Kato äiti, yllätysvärjäsin mun pelikamat!

Aina ei projektin aloittaminen ja loppuunsaattaminen vaadi pitkällistä suunnittelua tai tuskailua. Riittää, kun poikkeaa vanhoista hyväksi havaituista toimintatavoistaan ja ottaa hetken löysin rantein. Sunnuntai-illan blues kulminoitui tällä kertaa pesukoneella, jonne survottiin hikisiä pelikamoja - ja reteästi eri värisiä sekaisin koska "nää on pesty sata kertaa" (paitsi ettei vielä kertaakaan tällä juuri päättyneellä kaudella...).

Ja niin, sitä yhtä kangaspussia ei oltu pesty IKINÄ.

Lopputulos: Yksi violetti luistinpyyhe ja kaksi violettia huivia. Myös pelihanskat ja teräsuojat rikastuivat näyttävillä violeteilla yksityiskohdilla. Erityisbonuksena VAIN sisäpuolelta värjäytynyt alasuoja ja rintapanssari - nyt ollaan kuumimman hotin ytimessä!

Luistinrätissä oli jo ennalta pieniä käytön jälkiä.

Enää ei tämäkään huivi taita keltaiseen!

Nyt on herkullinen! Raaskiiko tätä enää edes käyttää?

Elegantti sisäpuolinen värjäys tuo luottovarusteen parhaat puolet esiin.

Joukkuekavereita nauratti. "Nyt sä ainaki erotat et mikä on sun rintapanssari! Tosin ei kai tollasta oo kellään muulla, ollut 80-luvun jälkeen." Ha ha. Kateellisia, sanon minä. Syytä kateuteen todella on, sillä mukana koneessa ollut pelipaita EI värjäytynyt (tässä kohtaa päästin pienen ilonkiljahduksen!) - ja se on jo valmiiksi violetti!

Kas näin on kamat tuunattu seuran väreihin ja kesäkausi voi alkaa. Olkaahan tarkkoja siellä pyykkikoneella - tai älkää! Ikinä ei voi tietää miten elämä, pyykkikone ja aiemmin pesemättömät kankaat yllättävät! Kato äiti, pesin ihan ite pyykkiä - ja värjäsin siinä sivussa IHAN ILMAISEKSI omat kamani!

---

For our international reader: I washed my gear - for the first time during this season. As I had washed "all of them at least a hunderd times" (in the distant past), I just stuffed them into the laundry machine. Unfortunately (or luckily?) one of the textile bags, the purple one, had not been washed before, never. As a result my gear (or at least some parts of it) now fits our jersey! What a lucky coincidence. And all this fancy springy pastel purple without any planning or hazzle. Lucky me - and my jealous team mates!

Kato äiti, maalasin mun sohvan!

Jokaista postausta ei kai voi aloittaa "Ja pienen tauon jälkeen olemme taas palanneet sorvin ääreen", joten sanotaan nyt vaikka MOI TAAS!

Olen viettänyt liikaa aikaa suunnitellen ja makustellen uusia ideoita ja jättänyt vähemmälle keskeneräisten projektien viimeistelyn. Nyt kuitenkin yksi kodin näkyvimmistä huonekaluista, eli sohva, joutui kätevän käsityöbloggarin tutkaan ja saikin aimo annoksen uutta ilmettä.

Sohvan olen saanut joskus 2000 -luvun alussa. Se oli monta vuotta ikkunan edessä ja auringon haalistama sohva näyttikin aika kamalalta. Ja teille jotka mietitte, niin sohvan alkuperäinen väri on ollut tummansininen.

LÄHTÖTILANNE

En ole mikään verhoilumestari toisin kuin jotkut, ja tämä iskun/askon/maskun sohva kaipaili enemmänkin pientä kokeilevaa fiksailua kuin kovia otteita. Ja kuinka sattuikin että kokeileva fiksailu on minun erikoisalaani! Kangas oli edelleen hyvässä kunnossa ja ehjä, ainoastaan väri oli hirveä hieman haalistunut. Tutkittuani vaihtoehtoja päädyin kangasspraymaaliin. Löysin virolaisen nettikaupan, jota uskallan suositella lämpimästi. Kyseisen kaupan nettisivut ensin vähän epäilyttivät, samoin tilille maksettava ennakkomaksu ja tilaus suoraan johonkin Prisman aulassa olevaan postikaappiin. Kaikki meni kuitenkin hyvin, ja postimaksukin oli vain 10€!

