Mitä kuuluu kultaiselle vessanpöntönpainikkeelle?

Hei ystävät!

Muistattehan vielä pilatun, ihastuttavan rustiikkikultaisen vessanvetopainikkeen? Se on nyt ollut ahkerassa käytössä ja ajattelin että lukijoita varmasti kiinnostaa miten DIY-puuhamme pärjäävät arjessa ja kestävät aikaa.

Hyviä uutisia! Painike on pärjännyt arjessa oikein hyvin. Tarkoittaa, että vessan voi yhä vetää askarteluistani huolimatta.

Huonoja uutisia..."kultaus" näytti huonolta heti alkuunsa eikä "ajan patina" ole pelastanut tilannetta. Enkä todellakaan ole jaksanut kaivaa esiin sitä tärpättiä, jonka avulla tämänkin hirvityksen saisi hinkattua takaisin historiaan. No, tulipahan testattua. Pääsuunnittelija varmasti iloitsee joka kerta vessaa vetäessään kun vaimonsa on niin näppärä ja aikaansaava. Ja minähän olen, TOTTA MOOSES!

Kato äiti, tein veitsitelineen!

Helou ystävät! Viikonlopun puuhasteluihin kuului mm. puhelimen uittaminen julkisessa WC-pöntössä (kyllä, olin ehtinyt myös itse lirauttaa!) ja ruoanlaittoa. Puhelinhommista poiketen ruoanlaittohommat sujuvat meillä nykyään kuin tanssi, kiitos uuden veitsitelineen jonka hinkutin kasaan huhtikuun huumassa.

Alkusysäyksen sain Ikean epäkäytännöllisestä veitsitelineestä ja kahdesta ulosvedettävästä leikkuulaudasta, joiden käyttöaste oli taloudessa pyöreä nolla. Ensimmäinen ajatus oli upottaa Ikean puinen veitsiteline leikkuulautaan, mutta eihän ne siellä Ikealla mitään osaa (teline oli väärän kokoinen), joten itse se oli jälleen tartuttava sahaan ja vasaraan. Suunnitelmana oli korvata molemmat leikkuulaudat (itse rakennetulla) laatikolla, jossa olisi veitsille oma (itse rakennettu) teline. Laatikoston ulkomuotoon sen sijaan ei haluttu kajota.

Lähtötilanne.

Käyttöä vaille jääneet leikkuulaudat.

Homma eteni suoraviivaisesti – heti alkuun kellarista haettiin tulevan veitsilaatikon reunamateriaali. Sirkkeliä ei haluttu käyttää ulkona räntäsateessa, joten hankala sahailu minimoitiin. Näin ollen reunamateriaalin keskeinen kriteeri oli oikea leveys, jotta laatikosta tulisi oikean kokoinen ja se mahtuisi sille varattuun koloon. Kellarista löytyikin oikean levyistä ja vain "vähän" käytettyä kertopuusoiroa (?) josta sahasin laatikon reunat. Laatikon pohja leikeltiin edellisten asukkaiden suosikista, tammijäljitelmäpaneelista. Laatikon seinämien alareunoihin tuhersin käsisahalla urat, joihin pohjalevy survottiin rystyset verillä sujautettiin. (Huom! En suosittele urien tekoa käsisahalla kenellekään! Kantakaa vaikka kilometri sirkkeliä räntäsateessa tai varastakaa naapurin jyrsin - tämä manuaalituuhastelu oli ihan saatanasta!!) Itse veitsitelineen virkaa toimittaa pala 2”2” lautaa, johon sahasin kolot veitsien teriä varten. Koska palikka oli hieman liian korkea, napsuttelin taltalla pois vähän ylimääräistä. Samalla saatiin aikaiseksi pieni kiva ”kato äiti, tein ihan ite” -lisäsävy... Toki viimeistelin veitsikoloja ja taltalla pahoinpideltyä telinettä vielä huolella hiekkapaperilla, kuten varmaan kuvasta huomaattekin. Veitsitelineen 10+ toiminnallisuuden viimeistelee tammipalikka, jonka päällä veitsien kahvat lepäävät. 

