Kato äiti, mitä puuhasin koko kesän!

Helteet ovat vihdoin päättyneet ja on aika paljastaa kesän aika syntyneet tuotokset! Seuraavia vinkkejä saa käyttää omalla vastuulla, mutta sanoisin että lopputulokset puhuvat puolestaan ja ette malta olla kokeilematta näitä kotona!

Ensimmäisenä käsittelyyn pääsi mökiltä löytynyt heikkoon kuntoon päässyt, mutta super trendikäs rottinkituoli. Tuolin, alunperin puiset, punokset olivat paikoin pahasti irronneet ja istumamukavuus alkoi kärsiä. Avuksi löytyi onnekkaasti (serkun tuodessa lankaa) toinen myös super trendikäs sisutusvillitys nimittäin makramee! Kuulitte oikein. Tässä lähdettiin tavoittelemaan Huvilan ja Huussin kaltaista make-overia noin kahdella solmutekniikalla. 

Lähtötilanne

Solmujen tekoa. Näpit olivat kovilla.

Käsinojan yksityiskohtia lähikuvassa - tadaa!

Valmis tuoli

Makramee ja rottinki olivat oiva pari, joten ei muuta kun Kato äiti, tuunasin meidän rottinkituolin taas käyttöön!

Kesän DIY villitykset eivät kuitenkaan loppuneet makrameenäpertelyyn, johon muuten kannattaa etsiä ohjeet YouTubesta tämän blogin sijaan. Mutta seuraava ohje sen sijaan KANNATTAA poimia talteen, jos luonnollinen vaatteiden kotivärjäys kiinnostaa. Ja koska ysäri ja kasari ja kaikki ovat back, niin tuodaan solmuvärjäyskin nyt vihdoin takaisin.

Kurkumalla värjäämiseen tarvitset:

- vaalean vaatteen, mieluiten puuvillaa

- kurkumaa

- kuminauhoja / nauhaa / pyykkipoikia

- (kiehuvaa) vettä

Ja ilmainen vinkki: älä aloita värjäysprosessia yhtä aikaa serkkusi online baby showereiden kanssa. 

1) Laita haluamiisi kohtiin kuminauhoja. 

2) Kuumenna vettä kiehuvaksi isossa kattilassa ja lisää n. 1-2 rkl kurkumaa.
Heitä vaate sekaan ja anna kiehua n. 10 minuuttia.

3) Huuhtele vaate, huom. varo ei haluttua värjäytymistä kodin pinnoilla.
Itse pesin hameen vielä lisäksi pesukoneessa kylmällä pikapesulla.

4) Valmis tuotos kuivumassa ja kuvattavana!

5) Väri haalistuu ihanaksi vaaleankeltaiseksi ja selviytyy myös konepesusta, mutta väriä voi lähteä.

Kato äiti, olen onnistuneesti solmuvärjännyt paidan kurkumalla!

Kato äiti, taideseinä suoraan pinterestistä!

Nyt on nimittäin halpaa sisustusvinkkiä luvassa, joka on samalla täyttä Pinterest -matskua. Olin haaveillut magneettiseinästä, jonka olisin toteuttanut magneettimaalilla. Kävi kuitenkin ilmi, että kyseinen maali maksaa aivan helv...liikaa! Päädyinkin miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja TAIDESEINÄN toteuttamiselle. Luit oikein! Korkeakulttuuria suoraan Böölestä, muraaleja ulkona ja taideseiniä sisällä. Pasilaa voisikin tituleerata Helsingin uudeksi kulttuurikehdoksi, no se siitä.

Lyhykäisyydessään projekti meni näin:
Step 1: Ostin paikallisesta marketista paketin puisia pyykkipoikia
Step 2: Liimasin niihin kaksipuoleista teippiä
Step 3: Kiinnitin yhdistelmän seinään
Step 4: Ripustin pyykkipoikiin hankkimaani (ja tekemääni) taidetta

Ennen. 

Jälkeen.

Kato äiti, tein taideseinän mun eteiseen!

Kato äiti, testasin heijastinsprayta!

