Kato äiti, tein kenkätelineen!

Puuhaduon lähipiiriin kuuluu runsaasti muitakin näpertelystä innostuneita. Kaikkien onneksi yksi näistä innokkaista on myös kovan luokan hamsteri, kutsuttakoon häntä vaikka nimellä Jack-bom-bom. Jack-bom-bom osti taannoin omaan vaatekaappiprojektiinsa kasan tammipaneelia, eurolla. Se oli kertaalleen jo käytettyä, mutta irrotettua ja ”pienellä laitolla” ihan käypää kamaa mihin tahansa projektiin. Kun Jack-bom-bom oli saanut oman vaatekaappinsa valmiiksi, jäi kutkuttava jalopuupaneelikasa makaamaan halkovajaan ja odottamaan jatkokäyttöä. Kun puuhaduolle selvisi, että varastossa makaa yksinäinen pino vähän elämää nähnyttä tammipaneelia, alkoivat hihat heilua.

Ensin siitä rakennettiin sohvapöydän kansi. Sitten kukkalaatikko. Sitten lavuaarin alakaappiin hylly. Ja nyt, tee-se-itse kenkäteline jo legendaariseksi muodostuneeseen Glorian koti -eteiseen!

Glorian koti -eteinen talvella uusien säilytyskorien jälkeen.
Vanha kenkäteline melkein näkyvissä...jossain tuolla alhaalla!

Pienen eteisen toiminnallisuutta on tässä blogissa yritetty parantaa jo aiemmin, mm. ripustamalla seinille käytettyjä kylppärikoreja. Nyt kyytiä saivat kengät. Vaikka ensisijainen vinkkini siistiin kotiin on äidiltä opittu ”musta jätesäkki” -tyyli, täytyy ihmisellä saada olla eteisessä esillä ainakin viidet kengät. Tai kymmenet. Kompromissiluonteisesti eteisestä kannettiin keväällä kaksi pahvilaatikollista kenkiä kellariin, odottamaan kylmempiä kelejä.

Toistaiseksi kenkätelineen virkaa on toimittanut Ikean viiden euron puuteline. Naurettava esitys, sanon minä. Tarvittiin lisää tilaa, mittatilausteline ja tietysti jalopuusta! Erään pitkäveteisen työpalaverin tuloksena ideoin simppelin hyllyn. Seinään ruuvattaisiin kannatinpuut, joiden päälle aseteltaisiin ja kiinnitettäisiin paneelilaudat. Kaksi hyllyä ja säilytystilaa myös lattialla telineen alla. Tuumasta toimeen!

Sahaushommiin meni (jälleen kerran) runsaasti enemmän kuin oletin, sillä toki aina on mukavampi sahata kolmesti kuin mitata kahdesti. Kun käytössä oli vain käsisaha, pääsin ilahduttamaan itseäni myös villeillä ja vinoilla leikkauspinnoilla – onneksi nämä ”tekijänsä näköiset” osuudet tulevat telineessä melko lailla piiloon.

Ensimmäiset tukipuut kiinni seinässä odottamassa paneelilankkuja

Ruuvaushommien jälkeen oli aika siirtyä ulos hiomaan tammilankkua. Muurahaiset olivat tehneet pesän työpöytäni jalkaan – siirsin pöytää aika monta kertaa ja ihmettelin, miten KAIKKIALLA voi olla muurahaisia. Siirtohommien pyörteissä pöydällä ollut lauta tipahti jalalle ja työt jatkuivat jalka veressä, muurahaisten pureskellessa mehukasta telineenrakentajaa. Tunnin äheltämisen jälkeen rustiikkiset laudat olivat mielestäni valmiit uuteen tehtäväänsä.