Mustat spraymaalit

Sohvan uudeksi väriksi valikoitui musta, koska arvelin sen olevan peittävin vaihtoehto. Tilasin alkuun 3 pulloa spraymaalia täysin tietämättömänä siitä kuinka paljon yhdestä riittää ja kuinka monta kerrosta koko sohvaan edes tarvitaan. En kuitenkaan suunnitellut maalaamista etukäteen mitenkään aikaillut maalaamisen aloittamisessa, vaan kävin heti tuumasta toimeen asenteella "Tämä sohva on pakko spreijata nyt, tai en koskaan tee sitä!!!". Spraymaaleilla oli tosi helppo maalata, ja varmaan joku pienempikin kokonaisuus kuin sohva olisi alkuun voinut olla riittävä kohde. Mutta hei - se ei pelaa, joka pelkää (pilaavansa sohvan).

PROJEKTIVAIHEESSA

Hommahan pelittää ja jäljestäkin tulee tasaista! Lähes koko ulkopuoli oli maalattuna kun maalit kuitenkin loppuivat. Päätin pelata tässä kohtaa varmanpäälle ja tilata 4 (vai viisi...) putelia, koska en tiennyt vielä maalaanko myös tyynyt vai en. Uudet sprayt saapuivat toistamiseen kuin ihmeenkaupalla Prisman aulassa sijaitsevaan postilokerikkoon ja pääsin jatkamaan prosessia, joka jatkuikin uudessa osoitteessa (sidenote: tämä postaus on muovimaton viimeinen esiintyminen tässä blogissa!). Sain sohvan rungon maalattua, samoin osan istuintyynyistä, kunnes päätin että sohva kaipaa freshimpää ilmettä ja vaihdoin selkänojan mustiksi maalatut tyynyt valkoisiin - WILD!
Myös istuinosan tyynyt, joista maalasin vain toisen (???), kokivat muodonmuutoksen jo tutulla printillä jota käytin jo aiemmassa postauksessa.

Ja eikun ihastelemaan lopputulosta! Tästähän tuli niin hieno, että olisi voinut siivota takana olevan kaapinkin, mutta hei mitä turhia.

SOHVA EDESTÄ

JA SIVULTA

Kato äiti, mä maalasin mun sohvan ihan ite!


// My couch desperately needed a facelift; it was rather awful. Years of unwanted sun treatment left the dark blue couch looking like a pair of old faded jeans. I decided to use black fabric spray for painting the outside parts of the couch. The couch didn't look too good all black either, so the pillows were changed into white ones and the printed cover gave the whole couch a new fresh look.
Look mama, I painted my couch all by myself!

Kato äiti, paikkasin (jonkun muun) villapaidan kyynärpäät!

Heti alkuun pahoittelut lukijakunnalle anteeksiantamattoman pitkästä kirjoitustauosta. Puuhaduoa on kiusattu palkkatöillä ja "pakollisilla" harrastuksilla, joten käsityöt ovat jääneet varsin vähiin. Onneksi joulun alla tilanne korjaantui kuitenkin ainakin vähän, sillä pitihän pukinkonttiin saada jotain itse tehtyä - teemalla ajatus on tärkein. Tavoitteena oli ilahduttaa läheistä palauttamalla kyynärpäästä puhkikulunut villapaita käyttökuntoon. Kyseessä oli ohut musta kashmirvillapoolo, joten keikan haastavuus oli tiedossa jo etukäteen. Hanke aloitettiin ryöväämällä paita vaivihkaa lahjansaajan vaatekaapista.