Sain pääsuunnittelijalta adventtilahjaksi(!) törpön heijastinsprayta. Olin haaveillut heijastavasta pyöräkypärästä – sellainen sopisi hyvin itse tuunatun kommandopipon ja nyhtörukkasten kanssa pimeässä ja kylmässä pyöräilyyn. Yllättäen spray olikin läpinäkyvää, eli periaatteessa sillä voisi maalata IHAN MITÄ TAHANSA. Päätin testata sitä pyöräilykypärään ja pyörääni. Pyöräilykypärä – vanha, ruma, halpa = hyvä kohde spraytestailuun. Pyörä – uusi, siisti, kallis = huono kohde spraytestailuun. Odotin viikkoja ettei pyörä olisi märkä tai jäässä, että pääsisin vihdoin maalaushommiin.

Spraypurkin kyljessä ehdotetaan maalattavaksi polkupyörää - no mikä jottei!!

Tunnelmat heti maalaamisen jälkeen: ”olikohan tämä spray nyt ihan varmasti läpinäkyvää?!”. Tunnelmat kolme minuuttia maalaamisen jälkeen: ”ei ehkä olisi pitänyt maalata uutta pyörää ilman, että testaa sprayta johonkin vähän huokeampaan kohteeseen etukäteen…”.

Ennen ja jälkeen -kuvat ilman salamaa. Aavemainen hohka on heijastinsprayn tekosia.

No, oli miten oli, sekä pyörä että kypärä saivat tuhdit maalikerrokset ja lopputulokset näkyvät kuvissa. Heijastinefekti on olemassa – sen ansiosta pyörä ”hohkaa” kummasti pimeässä, sillä tavalla vähän laikukkaasti toki, koska, kato äiti, tein ihan ite. Lisäksi kun maalaa pimeässä ja maali on läpinäkyvää, on tasaisen jäljen saaminen yllättävän vaikeaa. Valokuvissa erityisesti kypärän heijastinefekti vähän häviää ja päivänvalossa spraymaali ei näy lainkaan, luojan kiitos. Siitä, miten hyvin maalattu kypärä ja pyörä toimivat liikenteessä, en osaa vielä antaa arviota. Palaan tämän osalta asiaan kun saan lisätietoja! Joka tapauksessa näyttää siltä, että heijastinmaali toimii ja siksi se, tai sillä tuunattu pyöräilykypärä (joka voisi siis lähtökohtaisesti olla vaikka tyylikäs musta!), on ehdoton tulevan joulun hittilahja!!

// EDIT //

Terveiset tihkusateesta vuodelta 2020! Tiedoksenne, että spraymaali todellakin näkyy päivänvalossa. Näky ei ole mairitteleva!! Se kuuluisa hopeareunus: varkaita tuhrittu pyöräni tuskin enää kiinnostaa...

Ilman heijastinmaalia, vähän maalia - paljon maalia. Kyllähän se toimii!! Kuvien perusteella meillä on nyt semiheijastava nurmikkokin - miten kätevää.

Kato äiti, itse tehty lamppukupu ja kirppislöydöt pääsivät tositoimiin!

Blogin ahkerimmat fanit muistanevat postauksen, jossa kaupalliset lamppukuvut eivät kelvanneet, koska niissä oli vain yksi reikä johtoa varten ja päädyimme tekemään itse (no tietysti!!) lamppukuvun kahdella reiällä. Lopputuloksena olohuoneessa roikkui kaksi lamppua ja 12 metriä johtoa pyykkipojalla niputettuna. Eipä muuten riipu enää, sillä lamppusaaga sai kunniakkaan päätöksen aikoja sitten, kun pyöritimme huonekalu- ja lamppurulettia, jossa olohuoneen huonekalut järjesteltiin uudestaan ja ruokapöydän päälle valaisimeksi ripustettiin Pääsuunnittelijan edelliseen kotiinsa hankkima muotoilutoimisto Aalto+Aalto:n upea ”Hattara”.  Samalla aiemmin sohvapöydän päällä roikkunut tanskalainen pinkki lamppuduo siirtyi pikkumakkariin ja pikkumakkarin lintuvalaisin pääsi tervehtimään tulijoita eteiseen. Eteisen entinen valaisin, talon mukana tullut lyhtyä imitoiva lamppu jonka sisään oli elegantisti ängetty energiansäästölamppu, pääsi uuteen kotiin paikallisen kierrätysryhmän kautta. Kaikki tämä upeus jäi kuitenkin raportoimatta blogiin!