Veitsiteline ylhäältä päin kuvattuna.

Jotta vanhan kaapiston ulkonäkö ei olisi muuttunut liiaksi, sahasin vielä lopuksi vanhoista leikkuulaudoista päädyt irti ja kiinnitin ne laatikon päätyyn vetimeksi.

Leikkuulautojen päädyt saivat uuden elämän vetimenä. Näkyvissä myös laatikon rouhea kakkoskierroksella oleva kertopuinen reuna ja lopputulos, jossa tuskin huomaa että mitään ikinä tehtiinkään!

Sanokaa mitä sanotte, mutta tämähän toimii kuin häkä! Laatikko aukeaa ja menee kiinni, veitset ovat tallessa ja pysyvät terävinä, kaapiston ulkonäkö ei juuri muuttunut, eikä nikkarointi vaatinut rautakauppakeikkaa (aina huikea bonus!!).  Jos vain maltan, saa kokonaisuus (vetimiä lukuunottamatta) vielä joku päivä maalikuorrutteen – sitten tästä tulee käytännöllisen lisäksi vielä kaunis!

Kato äiti, tein ihan ite veitsitelineen!

Nopeasti pilattu yksityiskohta vessassa!

Viime aikoina olemme pääsuunnittelijan kanssa ryhdistäytyneet ja saattaneet ”jokin aika sitten” toteutetun ison remontin viimeistelyjä päätökseen. Tähän kuului mm. vessan oven sisäpuolen viimeistely, eli smyygi- ja peitelistojen paikalleen asettelu ja maalaus. Joku siellä ajattelee, että ”puolen tunnin homma”. Voin paljastaa, että ei muuten ole jos hakee smyygilistan (pituus 2,7 metriä) julkisilla Ruoholahdesta Käpylään tuliaisviinat repussa (lähdimme rautakauppaan suoraan risteilyreissulta, tietysti!). Listahomma tuli kuitenkin valmiiksi ja viimeistelykin saatiin kuntoon – nämä listat ovat nimittäin KULTAISET, kuten Türkish bathroom -teemaan kuuluukin.

Listat mallikkaasti paikallaan,
(naulanreiät vielä peittämättä).

Maalattuani naulankannat piiloon vesiväripensselin ja mukiin ruiskutetun kultamaalin avulla jäi maalia yli. Vessassa on yhä yksi kromin värinen yksityiskohta, joka on häirinnyt visuaalista silmääni jo pitkään. Vessanpöntön vetonuppi. Pesin nupin tärpätillä, suojasin reunan teipillä ja maalasin nupin samalla pensselillä ja kultamaalilla, joilla olin peittänyt naulankannat listoista.

Maali tarttui huonosti muoviosiin ja käyttäytyi omituisesti metalliosissa. Laitoin lisää väriä. Ei muuten näyttänyt ihan samalta kuin spray-maalattuna, näytti ihan hirveältä. Kysyin pääsuunnittelijalta, mitä mieltä hän oli aikaansaannoksestani. Oli kuulemma ”rustiikkinen”. Kouluarvosanaksi sain 8-. ”Entä jos olisit itse maalannut tämän, minkä arvosanan antaisit lopputulokselle?” Ei vastausta. Onneksi tärpättiä on vielä tallella, voi sitten sen kanssa ryhtyä pelastustoimiin...

Kaukaa vielä menettelee...

...mutta läheltä totuus on julma. Uuh, ihan susiruma!

Kato äiti, pilasin ihan ite vessanpöntön nupin!

Kato äiti, tein työpöydän!

