Äiti, oletko ihan varma että haluat minulta joululahjan?

Joulu on ovella. Lahjat on kaikki tietysti hankkimatta, mutta silti pikkutonttu on ollut ahkerana. Tavoistani poiketen raotan salaisuuden verhoa hieman jo etukäteen. Eilen rautakauppareissulta jäi nimittäin ostoskoriin näppärä kaiverrin. Sillä on tarkoitus taiteilla läheisille mitä ihanimpia joululahjoja. Jos kuulut ko. joukkoon ja lahjatoivelistasi ei miellyttänyt tai oli liian lyhyt, varaudu pahimpaan.

Tätä uutta värkkiä piti heti illalla päästä testaamaan. Koekappaleeksi valikoitui monivitamiinipurkki, josta revin ensin etiketin irti muovipinnan esiin saamiseksi. Tekstin suunnittelu ja toteutus: Minä. Koristelun suunnittelu ja toteutus: Pääsuunnittelija (paitsi että pillerin sain kaivertaa minä).

Tuli ihan helvetin hieno. Ehkä pitää vielä tuota pintaan jäänyttä liimaa hinkata jollain liuottimella, muuten ihan 10+. Ei muuta kun joululahjojen kimppuun!

Ps. Äiti ja muutkin, jos haluatte kaivertaa jotain, mulla on nyt tällainen kaiverrin, jolla aloittelijakin saa todella nättiä jälkeä!

Kato äiti, fiksasin itselleni nyhtörukkaset!

Pyykin pikkelöinnistä on hyvä siirtyä saumattomasti seuraavaan pikkuprojektiin, eli nastanyhtörukkasiin! Alla reseptiä sekä ohjeet jälkien korjaamiseen.

1)      Laita nahkarukkaset auton katolle talteen siksi aikaa kun teet jotain muuta.

2)      Lähde ko. autolla liikenteeseen hanskat katolla, nastarengasaikaan.

3)      Hae liikenteessä möyhennetyt hanskat autotieltä seuraavana aamuna. Oli muuten mureat rukkaset!

Nyhtökäsitellyt rukkaset aamutuimaan, tässä vaiheessa jo jalkakäytävälle pelastettuina.

Aamun pyöräkelit ovat olleet sen verran viileät, että nämä hanskat oli pakko palauttaa takaisin käyttökuntoon ASAP. Toinen rukkanen selvisi pienemmillä vaurioilla, mutta kuvassa alempana näkyvässä oli kolme suurehkoa repeämää. Lisäksi rukkasissa oli pieniä nastanmentäviä reikiä. Ensiavuksi toteutettiin nopea pesu työpaikan lavuaarissa (”Mitä rottia sä oikein peset täällä?!”), sitten kuivatus patterilla ja ompeluhommiin.

Otin karhunlankaa, neulan ja sormustimen mukaan mökille. Säätiedotus lupasi sysipimeyttä ja vesisadetta, joten tämä hanke sopi ohjelmaan oikein mainiosti. Intomielisenä ompelijana testasin saman tien kahta erilaista tekniikkaa.

Ensin tikkasin peukalon kasaan, hanskat oikein päin. Tuli ihan siistiä, mutta jäin miettimään että a) olisiko kannattanut hankkia projektia varten ruskeaa karhunlankaa ja b) voisiko saada vielä siistimää jälkeä, jos kääntäisi hanskan ympäri ja yrittäisi fiksata reiät sieltä käsin. Tuumasta toimeen!

Ompeluhommien todellisuus kun rukkanen on käännetty ympäri.

Ompelu oli hankalampaa kun vuori (tai se mitä siitä on jäljellä) heikensi näkyvyyttä ja lopputulos oli…no, aika saman näköinen kun näissä ompeluhommissa yleensäkin. Sellaista hyvää 2. luokkalaisen tasoa. Mut hei, hanskat taas käyttökunnossa – kyllä kelpaa!

Vasemmalla ompelujälkeä tekniikasta "hanska nurinpäin", oikealla perinteinen tyyli. 

