Kato äiti, askartelen niin helvetisti mutten saa mitään valmiiksi!

Noniin, kevät on vaihtunut kesään ja kämppä on täynnä puolivalmiita projekteja, jotka aloitettiin keväisessä vimmassa ja jätettiin kesken treenien ja töiden vyöryessä ahertajan yli. Kuukausia kesken ollut lamppuprojekti TÄYTYY nyt paljastaa, ainakin osittain. En pysty enää pidättelemään!

Nämä lamppukaunottaret pelastettiin Kööpenhaminasta vanhojen tavaroiden liikkeestä. Pikku Myy Goes Pink -tyyppinen setti kutkutti, vaikkei niille varsinaisesti tarvetta tai sijaintia ollutkaan. Valot jäivät ensin kauppaan, mutta paluumatkalla huomasin, että ne olivat tehneet sydämeeni sopukan ja minun oli saatava ne mukaani.

Ja sitten siihen "tein ihan itse" osioon. Johto piti vaihtaa, koska nämä päätettiin laittaa sohvapöydän yläpuolelle niin, että johtoa olisi näkyvissä enemmänkin. Joku hieno kangaspäällysteinen piti saada ja pian löysinkin varsinaisen kangasjohtoparatiisin osoitteesta www.kangasjohto.fi. Valikoimaa piisasi! Kun väristä ei päästy yksimielisyyteen valittiin vaihtoehto "sateenkaari" - se nyt ainakin sopisi melkein kaiken (tai ainakin jonkun) kanssa!

Kangaspäällysteinen johto, väri "sateenkaari".

Johto tilaukseen ja muutamaa päivää myöhemmin hypelsin pakettia auki kotona. Lamppuja ja johtoa mallaillessani huomasin, että niissä lampuissa oli tosiaan maadoitettu johto. Ja meikäläinen, vanha ja erittäin itsevarma sähköasiantuntija oli tilannut sitä maadoittamatonta. Noh, ei muuta kun uusi johto tilaukseen. Muutama viikko ja 12 metriä johtoa myöhemmin huomasin asennustöiden lomassa, että kyllä vaan kyllä, maadoittamaton olisi sittenkin ollut se oikea. Että jos jollakulla on tarvetta 6 metrille kohtuuhintaista maadoitettua kangaspäällysteistä johtoa, niin ei muuta kun viestiä tulemaan.

Vanha johto irtosi purkamalla lampunkanta paloihin. Uusi johto piti valmistella kuorimalla päät lamppua ja katon sokeripalaa varten. Tässä kohtaa kehoitan kaikkia oman elämänsä sähköasentajia olemaan tarkkana. Liian "huolellisesti" kuoritut sähköjohdot ovat hengenvaarallisia, ne voivat aiheuttaa sähköiskun, tulipalon tai vähintäänkin sulakkeen palamisen. Johdon korvaaminen uudella on sallittujen tee-se-itse -sähkötöiden listalla, mutta ensikertalaisten kannattaa alkuun konsultoida kokeneempia osaajia.

Savun hälvennyttyä sähkötöidemme jäljiltä, uusi lamppu hilattiin kattoon. Johtoa oli varattu varmuudeksi 6 metriä (kertaa kaksi...), ja se jätettiin mallailun ajaksi kattoon roikkumaan. Korkeuden säätäminen kävi näppärästi tosi sievän pyykkipojan avulla ja katosta lattiaan asti roikkuva sähköjohtolenksu on sekä esteettinen, että turvallinen. (Tervetuloa kylään, lapsiperheet!)

Säätövaraa.

Seuraavaksi lampuille mallattiin kohta sohvapöydän yläpuolelta ja siihen ruuvattiin koukku. Jäätävän ruma sokeripalaviritys piti vielä saada piiloon. Helppo homma, paitsi että tyypillisesti sokeripalan peittävä muovikuuppa on tarkoitettu yhdelle johdolle ja tarvetta oli kahden johdon ratkaisulle. Poralla homma olisi tietysti hoitunut käden käänteessä mutta nyt hakusessa oli tyylikkäämpi ratkaisu. 

Kun asunnon kaikki kukkaruukut ja roskiksen antimet oli käyty läpi ja todettu käyttökelvottomiksi tarkoitukseen totesimme, että täytyy se tämäkin näköjään tehdä itse ja ryhdyimme muovaamaan kupua itse muovattavasta muovista. KYLLÄ, sellaistakin on olemassa! Iittalan teräskulhon design miellytti ja toimeen ryhdyttiin vappupäivän auringon siivittäminä.