Paikkamateriaalin tuli tietysti olla nahkaa, vähempi ei riittäisi tämän kaunottaren pelastamiseen. Kaupan valmispaikat osoittautuivat koviksi ja paksuiksi tai tekokuituisiksi, niiden käyttö ei tullut kyseeseen. Nahkapaloja metsästettiin (huonolla menestyksellä) Eurokankaasta, jonka nahkalaari täyttyi lähinnä kiiltäväksi lakatuista ja jäykistä paloista, joiden yhteys nahan hyviin ominaisuuksiin oli onnistuttu hävittämään tehokkaasti. Vaikka palalaariin sukellettiin vasta parkatakin ja kaulaliinan riisumisen jälkeen, tuskanhiki kihosi pintaan kun tehtävän vaativuusaste alkoi paljastua.

Onneksi Helsingissä on myös erikoisliikkeitä, joista yksi pelasti tämän(kin) tilanteen. Nahkakauppa Fredalla oli härskeistä kotisivuistaan huolimatta varsinainen löytö. Palvelu oli ystävällistä ja palalaari täynnä kutkuttavia riekaleita, joista saisi pienellä askartelulla asiansa ajavat ja parhaassa tapauksessa vain vähän rumat paikat.

Koska palalaarista ei löytynyt tarpeeksi suuria paloja kahden samanlaisen kyynärpaikan tekemiseen, aloitettiin hanke suunnittelemalla ja ompelemalla paikat. Alakerran emäntä ompelukoneineen riensi apuun. Paloista mallattiin kaksi paikkaa, joista toinen ommeltiin kasaan kahdesta palasesta ja toiseen tehtiin symmetrian vuoksi yhtäläinen tuplaraita keskelle. Kaava askarreltiin tuttuun tyyliin sanomalehtipaperista.

Kotona 2,5-kuukautisen kanssa "lomaileva" emäntä hurautti paikat kasaan aikansa kuluksi. Apurina oli tuttu elämää nähnyt Singer ja jälki oli erinomaista! Tässä vaiheessa pääsuunnittelijan olisi ehkä pitänyt tajuta ulkoistaa koko hanke, mutta kun ei. Ompelutarvikkeet pakattiin muovipussiin ja otettiin mukaan bussimatkalle kohti Luviaa.

 

Ensin kyynärpäähän ilmestynyt reikä piti "parsia" siten, ettei se pääsisi suurenemaan. Kashmirin ja puuvillalangan liitto oli saumaton ja jälki suoraan kuin käsityöblogista. Olosuhteet (tärinää ja pimeää) olivat yhtä heikot sekä parsintaan, ompeluun että valokuvaukseen, mutta näiden pikkuseikkojen ei annettu häiritä. 2,5h (!!!) ompelun jälkeen parsinta oli valmis ja ensimmäinen paikka kiinnitetty.

Joulu lähestyi, paikat kiinnitettiin ja irroitettiin sen seitsemän kertaa kunnes oli pakko todeta, että tämä lienee parasta mihin näillä taidoilla ja kokemuksella on mahdollista päästä. Ohut villapaita yhdistettynä nahkaan tarjosi haastetta kokeneemmallekin räpeltäjälle. Villaneulos jousti helposti työn tuoksinassa, jolloin nahkapaikka meni ruttuun paikan vihdoin ollessa kiinni. Koska purkaminen ja uusintakierrokset eivät tuoneet tilanteesen toivottua helpotusta, oli uusintakierrosten kanssa luovutettava aattoillan lähestyessä. Paketointivaiheessa molemmat paikat olivat kuitenkin kiinni paidassa ja jälki oli lähes tyydyttävä.

Jotta lahjanantajan tuska olisi täydellinen, paljastui kalkkiviivoilla, että lahjan saajan kaapista löytyi myös toinen, lähes identtinen musta villapoolo. "No mut sit se ei hei haittaa, et pilannutkaan sen ainoaa mustaa villapooloa", lohdutti sisko. Totta! Täytyy ajatella positiivisesti. Toivotaan, että käytössä paikat näyttävät yhtä hyvältä kuin tuntuvat ja tämä tuskien taival osoittautuu vielä hyödylliseksi.