Pääsuunnittelija oli sitä mieltä, että tällä sinnikkyydellä ja ompelutaidonnäytteellä pitäisi irrota vähintäänkin vuoden Martta -titteli. No mikä jottei! Lisäksi suurissa suunnitelmissani tuunaan ko. rukkasia vielä jollain tyylikkällä heijastinkangasviritelmällä - raportoin kyllä jos sinne asti pääsen! 

Vuoden Martta -titteliä odotellessa täytyy tyytyä lesoamaan äidille. Kato äiti, saatoin nyhtörukkaset takaisin käyttökuntoon, ihan ite!

Peukalosta, sormien kärjestä ja ranteesta paikkailtu rukkanen pareineen jälleen valmiina tositoimiin!

Kato äiti, pikkelöin kodintekstiileitä!

Pirteää maanantaita!

Pakko päästä heti esittelemään viikonlopun viimeisin RIY (Ruin It Yourself)!

Meillä on päässyt käymään niin, että osa pyyhkeistä on muuttunut haisuleiksi, jotka alkavat löyhkätä tunkkaiselta jo ihan muutaman (viikon) käytön jälkeen. Kaikkia pyyhkeitä tämä ei kuitenkaan koske, eikä ongelma ole poistunut vaikka kyseisiä haisuleita on pesty 90 asteessa. Kolmas perättäinen aamusta iltaan sadetta tarjoillut viikonloppu kirvoitti minut hakemaan ratkaisua ongelmaan – mistäs muualta kuin vauva.fi keskustelupalstalta. Sieltä löysin kaksi kullanarvoista totuutta:

1)      Tummat tekstiilit alkavat haista herkemmin kuin valkoiset

2)      Etikka neutraloi hajuja

Kyllä, kyllä! Kyseiset pyyhkeet, ja muutkin haisulitekstiilit, ovat tummia. Koska kohta 1 on siis varmasti totta, oli pakko uskoa myös kohtaa 2. Ja kyllä, meillä on keittiön kaapissa litra väkiviinaetikkaa jonka olen alun perinkin ostanut sekä kokkailua että erityisesti vaatehuoltoa varten. Internetsissä etikkaa ehdotettiin käytettäväksi pyykin huuhteluaineena. Haju ei kuulemma jää kankaisiin, mutta pahat hajut jäävät unholaan. Liian hyvää ollakseen totta! Pakko kokeilla.

Huushollin uusi huuhteluaine valmiina tositoimiin.

Eipä siis muuta kuin pyykkikone pyörimään ja etikat kehään, pyyhkeiden seuraksi mukaan pääsi myös mm. muutama tyynyliina ja satsi kestovanulappuja.

Ja sitten. Tiedoksi kaikille annettakoon, että JOS pyykinpesukoneen huuhteluainelokeron täyttää ääriään myöten väkiviinaetikalla, esimerkiksi tyynyliinoihin JÄÄ ETIKAN HAJU. Pyyhkeet eivät kuivuttuaan tuoksuneet juuri miltään (voitto!), katsotaan onko niiden hajuongelma ratkaistu kun ne pääsevät jälleen tositoimiin. Ja vähän etikkaiset kasvolaput ovat varmasti kaikin puolin hyvä juttu. Ehkä ne etikkatyynyliinatkin sitten nitistävät öisin mustapäitä ja neutraloivat pahoja hajujani. Luultavasti!

Kato äiti, laitoin etikkaa pyykinpesukoneeseen ja pyykkini tuoksuvat etikalta!

Kato äiti, tein hiirimaton!

Tiedättekö tunteen: päällä pieni kuume, huomenna sydänkäpysen syntymäpäivät ja illalle sovittu pitkään odotettu ravintolailta ystävien kanssa. Näissä tunnelmissa polkaistiin käyntiin tämänkertainen askartelu. Idea nahkaisesta DIY-hiirimatosta oli saatu ihan oikeasta ”elämä on ihanaa ja käsityöni onnistuvat” -blogista, mutta oikeassa elämässä homma eteni muutaman mutkan kautta. Tarve hiirimattoon sen sijaan oli aito, sillä hiirimaton virkaa toimitti läppärisuojus – ei todellakaan mikään blogikodin ratkaisu hei. Ja jos jonkun mielestä hiirimatto on tosi ysäriä niin tiedoksi vaan, että ysäri on nyt in ja että meidän pöydällä ei hiiri toimi ilman alusta.

