Kato äiti, meille räätälöity televisio-ohjelma!

Parikuperkeikan puuhaduoa hämmästytti tässä taannoin seuraava MTV3:n ilmoitus: "Tunnetko sinä jonkun innokkaan, mutta taidoiltaan suorastaan surkean remontti-intoilijan? Löytyykö hänen kotoaan enemmän aloitettuja kuin loppuunvietyjä projekteja tai eivätkö tehdyt uudistukset ole aina parannuksia? Tapetointijälki enemmänkin kauhistuttaa kuin kaunistaa, kesämökille suunniteltu laituri pysyy juuri ja juuri pinnalla ja siitä ihan-itse-tehdystä postilaatikosta ei tullutkaan naapuruston näyttävintä?

Ei hätää, Juuso Mäkilähteen juontama sarja jatkaa Surkeimman kuskin mallia. Ohjelmaan valitut surkeat nikkarit pääsevät aisapareineen harjoittamaan taitojaan huippuasiantuntijoiden avustuksella."

Siis mitä - meitä ja kaltaisiamme varten on pistetty pystyyn televisio-ohjelma! Kotijoukot tosin osasivat vetää oikeista naruista, sillä makutuomari ilmoitti ohjelmasta kuullessaan, että "oot liian hyvä tohon ohjelmaan". Haaste vastaanotettu - meillä on taatusti rahkeita olla huonompiakin, jos se mahdollistaa harjoittelun huippuasiantuntijoiden kanssa.

Noniin ystävät, sukulaiset ja rakkaat lukijat - ilmiantoja kehiin MTV3:n sivuilla.

Ja sitten ei muuta kun käsiä ristiin ja toivomaan, että tulevaisuudessa pääsette lukemaan postauksen aiheesta "Kato äiti, pääsin sössimään televisioon!".

1/2 bloggaajaa tositoimissa

Kato äiti, tein vaatesäilytysratkaisun eteiseen!

Bloginpitäjillä on riittänyt kiirettä vanhojen tuunausten korjailuissa. Blogipostaukset aiheista "Kato äiti, vessan ovi menee jälleen kiinni" ja "Kato äiti, kylppärin alakaapin saranat ovat oikeissa kohdissa", jätettiin kuitenkin tekemättä. Yksi toistaiseksi vähän puolitiehen jäänyt ratkaisuyritelmä on kuitenkin vielä esittelemättä.

Minulla on todella pieni eteinen. Lattiapinta-alaa on noin neliö, tilassa on takki- ja kenkäsäilytys, kaksi ovea ja siitä lähtee portaat. "Eteisen kannattaa olla siisti ja toimiva, niin kotiin on aina mukava tulla." Jepskukkuu, aina sitä on tyytyväinen jos eteisen lattialla on sen verran tilaa, ettei tarvitse seistä kenkien ja lattialle tipahtaneiden hanskojen päällä kun kiskoo takkia niskaan...

Koska minussa on arkkitehdin(kin) vikaa, piirsin hienon pohjapiirroksen eteisestäni, joka saattaa auttaa tilan hahmottamisessa.

Olin jo aiemmin kuolannut Pinterestissä ihania säilytysratkaisuita eteiseen ja ajatuksissani siinteli jotakin tällaista:

(Lähde)

Noh, koska maailma on jo täynnä kamaa, en suostunut ostamaan Granitista löytämiäni täydellisiä seinäkoreja vaan suunnistin kierrätyskeskukseen. Ja kas - tärppäsi! Löysin kolme koria, joista kaksi irtosi toisistaan ihan pienellä väkivallalla. Alunperin ne olivat varmaan toimineet shampoopullotelineinä ja kaipasivat kunnon pesua. Kun korit kylpivät astianpesuaineessa, minä tartuin ruuvimeisseliin. Mallailin koreille hyvät korkeudet, tökkäsin seinään merkit ruuvinkärjellä ja ryhdyin hommiin.

Kiinnitin korit uraruuveilla - perinnerakentajan valinta (toisin kuin shampootelineet eteisessä).

Korit seinässä ja valmiina vastaanottamaan tavaraa!

Tässä vaiheessa olin vielä aika tyytyväinen. Ajatuksissa oli tietysti, että korit maalataan saman värisiksi, mutta koska eteisen tilanne oli kriittinen - en malttanut jäädä odottelemaan.

Nyt korit ovat olleet seinässä muutaman kuukauden ja asettuneet taloksi. On aika esitellä lopputulos ja arvioida sen toimivuutta.

TATTADAA!! Ihan kun Pinterestissä! Ja eteinenkin näyttää tosi siistiltä ja avaralta, hehehe. Eipä tässä sitten varmaan muuta, kun soittoa Dekoon.


