Kato äiti, tein itsestäni pyöräilevän ja hiihtävän maantierosvon!

Edellistalvi (2017-2018) oli ramboilusta pitävän talvipyöräilijän kulta-aikaa. Pakkasta oli pitkään aivan älyttömästi ja lunta vähintäänkin riittävästi sekä hiihtoon että pyöräilyyn. Varpaiden jäätymistä ei voinut estää, mutta naaman paleltumista yritin hillitä vetämällä naaman eteen buffin (tekokuitukankainen tuubi). Toimi ihan hyvin, PAITSI että lämmin hengitysilma nousi nenänviertä ylös ja jäädytti ripset. Ramboilun näkökulmasta ei ongelmaa, mutta suun kohdalta märkä buffi hankaloitti hengittämistä ja oli…hmm…ällöttävä. Viime talvena en vielä ryhtynyt askarteluhommiin, vaikka ratkaisun kehitin jo silloin.

Tilanne helmikuussa 2017 pyörämatkan päätteeksi kun buffissa ei ollut reikää.

Tänä talvena päätin tehdä asialle jotain, kun lähdimme hiihtämään rapsakkaan -17 keliin. Pohjoisessa asuville faneille tiedoksi, että tällainen lämpötila voi helsinkiläisellä pellolla tarkoittaa ”helvetti jäätyy ja naama irtoaa” -tunnelmia.

Buffi alustalla odottamassa toimenpiteitä

Metallinen "rei'itin" kuumenemassa

Suunnitelma A oli kuumentaa jotain metallikappaletta ja tehdä sillä valittuun buffiin reikiä suun kohdalle. Idea oli, että ilma pääsisi läpi, mutta kangas ei purkautuisi kun sitä ei tarvitsisi leikata saksilla. Eipä siis muuta kuin kynttilä päälle, metallinen ”rei’itin” kuumenemaan ja homma tulille. Mikä voisi mennä pieleen? Meni muuten hyvin, mutta metalli ei ilmeisesti kuumennut riittävästi, sillä yhtään reikää ei syntynyt. Syntyi vain sotkua. 

Lopputulos: sotkua, ei reikää.

Suunnitelma B oli saksia reikä suun kohdalle ja polttaa sen jälkeen reunat, jälleen siksi ettei kangas lähtisi purkautumaan. Reikä syntyi (sen sentään osasin!) ja reunojen nopea käräytyskin kynttilän liekin yllä toimi kuin häkä (hehe).

Onnistuneesti leikattu reikä!

Lopputulos…hmm…toimiva, mutta aika pelottava. No, ei muuta kuin uusi tekele päälle ja hiihtämään jonnekin missä ei ole niin kamalasti väkeä, niinku esimerkiksi aurinkoisena lauantaina Paloheinän peltoladulle!

Tositoimissa tämä uusi rosvosektorin naamanlämmitin toimikin ihan kelvollisesti! Kanssahiihtäjät tuijottivat varmaan hiihtotyyliäni, joka on vähän saman tyyppinen kuin Pärmäkosken Kristalla.

Valmis! Ostaisitko häneltä käytetyn auton?
Tai ennemmin: lähtisitkö hänen kanssaan hiihtämään?!

Kato äiti, tein ihan ite ja säästin – ja tuli nii pal tyylikäskin!

Kato äiti, hatusta on valaisimeksi!

Äiti oli kultaisella 70-luvulla päässyt kosmopoliittien isovanhempiensa kanssa reissulle Kiinaan. Tuolta matkalta muistoksi oli ostettu perinteinen hattu, jota paikalliset käyttivät riisiviljelmillä. Vuosikymmenet hattu toimitti koriste-esineen virkaa ja sen jälkeen pölyttyi kaapissa. Äiti halusi muistoesineen kuitenkin jälleen näkösälle ja koska tiimimme oli onnistuneesti jo kerran faceliftannut uutta saunaa, tuli meille jälleen pyyntö toteuttaa pieni askartelutoimeksianto, samaan kohteeseen. No thoudellakin ja aina valmiina!!

