Kato äiti, tehtiin patakintaat!

Puuhaduon kolmas pyörä täytti taannoin vuosia ja päätimme yllättää siskomme itse tehdyllä lahjalla. Olihan toivelistalla ”ei ainakaan mitään itse tehtyä". Selvä kutsu tanssiin, ja mehän jorataan!

Tavoitteena oli valmistaa syntymäpäiväsankarille lahja, jossa yhdistyisi siskon kaksi intohimoa: kokkaus ja Emmerdale. Jo kesällä ideoitiin kuningasajatus: Emmerdale-aiheiset patakintaat! Kintaiden virkaa kun toistaiseksi toimittivat lapaset, joita uhkasi puhkikuluminen. Eipä siis muuta kun tuumasta toimeen!

Kintaiden selkäpuolelle painatettiin kuvat Emmerdalen kokeista ja "kaavaksi" valittiin olemassa oleva patakinnas, jonka rakenne vaikutti yksinkertaiselta. Muutaman tunnin homma, arvelimme ja ryhdyimme toimeen. Kuin jumalallisesta johdatuksesta, törmäsimme käsityöpäivän aamuna roskalavaan, josta löytyi pari laadukkaita reiteviä farkkuja. Erinomaisen tukevaa kangasta patakintaisiin! Täytettä haettiin lisäksi vanhoista verkkareista, joita "kangaslaatikosta" löytyikin muutamin kappalein.

Käytännössä patakintaiden työvaiheet painatuksen teettämisen jälkeen etenivät seuraavasti:

 1) Leikattiin roskalavalta löytyneistä farkuista  ulkohanskaan sopivat palat. Kuvassa myös "kaavakinnas". (Farkut olivat uskoaksemme sateen kastelemat, tietääksemme strateginen läikkä EI siis ole eritteitä.)

2) Leikattiin vanhoista verkkareista sisähanskaan sopivat palat. Tässä vaiheessa oltiin siis työpisteellä no. 1, lattialla.

3) Todettiin, että kaava olisi hyvä ja leikattiin sellainen sanomalehdestä. Lisättiin siihen 4 cm saumavaraa. Leikattiin palat uudestaan sanomalehtikaavojen avulla.

4) Värjättiin farkkukankaat käsin mustalla kangasvärillä, toimittiin lähes värjäyspussin ohjeiden mukaan ja saatiin lähes musta lopputulos. Mukaan liemeen laitettiin myös farkkujen lahkeiden alataitokset, joista päätettiin tehdä autenttisesti kuluneet ripustuslenksut perusteluin "ainakin ne on kestävät."

5) Todettiin, että kämmen tarvitsee lisää vahviketta ja leikattiin vielä lisäpalat farkkua sisähanskaan.

6) Ommeltiin yhteen sisähanska. Ykkösduolainen kokosi ompelutöitä nuppineuloilla ja kakkosduolainen käytteli äidin Singeriä ja ompeli palat yhteen koneella. Todettiin, että 4 cm saumavarassa on noin 3 senttiä liikaa – leikattiin hanskoja pienemmäksi ja ommeltiin uudestaan.

 7) Hilluttiin ympäriinsä sisähanskat kädessä – jumaleissön miten hienot!!

8) Koottiin nuppineuloilla ja ommeltiin kokoon ulkohanska

9) Ujutettiin sisähanska ulkohanskan sisään, taitettiin viimeistelemättömät reunat sisään ja asetettiin väliin rustiikkiset ripustuslenkit. Lopuksi ommeltiin koko hoito yhteen puuhaduolle tutulla pieteetillä.

 

10) Kämmeniin tikattiin lisäsauma, jotta ulko- ja sisähanska pysyisivät yhdessä myös kovemmassa menossa.