Viime kesänä (!!) pantiin vireille pitkään muhinut projekti, joka sai innoituksensa eräästä leikkimökkiprojektista Turussa. Leikkimökin runko leikattiin valtavasta CLT-elemementtilevystä, josta jäi hukkapaloja. Yksi hukkapaloista sahautettiin sen kokoiseksi, että siitä olisi mahdollista rakentaa koko seinän levyinen työpöytä "ison remontin" jälkeen romuvaraston virkaa toimittaneeseen pikkuhuoneeseen. Poikkileikkauskuvasta näkyy pöydän (ja leikkimökin) pääsuunnittelijana toimineen arkkitehdin älynväläys – 6 cm paksu levy on ohennettu molemmista pitkistä reunoistaan. Näin se ei näytä raskaalta, vaikka onkin ns. täyttä tavaraa.

Pöytälevy lähtötilanteessa. Pituutta yli 2 metriä, syvyyttä 60 cm ja painoa riittävästi.

Kotona levyä lyhennettiin reippaasti (pieni mittausvirhe…) ja kulmat hiottiin ronskein ottein. Erityisesti etureuna sai hellää hiekkapaperihuomiota, sillä näin sieluni silmin sukkahousujen repeilevän karhean puulevyn reunaan, yhä uudestaan ja uudestaan. Pintakäsittely toteutettiin vanhoilla maalijämillä. Pohjamaaliksi sudittiin nopeasti kuivuvaa sellakkaa joka vähentää maalin läpi tunkevia oksankohtia ja pintaan sudittiin pikkuhuoneen lattiamaalia, Betolux Aquaa. Betolux on varmasti riittävän kestävä valinta työpöytään, mutta maali valuu helposti. Kieli keskellä suuta sutien tästäkin selvittiin ja lopputulos oli muutaman maalikerroksen ja välihiontojen jälkeen oikein passeli!

Pöytälevy maalausurakan jälkeen.

Kokonaisuus viimeisteltiin ruuvaamalla alle Ikean halvimmat pukkijalat. Niiden kokoamiseen meni yhtä kauan kuin koko muuhun hankkeeseen yhteensä, mutta olipahan halvat. Samaa ei muuten voi sanoa tästä meidän pöydästämme, sillä Turun-reissumme jälkeen pakun kytkin oli mennyt sököksi ja sen korjaaminen ei ollutkaan mikään puolen tunnin homma.

Uuden pöytälevyn innoittamina seinälle saatiin myös kierrätyskeskuksesta ja sukulaisten nurkista pelastetut Artekin hyllyt ja työpaikan muutossa roskalavalta ongitut Luxon pöytävalaisimet. Toimistolle onkin sen valmistumisen jälkeen ollut käyttöä ja siellä käydään tekemässä pisnestä aina alakerrasta asti ;)

Pikkuhuoneen metamorfoosi romuvarastosta vakavastiotettavaksi työhuoneeksi. Toimii!!

Jos ollaan ihan tarkkoja, tämä pöytähanke ei käsityöosastolla ole (POIKKEUKSELLISESTI) mikään ällistyttävä taidonnäyte, mutta loppuunsaatettu projekti kuitenkin. Jälleen kerran on siis aihetta pullisteluun – kato äiti, tein ihan ite (tai siis yhdessä pääsuunnitelijan kanssa) pöydän ja kiinnitin kaksi hyllyä seinään!

Kato äiti, tein vaatekoukun!

Asunnossani on vaatehuone - tuo ihana ryönänkerääjä! Harmillisesti vaatekasat alkoivat valloittaa lattiaa, koska en ylttänyt yläorrelle. Näin ongelman ja edessä siintävän ratkaisun! Ratkaisijan viitta harteillani aloitin ideoinnin, joka kesti vaatimattomat 10kk. Mielessäni siintävä ratkaisu oli vaatekaupossani näkemäni metallinen vaatekoukku, jolla vaatteet saisi nostettua vaivattomasti ylös ja alas.

Päätin kuitenkin metalliputken sijasta hyödyntää olemassaolevaa ehtymätöntä luonnonvaraa: vanhaa ringettemailaa. Tätä samaista materiaalia on käytetty aiemminkin sisustuselementtien luomiseen. Plus tässä mallissahan on jo erkat valmiina! 