No joo. Totuuden nimissä täytyy kaiken muun lisäksi todeta, että nuo sinällään söpöt ruuvit täytyy vaihtaa koukkuihin, jos ei halua joka toinen kerta keräillä koko korin sisältöä lattialta. No, kunhan saan 1) seinät maalattua 2) koukut ruuvien tilalle 3) korit maalattua 4) kaulahuiveille ja pyöräilykypärille omat koukut ja 5) lattian muovimaton piiloon, niin kyllä tästä ihan hyvä tulee. Tai ainakin nykyistä parempi.

Oli miten oli, idea on hyvä ja toteutuskin välttävä, joten ei muuta kun tuulettelemaan. Kato äiti, yritin ihan itse ratkaista eteisen kaaosta!

Kato äiti, verhoilin keinutuolin!

Verhoilukurssin aikana ehti hyvin kunnostaa kaksi tuolia (ja yhden rahin), kun ei turhia tuuminut vaan pisteli menemään. Lähtötilanne oli sen verran karu molempien tuolien osalta (se aikaisempi täällä), että oikeastaan mikä tahansa muutos oli muutos parempaan. Eniten pelotti arvokkaan kankaan pilaaminen ja se, että ope kattoo säälivästi. (Toinen kauhuskenaario toteutui, useasti.)

Keinutuolin verhoilu noudatteli vanhaa kaavaa, sillä sisusten osalta työ oli lähes identtinen aiemin toteutetun nojatuolin verhoilun kanssa - tosin nyt ei tarvinnut kiristellä satulavöitä, sillä tässä kiikkustuolissa oli yhä hyvässä vedossa olevat pussijouset.

Lähtötilanne. Tunnelmaa terästetty vessapaperipaalilla
ja originellilla asettelulla.

Kun ensimmäinen tuoli päällystettiin varmalla harmaalla, niin tämän kanssa revittelin ja valitsin kankaaksi Orient Occidentin magentan värisen villakankaan. Oi että, mikä herkku! Puuosat saivat tutun käsittelyn - palat irti toisistaan, liimanjämät irti ja uutta tilalle - puristin hommiin ja saumat tiiviiksi. Pintakäsittelynä hionta hiekkapaperilla, petsi ja lopuksi vielä lakkaus.

Siinä ne nyt ovat - jes! Kunnostetut kaverukset sointuvat kivasti yhteen - kyllä niillä nyt kelpaa istuskella! Kukapa olisi uskonut, että saan joskus OIKEASTI nuo vuosia keskellä olkkaria rähjänneet tuolinrämät kunnostettua. Nyt kyllä täytyy sanoa, että tämä projekti onnistui jopa niin mallikkaasti, että sen raportoiminen tässä blogissa on pikkuisen tylsää. Varsinkin, kun olen jättänyt pois kaikki amatöörivirheet paljastavat lähikuvat...hehe. Joten eipä tässä muuta, kun..."kato äiti, kunnostin OIKEASTI ne tuolit, jotka uhosin kunnostavani jo kaksi vuotta sitten!"

Kato äiti, pikatuunasin itselleni halkolaatikon!

Ostin toissa kesänä  huutokaupasta neljä puista Elannon laatikkoa. Itse asiassa joku muu huusi ne (ja hirveän kasan muuta tavaraa) mutta olin vähän kyttäillyt noita laatikoita ja saapastelin uuden omistajan pakeille seteli kourassa - ja poistuin neljän laatikon omistajana. Nappisuoritus!

Ajatuksenahan tietysti oli, että näistä voi tehdä vaikka mitä kivaa! Käytännössä ne ovat siis tönöttäneet kahdessa pinossa, ja niihin on ollut helppo lykätä tavaraa, jolle ei ole mitään muutakaan paikkaa. Suunnitelmissa on kuitenkin ollut, että ainakin yksi laatikoista olisi takan vieressä halkolaatikkona. Nyt se on toimittanut suunnilleen samaa virkaa, ryönälaatikkona.

Puoli vuotta sitten tehdyllä IKEA-reissulla silmiin osuivat nämä tason alle ruuvattavat pyörät. Hinta oli kohtuullinen ja halkolaatikkoajatus muistui mieleen. Nyt sain sitten otettua poran ja ruuvimeisselin esiin ja lainattua alakerrasta nipun about sopivia ruuveja omieni loputtua kesken - ei muuta kun toimeen!

Mallailin pyörät paikoilleen, merkkasin reikien paikat kynällä ja surauttelin poralla ja pienellä terällä valmiit reiät ruuveille. Koska kukaan ei näe laatikon alle ja koska liian lähelle reunaa laittamani ruuvit tahtoivat halkoa vanhaa rutikuivaa puuta, pistin osan pyöristä vähän vinkkeliin - tärkeintä, että olivat tukevasti kiinni.