Kato äiti, tein ihan ite mausteita!

Rakkaat lukijamme ovat varmasti huomanneet, että viimeistään tässä vaiheessa vuotta on syytä alkaa retostella vähintäänkin sieni- tai marjasaaliilla. Syysiltojen pimetessä kaikenlainen näpertely, joka voidaan tulkita varautumisena ankaraan talveen, on syytä dokumentoida kaikissa sosiaalisissa medioissa. Ja sitten piilottaa tekele tosielämän vierailta, koska harvoin se itse tehty tulitikkulaatikonpäällinen on oikeasti hieno.

Itse tajusin kerrankin kerätä talteen pihassa poikkeuksellisen tuuheina kukoistaneet yrtit ennen yöpakkasia. Otin kotiin kuivumaan nipun timjamia ja oreganoa, persiljat nakkelin suoraan pakkaseen.

Kun yrtit olivat kuivuneet, irroittelin lehdet ja pistin ne kätköistäni löytyneisiin lasipurkkeihin. Tässä kohtaa on syytä antaa suositus, jonka kaikki timjamiin tutustuneet viherpeukalot ja kulinaristit allekirjoittanevat: jos et halua viettää kolmea arki-iltaa timjaminoksia riipien, osta kuivatut timjamisi kaupasta. Tästäkin haasteesta siis kuitenkin selvittiin. Ja hei, timjamien riipiminen pimeinä iltoina tyhjään kenkälaatikkoon - ah mitä ihanaa kotoilua!  Ja lopputulos, niin onnellisia yrttejä niin onnellisen näköisinä:



Noniin, yrittäkää hillitä kateelliset purskahduksenne, nämä kaunottaret pidetään nimittäin kaapissa ja otetaan esiin kun tarve vaatii. Ai niin, tein muuten ihan itse noi etiketitkin, uskokaa tai älkää.

Taas pääsee tuulettelemaan, sillä tämäkin projekti saatettiin kiireestä ja motivaatiopulasta huolimatta aidat ryskyen päätökseen. Kato äiti, lapsesi on valmistautunut ankaraan ja maukkaaseen talveen!

---

This time our DIY project concerns herbs. Meaning that I dried some oregano and thyme and put them into jars. What a magnificent effort! And look at those beautiful jars, aren't they just ready take over the social media? My happy herbs will of course make the long and harsh winter easier and more delicious. Look mama, I am ready, may the winter come!

Kato äiti, tehtiin patakintaat!

Puuhaduon kolmas pyörä täytti taannoin vuosia ja päätimme yllättää siskomme itse tehdyllä lahjalla. Olihan toivelistalla ”ei ainakaan mitään itse tehtyä". Selvä kutsu tanssiin, ja mehän jorataan!

Tavoitteena oli valmistaa syntymäpäiväsankarille lahja, jossa yhdistyisi siskon kaksi intohimoa: kokkaus ja Emmerdale. Jo kesällä ideoitiin kuningasajatus: Emmerdale-aiheiset patakintaat! Kintaiden virkaa kun toistaiseksi toimittivat lapaset, joita uhkasi puhkikuluminen. Eipä siis muuta kun tuumasta toimeen!

Kintaiden selkäpuolelle painatettiin kuvat Emmerdalen kokeista ja "kaavaksi" valittiin olemassa oleva patakinnas, jonka rakenne vaikutti yksinkertaiselta. Muutaman tunnin homma, arvelimme ja ryhdyimme toimeen. Kuin jumalallisesta johdatuksesta, törmäsimme käsityöpäivän aamuna roskalavaan, josta löytyi pari laadukkaita reiteviä farkkuja. Erinomaisen tukevaa kangasta patakintaisiin! Täytettä haettiin lisäksi vanhoista verkkareista, joita "kangaslaatikosta" löytyikin muutamin kappalein.