Käytännössä äiti halusi tästä hatusta lampunvarjostimen saunan pukuhuoneeseen, jonka skandinaaviseen beach-henkeen tuo itämainen ihmetys sopikin yllättävän hyvin. Tekninen toteutus suunniteltiin huolella ja toteutettiin vielä huolellisemmin. 

Homma käynnistettiin Clas Ohlsonilla, josta hankittiin kangaspäällysteinen johto, jossa on valmiina posliininen lampunkanta (vähän huijausta!), sekä sopiva valaisinpistoke. Ideana oli pujottaa johto nipukan läpi, lyhentää oikeaan mittaansa ja tadaa – valmista!

Lähikuvassa projektin varsinainen käsityöosuus.

Hatun nipukka oli kuitenkin tiiviistä punosta, sen läpi ei pujotettu yhtään mitään. Näin ollen nipukka valeltiin huolellisesti ja raaka-ainetta säästelemättä liimalla. Liiman kuivuttua nipukan kärkeen porattiin johdon mentävä reikä – ja valmista tuli! Lopulta johtoa piti vielä lyhentää, mutta se toteutettiin vasta kohteessa, sillä puuhaduolla ei ollut varmaa tietoa siitä, mille korkeudelle lamppu haluttiin. Polttimoksi äiti hankki led-koristevalon, sillä kirkkaampi valo tällaisissa varjostimissa ei oikein toimi vaan häikääsöö, kuten Mare, ystäväni Pohjanmaalta, sanoisi.

Sopii kuin nyrkki silmään!

Lopputuloksesta tuli oikein hieno! Haluammekin tällä(kin!) postauksella rohkaista kaikkia tuunaamaan kattovalaisimia - elleivät lukijamme sitten ole varoissaan ja osta ns. oikeasti hienoa valaisinta jostain dissain-liikkeestä. Kato äiti, sait tällä kertaa joululahjaksi jotain mieluisaa – ja valmista oli jo jouluna (paitsi tietysti se johdon lyhennys...).

Jälkisanat: Yksi asia jäi mietityttämään. On eittämättä niin, ettei valkonaaman sovi tepastella Helsingissä (tai missään muuallakaan) riisinviljelijän hattu päässä, oli se ostettu sitten vuonna 1973 tai 2013. Mutta sopiiko siitä tehdä lampunvarjostin? Jos ei, niin mites sitten suu ja hattu pannaan? Takaisin kaappiin? Sytykkeiksi? Hankala juttu.

Kato äiti, korjasin pelihanskat!

Hyvää blogivuotta 2019!

Vuosi onkin hyvä polkaista käyntiin kerrankin ajankohtaisella talviurheilu postauksella. Ja ei, nyt ei tuunata pulkkaa, vaan RINGETTEHANSKOJA! Kuulemma soveltuvat myös vähemmän tunnettuihin jäälajeihin, kuten jääkiekkoon.. 

Tämäkin tuunaustarve tipahti bloggarin syliin pakon sanelemana. Tilanne eräiden treenien jälkeen oli nimittäin tämä: 

Huonojen hanskojen takia sormesta lähti nahka.

Kuvasta voikin ehkä päätellä, että hanskojen kohdalla tuohon kohtaan oli huomaamatta muodostunut ihan mukavan kokoinen reikä. Hupsis! Alla olevassa kuvassa reikien esittelyä, kuvassa ei pitäisi siis näkyä yhtään sormea tai ihoa. 

Rikkinäisen hanskan lähtötilanne. Peukalo on korjattu mustalla erkalla.

Koska hanska on nahkaa, sen korjaaminen piti tehdä käsipelillä ja tietysti itse! En ole viime aikoina kuluttanut aikaani kangaskaupassa, joten vanhat, lähes nahkaiset, tilkut saivat kelvata. Leikkasin tilkun muotoonsa kaksinkerroin, jolloin sekä ulko- että sisäpuolelle tuli pehmeä mokka. Ajattelin kaksinkertaisen kankaan myös kestävän paremmin kulutusta! 

Sivuhuomautus: Kangas on alunperin hankittu erästä surullisenkuuluisaa hapsupaitaa varten...