Liuskoittuva, irtonainen lakka irti lastalla, viimeistely karkealla hiekkapaperilla

Pintäkäsittelyn lisäksi porasin lankkujen päihin 2,5mm reiät kiinnitystä helpottamaan. Ne tulivat todella tarpeeseen, sillä kiinnitykseen varaamani ruuvit jäivät käyttämättä ja nakuttelin laudat paikalleen pienillä nauloilla. Toinen kerros tehtiin samalla kaavalla ja projekti oli päätöksessä ennen auringonlaskua – jeeee! 

Eka kerros paikoillaan!
Huomaa vatupassi - kertoo aidoista pyrkimyksistäni rakentaa teline suoraan.

Katsotaas nyt. Ennen ja jälkeen -kuvat paljastavat, että uusi ratkaisu toimii (ainakin toistaiseksi) paremmin kuin edeltäjänsä. Lisäksi siinä on ”musta aukko” -ominaisuus: syvien hyllyjen takaosa täyttynee pomminvarmasti kengistä tai muusta lattialla pyörivästä kamasta jota kukaan ei kaipaa. Sieltä voi sitten kaapia tavaraa suoraan kirppispussiin, uff:n laatikkoon tai roskikseen.

Ennen ja jälkeen. Glorian koti, täältä tullaan!

Väsynyt, hikinen, verinen ja vasaralla sormiin hakattu remonttireiska on tyytyväinen lopputulokseen. Kato äiti, tein ihan ite kenkätelineen!

---

English summary

My old IKEA shoe rack was way too small and resulted in a very anarchistic shoe storage. Or I just had too many shoes in the hallway (what a pompous name for that small dark splotch between the front door and stairs...). The idea was simple. I was going to do a DIY shoe rack, tailored to fit the small space, using all recycled materials. The oak panel was leftovers from a wardrobe project and the 2"2" timber was left by the real timber who put my kitchen together. After several hours of blood (I dropped one panel on my foot), sweat (it was the first really warm summer day here) and tears (an ant farm IN the table I was using, topped with those ridiculously bad screws that just get round in the edges instead of doing what they're supposed to) the thing was done! I do not want to sound like a boaster..nee, what the hell - I am seriously and honestly extremely proud of my accomplishment, because...look mama, I made a shoe rack, all by myself!

Kato äiti, mä kierrätän ja säilytän!

On asioita joihin ei yksinkertaisesti raaski laittaa rahaa. Tähän kategoriaan minulla kuuluu ainakin aterinlaatikko, joka nopealla katsauksella maksaa Ikeassa jopa huimat 2€, mutta se ruma muovinen laatikko ei kuitenkaan mahdu seuraavan asunnon vetolaatikkoon. Olen elänyt ilman aterinlaatikkoa jo lähes vuoden ja hommahan on näyttänyt siis tältä...

Lähtötilanne

Luonani asui isäni vieras muutaman viikon ajan, joka oli jostain käsittämättömästä syystä liiskannut kaikki juomansa limupullot. Eikä niitä voinut enää palauttaa, joten päätin tehdä niistä aterinlaatikon. Sanottakoon nyt heti alkuun, että tässä haettiin käytännöllisyyttä, ei kauneutta.

Pesu ja leikkely

Aloitin pesemällä limupullot ja leikkaamalla niihin suuret reiät. Poltin teräviä reunoja stendarilla, etteivät sitten raapisi aina kun ottaa aterimia. Ajattelin että polttaisin pullot kiinni toisiinsa, no se ei onnistunut, joten tyydyin aina yhtä tyylikkääseen teippiratkaisuun. Homma alkaa luisua todella alkeelliselle Tee-se-itse -tasolle. Tämä ei kuitenkaan säästeliästä käsityötaituria hidastanut.

Teippiä kehiin! 

Pikkulusikoille tarvitsin vähän pienempää kokoa, mutta pientä limupulloa ei tähän hätään löytynyt, joten päätin tehdä sen (mistä lie tullut kotiini...) tyhjästä jäätelöpakkauksesta. Tässä käytettiin jo hyväksi havaittua "Leikkaa ja teippaa" -taktiikkaa.