Lämpömuovattavaa muovia ja kiehuvaa vettä, designerihommia!

Ohjeen mukaisesti muovirakeet peitettiin kiehuvalla vedellä ja muottina toimivaan kulhoon lirautettiin öljyä, jotta kupu irtoaisi muotistaan. Sulaneet rakeet siirrettiin muottiin, jossa massa paineltiin reunoja vasten. Ihan kaikkien rakeiden sulamista emme toki malttaneet odottaa, jolloin rakenteesta tuli mukavan rakeinen. Pääsuunnittelija vastasi muovailusta ja assistentti sai kunnian rapsuttaa muovijäämiä irti keittiötarvikkeista.

Muovailuhommia.

Öljykikka toimi hyvin, sillä kupu irtosi ilman väkivaltaa muottikulhosta - öljyisenä ja vielä lämpimänä se oli kuin vastasyntynyt tiskipöydän reunalla - oiiiih, miten shöpö! Pesun ja kuivaamisen jälkeen kupin reunalle annettiin vielä hiontakäsittely suurimpien epätasaisuuksien poistamiseksi.

Öljyinen vastasyntynyt ja valmistelu tosielämään hiontakäsittelyssä.

Kupu laitettiin kaappiin, ruuvimeisselit jätettiin pöydille lojumaan. Alkukevät muuttui loppukevääksi ja pian onkin jo kesäkuu. Katossa roikkuu yksinäinen lamppu, jonka erottaa sokeripalasta 6 metriä johtoa, joka on pyykkipojilla kieputettu kasaan. Kunhan saan tämän hankkeen päätteeseen kiljahdan äidilleni terveiset - vielä siihen ei ole aihetta. Älkää pidätelkö hengitystänne - LUPAAN silti, että tämä projekti saadaan joskus päätökseen. Mutta ei ehkä tällä viikolla!

Kato äiti, tein ite aterinlaatikon sisustan!

Viikonloppuna paistanut aurinko herätti henkiin kauan kylmää ja pimeää sängyn alla piileskelleen puusepän. Oli taas aika kaivaa saha esiin ja ryhtyä hommiin. Työn alle ei suinkaan otettu kaksi vuotta keittiön kaapin päällä säilytyksessä olleita kattolistoja tai vessan ovenkarmien viimeistelyä, vaan jotain paljon tärkeämpää – tee se itse aterinlaatikko! Kuten tosifanit jo tietävätkin, näppärää tuunaa sotkuisen aterinlaatikon toimivaksi ihan käden käänteessä. Jos edellinen blogissa raportoitu aterinlaatikkotuunaus oli mallia quick and dirty, nyt linjaksi valittiin slow and semi-dirty. Aloitetaan juttu jälleen spoilaamalla ja paljastetaan heti lopputulos - TADAA!



Lähtötilanteessa haarukat ja veitset olivat purkissa keittiön tason päällä ja muut tavarat sikin sokin laatikossa. Päivänä, jolloin puuhastelu sai ylivallan palkkatöistä, uuden laatikon rakenne heräsi henkiin power-point -esityksessä. Ja kaikille arkkitehdeille joiden mielestä Google SketchUp on jotenkin helppo tai parempi suunnitteluohjelma vastaan, että saattaa olla, mutta itse kiroan mieluummin saha kädessä kuin teen oikeasti toimivia tai hienoja suunnitelmia kunnollisilla ohjelmilla.

Suunnitelma. Made by me, powered by Power Point.

Noniin. Suunnitelma siis oli. Se jätettiin työpaikalle ja hommiin ryhdyttiin vahvojen muistikuvien ja tukevan aamupalan turvin ja työpiste pystytettiin pihalle kevätaurinkoon. Mukaan varattiin käsisaha, jiirisaha, puukko, hiekkapaperia, mittoja ja kynä, sekä tietysti muutama sovitusesine. Puutavaraa haalittiin ympäri asuntoa sijaitsevista jemmoista. Kämpän koloset on ängetty täyteen erityyppisiä vanerinpaloja – koska eihän sitä ikinä tiedä mihin niitä tarvitsee!


