kuvattuna lahjansaajan lattialla. Eihän tästä suttuisesta kuvasta mitään näe - ehkä täytyy yrittää ottaa parempi kuva paremmassa valaistuksessa (ja ehjällä kameralla), vaikka ihan sieltä saunasta!

Jälleen kerran äiti pääsi nauttimaan blogimirkkujen aikaansaannoksista, tällä kertaa oikein design-tuotteeen muodossa. Kato äiti, teimme ihan ite sulle mittatilauslaudevaatteen, jonka ei pitäisi värjätä pyllyä mustaksi!