Ensimmäinen ongelma oli ajoituksellisesti hankala työreissu jota ryyditti mehukas sairastelu. Valmistautuminen siis lykkääntyi viime metreille – ja johti lopulta siihen että lahja luovutettiin saajalleen reippaasti myöhässä. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Ja sitä paitsi, pääsinpäs antamaan lahjan jota EI ollut synttärisankarin hengästyttävän pitkässä toivelahjalistassa. Voitto sekin?

Materiaalihankinnoille suuntasin jälleen Fredan nahkakaupan palalaarille. Hyllyssä oli toki valmiitakin hiirimattoja, mutta hei, no way Jose, ei todellakaan mitään semmoista tänne. Harmillisesti palalaarista ei löytynyt yhtään tarpeeksi suurta palaa, jotta olisin voinut toteuttaa suunnitelman A, jossa pyöreä hiirimatto olisi tehty elegantisti yhdestä nahanpalasta. Nahkapalalaarin äärellä kuumehuuruissa kirkastui kuitenkin suunnitelma B, jossa hiirimatto koottaisiin kahdesta palasta. Ajatuksena oli ostaa kaksi palaa jotka liimataan kolmannelle. Nahkakaupassa ei kuitenkaan ollut myynnissä nahkaliimaa ja ravintolavaraus läheni kovaa vauhtia. Unohdin liimat ja aluspalat ja poistuin ns. pääainekset mukanani.

Esittelyssä pääainekset. Sakset antamassa mittakaavaa.

Syntymäpäivien jälkeen pääsin palaamaan lahjan pariin. Leikkasin ensin molempien palojen toisen reunan tasaiseksi yhteensovittamista varten. Pääsuunnittelijan erinomaisten askarteluvälineiden ansiosta tästä työvaiheesta selvittiin kunnialla.

Tämän jälkeen tein rohkean valinnan. Hylkäsin ajatukset nahkaliimasta ja takapalasta ja kaivoin kätköistäni keltaista rakennusteippiä, joka on toiminut luottovarusteenani aiemminkin, ja teippasin nahkapalat yhteen. Ajatuksena tietysti väliaikainen ratkaisu teemalla ”jouluksi pakettiin”. Tämän jälkeen käänsin teipatun nahan juhlapuoli ylöspäin, mallasin sopivan kokoisen lautasen kohdilleen ja  leikkasin hiirimaton irti terävällä askarteluveitsellä lautasen reunaa pitkin. Irrottaessani teippiä ylijääneestä nahasta totesin sen olevan melko tiukassa. Ja kun jälkikin oli ihan ok, niin päätin jättää teipin takapuolelle ja palata liimaushommiin myöhemmin jos tarvetta ilmenisi (sure yeah, Jane!!).

Luottamukseni teippiin ei ollut aivan vankkumatonta, joten viimeistelin hiirimaton vielä muutamalla käsintehdyllä pistolla molemmista reunoista. Oli aika testata lopputuotoksen toimivuus: tärisevin käsin asetin hiiren matolle ja rullailin menemään – TOIMI! Toimi erinomaisesti myös kohdassa, jossa nahkapala vaihtuu sekä siinäkin kohdassa, jossa joku on käynyt hirven kylkeen ja nahkaan on jäänyt pieni arpi.

Kaunotar  tositoimissa!

Kato äiti, tein ihan ite hiirimaton! Ja armaalleni tiedoksi, että lupaan sinulle joululahjaksi jotain joka tulee ajoissa ja on oikeasti tärkeää ja hyödyllistä! 

Kato äiti, tuunasin mattopiiskan!

Otetaanpa pieni throwback kesään tämän tuunatun mattopiiskan myötä!

Mattopiiska löytyi mökin pulloaitasta kesällä tehdyn suursiivouksen yhteydessä. Itse osallistuin siivoukseen lähinnä pelastamalla vähän rikkinäisiä tavaroita ja vaahdoten kuinka tuunaan ne SIKAMAGEIKSI. 