Aterinlaatikon pikkulokeroiden väliseinät sahasin käsisahalla vanerista – ihme juttu, että niistä ei tullut ihan tasalevyisiä, vaikka piirsin huolellisesti lyijykynällä viivat vaneriin (He he). ”Näitä voi sitten tasoitella puukolla ja hiekkapaperilla.” (He he, jälleen.)

Työpiste, työkalut ja materiaalit.

Lähes yhtä leveät vanerisuikaleet valmiina väliseiniksi

Paksummasta vanerista leikattiin väliseinä, jonka tavoite oli jämäköittää rakenne ja kestää kovempaa ryskytystä. Jo toisella sahauskerralla mitta saatiin oikein, mutta pieni yllätys oli, että laatikon pohja oli niin kovera, että veitset livahtivat palan ali. Noniin, nyt sitä puukkoa sitten… Rauhankyyhkyjen visertäessä rattoisasti viheltelevä puuseppämme vuoli vanerinpalan muotoon niin, että veitset eivät enää mahtuneet (ainakaan ihan kokonaan) ali.

Kukas se sieltä kurkistaa?

Lisää kuvateksti

Ajatuksena oli tehdä laatikon sisukset siten, että ne saisi irrotettua siivousta varten. Aterinlaatikon siivous ei ole (ainakaan tässä taloudessa…) ihan jokaviikkoinen homma, mutta jos puisia väliseiniä ei saa irti, on varmaa että laatikkoon kaatuu viikon sisällä esimerkiksi pullo mehutiivistettä. Pääsuunnittelija vihjaili jotain urista ja upotuksista – joo, varmasti tyylikäs vaihtoehto mutta näillä välineillä (ja taidoilla) turhan hidas ja haastava. Lisäksi en halunnut lähteä pilaamaan muokkaamaan laatikon runkoa. Ratkaisuna kehitin pop-up-urat, joihin väliseinät istutettiin. Ne askartelin samasta vanerista kuin väliseinätkin ja hioin pahimmat tikut pois. Sama hiontakäsittely annettiin myös väliseinille.



Tiukan sahaus-hionta-liimaus-session jälkeen alkoi laatikon etuosa hahmottua. Tunnelmat olivat turhankin tutut – suoraan ala-asteen puutyötunnilta. Tsiisus. Ja tästä piti tulla se vähän hienompi käsityötaidonnäyte! Laatikon takaosaan päätinkin testata upotettua uraratkaisua, olihan valoisaa aikaa jäljellä vielä monta tuntia. Jälkikäteen tuli tietysti mieleen monta helpompaakin tapaa tehdä ura, mutta tässä hankkeessa mentiin mallilla saha-saha-puukko-hiekkapaperi – ja alusta. Ristikkäiset vanerit sovitettiin yhteen sahaamalla (ja hiomalla ja vuolemalla…) niihin urat ja sovittamalla palat yhteen. Mitoitus oli kaikilta osin sen verran napakka, että lisätukea ei takaosaan tarvittu. Ja kas - yhtäkkiä laatikko olikin valmis! Kun vielä valmistusvaiheessa oli tajuttu mitata laatikot siten, että aterimet ja muut mahtuivat niille varatuille paikoille, ei riemulla ollut rajaa. Kato äiti, tein ihan ite aterinlaatikon sisukset! Ja ne aterimet mahtuvat vielä sisäänkin! Jos ratkaisu miellyttää vielä vähän ajan päästäkin, on nyt vain liimalla kiinnitetyt pop-up-urapalat mahdollisuus tykittää niiteillä kiinni – ja ehkä jopa maalata koko komeus (rapusta jäi vähän maalia yli)! Noo, katellaan sitä sitte ens kesänä.

Tunnelmia koulun teknisen työn tunneilta.

Kokonaisuus kasassa!

Ps. Tarkkaavaiset lukijat saattoivat huomata, että ennen-kuvassa näkyvät puolentoistakilon veitset eivät mahtuneet tähän nyt nikkaroituun laatikkoon. Niiden kohtalo on myös käsissäni. Asiaan palataan kunhan SIRKKELI on viritetty toimintakuntoon ja seuraava PowerPoint-suunnitelma on valmis!

---

Summary for our international reader. Yes, you can buy the insides of a drawer for 0.99 from IKEA or solve the problem with no time and very little effort (as we have already shown), but that is not my style, at least not today. My style is slow and semi-dirty and this is how it turned out. It is the easy to clean, totally removable, 100% wood, mixed method, and surely DIY drawer organizer! Feel free to copy and congratulate, because…look mama, I made a drawer organizer, all by myself!