Ja sitten parhaaseen osuuteen eli tulosten ihasteluun. Tässä vielä vähän kollaasia miten upea siitä tulikaan. Taustalla näkyvä keltainen roska on osa munakennoa, koska muuten limupullot valahtavat laatikon takaseinään. Ei kai mikään aterinlaatikko ihan täydellinen ole...

Loppuun vielä tv:stäkin tutuksi tulleet ENNEN JA JÄLKEEN -kuvat! Ero on kuin yöllä ja päivällä.

ENNEN                                                                                                            JÄLKEEN

Kato äiti, tein ihan ite aterinlaatikon!

Kato äiti, nostin säilytysratkaisuni uudelle tasolle!

Ne paikat ja tunnelmat joissa tarvitaan virkattua saippuapussia, ovat taas hetkeksi taakse jäänyttä elämää. Työt alkoivat, mutta onneksi lomaan mahtui runsaasti erilaista käsityöprojektia, joita on hyvä muistella kylmässä toimistossa tietokoneen äärellä. Aloitetaan palaamalla vanhaan projektiin, joka jäi silloin odottelemaan "pieniä" parannuksia. Kyseessähän oli kierrätyskeskuksesta löydettyjen saippuakorien ripustaminen eteisen seinälle pipo- ja hanskakoreiksi. Aiemmalla kerralla nimesin tämän puuhastelun korskeasti "vaatesäilytysratkaisuksi". Korit olivat eri värisiä ja ne tipahtelivat seinältä, koska kiinnityssysteemi ei toiminutkaan ihan kuten olin kuvitellut.

Lomani alkoi rappukäytävän freesauksella. Seinät saivat maalia ja samassa yhteydessä irrotin vihdoin nuo korit ja polkaisin TI-tarvikkeeseen hakemaan koreille uuden lookin. Sieltä halvimpien maalien osastolta löytyi mattamustaa autosprayta - se lähti mukaan.

Sprayn lisäksi valmistelin niille uudet kiinnityskoukut, jotka olivat aiemmin olleet kiinni rappusissa matonpidikkeinä. Ne oli tietysti maalattu ja liotin niitä hetken maalarin pesunesteessä ja hinkkasin sitten maalit irti puutikulla. Lopuksi suojasin kierteet teipillä.

Alkuvalmistelujen jälkeen etsin tuulettoman, mutta hyvin tuulettuvan maalauspaikan ja päädyin pihan perälle, käytännössä pensasaidan sisään. Sattui muuten olemaan se sama paikka, jossa kaljaa kitanneet tuparivieraat olivat viikkoa aikaisemmin rampanneet epäilyttävän tiheästi, varmaan puhumassa puhelimeen (koska eihän kukaan sivistynyt nyt meidän PIHALLE kusisi!!). Levitin alle sanomalehtiä ja aloin suihkia. Ohjeistus kuului: "ohuita ristikkäisiä kerroksia". Suihkin villisti menemään ja vasta kun huomasin, että korit lilluvat maalissa ja tarttuvat kiinni sanomalehteen, hidastin tahtia. Maalauspaikaksi valittu kusinurkkaus toimi muuten yllättävän hyvin, aion hyödyntää sitä myös jatkossa vastaaviin hommiin. Lopputulokseen oli kiinnittynyt vain yksi kärpänen, ja sekin oli todella pieni.

Kun maali oli (mielestäni) kuivunut, kannoin korit sisään, ruuvasin koukut seinään (se oli vielä rapunmaalaussession jäljiltä märkä...heheh) ja ripustin korit paikoilleen. Jo tässä vaiheessa huomasin, että maali lähti huolestuttavan helposti irti kumipäällysteisistä koreista. Paskempi juttu. Onneksi ne ovat kohta niin täynnä tunnetusti tyylikästä pipo- ja lapasosastoa, että pieni kirjavuus tuskin haittaa.  Tähän kohtaan on myös pakko ihmetellä, että miksi silloin kun MINÄ yritän irrottaa maalia, täytyy käyttää runsaasti aikaa, helvetillisiä liuottimia ja hinkata kätensä rakkuloille jotta haluttu lopputulos saavutetaan. Onhan se toki mukava tietää, että omien projektien maalausjäljen saa hävitettyä ihan vaan vessapaperilla pyyhkimällä. Heh heh.