Mennäänpä sitten itse pilaamis tuunaus -osioon. Mattopiiskan varsi oli huonossa kunnossa, joten siihen piti keksiä jotain.

Lähtötilanne.

Osa varresta oli katkeillut ja teipit olivat suht haperot.

Haperot teipit päätin vaihtaa uusiin. Ajattelin, että mikäs sen kestävämpi vaihtoehto kuin jesari! Tällä pikatuunauksella piiska ei yllättäen ottanut käännettä kohti tyylikästä (entisöityä) puuesinettä.

"Entisöintiä" teipillä.

Seuraava vaihe syntyikin "miten piilottaisin nämä teipit?" -kysymyksen seurauksena. Hain käsityöpussistani palan kangasta ja revin siitä sopivan levyisiä suikaleita. Päätin liimata suikaleet kiinni piiskan varteen. Perustelin tätä mukavalla tuntumalla tampatessa ja päätavoite, eli teippien piilottaminen, saavutettaisiin.

Ja valmista tuli. Vanha mattopiiska saatiin taas käyttökuntoon! Lopputulos ei ole ehkä ihan sitä mitä kaavailin mielessäni, mutta mutta...

Lopputulos.

Kato äiti, modernisoin ihan ite mattopiiskan!

Mitä kuuluu kultaiselle vessanpöntönpainikkeelle?

Hei ystävät!

Muistattehan vielä pilatun, ihastuttavan rustiikkikultaisen vessanvetopainikkeen? Se on nyt ollut ahkerassa käytössä ja ajattelin että lukijoita varmasti kiinnostaa miten DIY-puuhamme pärjäävät arjessa ja kestävät aikaa.

Hyviä uutisia! Painike on pärjännyt arjessa oikein hyvin. Tarkoittaa, että vessan voi yhä vetää askarteluistani huolimatta.

Huonoja uutisia..."kultaus" näytti huonolta heti alkuunsa eikä "ajan patina" ole pelastanut tilannetta. Enkä todellakaan ole jaksanut kaivaa esiin sitä tärpättiä, jonka avulla tämänkin hirvityksen saisi hinkattua takaisin historiaan. No, tulipahan testattua. Pääsuunnittelija varmasti iloitsee joka kerta vessaa vetäessään kun vaimonsa on niin näppärä ja aikaansaava. Ja minähän olen, TOTTA MOOSES!

Kato äiti, tein veitsitelineen!

Helou ystävät! Viikonlopun puuhasteluihin kuului mm. puhelimen uittaminen julkisessa WC-pöntössä (kyllä, olin ehtinyt myös itse lirauttaa!) ja ruoanlaittoa. Puhelinhommista poiketen ruoanlaittohommat sujuvat meillä nykyään kuin tanssi, kiitos uuden veitsitelineen jonka hinkutin kasaan huhtikuun huumassa.

Alkusysäyksen sain Ikean epäkäytännöllisestä veitsitelineestä ja kahdesta ulosvedettävästä leikkuulaudasta, joiden käyttöaste oli taloudessa pyöreä nolla. Ensimmäinen ajatus oli upottaa Ikean puinen veitsiteline leikkuulautaan, mutta eihän ne siellä Ikealla mitään osaa (teline oli väärän kokoinen), joten itse se oli jälleen tartuttava sahaan ja vasaraan. Suunnitelmana oli korvata molemmat leikkuulaudat (itse rakennetulla) laatikolla, jossa olisi veitsille oma (itse rakennettu) teline. Laatikoston ulkomuotoon sen sijaan ei haluttu kajota.

Lähtötilanne.

Käyttöä vaille jääneet leikkuulaudat.