Kato äiti, maalasin porraskäytävän!

Nyt saa juhlia! Reilu vuosi sitten aloitettu projekti alkaa nimittäin olla loppusuoralla! Työn alla on ollut hurmaava porrashuoneeni, jonka persikanväriset seinät yhdistettynä lohenpunainen&kameli –portaisiin feat. mustat liukuestetarrat antoivat jokaiselle tulijalle varmasti lähtemättömän ensivaikutelman. Yhdistetään kokonaisuuteen vielä pieni mutta sitäkin täydempi eteinen ja kokonaisuus syöpyy tulijan tajuntaan kuin puoli litraa asetonia. Päästetään lukijat välittömästi piinasta ja tykitetään heti alkuun ennen ja jälkeen kuva. Jukopliuta, tätä päivää en uskonut näkeväni ennen muuttoa

Ennen ja jälkeen!

 Rapun kunnostus aloitettiin raikastamalla seinät. Maalina Tikkurilan ”sponsorin” kautta saatu maalarinvalkoinen täysmatta sisämaali. Parhaimmillaan neljä metriä korkeat seinät yhdistettynä rappusiin haastoivat ”kokeneemmankin” maalarin. Apuun haettiin telarajaaja(?!) sekä nurkkien maalaamiseen tarkoitettu nurkkatela. Myös perustelat piti uusia, sillä edelliset oli kääritty huolellisesti muovipusseihin joihin ne olivat kuivahtaneet. Neljä reissua rautakauppaan ja reilu satanen (riittääköhän edes?) köyhempänä maalaushommiin. Onneksi vanhat jatkovarret olivat sentään yhä käyttökelpoiset (kunhan niitä vähän fiksaili jesarilla).

Itse maalauspuuhat sujuivat kivuttomasti ja kaksi päivää aloituksesta valkopesu oli valmis. Hermoja kiristelivät perinteiset pakolliset hommat, kuten suojapapereiden virittely, listojen piiloon teippailu, seinien pesu (olivat ”aika” likaiset), välineiden hankinta ja huolto sekä riittämättömät tai liian myöhään syödyt eväät.

Maalausmenestyksestä huumaantuneena riuhdoin portaista irti myös liukuestetarrat. Siinä meni 5 minuuttia. Harmi vain, että tarrojen liima jäi kiinni portaisiin, ja sen irrottaminen olikin sitten vähän toisenlainen homma. Puoli litraa puhdasta asetonia ja neljä tuntia huuruista hinkkausta – valmista! Sitten portaiden huolellinen kuuraus maalarin pesunesteellä - ja hanskat tiskiin vuodeksi.

Lohenpunainen&kameli -portaat alkuperäisasussaan ja unohtumattomien asetonipöllyisten hinkkaushetkien jälkeen.

Sitten tapahtui kevään 2016 ihme. Kaivoin esiin puhdistusvälineet, pesin ja hioin portaat (uudestaan, jee!) sekä kaiteen ja ryhdyin pohjamaalaushommiin. Kaiteen osalta täytyy paljastaa, että se piiloon jäänyt ruskea kaistale ei ollutkaan edellisen maalarin huolimattomuutta vaan vuosikymmenien aikana kertynyttä LIKAA. Kaide oli niin p*skainen, että pelkästään sen ansioksi voidaan laittaa talon asukkaiden kohtalaisen hyvä vastustuskyky. Rakkaat kanssaihmiset, muistakaa siis jynssätä kaiteistanne myös se piiloon jäävä puoli – siellä ne rasvaiset nakkisormet nimittäin tekevät tuhojaan!

Ensin koko komeus maalattiin valkoisella liuotinohenteisella tartuntapohjamaalilla. Tämä aivosolut tappava ihanuus piti toteuttaa kahdessa vaiheessa, sillä maalin kuivumisaika oli pitkä ja portaita piti käyttää välissä. ”Kätevä” joka toisen portaan maalaaminen olisi oikeasti kätevää, jos seuraavalla kierroksella voisi käyttää niitä jo maalattuja portaita. Mutta kun ei voinut. Maalaa porras jolla seisot – ja jäljelle jäävä läntti pari porrasta ylempää kurottaen -strategia toimi jotenkuten, mutta työturvallisuudesta ja -ergonomiasta jouduttiin hieman tinkimään.