Sitten ei muuta kun laatikko ympäri. Ihan näppärä vehje! Nyt vaan niitä halkoja hakemaan, ja kunhan saan hankittua sen kipinäpellin, niin takkaakin voi alkaa käyttää. Ensi syksyä odotellessa... No, siivotessa tämä uusi rullaava boksi on ainakin kätevämpi siirrellä kun se vanha laatikkopino.



Kahden vuoden projekti on näin saatettu päätökseen (tai siis, ainakin 1/4 projektia, sillä kolme laatikkoa odottelee vielä inspiraatiota...). Kyllä sitä välillä miettii, että pitikö tämän toteuttamista todellakin makustella 2 vuotta. Ehkä! Joka tapauksessa, projektin valmistumista täytyy juhlistaa ja sillä täytyy elvistellä - ainakin äidille, joten eipä tässä sitten kai muuta, kun...kato äiti, tein ihan ite ryönälaatikosta rullattavan halkolaatikon!

Kato äiti, ripustin kattoon kukkaruukun!

Muu elämä on viime aikoina vienyt salakavalasti aikaa käsityöpuuhastelulta. Onneksi aina on kuitenkin aikaa käydä (kolme kertaa kahden viikon sisään) kierrätyskeskuksessa. Nyt sieltä tarttui mukaan tämä retroupea amppeli! Näitähän nyt vilkkuu blogissa jos toisessa, kyseessä on siis oltava kuuluisa blogiamppeli. Uuh, Kato äiti, tein ihan ite on niin blogiskenen ytimessä.

Makutuomari sohvalla. "Amppeli?! Sä sisustat kun mun mutsi. Tästä tulee mummola."

Kämppä tursuaa viherkasveja, joten kaikille ei käytännössä ole ollut järkeviä sijoituspaikkoja. Uusi amppelikeksintö tietysti helpottaa tilannetta, kun enää ei tarvitse metsästää aina yhtä muodikkaita kukkapöytiä vaan kukat voi ripustaa kattoon tai seinälle.

Jälkeen ja ennen amppelin

 

 

 

 

 

Ja nyt vielä se tee-se-itse -osuus. Kaivoin ehtymättömästä nippelilaaristani valkoisen ruuvikoukun, väänsin sen pelkällä lihasvoimalla kiinni kattoon (puutalon etuja!) ja ripustin amppelin perään. A-vot, valmista! Tämä onnistuu lahjattomaltakin puuhastelijalta. Kato äiti, tein kämpästäni viidessä minuutissa blogiamppelikodin!

 

Ja niin, ihan lopuksi on vielä kerrottava, että lopputuloksen nähdessään makutuomari heltyi. "Se on sittenkin tosi hieno, perun kriittiset puheeni", tunnusti etukäteen penseästi suhtautunut makutuomari. SE lämmitti, ehkä vielä enemmän kuin katosta roikkuva kukkaruukku.

Kato äiti, kunnostin tuolin!

Nyt on vuorossa hard core -askartelua. Hard core siksi, että tähän on käytetty sekä käsityöaikaa, matka-aikaa, rahaa että asiantuntemusta.

Ostin arviolta vuonna 2012 vanhan keinutuolin. Keinutuolin myyjällä on kokonainen vaja täynnä rojua (MIKÄ TAIVAS!!) enkä tietenkään voinut poistua pelkän rikkinäisen keinutuolin kanssa vaan haalin auton täyteen tavaraa. Mukaan lähti myös tämä "lähes Tanskalaiselta designilta näyttävä" tuoli (tämä oli myyjän, koodinimi "Romurami", kuvaus).

Tuoli oli käytössä muutamia vuosia ilman fiksailuita ja odotteli inspiraatiota. Se iskikin, mutta tunnin purkuhommien jälkeen tajusin, että tällä kertaa ei riitä pelkkä innokkuus ja ilmoittauduin työväenopiston verhoilukurssille - ja siellä pistettiin kuulkaa tuulemaan!

Nyt seuraa pitkä ja huolellinen sepustus. Kiireinen lukija katsoo alla olevan ennen -kuvan ja postauksen lopusta jälkeen -kuvan.

Lähtötilanne alla. Autenttisen fiiliksen lisäämiseksi tuolille on lastattu remonttia piilossa olevia tärkeitä tavaroita, kuten jääkaapin lasihyllyt ja pari valaisinta. Hieman repsottavan verhoilun lisäksi satulavyöt olivat löystyneet, tuolissa ei käytännössä ollut pehmusteita ja puuosien liitokset nauroivat.