VALMISTA!  Jestas miten näyttävät! Ja työaikaahan tähän kaikkeen ei siis kulunut kuin noin 10 tuntia per lärvi (eli koko viikonloppu). Äidillehän näitä päästiin esittelemään heti kärkeen, koska olimme linnoittautuneet vanhempien jääkaapin ompelukoneen läheisyyteen sotkemaan puuhastelemaan. Ja siis hei, tämä on nyt se mainostettu megalomaaninen postaus, koska lopputulos on upea ja tämän eteen ponnisteltiin niin saakelisti - ja suunniteltiinkin kuukausitolkulla! Siispä - kato äiti, tehtiin ihan ite patakintaat! Ja ollaan vieläki ihan väleissä vaikka toinen meistä ei osaakaan katsoa kelloa, musta lanka loppui kesken ja alalanka katkesi sata kertaa ja meni myttyyn vielä useammin.

Ja kiinnostuneille tiedoksi - tällaiset hanskat voi tilata meiltä myös mittatilaustyönä. Hintaa yhdellä hanskalla noin 220 € + ALV 24 %. Sisältää työajan, materiaalikustannukset ja hyvän omantunnon. Suomalainen design ja käsityö, sillä on katsokaas hintansa.

---

Dear international reader. These are DIY oven gloves, inspired by Emmerdale. Just take a look at the pictures and you'll see what it's all about. All the materials are recycled, except for the prints. Just "some" (20!!!!) hours of cutting, dying, sewing, cutting, and sewing - and we have a beautiful pair of oven gloves ready for some hot action! Our sister loved these (they were her birthday present) and promised never to use them as they were just too cool to get dirty.

Kato äiti, kunnostin peilin!

Rahkan jälkeen on ollut pientä hiljaiseloa postausrintamalla. Pienet kädet ovat siitä huolimatta ahertaneet, mutta loppusuoralla aina väsähtäneet ja uutta matskua ei ole syntynyt.

Kuten otsikosta käy ilmi olen kunnostanut peilin! Peilin ostin Itä-Keskuksen kierrätyskeskuksesta joskus vuosi sitten. Syy ostoon oli "Ei siis voi olla eteistä, jossa ei ole peiliä!". Juu ei varmaankaan, koska sen jälkeen peili lojui kaikkialla muualla paitsi eteisessä. 

Käärin hihat moneen otteeseen tämän projektin suhteen. Tarkoituksena oli hioa vanha ruma maali pois ja laittaa tilalle uusi punainen maali (sama kuin ruokapöydässäni).

Lähtötilanne. 

Eikun hommiin, eli hiekkapaperi esiin ja hiomaan... Hiominen paljastui kuitenkin huonoksi vedoksi. Maalia oli paikoitellen jopa 3 kerrosta. Sormista hankautui nahka irti, pölyä oli joka paikassa ja työntunteja tuli aivan luvattomasti.

Hiontahommia.

Tämä hiontavaihe siis kesti noin 12kk ja sen jälkeen vallan otti raivo "Onhan tää nyt pakko saada valmiiks ennen seuraavaa muuttoa!". 

Viimeinen raivolla suoritettava työvaihe oli maalaaminen. Välineinä vanhaa maalia, vesiväri/kasvomaalipensseli ja maalarinteippiä! Sitten sutimaan, taisin laittaa noin 2-3 kerrosta maalia. Näin jälkikäteen olisin ehkä voinut laittaa myös jonkun valkoisen alusmaalin... toisaalta kiva myös että puun syyt näkyvät vähän läpi. 

Maalaushommia.

Jäljelle jää tulosten ihastelu ja ahkera peilailu! 

Jihuu, eteisessä on nyt SE VÄLTTÄMÄTÖN peili!

Kato äiti, kunnostin ihan ite peilin! 

PS. Ensi viikolla onkin luvassa todellista herkkua, stay tuned. 

Kato äiti, tein ite rahkaa!