No, takaisin asiaan. Kokonaisuuden viimeistelin ruuvaamalla korien alle koukut, joihin voi ripustaa vaikka pyöräilykypärät tai avaimet, jotka tuppaavat pyörimään lattialla tai olemaan aina hukassa. Kuvassa nuo näyttävät olevan pahasti vinkurassa. Ehkä ne vähän ovatkin, ostin ne jännästä romukaupasta rapakon takaa.

Nyt täytyy kyllä olla tyytyväinen, sillä tämän ponnistuksen myötä tämä jo kerran vaiheeseen jätetty projekti on saatettu päätökseen ja pääsen kiljahtamaan: Kato äiti, tein itselleni lähestulkoon tyylikkäät säilytyskorit eteiseen! (Katellaan sitä tyylikkyyttä uudestaan sitten, kun tavarat on paikoillaan ja osa maaleista irronnut.)

Kato äiti, tein virkatun saippuapussin!

Käytyäni tiukkasanaisia keskusteluita palasaippuan hygieenisyydestä aloin kehitellä itselleni roikkuvaa saippuatelinettä. Tämä ajatukseni sotkeutui lomanodotuksessa kesämökin pesuhetkiin ja äidin syntymäpäiviin: meillä on ollut tapana pitää laiturinnokassa palasaippuaa aamu-uinteja varten. Saippua kiikkuu kaiteesta elegantisti vanhassa valkosipuleiden muovisessa verkkopussissa.

Kolusin ensin läpi internetin ihmemaailman, mutta en löytänyt etsimääni. Onneksi olin 2. luokalla osallistunut koulun käsityötunneille ja opetellut siellä virkkaamaan ketjusilmukkaa. Oli aika palauttaa vanha taito hyppysiin! Tavoitteena siis tyylitellä äidille oiva synttärilahja, se vähän kauniimpi saippuapussi, tietysti itse tehty!

Ogelin mahtavasta lankakaupasta löytyikin rulla lankaa sekä virkkuukoukku. Ajatuksena oli virkata ketjusilmukoita ja yhyttää joka viides ketjusilmukka yhteen naapuriketjun kanssa, jolloin lopputuloksena syntyisi romanttinen ja ennen kaikkea käytännöllinen itse virkattu verkkopussukka.

Ryhdyin tuumasta toimeen. Muutaman rivin jälkeen oli tyytyväinen - verkko näytti ihan hyvältä! Luomuksen toiseen päähän tein pieniä lenkkejä, joista olisi lopuksi tarkoitus pujottaa naru joka kiristää pussin suun ja josta koko komeuden saa roikkumaan, vaikka sinne laiturinnokkaan. Toiseen päähän tein epämääräisen käkkyrän ja toivoin asioiden järjestyvän itsestään. Aina hyvä strategia ompeluhommissa!

Hillitön kerällinen lankaa, uutuudenkarhea virkkuukoukku ja ensimmäiset valmiit, käkkyräpohjaan päätyvät virkatut rivit.

Silmukka kerrallaan pussi kasvoi, mielestäni ihan mallikasta vauhtia. Menin yksi päivä jopa bussilla töihin, jotta saatoin virkata työmatkat. Hard core panostusta! Äidin synttärit lähestyivät myös hirvittävää vauhtia...ja menivät. Ennen kun ehdin saada pussukan valmiiksi.

Äidin syntymäpäiväjuhlien jälkeisenä iltana virkkasin vimmaisesti pussin loppuun ("kyllä sinne saippua mahtuu, sen KUULUU olla napakka"). Viimeinen sauma tuotti vaikeuksia. Kolmen purkukeikan jälkeen, kellon lähestyessä puolta yötä mietin, miksi en ottanut perinteistä "käpertynyttä patalappua" saippuapussini malliksi? Miksi lähdin virkkaamaan epämääräistä palaa, joka vaatii lopussa hermostuttavaa kahden reunan yhteenvirkkausta? 