Käytännössä patakintaiden työvaiheet painatuksen teettämisen jälkeen etenivät seuraavasti:

 1) Leikattiin roskalavalta löytyneistä farkuista  ulkohanskaan sopivat palat. Kuvassa myös "kaavakinnas". (Farkut olivat uskoaksemme sateen kastelemat, tietääksemme strateginen läikkä EI siis ole eritteitä.)

2) Leikattiin vanhoista verkkareista sisähanskaan sopivat palat. Tässä vaiheessa oltiin siis työpisteellä no. 1, lattialla.

3) Todettiin, että kaava olisi hyvä ja leikattiin sellainen sanomalehdestä. Lisättiin siihen 4 cm saumavaraa. Leikattiin palat uudestaan sanomalehtikaavojen avulla.

4) Värjättiin farkkukankaat käsin mustalla kangasvärillä, toimittiin lähes värjäyspussin ohjeiden mukaan ja saatiin lähes musta lopputulos. Mukaan liemeen laitettiin myös farkkujen lahkeiden alataitokset, joista päätettiin tehdä autenttisesti kuluneet ripustuslenksut perusteluin "ainakin ne on kestävät."

5) Todettiin, että kämmen tarvitsee lisää vahviketta ja leikattiin vielä lisäpalat farkkua sisähanskaan.

6) Ommeltiin yhteen sisähanska. Ykkösduolainen kokosi ompelutöitä nuppineuloilla ja kakkosduolainen käytteli äidin Singeriä ja ompeli palat yhteen koneella. Todettiin, että 4 cm saumavarassa on noin 3 senttiä liikaa – leikattiin hanskoja pienemmäksi ja ommeltiin uudestaan.

 7) Hilluttiin ympäriinsä sisähanskat kädessä – jumaleissön miten hienot!!

8) Koottiin nuppineuloilla ja ommeltiin kokoon ulkohanska

9) Ujutettiin sisähanska ulkohanskan sisään, taitettiin viimeistelemättömät reunat sisään ja asetettiin väliin rustiikkiset ripustuslenkit. Lopuksi ommeltiin koko hoito yhteen puuhaduolle tutulla pieteetillä.

 

10) Kämmeniin tikattiin lisäsauma, jotta ulko- ja sisähanska pysyisivät yhdessä myös kovemmassa menossa.

VALMISTA!  Jestas miten näyttävät! Ja työaikaahan tähän kaikkeen ei siis kulunut kuin noin 10 tuntia per lärvi (eli koko viikonloppu). Äidillehän näitä päästiin esittelemään heti kärkeen, koska olimme linnoittautuneet vanhempien jääkaapin ompelukoneen läheisyyteen sotkemaan puuhastelemaan. Ja siis hei, tämä on nyt se mainostettu megalomaaninen postaus, koska lopputulos on upea ja tämän eteen ponnisteltiin niin saakelisti - ja suunniteltiinkin kuukausitolkulla! Siispä - kato äiti, tehtiin ihan ite patakintaat! Ja ollaan vieläki ihan väleissä vaikka toinen meistä ei osaakaan katsoa kelloa, musta lanka loppui kesken ja alalanka katkesi sata kertaa ja meni myttyyn vielä useammin.

Ja kiinnostuneille tiedoksi - tällaiset hanskat voi tilata meiltä myös mittatilaustyönä. Hintaa yhdellä hanskalla noin 220 € + ALV 24 %. Sisältää työajan, materiaalikustannukset ja hyvän omantunnon. Suomalainen design ja käsityö, sillä on katsokaas hintansa.

---

Dear international reader. These are DIY oven gloves, inspired by Emmerdale. Just take a look at the pictures and you'll see what it's all about. All the materials are recycled, except for the prints. Just "some" (20!!!!) hours of cutting, dying, sewing, cutting, and sewing - and we have a beautiful pair of oven gloves ready for some hot action! Our sister loved these (they were her birthday present) and promised never to use them as they were just too cool to get dirty.

Kato äiti, kunnostin peilin!

Rahkan jälkeen on ollut pientä hiljaiseloa postausrintamalla. Pienet kädet ovat siitä huolimatta ahertaneet, mutta loppusuoralla aina väsähtäneet ja uutta matskua ei ole syntynyt.