Päästyämme kotiin synnytyslaitokselta, oli lamppuasia aivan välttämätöntä saada kuntoon HETI ja pahimman verenvuodon tyrehdyttyä ryhdyimme innokkaasti fiksaamaan tilannetta. Pelkän siirtotyön lisäksi Hattaraan vaihdettiin kangaspäällysteinen johto ja pinkin duon johdot leikattiin oikeaan mittaan pikkuhuonetta varten.

Taistelu kangasjohdon kanssa oli jälleen eeppinen – käsi ylös kaikki, jotka ovat koskaan yrittäneet a) kuoria tai b) työntää tiukasta reiästä kangaspäällysteistä johtoa ja onnistuneet ilman, että kangaspäällyste purkautuu ja/tai menee makkaralle puolen metrin matkalta! PUUH. Omat taisteluaseeni, Erikeeper, sähköteippi ja Mora, olivat jälleen kerran vain ihan ok, mutta lopputulos oli silti mukiin menevä. Jes!

Synnytyslaitokselta sähköhommiin. Tässä työn alla lyhennettyjen johtojen
änkeminen itse tehtyyn lamppukupuun.

Vaikeuskerrointa lisäsi se, että Hattara-valaisimeen piti vaihtaa johto, jota piti vetää pitkin kattoa koska olohuoneen katossa on vain yksi valaisinpiste, keskellä kattoa. Alkuun jätimme johdon vain matkaamaan ”kattoa pitkin”, josta se tietysti roikkui löysänä eikä näyttänyt yhtään esteettiseltä. Tämä ei tietenkään kelvannut. Talteen otettujen nippeleiden aarrelaatikosta löytyikin messinkinen lenkki, jonka läpi kulki alun perin messinkinen tanko, joka taas piti mattoa paikallaan rappukäytävässä. Nämä lenkit oli otettu talteen, kun rappuset maalattiin. Nyt kattoon ruuvattuna lenkki pääsi paimentamaan lörpsöttänyttä johtoa.

Tadaa! Hattara omalla paikallaan pöydän päällä. Unikkokuosinen pöytäliina on sekin
uutuus - tosin ennemmin käytännön sanelema pakko kuin varsinainen sisustusvalinta...

Lähikuva lörpsähtäneen johdon kesytinlenkistä.

Samaan syssyyn esittelemme vielä pikkuhuoneeseen siirtyneen pinkin duon ja tee-se-itse –lamppukuvun, josta tulikin sitten oikein mainio. Lamput toimivat, kupu toimii ja kokonaisuus on mainio – pienet lamput pääsevät oikeuksiinsa pienessä tilassa ja ne matchaavat täydellisesti tapettiin, jossa siinäkin on pinkin sävyjä. Ai että!!

Pinkki lamppuduo makkarissa.

Lähikuva DIY-lamppukuvusta tositoimissa. On se hieno!!

Nyt on aika olla ylpeä saavutuksistaan ja esitellä niitä kaikkein tärkeimmälle yleisölle, eli tietysti äidille. Kato äiti, lamppurulettimme on hyvässä vauhdissa ja vuosia sitten aloitetut projektit saatettiin kaikessa hiljaisuudessa päätökseen! Jee!!

...tai siis melkein päätöksen, sillä lamppusaaga saa vielä jatkoa. Kotiutimme nimittäin tori.fi:stä poliisilla uhkailun päätteeksi uuden valaisimen olohuoneeseen. Olohuone on nimittäin ihanasta Hattarasta ja sinne tänne sirotelluista lisävalaisimista huolimatta yhä aika pimeä. Uuden lampun asennus vaatii kuitenkin vielä johdon tilaamista ja lamppukuvun hankkimista tai valmistamista, sillä JÄLLEEN on tarvetta kaksireikäiselle kuvulle. Pysykää kuulolla!