Pohjamaalaushommia!

Pohjamaalin jälkeen asiat alkoivat edetä vauhdilla. Pintamaaliksi valittiin aiempien hyvin kokemusten perusteella Betolux Aqua, värinä mintunvihreä "Capri". Vaikka listojenpäällisten taiteilu vesiväripensselillä saattoikin hiukan kiristää maalareiden hermoja, valmista tuli nopeasti vaikka kuivumisajan kanssa jouduttiinkin ottamaan pieniä riskejä. (”Moi, tervetuloa. Joo, siis me just maalattiin nää portaat. Ne pitää juosta ylös.”) Aiemmin huolellisesti toteuttamani välihionnat jätettiin tällä kertaa puhtaasta laiskuudesta käytännöllisesti tekemättä. (”Kato juu, ku se on vaan hyvä ettei se oo ihan kiiltävä, niin ei sukat sitte liu-u niin pahasti.”)

Ensin pensselöitiin listat ja kaide (ns. artesaanihommia), vasta sen jälkeen päästiin tositoimiin!

Noniin. Tämä postaus on ollut niin kuolettavan pitkä ja asiallinen, että vain harva lukija pääsee tänne asti. Oli miten oli, nyt hehkutan. Kato äiti, yli vuosi sitten aloitettu porrashuoneen maalausurakka on VIHDOIN saatettu päätökseen! Kunhan eteisen lattiakin saadaan käsiteltyä, alkaa homma olla paketissa. Eli about vuosi vielä…

---



For our international reader. THE project that has already continued for more than a year, has now reached one very important milestone: the staircase has been painted! Yes, seriously. The walls AND the stairs now look (and are!) fresh & clean. Gone are the ugly anti slip stickers and colours that don't even have names because they're so ugly. So – let the slidin’ an’ slippin’ begin – I do LOVE my new mint green stairs – even if the ”hallway” is still tiny, impractical and packed with stuff. And look mama – once again I managed to finish something that I started – BEFORE I move out!

Kato äiti, tein lehtikorin!

En tiedä mikä uutta kämppistä ilahduttaa eniten, se että eteinen on hetkittäin täynnä "jotain remppakamaa", ylipäätään käsitöitä tekevä tyyppi kotonaan vai lopputulosten kanssa eläminen. Tämä selviää ehkä myöhemmin...

Viime viikkoina Böölessä on nimittäin ollut meneillään kaksi projektia, jotka molemmat tuttuun tyyliin sujuivat kuin tanssi, eivätkä aiheuttaneet lainkaan kaaosta tai hampaidenkiristelyä.

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee tee-se-itse lehtikori tai oikeammin ehkä keräyspaperikori. Se tärkeä eteisen elementti jonne Stockan kanta-asiakasesite ja pizzerian mainokset heitetään. Tätä(kään) ei kannata ostaa valmiina, koska sen tekeminen itse oli oikeastaan aika kivuliasta helppoa! Etsin inspiraatiota Pinterestistä ja erityisesti neliömallinen wire basket oli mieleeni. Design oli tietysti käytännönläheinen ja ajateltu saman muotoiseksi kuin paperikassi. Nojoo se lätinöistä, asiaan!

Ostin K-Raudasta kaniverkkoa, pöllin vanhemmilta leikkurit ja pihdit materiaalin työstämiseen. Iisibiisi. Mutta ei kuitenkaan. Ensimmäinen vaikeus johtui tilanpuutteesta, rullaa ei saanut oikein levälleen ja se karkasi koko ajan takaisin originaaliin pyöreään muotoonsa. Sormet verillä sain kuitenkin leikattua sopivan kokoisen palan, jota aloin innolla työstää. 

Kiinnostavaa lähikuvaa kaniverkosta

Ideana oli siis leikata kaniverkko ristin muotoiseksi. Ristin keskiosa jää pohjaksi ja sakarat käännetään ylös ja ne muodostavat laatikon sivut. En osannut kuitenkaan yhtään arvoida kuinka pitkiä sivujen tulisi olla, joten leikkasin varovasti ja näin ollen jouduin työstämään ja kääntelemään koko palaa enkä vain ristiä. Onneksi olin kuin viilipytty, kun aikaa oli kulunut noin 1h eikä ristiä saatika loppua näkynyt. Harkistin itseni naulitsemista ristiin kun se vihdoin näyttäytyisi.