Tällä kertaa esitellään jälleen uusi puuhaduon osaamisalue – keittiö! Toinen puuhaduolainen päätti ottaa osaa Muoviton syyskuu –haasteeseen. Haaste alkoi tietysti oman roskapussin tutkimisella. Sieltä löytyi suklaavanukaspurkin ja nuudelipapereiden lisäksi runsaasti tyhjiä rahkapurkkeja. Rahkaahan ei suinkaan tarvitse ostaa muovipurkeissa vaan sitä voi tehdä myös itse. Ja ihan käden käänteessä!

Rahkan valmistaminen on periaatteessa aika yksinkertaista. Maitorahka on piimästä tehtyä ”juustoa” ja sen valmistaminen menee jotakuinkin seuraavasti:

1)      Sekoita maitoa ja piimää (uunin kestävään) astiaan, esim. 1 osa piimää ja 4 osaa maitoa. Ilmeisesti piimän hapatteella ja sekoitussuhteella saattaa olla vaikutusta lopputuotteen makuun.

2)      Peitä astia puhtaalla keittiöliinalla ja jätä huoneenlämpöön ”piimimään” pariksi päiväksi. Käytännössä tällöin maito muuttuu piimäksi, kun piimän maitohappobakteerit käyvät maidon kimppuun.

3)      Parin päivän jälkeen siirrä seos uuniin ja anna sen seistä 100 celciusasteessa 2-3 tuntia. Hera irtoaa ja rahkasta tulee kiinteää. Mitä pidempään annat seoksen olla uunissa, sitä kiinteämpää rahkasta tulee.

4)      Kaada vuoan sisältö sideharsolla verhoiltuun siivilään. Voit jättää rahkan hetkeksi valumaan. Heran voi ottaa talteen ja käyttää kuulemma vaikka leivontaan. Rahka jäähtymisen jälkeen jääkaappiin tai pakkaseen.

Ohessa vielä vaihekuvat, jotka kertovat prosessista enemmän kuin tuhat reseptiä. 

Vaihe 1. Litra piimää ja melkein litra maitoa astiaan ja liina päälle. Itse yhdistelin rohkeasti sitä kalliimpaa maitoa ja sitä halvinta piimää. Jälkikäteen tekisin ehkä toisinpäin.

Vaihe 2. Mitämitämitä!! Liina oli valunut seokseen ja imenyt itsensä täyteen piimä-maito –seosta. Ushbäkäbäkä! No, eipä tässä muuta kun uutta liinaa kehiin vaan…

Vaihe 3. Herkku uunissa! Jätin sen sinne ja lähdin itse treenaamaan. Palolaitos ja vakuutusyhtiö suosittelevat.

Vaihe 4. Rahka on poistettu uunista. Näyttääpä herkulliselta…!

Vaihe 4.5. Erottelu on valmis – hera vasemmalla ja rahka sideharsossa oikealla. Puuhaduon kolmannen pyörän äitiyspakkauksesta saama harso pääsi tositoimiin jo ennen vauvan syntymää, tulevat vanhemmat ovat varmasti innoissaan! Noin 1,7 seitsemän litran nesteistä syntyi 270 grammaa rahkaa.

Grande finale. Täynnä mahdollisuuksia oleva hera oli eroteltu omaan rasiaansa.  ”Tästä voi varmasti tehdä terveellisen palautusjuoman. Tai ehkäpä leipaisen tässä joku päivä sämpylöitä”. Maistoin. Tällä litkulla ei todellakaan pilata yhtäkään juomaa, ei edes palautusjuomaa. Kuvailtakoon vaikka näin, että arvatkaa, miltä maistuu kaksi päivää pöydällä ja kolme tuntia uunissa ollut piimä. Maku oli errrrrittäin terveellinen. Maistamisen jälkeen vilkaisin sivusilmällä keittiötäni joka näytti siltä, että siellä olisi ollut kasiluokan luokkaretki viikon mittaisella evästauolla, ilman opettajaa. Ei sämpylöitä, eikä varsinaan heralla pilattuja sämpylöitä. Hera päätyi siis tällä kertaa viemäriin. Rahka sen sijaan maistui melkein siltä miltä sen pitikin. Koostumus oli sanalla sanoen napakka, siitä voisi käytännössä leipoa pullia. Mitään kermaperseiden suosimaa suoraan purkista syötävää pehmeää rahkaa se ei kyllä ole.