---

Lue lamppurulettia edeltäneet vaiheet:
Lamppusaagan alkutahdit: epätoivoa ja lamppukuvun synty
Rappukäytävänextreme makeover

Kato äiti, pistin kierrätyspisteemme kuriin!

Viimeisin loppuun saatettu projektimme liittyy ikuisesti jatkuvaan home improvement –osastoon, jossa kodin melkein toimivia ratkaisuita (kuten eteinen, joka on monipolvisen puunauksen ansiosta melkein tilava!) viilataan ja viritetään hiljalleen kohti täydellisyyttä. Kun neliöitä on rajallisesti, täytyy säilytysratkaisuiden olla priimaa. Juurikin melkein priimaa oli meidän aikaisempi kierrätys- ja random-romupiste. Pöytä oli ostettu joskus aikoinaan Tori.fi:stä retrohuuruissa ja se olikin ihan näpppärä, sillä se sopi monen kokoisiin tiloihin jatkopalansa ansiosta ja sen viilupinta oli pilattu jo aiemmassa kodissa, jolloin sen päällä sopi hyvin pitää kukkaruukkua. Pöydän alle sopi ratkennut pärekori, jonne keräsimme kierrätettävän pahvin ja paperin paperikasseihin.

Kierrätyspiste siistissä kunnossa - eli roskat kasseissa eivätkä pitkin lattioita.
Näemme silti mahdollisuuden parannukseen!

Huushollimme kasvettua yhdellä pienellä ihmisellä, jonka suurinta hupia on tyhjentää erilaisia laatikkoja, ei avomallinen pahvin- ja paperinkierrätys enää ollutkaan niin kätevä. Pahviroskat leviteltiin päivittäin pitkin kämppää ja siivottiin sen sata kertaa takaisin, kunnes emme enää edes jaksaneet vaivautua keräilemään vaan potkiskelimme lattialla seilaavia maitopurkkeja ohimennen sivuun, ettemme kompastelisi niihin. Classy! Tilanne vaati toimenpiteitä.

Tori.fi –ammattilaisena kunnostautuva pääsuunnittelija oli kytännyt jo kuukauden päivät arkkua tai muuta kohtuuhintaista säilytysratkaisua, jonka voisimme laittaa pöydän alle korin sijaan. Ongelma oli kuitenkin myös itse pöytä – sen jalkarakenne oli rakennettu niin harvinaisen tukevaksi poikkipuineen ja kurveineen, ettei sen alle mahtunut arkkua. Päätimme, että lähtöpassit saa pärekorin lisäksi myös pöytä ja tilalle tulee rakenteisiin kiinnitetty taso jonka alle mahtuu tilava ja ennen kaikkea kannellinen arkku.

Pääsuunnittelijan armottomasta kyttäyksestä huolimatta sopivia arkkuja ei tahtonut löytyä. Sen sijaan pääsuunnittelija bongasi ”yllättäen” aivan helvetin kalliin, mutta kieltämättä hienon suomalaisen design-kierrätyspisteen. Niimaarin suunnittelema Ecosmol oli Helsinki Design Weekillä naurettavan pienessä alennuksessa ja me menimme ja ostimme sen. Onhan se hieno, on käytännöllinen ja vielä kauniskin, olimme ihan tyytyväisiä. Kunnes seuraavalla viikolla Facebookin kierrätysryhmään ilmestyi myyntiin 20 eurolla täydellinen korirunkoinen arkku…sssshaaakelin shaaakeli!! Emme olleet ihan varmoja, oliko meillä enää tilaa tai tarvetta arkulle, mutta pakkohan se oli ostaa. Ympäriinsä lojuvien pahviroskien sijaan meillä seilasikin seuraavat kolme viikkoa korirunkoinen arkku, jota pikkukaveri työnteli tyytyväisenä ympäri kämppää.