Päävirkkaushomma on valmis! Oikealla kaukosäätimen ympärille soviteltu pussi, meneillään viimeisen sauman umpeenvirkkaus.
(Se kolmas kerta.)

Lopulta sain kuin sainkin saippuapussini valmiiksi - vähän myöhässä toki. Lopputulos on jälleen tekijänsä näköinen: ei ihan susiruma mutta jotain "pientä" vikaa kuitenkin... Ja niin, äidillähän siis oli jo yksi oikeasti toimiva ja teollisesti valmistettu saippuapussi, valkosipuliset muistoni lienevät jostain 1990-luvun lopulta. No, ehkä tässä voi nyt sitten säilyttää vaikka niitä valkosipuleita. Oli miten oli, kato äiti, tein sulle ihan ite, omin pikku kätösin, virkatun monikäyttöisen pussukan!

Valmis! Virkattu saippuapussi valmiina toimintaan.

EDIT: Nyssäkkä päätyi kuin päätyikin juuri sinne minne se suunniteltiinkin, laiturinnokkaan. Onnellinen polskuttelija lähetti kuvan pussin uudesta kodista, olen myyty ja kateellinen. Ja vähän sitä askarteluosastoa - tuplasin vielä tuon roikutusnauhan. Yksinkertainen ketjusilmukkanaru oli liian rimpula.

Saippuapussi tositoimissa!

EDIT 2: Seuraavalla kerralla meni jo paremmin!!

---
I wanted to make a hanging soap bag, as I thought that my mother would need one for the summer cottage. AND she was going to have her birthday in a few weeks. I decided to give it a try and crochet it myself, as I am familiar with one crocheting technique. Or I was, to be precise, when I was 8 years old. No tutorials, no previous experience. Just me, my vision and my brand new crochet hook. And – as you can see – I managed to finish the bag! A few days after the birthday party (of course) and the end result wasn’t quite as romantic and practical as I imagined. And she already had a functioning soap bag...BUT look, mama, I made it all by myself – for YOU!

Kato äiti, tein mokkahapsuja!

Minkä ryntäyksen Facebook -status aiheuttikaan! Kaikille uusille lukijoille on nyt luvassa herkkua: tuunasin vähän kesävaatetta itselleni (hapsut vol. 2).

Aloitettiin tämäkin projekti tehokkaalla ajankäytöllä, eli paineltiin suoraan crossingista Eurokankaaseen, hikeä tippuva urheilutoppi ja punainen naama eivät edesauttaneet palvelun saantia. Lopulta kuitenkin päädyin vaatetuskankaan sijaan ostamaan sisustuskankaan, koska se oli mokkaa ja Trendissä luki että mokka on in. Sisustuskankailla kuuluisi verhoilla sohvat ja no mä ajattelin reteesti että "hei kangas ku kangas" ja mähän sitä paitsi verhoilen sillä mun kesäbodyn! 

"Palvelu" -kylttejä kyllä löytyi, mutta ei itse palvelua...

Hapsuihin on tullut himo, koska saksien käyttö on nikkaroijana mun ainut vahvuus. Ja vanhan topin hapsut on aivan pilalla, joten ei kai tästä voi enää rumempaa tulla...

Vanhat hapsut ja saksien jälkeen helma ilman hapsuja

Leikkasin kankaasta sopivan levyiset kaistaleet ja aloin leikellä hapsuja! Sitten kaistaleet kiinni paidan helmaan ja ommellaan kiinni. VALMIS! Tää oli maailman helpoin tuunaus.

Paitsi että hei ompelinks mä tota paitaa tonne helman saumaan? NO OMPELIN! Purkuhommia.
Ja hei onks noi hapsut liian leveitä eikä mene edes tonne saumaan asti - NO ON! Saksihommia.