Lopuksi täytyy vielä arvioida kriittisesti, miten tämä kokeilu suhtautui Muoviton syyskuu -haasteeseeni. Ensin selvitin, että kaikki pääkaupunkiseudun sekajäte poltetaan, eli sitä ei heitetä kasaan kaatopaikalle. Hyvä. Eli JOS ostan vastaisuudessa rahkani kaupasta, muovi päätyy jollakin tapaa kiertoon. Muoviroskaahan ei tästä kokeilusta syntynyt lainkaan, täydellistä! Sen sijaan kokeiluun kului litra piimää (noin 1,2 €), vajaa litra maitoa (1 €) ja kolme tuntia uunia (1 €). Näistä aineksista saatiin siis kolme likaista keittiöpyyhettä, litra käyttökelvotonta heraa (saattaa mennä ennakkoluuloisen kokin piikkiin) ja 270 grammaa erittäin hapanta ja muovailtavaa rahkaa. Luontoäiti ei taatusti kiitä, eikä muuten kiitä kukkarokaan. Makunystyrätkin ovat vähän että ”mitä helvettiä nyt taas”. Mutta tulipahan kokeiltua! Nyt vaan sukulaiset ja kylänmiehet koolle rahkaa maistelemaan! Ja mikä tärkeintä: kato äiti, tein ihan ite rahkaa – ja sinä saat syödä vaikka kaiken jos haluat!

---

English summary: I wanted to reduce plastic waste and decided to make my own quark. I did make the quark (it is not delicious), it is the most expensive and energy inefficient quark ever AND my kitchen is a total mess. BUT look mama, I made my own quark, all by myself! 

Kato äiti, verhoilin lampun joulupitsillä!

Rankkojen ja rakenteisiin kajoavien puutöiden lomassa on hyvä pitää huolta herkkyydestään hipelöimällä pitsiä. Glorian koti -eteisen jatkona on nimittäin mädäntyneen persikan värisellä maalilla maalattu portaikko, jonka seinällä on kaksi lamppua. Messinkikantaiset lamput sopivat tietysti rakennukseen kuin nenä(t) päähän ja vain toinen niistä on edellisten asukkaiden toimesta upotettu huokolevyn sisään. No mutta, kuka sitä nyt kaikkia yksityiskohtia jaksaa alkaa hinkkailla. Levyt eristää, lamput valaisee ja sitähän tässä haettiin.

Nyt kun eteistä ja rappukäytävää on ns. stailattu, myös lampunvarjostimet piti saada päivitettyä. Käytännöllisenä tavoitteena oli verhoilla varjostimet ohuella kankaalla, jotta valon määrä maksimoituisi. Esteettisellä puolella haettiin kepeyttä ja huvikumpuhenkeä (pakollinen kriteeri vähän suurpiirteisemmälle käsityöihmiselle). Budjetti oli aivan maksimissaan kolme euroa, eikä mielellään mitään uutta.

Hylättyäni ajatuksen vanhojen alusvaatteiden uusiokäytöstä ja hipelöityäni pitsejä Virossa asti, törmäsin tähän jouluaiheiseen ihanuuteen Joutsalaisella kirppiksellä. Kahden euron hinta sopi budjettiin ja liina taiteltiin mukaan. Kotona makutuomari kieltäytyi kommentoimasta löytöäni. Ihme jengiä!

Joulupitsi, uhka vai mahdollisuus?

Verhoilutyö eteni suoraviivaisesti. Edellinen verhoilu irti Fiskarsin kalasaksilla, about oikean kokoinen suikale irti liinan yläreunasta ja ompeluhommiin. (Meinasin muuten vähän stendarilla polttaa reunaa, ettei pitsi lähde purkautumaan. Jätin lopulta tämän vaiheen kuitenkin väliin - aika näyttää oliko fiksu vai tyhmä veto.) Käänsin kankaan reunan metallirungon ympäri ja tein vauhdissa laskoksia, vakaana pyrkimyksenäni edes välttävä symmetria. Lampunvarjostimen ”katon” jätin verhoilematta, paloturvallisuus- ja valaistussyistä (ei huvittanut).