Samaan aikaan olimme käynnistäneet myös pöytälevyn työstön. Kellarista löytyi julkisuudesta tuttu pala vanhaa keittiötasoa (mielestäni sisko dyykkasi tämän Ismo Alangon keittiöstä, kun heillä oli remppa. Todellakin melkein sukua julkkikselle!!!), joka oli ihan melkein oikean kokoinen. Yksi kulma levystä leikattiin pyöreäksi koska se oli mielestämme kauniimpi niin, sekä siksi, ettei kukaan löisi siihen jalkaansa tai päätänsä. Sahaushomma sinällään olisi varmasti ansainnut oman livelähetyksen, sen verran hiessä oli pääsuunnittelija hinkutettuaan tammitason kulman pyöreäksi käsisahalla ja muilla sähköttömillä työkaluilla… Lisäksi pöytälevy oli kärsinyt kellarisäilytyksestä ja melkein huomaamattoman (?) halkeaman kohdalle ruuvattiin lisätukea, ettei levy ratkeasi.

Näkyvissä levyn alapuoli, johon sudimme ylijääneet maalit. Oikeassa reunassa näkyy elegantti halkeamaa hillitsemään ruuvattu tukiratkaisu.

Taso oli puun värinen ja ehkä öljytty, joten huolellisen pesun jälkeen se maalattiin useaan kertaan valkoisella, ikkunanpokia varten ostetulla pellavaöljymaalilla. Paikoilleen taso kiinnitettiin kolmella hyllykannattimella, jotka nekin löytyivät valmiina arkistoista. Kaksi niistä oli tosin metallin värisiä ja ne saivat pintaansa korkeakiiltoista miranolia. Maalausjälki olikin ihan hämmästyttävän hyvä ja olimme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen.

Ahkeran mittailun ja merkkailun jälkeen ruuvasimme maalatut hyllykannakkeet levyn pohjaan.

Epävarmoista syistä tason pellavaöljymaali kuivui paljon hitaammin kuin ikkunanpokissa, joten eräs väsynyt ja pimeä perjantai-ilta asensimme enää vain vähän tahmean tason paikoilleen. Viikonloppuna kylään oli tulossa pääsuunnittelijan fiksuja, käsistään käteviä ja arkkitehtikoulutuksella varustettuja ystäviä, joten paineet olivat kovat. Kun vielä pikkuapulainenkin oli ”hieman” kiinnostunut projektista (siihen pisteeseen asti, että halusi syödä iltapuuronsa ruuvimeisselillä?!?), oli ilmassa väsymyksen lisäksi runsaasti vaaraa, vauhtia sekä vahvaa epäonnistumisen pelkoa.

Perjantai-illan huumaa ja ergonomisia työasentoja!

"Työkalut ovat intohimoni. Sen lisäksi, että tykkään syödä ruuvaria, tykkään myös syödä ruuvarilla."

Asennusapuamme toimi (pikkuapulaisen ohella) pian tehtävistään vapautettava pöytä jonka avulla taso mallattiin oikealle korkeudelle sekä VATUPASSI jonka käyttö näin vinossa talossa onkin aina yhtä hauskaa. No, taso saatiin suoraan, emme ainakaan huomanneet poranneemme sähköjohtoon, lapsi ja muut remppahessut selvisivät vaurioitta ja pöytälevystä tuli tukeva, success!! Uusi arkkukori sai vihdoin asemapaikkansa, joka tosin ei toimi enää kierrätyspisteenä vaan saa sisuksiinsa jotain muuta. Mutta onhan tämä nyt home improvement!! Jestas, kuukausi siinä meni mutta valmista tuli. Kato äiti, täällä sitä vaan tuunataan pieniä parannuksia, joilla asunnon arvo ja toiminnallisuus suorastaan RÄJÄHTÄÄ käsiin!!

Valmis, uuuuujeah!!!
HUOM! Kuva ja talo vinossa, taso ei :)

Ennen - jälkeen.