Homma eteni suoraviivaisesti – heti alkuun kellarista haettiin tulevan veitsilaatikon reunamateriaali. Sirkkeliä ei haluttu käyttää ulkona räntäsateessa, joten hankala sahailu minimoitiin. Näin ollen reunamateriaalin keskeinen kriteeri oli oikea leveys, jotta laatikosta tulisi oikean kokoinen ja se mahtuisi sille varattuun koloon. Kellarista löytyikin oikean levyistä ja vain "vähän" käytettyä kertopuusoiroa (?) josta sahasin laatikon reunat. Laatikon pohja leikeltiin edellisten asukkaiden suosikista, tammijäljitelmäpaneelista. Laatikon seinämien alareunoihin tuhersin käsisahalla urat, joihin pohjalevy survottiin rystyset verillä sujautettiin. (Huom! En suosittele urien tekoa käsisahalla kenellekään! Kantakaa vaikka kilometri sirkkeliä räntäsateessa tai varastakaa naapurin jyrsin - tämä manuaalituuhastelu oli ihan saatanasta!!) Itse veitsitelineen virkaa toimittaa pala 2”2” lautaa, johon sahasin kolot veitsien teriä varten. Koska palikka oli hieman liian korkea, napsuttelin taltalla pois vähän ylimääräistä. Samalla saatiin aikaiseksi pieni kiva ”kato äiti, tein ihan ite” -lisäsävy... Toki viimeistelin veitsikoloja ja taltalla pahoinpideltyä telinettä vielä huolella hiekkapaperilla, kuten varmaan kuvasta huomaattekin. Veitsitelineen 10+ toiminnallisuuden viimeistelee tammipalikka, jonka päällä veitsien kahvat lepäävät. 

Veitsiteline ylhäältä päin kuvattuna.

Jotta vanhan kaapiston ulkonäkö ei olisi muuttunut liiaksi, sahasin vielä lopuksi vanhoista leikkuulaudoista päädyt irti ja kiinnitin ne laatikon päätyyn vetimeksi.

Leikkuulautojen päädyt saivat uuden elämän vetimenä. Näkyvissä myös laatikon rouhea kakkoskierroksella oleva kertopuinen reuna ja lopputulos, jossa tuskin huomaa että mitään ikinä tehtiinkään!

Sanokaa mitä sanotte, mutta tämähän toimii kuin häkä! Laatikko aukeaa ja menee kiinni, veitset ovat tallessa ja pysyvät terävinä, kaapiston ulkonäkö ei juuri muuttunut, eikä nikkarointi vaatinut rautakauppakeikkaa (aina huikea bonus!!).  Jos vain maltan, saa kokonaisuus (vetimiä lukuunottamatta) vielä joku päivä maalikuorrutteen – sitten tästä tulee käytännöllisen lisäksi vielä kaunis!

Kato äiti, tein ihan ite veitsitelineen!

Nopeasti pilattu yksityiskohta vessassa!

Viime aikoina olemme pääsuunnittelijan kanssa ryhdistäytyneet ja saattaneet ”jokin aika sitten” toteutetun ison remontin viimeistelyjä päätökseen. Tähän kuului mm. vessan oven sisäpuolen viimeistely, eli smyygi- ja peitelistojen paikalleen asettelu ja maalaus. Joku siellä ajattelee, että ”puolen tunnin homma”. Voin paljastaa, että ei muuten ole jos hakee smyygilistan (pituus 2,7 metriä) julkisilla Ruoholahdesta Käpylään tuliaisviinat repussa (lähdimme rautakauppaan suoraan risteilyreissulta, tietysti!). Listahomma tuli kuitenkin valmiiksi ja viimeistelykin saatiin kuntoon – nämä listat ovat nimittäin KULTAISET, kuten Türkish bathroom -teemaan kuuluukin.

Listat mallikkaasti paikallaan,
(naulanreiät vielä peittämättä).

Maalattuani naulankannat piiloon vesiväripensselin ja mukiin ruiskutetun kultamaalin avulla jäi maalia yli. Vessassa on yhä yksi kromin värinen yksityiskohta, joka on häirinnyt visuaalista silmääni jo pitkään. Vessanpöntön vetonuppi. Pesin nupin tärpätillä, suojasin reunan teipillä ja maalasin nupin samalla pensselillä ja kultamaalilla, joilla olin peittänyt naulankannat listoista.