Pienen taistelun jälkeen tilkku oli paikallaan! Varoituksena tosiaan, että nahan ja paksun kankaan läpi ompelu käsin on todella työlästä, verrattavissa esimerksi haalarimerkkien ompeluun.

Vaihe 1: Kangaspalan mitoitus & leikkaus. Vaihe 2: Ompelu paikalleen.

En ymmärrä miksi ihmiset maksavat suutarilla maltaita näistä? TÄSTÄHÄN TULI AIVAN ERINOMAINEN!

Valmis sormen paikka. 

Ikään kuin onnistunut käsityö ei olisi tarpeeksi, niin luvassa HARVINAISTA HERKKUA nimittäin kuva ”Miltä hanska näyttää n. 6kk käytön jälkeen?”. Samalla tuli paljastettua, että luova prosessi tekemisestä postaukseen on kestänyt vain puoli vuotta, hehheh.

Ennen                                                                                           6kk käytön jälkeen

Kato äiti, korjasin mun pelihanskat!

Lisäys: Ensimmäinen ja kriittisin sormeen tehty paikka kesti niin hyvin, että tein samalla kaavalla myös kämmenen paikan!


Katso myös: 
Kato äiti, yllätysvärjäsin mun pelikamat!

Kato äiti, fiksasin sykevyöni toimintakuntoon!

Uuh, nyt lienee syytä aloittaa pahoitteluilla. Blogimirkut ovat olleet niin puuhakkaina IRL, että blogihommat ovat jääneet ihan   retuperälle. Projekteja TIETYSTI valmistuu liukuhihalta, joista viimeisimmät ”kato äiti, minustakin tuli äiti!” ja ”kato äiti, blogitiimi hankki bloggarille timanttisen graduntekopaikan”. No, selittelyt sikseen ja pientä puuhastelua kehiin!

Tämä ”tuunaus” on oikeastaan korjaus, jolla tehtiin käyttökelpoiseksi ihan hyvä sykemittari, jonka sykevyön pukemiseen kului aivan tarpeettoman kauan aikaa. Oli nimittäin päässyt käymään niin, että sporttimimmi oli hiffannut, että näitä uusia (2010-luvun) sykevöitä voi pestä pesukoneessa. Muka. Oikeasti kiinnitykseen käytettävä lenksu rispaantui pesussa ja kun homma oli lähtenyt purkautumaan, ei loppua näkynyt. Sykevyön virittely olikin aina pitkä urakka ja lopputulos piti heikosti. Kun samaan aikaan ”päällä” oli raskauden viimeinen kolmannes, oli vyö kerrankin oikeasti tarpeellinen ja jumppaajalla ihan oikea syy kiinnittää huomiota siihen, etteivät sykkeet lähteneet ihan laukalle. 

Lähtötilanne

Tämä fiksaus eteni nopeasti. Vanha rispaantunut lenksukka leikattiin pois. Firman nimen esittelyyn tarkoitettu lärpäke muotoiltiin sellaiseksi, että se sopi hyvin koukkuun ja lopulta ommeltiin yhteen lenkiksi. Toimi kuin junan vessa!! 

"Muotoilu"

Ompelu

Junan vessa!

Tätä vyötä ehdittiin käyttää tasan kerran erinomaisella menestyksellä, jonka jälkeen seuraava treeni vedettiinkin naistenklinikalla. Tuon päivän jälkeen sykkeitä on nostattanut lähinnä itkuhälyttimen merkkiäänestä starttaava porrasjuoksu. Siinä treenissä ei muuten sykkeitä mittailla vaan vedetään koko ajan täysillä!

Elikkäs: kato äiti, fiksasin sykevyöni valmiiksi tulevia urheilusuorituksia varten! Ja juu, olihan tämä nyt aika nopea sutaisu, mutta OIKEASTI ja käytännössä tämä on kuitenkin kelpo fiksi, mikäli jollekin on käynyt sama. Ja Polarille terveisiä, että mikä designed in Finland laatutuote tämä oikein on olevinaan, skarpatkaa!!