Työ vaiheessa. Toinen puoli tehty, toinen jäljellä.
Laskokset mallia "en turhia reenaillut tai mittaillut".

On aika esitellä ennen ja jälkeen -kuvat. TADAA!! Nähdäkseni jouluteemaisuus ei korostu liikaa, symmetriaakaan ei ole liikaa (huvikumpua ja/tai ”tein ihan ite” -henkeä), valo tulee hyvin läpi eikä kukaan talolla käyneistä vieraistani ole huomauttanut mitään uudesta varjostimesta (tein siis toki vain toisen ja jätin toisen vielä hetkeksi odottamaan...). Rehellisesti täytyy kyllä myöntää, kun tuota alla olevaa kuvaa katsoo, etten sittenkään ole ihan varma oliko tämä tuunaukseni nyt liike parempaan suuntaan vai ei. Ainakin valoa piisaa nyt enemmän, sitä ei voi kiistää!

Valmista tuli! Viimeistelyt ovat vielä tekemättä (ja se toinen varjostin), mutta kyllä tämä asiansa ajaa.

Ja siis, irtosihan sitä ihan oikeakin kehu – makutuomari, joka suhtautui hyvin epäilevästi joulupitsivarjostinideaani totesi, että ”siitähän tuli ihan hieno”. Oliko tämä seurausta suhteellisen maltillisista odotuksista vai erinomaisesta lopputuloksesta, enpä lähde arvailemaan.

Oli miten oli, nyt pääsen jälleen lempipuuhiini, eli kiljahtamaan: Kato äiti, päällystin uudelleen lampunvarjostimen! (Tämän pääsen vielä toistamaan, kunhan saan sen toisenkin hoideltua. Ihan kohta.)

---

English summary

As all of you international readers know, I've been busy styling my oh-so-ugly hallway and staircase lately. Therefore the next project was easy to spot: the old lamp shades in the staircase were way too dark and did not fit my vision of the bright and light looks that I’m going for. The €2 Christmas lace from a flea market was just the thing for this project – and I went for it! Out with the old fabrics, in with the new…ehhm…old fabrics! The upholstering was rather fast and as usual, I did not pay too much attention to unnecessary (or any, to be precise) details that would have slowed down my creative process. The end result is lighter and brighter than the original look, and the Christmas spirit is (almost) gone. Not quite as stylish as I imagined but practical. My style exactly! So, here I go again – look mama, I upholstered a lamp (btw, there is another one waiting…), all by myself!

Kato äiti, tein kenkätelineen!

Puuhaduon lähipiiriin kuuluu runsaasti muitakin näpertelystä innostuneita. Kaikkien onneksi yksi näistä innokkaista on myös kovan luokan hamsteri, kutsuttakoon häntä vaikka nimellä Jack-bom-bom. Jack-bom-bom osti taannoin omaan vaatekaappiprojektiinsa kasan tammipaneelia, eurolla. Se oli kertaalleen jo käytettyä, mutta irrotettua ja ”pienellä laitolla” ihan käypää kamaa mihin tahansa projektiin. Kun Jack-bom-bom oli saanut oman vaatekaappinsa valmiiksi, jäi kutkuttava jalopuupaneelikasa makaamaan halkovajaan ja odottamaan jatkokäyttöä. Kun puuhaduolle selvisi, että varastossa makaa yksinäinen pino vähän elämää nähnyttä tammipaneelia, alkoivat hihat heilua.

Ensin siitä rakennettiin sohvapöydän kansi. Sitten kukkalaatikko. Sitten lavuaarin alakaappiin hylly. Ja nyt, tee-se-itse kenkäteline jo legendaariseksi muodostuneeseen Glorian koti -eteiseen!