Kulmen taittelua.

Kriisistä selvittyäni oli ristikin valmis ja alkoi seuraava työvaihe; piikkien taittelu. Ehdottomasti työläin homma oli käännellä jokainen leikattu piikki kiinni toiseen sivuun ja näin ollen muodostaa kulma. Yksi sunnuntai-ilta meni siis leikatessa ja taivutellessa piikkejä, mutta valmista tuli!

Valmis tuotos!

Nyt saa ihailla - kato äiti, tein ihan ite lehtikorin!

---

In English: I wanted to make a wire basket for old newspapers. I mean why buy one when you can make it, am I right!? The material was pretty painful to work with, and it left my fingers bleeding but the end result wasn't bad at all! Look mama, I made a wire basket!

Kato äiti, yllätysvärjäsin mun pelikamat!

Aina ei projektin aloittaminen ja loppuunsaattaminen vaadi pitkällistä suunnittelua tai tuskailua. Riittää, kun poikkeaa vanhoista hyväksi havaituista toimintatavoistaan ja ottaa hetken löysin rantein. Sunnuntai-illan blues kulminoitui tällä kertaa pesukoneella, jonne survottiin hikisiä pelikamoja - ja reteästi eri värisiä sekaisin koska "nää on pesty sata kertaa" (paitsi ettei vielä kertaakaan tällä juuri päättyneellä kaudella...).

Ja niin, sitä yhtä kangaspussia ei oltu pesty IKINÄ.

Lopputulos: Yksi violetti luistinpyyhe ja kaksi violettia huivia. Myös pelihanskat ja teräsuojat rikastuivat näyttävillä violeteilla yksityiskohdilla. Erityisbonuksena VAIN sisäpuolelta värjäytynyt alasuoja ja rintapanssari - nyt ollaan kuumimman hotin ytimessä!

Luistinrätissä oli jo ennalta pieniä käytön jälkiä.

Enää ei tämäkään huivi taita keltaiseen!

Nyt on herkullinen! Raaskiiko tätä enää edes käyttää?

Elegantti sisäpuolinen värjäys tuo luottovarusteen parhaat puolet esiin.

Joukkuekavereita nauratti. "Nyt sä ainaki erotat et mikä on sun rintapanssari! Tosin ei kai tollasta oo kellään muulla, ollut 80-luvun jälkeen." Ha ha. Kateellisia, sanon minä. Syytä kateuteen todella on, sillä mukana koneessa ollut pelipaita EI värjäytynyt (tässä kohtaa päästin pienen ilonkiljahduksen!) - ja se on jo valmiiksi violetti!

Kas näin on kamat tuunattu seuran väreihin ja kesäkausi voi alkaa. Olkaahan tarkkoja siellä pyykkikoneella - tai älkää! Ikinä ei voi tietää miten elämä, pyykkikone ja aiemmin pesemättömät kankaat yllättävät! Kato äiti, pesin ihan ite pyykkiä - ja värjäsin siinä sivussa IHAN ILMAISEKSI omat kamani!

---

For our international reader: I washed my gear - for the first time during this season. As I had washed "all of them at least a hunderd times" (in the distant past), I just stuffed them into the laundry machine. Unfortunately (or luckily?) one of the textile bags, the purple one, had not been washed before, never. As a result my gear (or at least some parts of it) now fits our jersey! What a lucky coincidence. And all this fancy springy pastel purple without any planning or hazzle. Lucky me - and my jealous team mates!

Kato äiti, maalasin mun sohvan!

Jokaista postausta ei kai voi aloittaa "Ja pienen tauon jälkeen olemme taas palanneet sorvin ääreen", joten sanotaan nyt vaikka MOI TAAS!

Olen viettänyt liikaa aikaa suunnitellen ja makustellen uusia ideoita ja jättänyt vähemmälle keskeneräisten projektien viimeistelyn. Nyt kuitenkin yksi kodin näkyvimmistä huonekaluista, eli sohva, joutui kätevän käsityöbloggarin tutkaan ja saikin aimo annoksen uutta ilmettä.