Vanha motto: tee mielummin kahdesti kuin kerralla hyvin toimii siis tässäkin.

All stars virheet: perinteinen lankasotku, paitaosa kiinni helmaan ja liian lyhyet&leveät hapsut

Korjausliikkeiden jälkeen päästiinkin sitten muatikuvaushommiin!

Asiaan kuuluva lantioliike in action

Kato äiti, tein ihan ite toisen hapsupaidan!

Kato äiti, tein susiruman amppelin!

Perjantai jälleen, jee! Lukijoita hemmotellaan tällä kertaa tositarinalla tee-se-itse -amppelihommista.

Tässäkin blogissa on ripustettu kattoon trendikäs blogiamppeli. Se hankittiin kuitenkin laiskasti valmiina kierrätyskeskuksesta. Ruohonleikkuukoneen hankintamatkalla hairahduin jälleen hipelöimään valmiita amppeleita. Onneksi viereisestä hyllystä löytyi narua ja totesin, että 60 metristä tekee varmaan nopsasti itsekin amppelin jos toisenkin! Juuttinarun hinta jäi alle kolmeen euroon, joten investointi vaikutti kohtuulliselta.

Hankinnan jälkeen lähdin selvittämään amppelinlaadinnan perusteita. Youtube oli pullollaan hyviä ohjeita; "DIY hanging planter" ja taivas avautui eteeni. Jaksoin katsoa ensimmäistä videota 2 minuuttia (KUKA jaksaa katsoa 7 minuutin ohjevideon??) jonka jälkeen päättelin, että ei tässä mitään video-opastusta tarvita, käsityöihmisiä kun ollaan.

Mittasin narusta 12 pätkää, kukin 120 cm. Sen päättelin olevan hyvä pituus pohtiessani huonekorkeutta ja amppelin tulevaa sijaintia. VIRHE. 120 cm on aivan liian vähän. Ensi kerralla siis heti kärkeen vähän pidemmät narut, sanotaan vaikka 2 metriä. Niitä voi sitten lyhentää lopuksi, kun haluttu amppelikoko on saavutettu.



Aloitin amppelinteon solmimalla narut yhteen suurella solmulla, jonka jälkeen solmin vierekkäiset narut yhteen kuudeksi pariksi, noin 5 cm päähän aloitussolmusta. Tämän jälkeen otin kustakin parista yhden narun, jonka solmin jälleen kiinni uudeksi pariksi naapurin kanssa. Näin sain nopeasti aikaan verkkoa, jonka päälle ruukku asetetaan. Aikaa oli kulunut 20 minuuttia ja paukuttelin henkseleitäni - näyttävä DIY amppeli oli lähes valmis ja homma eteni kuin rasvattu! Testasin vielä tekeleen käytännön toimivuutta ripustamalla verkkoon pienen kukkaruukun ja totesin, että joka ikinen solmu oli eri korkeudella. Urheiluhenkisesti löysäsin solmuja hampaitani säästelemättä ja suoristelin riviä.


Kolmannen solmurivin tein ronskisti kauemmaksi ensimmäisistä, sillä tajusin, että amppelin tuleva ruukku on suuri, eikä suinkaan se sama jota käytin mallaamiseen. Tällä kertaa jätin solmut vähän löysäksi, jotta niiden fiksailu onnistui jälkikäteen ilman pelkoa hampaiden lohkeamisesta.