Glorian koti -eteinen talvella uusien säilytyskorien jälkeen.
Vanha kenkäteline melkein näkyvissä...jossain tuolla alhaalla!

Pienen eteisen toiminnallisuutta on tässä blogissa yritetty parantaa jo aiemmin, mm. ripustamalla seinille käytettyjä kylppärikoreja. Nyt kyytiä saivat kengät. Vaikka ensisijainen vinkkini siistiin kotiin on äidiltä opittu ”musta jätesäkki” -tyyli, täytyy ihmisellä saada olla eteisessä esillä ainakin viidet kengät. Tai kymmenet. Kompromissiluonteisesti eteisestä kannettiin keväällä kaksi pahvilaatikollista kenkiä kellariin, odottamaan kylmempiä kelejä.

Toistaiseksi kenkätelineen virkaa on toimittanut Ikean viiden euron puuteline. Naurettava esitys, sanon minä. Tarvittiin lisää tilaa, mittatilausteline ja tietysti jalopuusta! Erään pitkäveteisen työpalaverin tuloksena ideoin simppelin hyllyn. Seinään ruuvattaisiin kannatinpuut, joiden päälle aseteltaisiin ja kiinnitettäisiin paneelilaudat. Kaksi hyllyä ja säilytystilaa myös lattialla telineen alla. Tuumasta toimeen!

Sahaushommiin meni (jälleen kerran) runsaasti enemmän kuin oletin, sillä toki aina on mukavampi sahata kolmesti kuin mitata kahdesti. Kun käytössä oli vain käsisaha, pääsin ilahduttamaan itseäni myös villeillä ja vinoilla leikkauspinnoilla – onneksi nämä ”tekijänsä näköiset” osuudet tulevat telineessä melko lailla piiloon.

Ensimmäiset tukipuut kiinni seinässä odottamassa paneelilankkuja

Ruuvaushommien jälkeen oli aika siirtyä ulos hiomaan tammilankkua. Muurahaiset olivat tehneet pesän työpöytäni jalkaan – siirsin pöytää aika monta kertaa ja ihmettelin, miten KAIKKIALLA voi olla muurahaisia. Siirtohommien pyörteissä pöydällä ollut lauta tipahti jalalle ja työt jatkuivat jalka veressä, muurahaisten pureskellessa mehukasta telineenrakentajaa. Tunnin äheltämisen jälkeen rustiikkiset laudat olivat mielestäni valmiit uuteen tehtäväänsä.

Liuskoittuva, irtonainen lakka irti lastalla, viimeistely karkealla hiekkapaperilla

Pintäkäsittelyn lisäksi porasin lankkujen päihin 2,5mm reiät kiinnitystä helpottamaan. Ne tulivat todella tarpeeseen, sillä kiinnitykseen varaamani ruuvit jäivät käyttämättä ja nakuttelin laudat paikalleen pienillä nauloilla. Toinen kerros tehtiin samalla kaavalla ja projekti oli päätöksessä ennen auringonlaskua – jeeee! 

Eka kerros paikoillaan!
Huomaa vatupassi - kertoo aidoista pyrkimyksistäni rakentaa teline suoraan.

Katsotaas nyt. Ennen ja jälkeen -kuvat paljastavat, että uusi ratkaisu toimii (ainakin toistaiseksi) paremmin kuin edeltäjänsä. Lisäksi siinä on ”musta aukko” -ominaisuus: syvien hyllyjen takaosa täyttynee pomminvarmasti kengistä tai muusta lattialla pyörivästä kamasta jota kukaan ei kaipaa. Sieltä voi sitten kaapia tavaraa suoraan kirppispussiin, uff:n laatikkoon tai roskikseen.

Ennen ja jälkeen. Glorian koti, täältä tullaan!

Väsynyt, hikinen, verinen ja vasaralla sormiin hakattu remonttireiska on tyytyväinen lopputulokseen. Kato äiti, tein ihan ite kenkätelineen!