Ennen - jälkeen. Harmillisesti keittiö ei siivoutunut, vaikka kierrätysnurkka onkin ihan next level.

---

Muihin blogin home improvement -postauksiin linkkejä alla!

"El Clasico", eli manuaalinen pimppisuihku

"Must have", eli melkein design -naulakko likaisille vaatteille

"Iisakin kirkko", eli loppumaton, muttei suinkaan lohduton, eteisprojekti

"Allas sea pool", eli kellarisaunan upgrade

"Kaikki ei ole kultaa mikä kiiltää", eli kuinka pilata tuunata vessanvetonuppi

"Musta on aina muotia", eli kuinka maalasin kangassohvani mustaksi

"Trendy AF", eli itse tehty metallinen lehtikori

"3-1 sohvapöytä", eli toiminnallinen sohvapöytä kierrätysmateriaaleista

Kato äiti, sammalsaumat!

Helou rakkaat lukijat!

Muistatte varmasti vielä upean piazzamme, joka valmistui kaatosateessa alkukesän kylmimmällä viikolla. Koska kyseessä oli Pääsuunnittelijan sydänkäpysprojekti, tämä homma vietiin loppuun asti ja tyylillä. Käytännössä tähän tyylikkyyteen kuului piimän roiskuttelu pitkin pihaa kesäisinä iltoina, sillä piazzalla pitää TIETYSTI olla sammalsaumat! Alkukesästä hiekkaiset saumat tekivät tylyä jälkeä pikkuväen eväissä, joita poimitaan meillä ruokailuiden yhteydessä maasta useita kertoja. Lisäksi sammalsauma on tietysti kaunis ja ajaton.

Arvatkaa kenen meloninpala pyöri vartin tipahti vähän hiekkaiselle piazzalle?

Siispä tuumasta toimeen. Ensin hankinnat: ostimme kaupasta kaksi litraa piimää. Kotona rapsutimme sammalta mahdollisimman läheltä piazzaa, tarkemmin ottaen betoniportaistamme. Tämä siksi, että arvelimme että lähellä elänyt sammal pärjäisi parhaiten myös piazzan olosuhteissa. Sammal murustettiin piimä-vesi-seokseen, joka sitten lirutettiin piazzan saumoihin kastelukannulla. Hapantuneen piimän hajut eivät tyrmänneet ketään, mutta odotuksemme keskellä helteitä toteutetulle operaatiolle olivat vähäiset. Palattuamme kesälomareissulta meitä odotti kuitenkin yllätys. Jumaleissön Tseissön - SAMMALTA! Osa saumoista oli toden totta muuttunut kesän aikana kauniin vihreiksi!! Tästä huumaantuneena Pääsuunnittelija osti vielä kaksi purkkia lisää piimää ja toisti käsittelyn. Toimii se!!

Upea! Eikä tämä tartu vesimeloniin!!

Nyt syksyn saapuessa kesäterassi laitetaan säppiin, piazzan pöytäryhmä piiloutuu pressun alle ja sammalet pääsevät talviunille. Emme malta odottaa millainen muhkea sammalten sinfonia meitä ensi kesänä odottaakaan! Ja äidille terveisiä, että kato äiti, lahjakkaat lapsesi osaavat kasvattaa hiekassa sammalta!!

Kato äiti, che bella piazza!

Jäädessäni kotiin lasta hoitamaan, uhosin hoitelevani äitiys”loman” aikana sitä sun tätä asiaa, johon kuuluivat mm. ”kevyet kivityöt”. Totuushan on se, että pikkukaveri piti niin kiireisenä ensimmäiset puoli vuotta, että ehdin nipin napin nukkua sen verran että pysyin edes puolivillaisesti tolkuissani.

Suunniteltujen kivitöiden pääasiallinen ponnin oli kuitenkin kylmän valkoviinin särpiminen aurinkoisella piazzalla, joten tätä projektia ei VOINUT jättää tekemättä. Olimme varanneet pääsuunnittelijan kanssa toukokuulle viikon loman italianmatkaa varten. Ilmastotietoisuuden aikakaudella lentäminen lomamatkalle tuntui kuitenkin jotenkin hirvittävän nololta, joten päätimme jäädä kotimaahan ja tuoda Italian luoksemme. Ei muuta kun välilevyt poksumaan ja piazzaa pihalle!!