Seuraavaksi päätin tassutella Clasulle. Hipelöin erilaisia koukkuja pitkään ja hartaasti, harkistin tarkkaan millainen kiinnitys ja koukun muoto olisi sopiva.

Koukku ja maila valmiina käsittelyyn

Tikkuinen maila vaati kevyttä hiekkapaperin kosketusta ennenkuin uskalsin porata muttereille reiät.

Reiät merkattu oikeaoppisesti ENNEN poraamista

Sitten eikun poraamaan! Reiät syntyivät helposti (kiitos isälle porasponssista!). Aloin asetella innoissani muttereita reikiin. Ensimmäiset mutterit olivat liian lyhyet. Otin käsittelyyn pidemmät mutterit, mutta ne olivat liian isot reikiin. Eipä siinä mitään - isonsin reikiä hieman. Mutterit mahtuivat nyt reikiin, mutta olivat liian isot koukun reikiin! Tässä kohtaa pieni tarkkaavaisuus olisi voinut pelastaa ahkeran puuhastelijan suurelta sydänsurulta KUN EI TÄMÄ NYT IKINÄ VALMISTUKAAN! Kirves kaivossa, pyyhe kehässä ja pora lattialla, luovuin toivosta.

Muutama päivä myöhemmin päätin kuitenkin palata rikospaikalle ja muistin että kaikki käytönnöllinen ei ole kaunista. Joten päädyin kirjaimellisesti raukalankamalliin. Sanokaa mitä sanotte mutta quick-and-dirty toimii aina!

KAS NÄIN!

Kato äiti, tein ihan ite vaatekoukun, joka on KÄ-TE-VÄ!


Ps. Ihanaa joulua kaikille! Itse en aio antaa yhtäkään omatekemää lahjaa, koska noh blogi puhukoon puolestaan!

Kriikunahilloke, joka vie kielen ja mielen mennessään!

Tämä vuosi on ollut kaikkien aikojen satoisin puutarhassamme. Vettä on satanut vähintäänkin riittävästi ja kasvimaamme pukkaa tuotosta sitä tahtia, että ei meinaa ehtiä syödä kaikkea! Myös kriikunasato on ollut hyvä ja jaankin nyt kaikkien käyttöön ohjeen uuden suosikkini kriikunahillokkeen valmistusohjeen! Hilloa tämä ei ole, koska en keittänyt tai soseuttanut sitä ja sokeriakin on niukasti.

Kesto n. 30 min.

Tarvitset:

Kriikunoita (200-300 gr)
Sokeria (1 tl-1 rkl)  (tämän voit halutessasi korvata vaikka hunajalla tai taatelisössöllä)
Chia-siemeniä (1 tl - 1 rkl) (ei-välttämätön ainesosa)

Vaihe 1. Kerää kriikunoita. Kypsiä muttei mätiä. Määrä kannattaa pitää kohtuullisena, koska tällä menetelmällä valmistettu hilloke ei säily jääkaapissa kuin muutamia päiviä.

Vaihe 2. Kalttaa kriikunat. Nakkaa kriikunat kiehuvaan veteen ja anna kiehua lyhyesti, max. 1 min. Kun huomaat että kuoret alkavat halkeilla nosta kriikunat liedeltä, kaada ne lävikköön ja siitä suoraan kylmään veteen. Kylmään veteen siksi, että muuten kypsyminen jatkuu. Viilenneet kriikunat voi sitten laittaa takaisin lävikköön jatkokäsittelyä varten.

Vaihe 3. Kuori kriikunat ja poista kivet. Laita hedelmäliha purkkiin tai lasiin jonka voit sulkea. Vinkki: voit käyttää hommassa veistä, mutta sormilla rusentelu toimii myös hyvin. Tämä vaihe on sotkuinen ja se kannattaa tehdä tiskipöydän ääressä, ei-vaaleissa vaatteissa.