---

English summary

My old IKEA shoe rack was way too small and resulted in a very anarchistic shoe storage. Or I just had too many shoes in the hallway (what a pompous name for that small dark splotch between the front door and stairs...). The idea was simple. I was going to do a DIY shoe rack, tailored to fit the small space, using all recycled materials. The oak panel was leftovers from a wardrobe project and the 2"2" timber was left by the real timber who put my kitchen together. After several hours of blood (I dropped one panel on my foot), sweat (it was the first really warm summer day here) and tears (an ant farm IN the table I was using, topped with those ridiculously bad screws that just get round in the edges instead of doing what they're supposed to) the thing was done! I do not want to sound like a boaster..nee, what the hell - I am seriously and honestly extremely proud of my accomplishment, because...look mama, I made a shoe rack, all by myself!

Kato äiti, mä kierrätän ja säilytän!

On asioita joihin ei yksinkertaisesti raaski laittaa rahaa. Tähän kategoriaan minulla kuuluu ainakin aterinlaatikko, joka nopealla katsauksella maksaa Ikeassa jopa huimat 2€, mutta se ruma muovinen laatikko ei kuitenkaan mahdu seuraavan asunnon vetolaatikkoon. Olen elänyt ilman aterinlaatikkoa jo lähes vuoden ja hommahan on näyttänyt siis tältä...

Lähtötilanne

Luonani asui isäni vieras muutaman viikon ajan, joka oli jostain käsittämättömästä syystä liiskannut kaikki juomansa limupullot. Eikä niitä voinut enää palauttaa, joten päätin tehdä niistä aterinlaatikon. Sanottakoon nyt heti alkuun, että tässä haettiin käytännöllisyyttä, ei kauneutta.

Pesu ja leikkely

Aloitin pesemällä limupullot ja leikkaamalla niihin suuret reiät. Poltin teräviä reunoja stendarilla, etteivät sitten raapisi aina kun ottaa aterimia. Ajattelin että polttaisin pullot kiinni toisiinsa, no se ei onnistunut, joten tyydyin aina yhtä tyylikkääseen teippiratkaisuun. Homma alkaa luisua todella alkeelliselle Tee-se-itse -tasolle. Tämä ei kuitenkaan säästeliästä käsityötaituria hidastanut.

Teippiä kehiin! 

Pikkulusikoille tarvitsin vähän pienempää kokoa, mutta pientä limupulloa ei tähän hätään löytynyt, joten päätin tehdä sen (mistä lie tullut kotiini...) tyhjästä jäätelöpakkauksesta. Tässä käytettiin jo hyväksi havaittua "Leikkaa ja teippaa" -taktiikkaa.

Ja sitten parhaaseen osuuteen eli tulosten ihasteluun. Tässä vielä vähän kollaasia miten upea siitä tulikaan. Taustalla näkyvä keltainen roska on osa munakennoa, koska muuten limupullot valahtavat laatikon takaseinään. Ei kai mikään aterinlaatikko ihan täydellinen ole...

Loppuun vielä tv:stäkin tutuksi tulleet ENNEN JA JÄLKEEN -kuvat! Ero on kuin yöllä ja päivällä.

ENNEN                                                                                                            JÄLKEEN

Kato äiti, tein ihan ite aterinlaatikon!

Kato äiti, nostin säilytysratkaisuni uudelle tasolle!

Ne paikat ja tunnelmat joissa tarvitaan virkattua saippuapussia, ovat taas hetkeksi taakse jäänyttä elämää. Työt alkoivat, mutta onneksi lomaan mahtui runsaasti erilaista käsityöprojektia, joita on hyvä muistella kylmässä toimistossa tietokoneen äärellä. Aloitetaan palaamalla vanhaan projektiin, joka jäi silloin odottelemaan "pieniä" parannuksia. Kyseessähän oli kierrätyskeskuksesta löydettyjen saippuakorien ripustaminen eteisen seinälle pipo- ja hanskakoreiksi. Aiemmalla kerralla nimesin tämän puuhastelun korskeasti "vaatesäilytysratkaisuksi". Korit olivat eri värisiä ja ne tipahtelivat seinältä, koska kiinnityssysteemi ei toiminutkaan ihan kuten olin kuvitellut.