Pohjatyö oli aloitettu jo hyvissä ajoin. Lopputalvesta pihalle oli ostettu Tori.fi:n kautta kahdeksan hengen pöytä ja sen päälle viritetyn pressun alle oli haalittu sikermä säänkestäviä tuoleja. Myös talon omaa liuskekivivalikoimaa oli kasvatettu pääsuunnittelijan vanhempien vajan takana lojuneilla ylimääräisillä laattakivillä. Kesäpaikan talonrakentajilta taas oli jäänyt ylimääräiseksi routaeristelevyä, jonka saimme myös projektiimme. 

Kun kalusteet, kivet ja routaeristelevy oli saatu hankittua käytettynä tai ilmaiseksi, oli hankintalistalla enää sora. Ajatuksena oli kaivaa kuoppa, laittaa sen pohjalle routaeristeet ja tiivistää niiden päälle soraa jotta piazzamme pysyisi tasaisena eikä lähtisi routimaan. Soran päälle tulisi sitten asennushiekka, jolla kivet aseteltaisiin oikeaan tasoon ja samaa asennushiekkaa tulisi myös kivien väliin. Soran ja asennushiekan hinta muodostui käytännössä kuljetuksesta, joka olikin sitten sen verran suolainen (noin 200€ per lasti), että kahden eri soralajin sijaan päädyimme pihistelemään ja jätimme erillisen asennushiekan ostamatta.

Kuvamateriaalia todella hikisistä "kuopankaivuutalkoista". Taustalla näkyvissä uusi kukkamaa.

Hommat aloitettiin siivoamalla nurkkaus ja kantamalla sivuun talon seinustalle asetellut liuskekivet. Sen jälkeen siirrettiin piazzan kohdalla sijainnut perennapenkki, joka löysi uuden kodin vanhan ”niityn” kohdalta. Sitten alkoi lapiointi. Noin 11 neliön alueelta poistettiin routiva ja/tai painuva maa-aines 40-50 sentin syvyyteen. Kaivuuhommissa kuopan pohjalta löytyi myös puhdasta hienoa hiekkaa, jota kärräsimme talteen kuution verran asennushiekaksi sekä mahdollista ”hiekkalaatikkoprojektia” varten... Lopuksi kuopan pohja tampattiin ja siihen tehtiin kaato, jonka jälkeen sen pohjalle asennettiin routalevyt siten, että ne viettivät poispäin talosta. Tämän jälkeen alkoi sorashow. Soraa levitettiin monessa osassa: kerrallaan noin 10 cm kerros, joka tiivistettiin vuokratun tärylätkän ja veden avulla. Luontoäiti oli tässä kohtaa erittäin suosiollinen ja vettä satoi tämän homman ajan ihan saavista kaatamalla. Ja oli todella kylmä. Onneksi väkivahva serkkuni ilmoittautui avuksi lapiohommiin, muuten olisin luultavasti ottanut äkkilähdön Kanarialle ja jättänyt pääsuunnittelijan yksin lapsen kanssa ”nauttimaan pihahommista”.

Kuoppa on valmis!!

Kaadon valmistelua soralla ennen routaeristelevyjen asentamista. Huomaa säätilan mukainen varustus.

Lapsityövoimaa. Routaeristeet katoavat sorapatjan alle.

Riuska sukulainen lapionvarressa. Kottikärryllinen soraa painaa muuten ihan helvetisti, joten nämä apulihakset tulivat tarpeeseen!!

 Pääsuunnittelija tamppaushommissa. Kiitos Bloggerille upeasta videon editoinnista!