Vaihe 4. Jos hedelmäliha on suurina paloina, voi koostumusta hienontaa saksilla lasissa pienemmäksi. Tämän jälkeen lisää joukkoon sokeria oman maun mukaan ja chia-siemeniä jos haluat tehdä hillokkeesta jähmeämpää (lue: coolia superfoodia). Chia tekeytyy hyytelömäiseksi noin vartissa.

VALMISTA!

Säilytä valmista satsia jääkaapissa suljetun kannen alla.  Toimii erinomaisesti esimerkiksi puuron päällä tai jugurtin ja granolan kanssa, testattu on. Syö muutaman päivän sisään - tämä herkku menee nopeasti vanhaksi!

Kaurapuuro kriikunaherkulla ja pähkinöillä. Arkiaamun juhlaa!

Makunautinnon lisäksi tästä sadonkorjuupuuhasta tulee hyvä fiilis, erityisesti sellainen "olen hyvä ihminen ja kaikki snapchat-, instagram- ja facebook-kaverini tietävät sen varmasti ladatessani seitsämättä supafuud-kuvaa", että tuskaisessa perkaushommassa ruskeaksi värjääntyvät sormet eivät haittaa yhtään. Mutta siis, ennen kaikkea HYVÄÄ. Kato äiti, olen matkalla vuoden martaksi!

Kato äiti, tein pyykkipussin (ja melkein toisen ja kolmannenkin)!

Viikonlopun ohjelmaan kuuluu ainakin tämän puuhaduolaisen osalta pyykinpesua. Viikon aikana koti toimii lähinnä paikkana, jossa eriasteisesti likaisia vaatteita säilytetään kasoissa, jotka sitten viikonloppuna lajitellaan uusiin kasoihin, joista ryöhnäisimmät päätyvät pesuun. Nyt kun tähän vaatesäilytysjärjestelmään lisättiin pestävät pumpulit, oli aika tuoda parannusta myös köykäiseen pesupussitilanteeseen. Ostin aikoinaan (muovista) pitsiä josta ”taiteilin” yhden lampunvarjostimen. (Toista ei ole "vielä" tehty. Aika ei ole vielä kypsä!) Leikkasin pitsistä talteen lamppuun tarvittavan suikaleen ja lopuista päätin askarrella pyykkipusseja. Kahden suuremman sijaan leikkasin kaksi pientä ja yhden suuremman, jonne mahtuu enemmänkin tavaraa jos tarve vaatii.

Itse valmistus oli (periaatteessa) helppoa. Käänsin reunat ja sen jälkeen ompelin pussin muotoonsa. Lopuksi käännettiin yläreuna johon taiteilin nauhakujan. Valmista!  Kaikki kolme pussia valmistuivat samalla kaavalla, mutta nauhaa pussin suun kiristämiseen riitti vain yhteen. Puuvillanauha toimii tässä ihan hyvin, tosin keräillessäni pumpulinpaloja pyykkikoneen pohjalta tuumin, että joku high-tech ratkaisu, kuten vetoketju tai narulukko voisi olla ihan toimiva. Ehkä se narulukko tähän ja vetoketjut niihin pieniin pussukoihin (kunhan vaan joku sopivalla vetoketjulla varustettu vaate joutaa ompelutarvikkeiksi…). 

Maestro työn touhussa. Kynsisakset kuvausrekvisiittaa.

Valmis pussi ja kaksi pientä melkein valmista pussia valmiina tositoimiin!

 

Näissä ei kauaa nokka tuhissut (no ei kai, kun en taaskaan tehnyt kuin yhden (melkein) valmiiksi!!), joten tätä voi suositella kaikille, jotka haluavat tyhjentää feikkipitsivarastojaan, kasvattaa pesupussikapasiteettiaan ja pitää työn tuottavuuden korkealla. Siispä - kato äiti, tein ihan itse pyykkipussin – ja melkein toisen ja kolmannenkin!