Kuten otsikosta käy ilmi olen kunnostanut peilin! Peilin ostin Itä-Keskuksen kierrätyskeskuksesta joskus vuosi sitten. Syy ostoon oli "Ei siis voi olla eteistä, jossa ei ole peiliä!". Juu ei varmaankaan, koska sen jälkeen peili lojui kaikkialla muualla paitsi eteisessä. 

Käärin hihat moneen otteeseen tämän projektin suhteen. Tarkoituksena oli hioa vanha ruma maali pois ja laittaa tilalle uusi punainen maali (sama kuin ruokapöydässäni).

Lähtötilanne. 

Eikun hommiin, eli hiekkapaperi esiin ja hiomaan... Hiominen paljastui kuitenkin huonoksi vedoksi. Maalia oli paikoitellen jopa 3 kerrosta. Sormista hankautui nahka irti, pölyä oli joka paikassa ja työntunteja tuli aivan luvattomasti.

Hiontahommia.

Tämä hiontavaihe siis kesti noin 12kk ja sen jälkeen vallan otti raivo "Onhan tää nyt pakko saada valmiiks ennen seuraavaa muuttoa!". 

Viimeinen raivolla suoritettava työvaihe oli maalaaminen. Välineinä vanhaa maalia, vesiväri/kasvomaalipensseli ja maalarinteippiä! Sitten sutimaan, taisin laittaa noin 2-3 kerrosta maalia. Näin jälkikäteen olisin ehkä voinut laittaa myös jonkun valkoisen alusmaalin... toisaalta kiva myös että puun syyt näkyvät vähän läpi. 

Maalaushommia.

Jäljelle jää tulosten ihastelu ja ahkera peilailu! 

Jihuu, eteisessä on nyt SE VÄLTTÄMÄTÖN peili!

Kato äiti, kunnostin ihan ite peilin! 

PS. Ensi viikolla onkin luvassa todellista herkkua, stay tuned. 

Kato äiti, tein ite rahkaa!

Tällä kertaa esitellään jälleen uusi puuhaduon osaamisalue – keittiö! Toinen puuhaduolainen päätti ottaa osaa Muoviton syyskuu –haasteeseen. Haaste alkoi tietysti oman roskapussin tutkimisella. Sieltä löytyi suklaavanukaspurkin ja nuudelipapereiden lisäksi runsaasti tyhjiä rahkapurkkeja. Rahkaahan ei suinkaan tarvitse ostaa muovipurkeissa vaan sitä voi tehdä myös itse. Ja ihan käden käänteessä!

Rahkan valmistaminen on periaatteessa aika yksinkertaista. Maitorahka on piimästä tehtyä ”juustoa” ja sen valmistaminen menee jotakuinkin seuraavasti:

1)      Sekoita maitoa ja piimää (uunin kestävään) astiaan, esim. 1 osa piimää ja 4 osaa maitoa. Ilmeisesti piimän hapatteella ja sekoitussuhteella saattaa olla vaikutusta lopputuotteen makuun.

2)      Peitä astia puhtaalla keittiöliinalla ja jätä huoneenlämpöön ”piimimään” pariksi päiväksi. Käytännössä tällöin maito muuttuu piimäksi, kun piimän maitohappobakteerit käyvät maidon kimppuun.

3)      Parin päivän jälkeen siirrä seos uuniin ja anna sen seistä 100 celciusasteessa 2-3 tuntia. Hera irtoaa ja rahkasta tulee kiinteää. Mitä pidempään annat seoksen olla uunissa, sitä kiinteämpää rahkasta tulee.

4)      Kaada vuoan sisältö sideharsolla verhoiltuun siivilään. Voit jättää rahkan hetkeksi valumaan. Heran voi ottaa talteen ja käyttää kuulemma vaikka leivontaan. Rahka jäähtymisen jälkeen jääkaappiin tai pakkaseen.

Ohessa vielä vaihekuvat, jotka kertovat prosessista enemmän kuin tuhat reseptiä. 