Kun perustusten teko oli ohi, päästiin vihdoin aloittamaan asennushommat! Haaveena oli tehdä mahdollisimman tasaista pintaa. Tai ainakin siten, että ne neljä kohtaa joihin pöydän jalat osuvat olisivat tasaisia, kuten myös tuolien kohdat. Alueen reunoille ja pöydän alle sai tulla muhkua. Haasteen asetti käytettävissä oleva kivimateriaali, jonka paksuus vaihteli 4-14 sentin välillä, eivätkä kaikkien kivien pinnat olleet suinkaan tasaisia. Suuret korkeuserot tarkoittivat jälleen kerran sitä, että paikalle piti rontata kottikärrytolkulla hiekkaa, jotta kaikki kivet saatiin samaan tasoon. Lisäksi sorapihistelymme tarkoitti, että meillä ei ollut varsinaista asennushiekkaa, vaan sihtasimme karkeampaa soraa kanaverkolla asennushiekaksi… Tämä sihdattu ”kivituhka” oli kuitenkin sen verran mainiota asennushommissa, että vaikka itse sihtailu oli ihan perseestä ja ergonominen katastrofi, puuhastelimme sihtaushommissa hyvinkin ahkerasti. Tätä en kuitenkaan suosittele kenellekään. Maksakaa ennemmin kivituhkasta. Vaikka 500 euroa. 

Soransihtausta. Emme suosittele.

Itse asennus oli taattua kamaa. Upeita saumoja ja täydellisiä pareja, tuskaisia koloja joihin ei löytynyt millään sopivaa kiveä, itsekseen oikeaan tasoon asettuvia kaunottaria ja muhkuja jotka keikkuivat vielä puolen tunninkin ähläyksen jälkeen. Ja kyllä, näette oikein: käytimme asennuksessa apuna VATUPASSIA jota on tässä taloudessa käytetty lähinnä apuvasarana kaiken muun ollessa vinossa. Piazzakin on tosin vähän vinossa, mutta juuri oikeaan suuntaan siten, ettei vesi valu kiviä pitkin talon seinustalle! Lisäksi piazza on tietysti esteetön, sillä kiveys jatkuu loivana luiskana talon edustalta.

Asennushomma aluillaan.

Asennushomma voiton puolella.

Lapsityövoimaa luiskanrakennushommissa.

Esteetön kulku piazzalle on valmis!

Lopputulos palkitsee ruhtinaallisesti, sillä lämmin alkukesä on tarkoittanut, että pöytä on päässyt tositoimiin jo useasti. Sen ääressä on hyvä syöttää vauvoille hellepäivän lounas (alakerran mamsin bongaama ja syöttötuoli kuuluu toki myös varustukseen!), juoda itse iltapäiväkahvit sekä nauttia hellepäivän illallinen ja kiireetön lasi valkoviiniä - puhumattakaan vieraiden kestitsemisestä. Kahdeksan hengen pöytä venyy helposti suuremmallekin porukalle ja pihan lämpimin kainalo on viihtyisä pitkälle kesäiltaan. Ah! Lisäksi nurmikko on leikattu jo kahdesti eikä kenenkään ole tarvinnut siirrellä kymmentä tuolia ja isoa pöytää yhtään minnekään – ten points!

Melkein valmista! Pääsuunnittelija nautiskelee välimojitosta.

Homma ei tietenkään lopu tähän, sillä haaveissa (ja työn alla!) ovat sammalsaumat, välimerellinen ruukkupuutarha (ja joku siihen paremmin istuva sadevesitynnyri), ja ehkäpä osa tuoleistakin pääsee vielä tuunattavaksi. Nämä projektit voi kuitenkin tehdä GT kädessä, toisin kuin sen kivityön, johon palaamme ehkä, mikäli innostumme päivittämään grillipaikkamme! Saas nähdä. Kato äiti, meidän piha on ihan Kodin Gloria -kamaa ja täällä tarjoillaan sinullekin mojito – oman ruukkupuutarhan mintulla tietysti ;)

Ennen (tarkemmin ottaen vuonna 2012)...

...ja jälkeen (heti 7 vuotta myöhemmin!).

Otetaas vielä lähikuva. Etualalla yrittipuutarha ja sen uhmakas emäntä, sininen sadevesitynnyri.