Sohvan olen saanut joskus 2000 -luvun alussa. Se oli monta vuotta ikkunan edessä ja auringon haalistama sohva näyttikin aika kamalalta. Ja teille jotka mietitte, niin sohvan alkuperäinen väri on ollut tummansininen.

LÄHTÖTILANNE

En ole mikään verhoilumestari toisin kuin jotkut, ja tämä iskun/askon/maskun sohva kaipaili enemmänkin pientä kokeilevaa fiksailua kuin kovia otteita. Ja kuinka sattuikin että kokeileva fiksailu on minun erikoisalaani! Kangas oli edelleen hyvässä kunnossa ja ehjä, ainoastaan väri oli hirveä hieman haalistunut. Tutkittuani vaihtoehtoja päädyin kangasspraymaaliin. Löysin virolaisen nettikaupan, jota uskallan suositella lämpimästi. Kyseisen kaupan nettisivut ensin vähän epäilyttivät, samoin tilille maksettava ennakkomaksu ja tilaus suoraan johonkin Prisman aulassa olevaan postikaappiin. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja postimaksukin oli vain 10€!

Mustat spraymaalit

Sohvan uudeksi väriksi valikoitui musta, koska arvelin sen olevan peittävin vaihtoehto. Tilasin alkuun 3 pulloa spraymaalia täysin tietämättömänä siitä kuinka paljon yhdestä riittää ja kuinka monta kerrosta koko sohvaan edes tarvitaan. En kuitenkaan suunnitellut maalaamista etukäteen mitenkään aikaillut maalaamisen aloittamisessa, vaan kävin heti tuumasta toimeen asenteella "Tämä sohva on pakko spreijata nyt, tai en koskaan tee sitä!!!". Spraymaaleilla oli tosi helppo maalata, ja varmaan joku pienempikin kokonaisuus kuin sohva olisi alkuun voinut olla riittävä kohde. Mutta hei - se ei pelaa, joka pelkää (pilaavansa sohvan).

PROJEKTIVAIHEESSA

Hommahan pelittää ja jäljestäkin tulee tasaista! Lähes koko ulkopuoli oli maalattuna kun maalit kuitenkin loppuivat. Päätin pelata tässä kohtaa varmanpäälle ja tilata 4 (vai viisi...) putelia, koska en tiennyt vielä maalaanko myös tyynyt vai en. Uudet sprayt saapuivat toistamiseen kuin ihmeenkaupalla Prisman aulassa sijaitsevaan postilokerikkoon ja pääsin jatkamaan prosessia, joka jatkuikin uudessa osoitteessa (sidenote: tämä postaus on muovimaton viimeinen esiintyminen tässä blogissa!). Sain sohvan rungon maalattua, samoin osan istuintyynyistä, kunnes päätin että sohva kaipaa freshimpää ilmettä ja vaihdoin selkänojan mustiksi maalatut tyynyt valkoisiin - WILD!
Myös istuinosan tyynyt, joista maalasin vain toisen (???), kokivat muodonmuutoksen jo tutulla printillä jota käytin jo aiemmassa postauksessa.

Ja eikun ihastelemaan lopputulosta! Tästähän tuli niin hieno, että olisi voinut siivota takana olevan kaapinkin, mutta hei mitä turhia.

SOHVA EDESTÄ

JA SIVULTA

Kato äiti, mä maalasin mun sohvan ihan ite!


// My couch desperately needed a facelift; it was rather awful. Years of unwanted sun treatment left the dark blue couch looking like a pair of old faded jeans. I decided to use black fabric spray for painting the outside parts of the couch. The couch didn't look too good all black either, so the pillows were changed into white ones and the printed cover gave the whole couch a new fresh look.
Look mama, I painted my couch all by myself!

Kato äiti, paikkasin (jonkun muun) villapaidan kyynärpäät!

Heti alkuun pahoittelut lukijakunnalle anteeksiantamattoman pitkästä kirjoitustauosta. Puuhaduoa on kiusattu palkkatöillä ja "pakollisilla" harrastuksilla, joten käsityöt ovat jääneet varsin vähiin. Onneksi joulun alla tilanne korjaantui kuitenkin ainakin vähän, sillä pitihän pukinkonttiin saada jotain itse tehtyä - teemalla ajatus on tärkein. Tavoitteena oli ilahduttaa läheistä palauttamalla kyynärpäästä puhkikulunut villapaita käyttökuntoon. Kyseessä oli ohut musta kashmirvillapoolo, joten keikan haastavuus oli tiedossa jo etukäteen. Hanke aloitettiin ryöväämällä paita vaivihkaa lahjansaajan vaatekaapista.