Vaihe 1. Litra piimää ja melkein litra maitoa astiaan ja liina päälle. Itse yhdistelin rohkeasti sitä kalliimpaa maitoa ja sitä halvinta piimää. Jälkikäteen tekisin ehkä toisinpäin.

Vaihe 2. Mitämitämitä!! Liina oli valunut seokseen ja imenyt itsensä täyteen piimä-maito –seosta. Ushbäkäbäkä! No, eipä tässä muuta kun uutta liinaa kehiin vaan…

Vaihe 3. Herkku uunissa! Jätin sen sinne ja lähdin itse treenaamaan. Palolaitos ja vakuutusyhtiö suosittelevat.

Vaihe 4. Rahka on poistettu uunista. Näyttääpä herkulliselta…!

Vaihe 4.5. Erottelu on valmis – hera vasemmalla ja rahka sideharsossa oikealla. Puuhaduon kolmannen pyörän äitiyspakkauksesta saama harso pääsi tositoimiin jo ennen vauvan syntymää, tulevat vanhemmat ovat varmasti innoissaan! Noin 1,7 seitsemän litran nesteistä syntyi 270 grammaa rahkaa.

Grande finale. Täynnä mahdollisuuksia oleva hera oli eroteltu omaan rasiaansa.  ”Tästä voi varmasti tehdä terveellisen palautusjuoman. Tai ehkäpä leipaisen tässä joku päivä sämpylöitä”. Maistoin. Tällä litkulla ei todellakaan pilata yhtäkään juomaa, ei edes palautusjuomaa. Kuvailtakoon vaikka näin, että arvatkaa, miltä maistuu kaksi päivää pöydällä ja kolme tuntia uunissa ollut piimä. Maku oli errrrrittäin terveellinen. Maistamisen jälkeen vilkaisin sivusilmällä keittiötäni joka näytti siltä, että siellä olisi ollut kasiluokan luokkaretki viikon mittaisella evästauolla, ilman opettajaa. Ei sämpylöitä, eikä varsinaan heralla pilattuja sämpylöitä. Hera päätyi siis tällä kertaa viemäriin. Rahka sen sijaan maistui melkein siltä miltä sen pitikin. Koostumus oli sanalla sanoen napakka, siitä voisi käytännössä leipoa pullia. Mitään kermaperseiden suosimaa suoraan purkista syötävää pehmeää rahkaa se ei kyllä ole.

Lopuksi täytyy vielä arvioida kriittisesti, miten tämä kokeilu suhtautui Muoviton syyskuu -haasteeseeni. Ensin selvitin, että kaikki pääkaupunkiseudun sekajäte poltetaan, eli sitä ei heitetä kasaan kaatopaikalle. Hyvä. Eli JOS ostan vastaisuudessa rahkani kaupasta, muovi päätyy jollakin tapaa kiertoon. Muoviroskaahan ei tästä kokeilusta syntynyt lainkaan, täydellistä! Sen sijaan kokeiluun kului litra piimää (noin 1,2 €), vajaa litra maitoa (1 €) ja kolme tuntia uunia (1 €). Näistä aineksista saatiin siis kolme likaista keittiöpyyhettä, litra käyttökelvotonta heraa (saattaa mennä ennakkoluuloisen kokin piikkiin) ja 270 grammaa erittäin hapanta ja muovailtavaa rahkaa. Luontoäiti ei taatusti kiitä, eikä muuten kiitä kukkarokaan. Makunystyrätkin ovat vähän että ”mitä helvettiä nyt taas”. Mutta tulipahan kokeiltua! Nyt vaan sukulaiset ja kylänmiehet koolle rahkaa maistelemaan! Ja mikä tärkeintä: kato äiti, tein ihan ite rahkaa – ja sinä saat syödä vaikka kaiken jos haluat!

---

English summary: I wanted to reduce plastic waste and decided to make my own quark. I did make the quark (it is not delicious), it is the most expensive and energy inefficient quark ever AND my kitchen is a total mess. BUT look mama, I made my own quark, all by myself!