Tässä vaiheessa huomasin, että amppelistani oli kovaa vauhtia tulossa malli "kattoteline", joka hilaa viherkasvini katonrajaan - ylimmät lehdet litistyvät kattoa vasten ja kasvin kastelu olisi vaatinut jakkaraa. Näyttävä efekti ja kastelijaa aktivoiva ratkaisu varmasti sekin, mutta ei aivan sitä mitä hain. En suinkaan päättänyt aloittaa alusta, vaan päätin jatkaa naruja. VIRHE 2. Jälkikäteen en voi kuin ihmetellä tätä ratkaisua - ilmeisesti tuumin, että en missään nimessä voi tuhlata 5 senttiä/metri maksavaa narua vaan otan kotiini mieluummin Skandinavian rumimman amppelin - fiksu ja helvetin pihi likka! Solmujen jälkeen lähdin letittämään naruja ja "solutin sekaan" jatkopalani. Narua säästelläksen en suinkaan jatkanut 12 narulla vaan typistin määrän kuuteen. Jo tekovaiheessa tajusin, että tekeillä on susiruma amppeli. Se ei näyttänyt pelkästään halvalta (ihme juttu, kun valitsin kaupan halvimman narun) vaan myös epäsiistiltä (katso itse kuvat).



Esitellessäni lopputuotetta makutuomari osoitti pelisilmää toteamalla, että amppelissa parasta on sitä roikuttava henkilö. Sisko taas toivoi lisää helmiä, jotka olisivat toki pelastaneet tämänkin amppelin, ei epäilystäkään! Asiansa se kuitenkin ajaa, joten toistaiseksi se saa roikkua katossa. Koska narua on yhä jäljellä 40 metriä (kannatti olla säästeliäs, hehe), lienee aiheellista yrittää vielä toisen kerran.

Rumilus tositoimissa. Industrial-henkinen esiin kaivettu sähkörasia matchaa
sekä tunnelman että värityksen puolesta kokonaisuuteen.

Oli miten oli, kato äiti, tein ihan ite susiruman amppelin!

---

Summary in English: I decided to do a hanging planter all by myself. No instructions were needed, as I am the DIY-woman in person. I cut the strings too short, tried to lengthen them, and I surely wasn't able to get the knots in straight lines. As a result, it all ended up looking not only cheap (It was cheap! the costs are less than one Euro!) but also extremely ugly. Whatever, I wanted needed the planter (who doesn't?) and now I have it. Look mama, I made a hideous hanging planter, all by myself!

Kato äiti, tein parvekelaatikon!

We are going global, kinda sorta, anyway our blog had some views in the USA. So to make all three people who accidentally clicked to see some amazing DIY handicraft I will put a short summary in English at the end of the post. 

Kesä tulee kohisten ja ranskalainen parveke suorastaan huutaa parvekelaatikkoa. Ne kamalat muoviset ja vihreät boksit liiskasin viherpeukalollani heti alkuunsa. Tollasen parvekelaatikon mä teen ite ihan tosta noin vaan.

Edellisessä postauksessa esitellyt huolellisesti kuivatetut laudat olivat oivat tähänkin hommaan. Kävin lisäksi K-raudassa ostamassa ruuveja ja kahvat joista laatikon saa kaiteeseen roikkumaan. 

Alkuvalmisteluja! Ei menny ruuvit ihan ekalla eikä tokalla, mutta kolmannella tai neljännellä tais jo onnistua. 

Pohjasta tuli melkoinen tilkkutäkki. Halusin käyttää kaikki jämäpalat, koska pientä lisähaastetta kaikki käsityöt nimenomaan vielä tarvitsee... Tämä(KIN) onnistui mallikkaasti ja lopulta oli enää kahvojen kiinnytys laatikkoon ja tietysti paras osuus eli ihastelu.

I wanted to make a planter (or a flower box) for my french balcony, which is basically just a door that leads nowhere, or a window that looks like a door, very handy... I tried to use materials I already had at home lying around in big piles  in neat stacks. I did not plan the box beforehand, no one has time for that, doing things twice on the other hand is more my style. I had some minor problems with the screws and only managed to get them right on the fourth go or so. The bottom of the box was also a bit tricky, I wanted to use all the extra wood I had, so it looks a bit like a puzzle gone wrong. In the end it turned out quite nice and I am happy with the results. AND everyone knows that only results matter -  job well done. Look mama, I made a planter! 

VALMIS - READY!

Kato äiti, tein ihan ite parvekelaatikon!