Lomani alkoi rappukäytävän freesauksella. Seinät saivat maalia ja samassa yhteydessä irrotin vihdoin nuo korit ja polkaisin TI-tarvikkeeseen hakemaan koreille uuden lookin. Sieltä halvimpien maalien osastolta löytyi mattamustaa autosprayta - se lähti mukaan.

Sprayn lisäksi valmistelin niille uudet kiinnityskoukut, jotka olivat aiemmin olleet kiinni rappusissa matonpidikkeinä. Ne oli tietysti maalattu ja liotin niitä hetken maalarin pesunesteessä ja hinkkasin sitten maalit irti puutikulla. Lopuksi suojasin kierteet teipillä.

Alkuvalmistelujen jälkeen etsin tuulettoman, mutta hyvin tuulettuvan maalauspaikan ja päädyin pihan perälle, käytännössä pensasaidan sisään. Sattui muuten olemaan se sama paikka, jossa kaljaa kitanneet tuparivieraat olivat viikkoa aikaisemmin rampanneet epäilyttävän tiheästi, varmaan puhumassa puhelimeen (koska eihän kukaan sivistynyt nyt meidän PIHALLE kusisi!!). Levitin alle sanomalehtiä ja aloin suihkia. Ohjeistus kuului: "ohuita ristikkäisiä kerroksia". Suihkin villisti menemään ja vasta kun huomasin, että korit lilluvat maalissa ja tarttuvat kiinni sanomalehteen, hidastin tahtia. Maalauspaikaksi valittu kusinurkkaus toimi muuten yllättävän hyvin, aion hyödyntää sitä myös jatkossa vastaaviin hommiin. Lopputulokseen oli kiinnittynyt vain yksi kärpänen, ja sekin oli todella pieni.

Kun maali oli (mielestäni) kuivunut, kannoin korit sisään, ruuvasin koukut seinään (se oli vielä rapunmaalaussession jäljiltä märkä...heheh) ja ripustin korit paikoilleen. Jo tässä vaiheessa huomasin, että maali lähti huolestuttavan helposti irti kumipäällysteisistä koreista. Paskempi juttu. Onneksi ne ovat kohta niin täynnä tunnetusti tyylikästä pipo- ja lapasosastoa, että pieni kirjavuus tuskin haittaa.  Tähän kohtaan on myös pakko ihmetellä, että miksi silloin kun MINÄ yritän irrottaa maalia, täytyy käyttää runsaasti aikaa, helvetillisiä liuottimia ja hinkata kätensä rakkuloille jotta haluttu lopputulos saavutetaan. Onhan se toki mukava tietää, että omien projektien maalausjäljen saa hävitettyä ihan vaan vessapaperilla pyyhkimällä. Heh heh.

No, takaisin asiaan. Kokonaisuuden viimeistelin ruuvaamalla korien alle koukut, joihin voi ripustaa vaikka pyöräilykypärät tai avaimet, jotka tuppaavat pyörimään lattialla tai olemaan aina hukassa. Kuvassa nuo näyttävät olevan pahasti vinkurassa. Ehkä ne vähän ovatkin, ostin ne jännästä romukaupasta rapakon takaa.

Nyt täytyy kyllä olla tyytyväinen, sillä tämän ponnistuksen myötä tämä jo kerran vaiheeseen jätetty projekti on saatettu päätökseen ja pääsen kiljahtamaan: Kato äiti, tein itselleni lähestulkoon tyylikkäät säilytyskorit eteiseen! (Katellaan sitä tyylikkyyttä uudestaan sitten, kun tavarat on paikoillaan ja osa maaleista irronnut.)