Paikkamateriaalin tuli tietysti olla nahkaa, vähempi ei riittäisi tämän kaunottaren pelastamiseen. Kaupan valmispaikat osoittautuivat koviksi ja paksuiksi tai tekokuituisiksi, niiden käyttö ei tullut kyseeseen. Nahkapaloja metsästettiin (huonolla menestyksellä) Eurokankaasta, jonka nahkalaari täyttyi lähinnä kiiltäväksi lakatuista ja jäykistä paloista, joiden yhteys nahan hyviin ominaisuuksiin oli onnistuttu hävittämään tehokkaasti. Vaikka palalaariin sukellettiin vasta parkatakin ja kaulaliinan riisumisen jälkeen, tuskanhiki kihosi pintaan kun tehtävän vaativuusaste alkoi paljastua.

Onneksi Helsingissä on myös erikoisliikkeitä, joista yksi pelasti tämän(kin) tilanteen. Nahkakauppa Fredalla oli härskeistä kotisivuistaan huolimatta varsinainen löytö. Palvelu oli ystävällistä ja palalaari täynnä kutkuttavia riekaleita, joista saisi pienellä askartelulla asiansa ajavat ja parhaassa tapauksessa vain vähän rumat paikat.

Koska palalaarista ei löytynyt tarpeeksi suuria paloja kahden samanlaisen kyynärpaikan tekemiseen, aloitettiin hanke suunnittelemalla ja ompelemalla paikat. Alakerran emäntä ompelukoneineen riensi apuun. Paloista mallattiin kaksi paikkaa, joista toinen ommeltiin kasaan kahdesta palasesta ja toiseen tehtiin symmetrian vuoksi yhtäläinen tuplaraita keskelle. Kaava askarreltiin tuttuun tyyliin sanomalehtipaperista.

Kotona 2,5-kuukautisen kanssa "lomaileva" emäntä hurautti paikat kasaan aikansa kuluksi. Apurina oli tuttu elämää nähnyt Singer ja jälki oli erinomaista! Tässä vaiheessa pääsuunnittelijan olisi ehkä pitänyt tajuta ulkoistaa koko hanke, mutta kun ei. Ompelutarvikkeet pakattiin muovipussiin ja otettiin mukaan bussimatkalle kohti Luviaa.

 

Ensin kyynärpäähän ilmestynyt reikä piti "parsia" siten, ettei se pääsisi suurenemaan. Kashmirin ja puuvillalangan liitto oli saumaton ja jälki suoraan kuin käsityöblogista. Olosuhteet (tärinää ja pimeää) olivat yhtä heikot sekä parsintaan, ompeluun että valokuvaukseen, mutta näiden pikkuseikkojen ei annettu häiritä. 2,5h (!!!) ompelun jälkeen parsinta oli valmis ja ensimmäinen paikka kiinnitetty.

Joulu lähestyi, paikat kiinnitettiin ja irroitettiin sen seitsemän kertaa kunnes oli pakko todeta, että tämä lienee parasta mihin näillä taidoilla ja kokemuksella on mahdollista päästä. Ohut villapaita yhdistettynä nahkaan tarjosi haastetta kokeneemmallekin räpeltäjälle. Villaneulos jousti helposti työn tuoksinassa, jolloin nahkapaikka meni ruttuun paikan vihdoin ollessa kiinni. Koska purkaminen ja uusintakierrokset eivät tuoneet tilanteesen toivottua helpotusta, oli uusintakierrosten kanssa luovutettava aattoillan lähestyessä. Paketointivaiheessa molemmat paikat olivat kuitenkin kiinni paidassa ja jälki oli lähes tyydyttävä.

Jotta lahjanantajan tuska olisi täydellinen, paljastui kalkkiviivoilla, että lahjan saajan kaapista löytyi myös toinen, lähes identtinen musta villapoolo. "No mut sit se ei hei haittaa, et pilannutkaan sen ainoaa mustaa villapooloa", lohdutti sisko. Totta! Täytyy ajatella positiivisesti. Toivotaan, että käytössä paikat näyttävät yhtä hyvältä kuin tuntuvat ja tämä tuskien taival osoittautuu vielä hyödylliseksi.