Kurssilla aloitettiin purkamisesta. Vanha päällyste (ja kaikki muukin) oli kiinnitetty tuoliin nauloilla. Niitä oli satoja ja niiden purkamiseen meni käytännössä ensimmäinen 4 tunnin sessio. Ja seuraavalla tunnilla päästiin aloittamaan reikien paikkauksella (!) - runkoon iskettiin hammastikun palasia jotta puuhun olisi mahdollista kiinnittää tulevat kankaat, vyöt ja muut härpäkkeet.

Satulavöiden pingottamisen jälkeen tuoliin viritettiin säkkikankaat ja ainelangat, joiden avulla kiinnitettiin haapalastupatja, eli lastuvilla. Tämän tuolin pehmusteena on siis puuta! Tässä kohtaa on pakko mainita, että olin niin taitava lastuvillanpöyhijä, että opettajakin kehaisi. Että jos joku tarvitsee lastuvillanasettelijaa, niin ei muuta kun viestiä tulemaan.

Lastuvillatyyny kuorrutettiin harmaalla vanulla ja sen päälle pingotettiin lakanakangas. Vaikka verhoiluhomma toteutettiin perinteisin materiaalein ja menetelmin, fuskasin vähän enkä laittanut satulavöitä tai kankaita kiinni nauloilla, vaan niittipyssyllä. Siinä onkin kuulkaa sellainen ase, että olen vieläkin vähän hämmästynyt etten vahingossa sokeuttanut yhtään kurssikaveriani tai joutunut kaivelemaan niittejä omista raajoistani. Tosin onhan tässä vielä muutama tunti jäljellä, joten ehkä ei pitäisi vielä tuuletella...

Verhoilukankaaksi valikoitui Orient Occidentin villakangas. Suurin ongelma oli värin valinta. Ensimmäinen valinta, villi oranssi, vaihtui varmaan harmaaseen - jos kynsinauhat veressä verhoillun tuolin liian rohkea värivalinta olisi alkanut jurppia puolen vuoden sisään, se olisi ollut liikaa.

Tuolin selkäpuolelle tuli pahvi, jonka yli päälikangas vedetään. Ja sivusaumat ommellaan. Tässä vaiheessa alkoivat käsityöihmeen kädet täristä - en ole niin sanotusti ompeluihmisiä. Kärsivällisen opettajan ohjauksessa sukeutui vanhasta saha ja vasara -käsityöläisestä kuitenkin ihan mukiinmenevä piilopistoilija.

Kotona odotti vielä tuolin runko, jonka tiivistin nitkumattomaksi puupuristimen ja vesi-liimaseoksen avulla (kuulostaa dynaamiselta - oikeasti puristuspiste oli pystyssä keskellä olohuonetta kaksi viikkoa). Hiekkapaperia, petsiä ja lakkaa...valmista!

 

Valmis työ sai kotiväessä aikaan huokauksia. "Sehän on hieno! Siis mä en ois ikinä uskonut, että sä saat sen valmiiksi! Siis noin nopeesti, mä tarkotan..." Jännä reaktio! Taisin päästä yllättämään ns. "housut kintuissa".

Mutta nyt se tärkein: Kato äiti, kunnostin tuolin ihan ite!

Viimeinen ruutupostaus (LUPAAN!)

Viikonloppu kolkuttelee taas ovella - jee! Viime sunnuntain harmaa keli suosi sisäpuuhastelua ja sain vihdoin päätökseen lattioiden ruudutusoperaation. Innokkaalle (pelokkaalle?) lukijakunnalle tiedoksi, että ihan hetkeen en lähde ruudutushommiin. Toisaalta, tuollahan se vain puoliksi pilattu leivänpaahdin vielä odottelee toisen kyljen maalaamista...noh, joka tapauksessa. Lattiaprojekti on nyt saatu päätökseen!

Sen enempiä selittelemättä, saanko esitellä, uusi lattiani:

 

Ja koska tosibloggaaja kytkee tämän toistaiseksi lähietäisyydeltä tarkastellun hullunkurisen yksityiskohdan tietysti kokonaisuuteen, tarjolla vielä kuva josta näkee miten tämä nyt noin niinkun oikeasti toimii. Ja toimiihan se! Siitä on hyvä kävellä yli ja sitä on mukava pyyhkiä mopilla - jes :)

 

Lauantain ohjelmassa on visiitti kierrätyskeskukseen, saas nähdä millaisia tuunausaihioita sieltä löytyy...nyt on kuitenkin hyvä nauttia hetki valmiista aikaansaannoksista ja huikata: Kato äiti, tein ihan ite!