Maali tarttui huonosti muoviosiin ja käyttäytyi omituisesti metalliosissa. Laitoin lisää väriä. Ei muuten näyttänyt ihan samalta kuin spray-maalattuna, näytti ihan hirveältä. Kysyin pääsuunnittelijalta, mitä mieltä hän oli aikaansaannoksestani. Oli kuulemma ”rustiikkinen”. Kouluarvosanaksi sain 8-. ”Entä jos olisit itse maalannut tämän, minkä arvosanan antaisit lopputulokselle?” Ei vastausta. Onneksi tärpättiä on vielä tallella, voi sitten sen kanssa ryhtyä pelastustoimiin...

Kaukaa vielä menettelee...

...mutta läheltä totuus on julma. Uuh, ihan susiruma!

Kato äiti, pilasin ihan ite vessanpöntön nupin!

Kato äiti, tein työpöydän!

Viime kesänä (!!) pantiin vireille pitkään muhinut projekti, joka sai innoituksensa eräästä leikkimökkiprojektista Turussa. Leikkimökin runko leikattiin valtavasta CLT-elemementtilevystä, josta jäi hukkapaloja. Yksi hukkapaloista sahautettiin sen kokoiseksi, että siitä olisi mahdollista rakentaa koko seinän levyinen työpöytä "ison remontin" jälkeen romuvaraston virkaa toimittaneeseen pikkuhuoneeseen. Poikkileikkauskuvasta näkyy pöydän (ja leikkimökin) pääsuunnittelijana toimineen arkkitehdin älynväläys – 6 cm paksu levy on ohennettu molemmista pitkistä reunoistaan. Näin se ei näytä raskaalta, vaikka onkin ns. täyttä tavaraa.

Pöytälevy lähtötilanteessa. Pituutta yli 2 metriä, syvyyttä 60 cm ja painoa riittävästi.

Kotona levyä lyhennettiin reippaasti (pieni mittausvirhe…) ja kulmat hiottiin ronskein ottein. Erityisesti etureuna sai hellää hiekkapaperihuomiota, sillä näin sieluni silmin sukkahousujen repeilevän karhean puulevyn reunaan, yhä uudestaan ja uudestaan. Pintakäsittely toteutettiin vanhoilla maalijämillä. Pohjamaaliksi sudittiin nopeasti kuivuvaa sellakkaa joka vähentää maalin läpi tunkevia oksankohtia ja pintaan sudittiin pikkuhuoneen lattiamaalia, Betolux Aquaa. Betolux on varmasti riittävän kestävä valinta työpöytään, mutta maali valuu helposti. Kieli keskellä suuta sutien tästäkin selvittiin ja lopputulos oli muutaman maalikerroksen ja välihiontojen jälkeen oikein passeli!

Pöytälevy maalausurakan jälkeen.

Kokonaisuus viimeisteltiin ruuvaamalla alle Ikean halvimmat pukkijalat. Niiden kokoamiseen meni yhtä kauan kuin koko muuhun hankkeeseen yhteensä, mutta olipahan halvat. Samaa ei muuten voi sanoa tästä meidän pöydästämme, sillä Turun-reissumme jälkeen pakun kytkin oli mennyt sököksi ja sen korjaaminen ei ollutkaan mikään puolen tunnin homma.

Uuden pöytälevyn innoittamina seinälle saatiin myös kierrätyskeskuksesta ja sukulaisten nurkista pelastetut Artekin hyllyt ja työpaikan muutossa roskalavalta ongitut Luxon pöytävalaisimet. Toimistolle onkin sen valmistumisen jälkeen ollut käyttöä ja siellä käydään tekemässä pisnestä aina alakerrasta asti ;)

Pikkuhuoneen metamorfoosi romuvarastosta vakavastiotettavaksi työhuoneeksi. Toimii!!

Jos ollaan ihan tarkkoja, tämä pöytähanke ei käsityöosastolla ole (POIKKEUKSELLISESTI) mikään ällistyttävä taidonnäyte, mutta loppuunsaatettu projekti kuitenkin. Jälleen kerran on siis aihetta pullisteluun – kato äiti, tein ihan ite (tai siis yhdessä pääsuunnitelijan kanssa) pöydän ja kiinnitin kaksi hyllyä seinään!